Suomen urheilu 1987
Siirry navigaatioon
Siirry hakuun
Suomen urheilu 1987 käsittelee vuoden 1987 merkittäviä uutisia ja tapahtumia suomalaisessa urheilussa.
Vuoden urheilija[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Urheilutoimittajain Liiton Vuoden urheilija -äänestyksessä kymmenen parhaan joukkoon sijoittuivat:
| Sija | Urheilija | Urheilumuoto |
|---|---|---|
| 1. | Marjo Matikainen | Hiihto |
| 2. | Seppo Räty | Yleisurheilu |
| 3. | Jouko Salomäki | Paini |
| 4. | Juha Kankkunen | Autourheilu |
| 5. | Matti Nykänen | Mäkihyppy |
| 6. | Jari Kurri | Jääkiekko |
| 7. | Markku Alén | Autourheilu |
| 8. | Keijo Pehkonen | Paini |
| 9. | Aki Karvonen | Hiihto |
| 10. | Markku Kuittinen | Purjelento |
| Lähde: [1] | ||
Naisten listalla kuusi parasta olivat:
| Sija | Urheilija | Urheilumuoto |
|---|---|---|
| 1. | Marjo Matikainen | Hiihto |
| 2. | Tuija Helander-Kuusisto | Yleisurheilu |
| 3. | Tea Vikstedt-Nyman | Pyöräily |
| 4. | Bettina ja Annika Lemström | Purjehdus |
| 5. | Anna-Liisa Prinkkala | Voimanosto |
| 6. | Tiina Lillak | Yleisurheilu |
| Lähde: [1] | ||
Vuoden valmentaja valittiin ensimmäisen kerran samanlaisella äänestyksellä kuin vuoden urheilija. Valituksi tuli painivalmentaja Ilpo Seppälä.[1]
Ammunta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Ruutilajien Euroopan-mestaruuskilpailuissa 21.7.–2.8. Lahdessa Ralf Westerlund voitti kultaa vapaakiväärin polviasentokilpailussa ja Seppo Mäkinen isopistoolikilpailussa. Suomi voitti joukkuemestaruuden vapaakiväärin täysottelussa sekä isopistooli- ja vakiopistoolikilpailuissa.[2]
Autourheilu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Rallin maailmanmestaruussarjassa Juha Kankkunen, kartanlukijanaan Juha Piironen, voitti maailmanmestaruuden, Markku Alén sijoittui kolmanneksi ja Hannu Mikkola oli kahdeksas. Kauden 13 osakilpailusta Kankkunen voitti Olympus-rallin ja RAC-rallin, Alén Portugalin rallin, Akropolis-rallin ja Jyväskylän suurajot, Mikkola Safari-rallin sekä Timo Salonen Ruotsin rallin.[3]
Ilmailu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Purjelennon maailmanmestaruuskilpailuissa 10.1.–1.2. Benallassa, Australiassa Markku Kuittinen voitti vakioluokassa kultaa. Hänestä tuli kaikkien aikojen ensimmäinen suomalainen purjelennon maailmanmestari.[4]
Jalkapallo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Suomen miesten maajoukkue pelasi kymmenen maaottelua, joista viisi oli A-maajoukkueesta osittain erillisen olympiajoukkueen pelejä. Euroopan-mestaruuskilpailujen karsinnoissa Suomi hävisi huhtikuun alussa Wrexhamissa Walesille 4–0 ja saman kuun lopulla Helsingin olympiastadionilla Tanskalle 0–1. Karsintojen päätteeksi Suomi voitti syyskuussa Olympiastadionilla Tšekkoslovakian 3–0. Olympiakarsinnoissa Suomi voitti toukokuussa Porissa Itävallan 2–1 mutta hävisi kahdesti Tšekkoslovakialle sekä kerran Jugoslavialle ja Belgialle. Toukokuun lopulla Suomi pelasi Helsingin olympiastadionilla 37 018 katsojan läsnä ollessa Suomen Palloliiton 80-vuotisjuhlaottelun Brasiliaa vastaan ja hävisi 2–3.[5][6] Martti Kuuselan pesti maajoukkueen päävalmentajana päättyi 9.9. pelattuun voitokkaaseen Tšekkoslovakia-otteluun, ja olympiajoukkueen valmentajana toiminut Jukka Vakkila valittiin 16.10. A-maajoukkueen seuraavaksi päävalmentajaksi.[7][8]
- Suomen naisten maajoukkue pelasi kesäkuussa Dublinissa Irlannin kanssa maalittoman tasapelin ja voitti elokuussa Turnovissa Tšekkoslovakian 0–5. Kaj Österbergin valmentama Suomi aloitti vuoden 1989 Euroopan-mestaruuskilpailujen karsinnat pelaamalla syyskuussa Keravalla Norjan kanssa tasan 3–3 ja häviämällä lokakuussa Kirkkonummella Englannille 1–2.[9]
- Miesten Suomen-mestaruuden voitti Helsingin Jalkapalloklubi, hopeaa sai lahtelainen Kuusysi ja pronssille sijoittui Turun Palloseura.[10]
- Naisten Suomen-mestaruuden voitti Helsingin Jalkapalloklubi, hopeaa sai helsinkiläinen Kaunis Nainen Futis ja pronssille sijoittui kolmas helsinkiläisseura Herttoniemen Toverit.[10]
Jääkiekko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Maailmanmestaruuskilpailuissa 17.4.–3.5. Wienissä, Itävallassa Suomi sijoittui alkusarjan ja putoamissarjan jälkeen kahdeksasta joukkueesta viidenneksi. Länsi-Saksalle kärsityn tappion jälkeen Suomi teki vastalauseen saksalaispelaaja Miroslav Sikoran edustusoikeudesta. Kansainvälinen Jääkiekkoliitto hyväksyi aluksi Suomen vastalauseen mutta tapaus vietiin Wienin alioikeuteen ja lopulta Länsi-Saksa sai takaisin voittonsa ja Suomi jäi mitalisarjan ulkopuolelle. Alkusarjan tulosten perusteella jaettiin Euroopan-mestaruusmitalit ja Suomi sai EM-pronssin.[11]
- Kanada-cupissa 28.8.–15.9. Suomi sijoittui kuudenneksi hävittyään kaikki viisi otteluaan.[12]
- Jari Kurri voitti kolmannen kerran Stanley Cupin Edmonton Oilersin joukkueessa, johon kuuluivat myös Reijo Ruotsalainen ja Esa Tikkanen.[13]
- Miesten Suomen-mestaruuden voitti toisen peräkkäisen kerran Tampereen Tappara, hopeaa sai Oulun Kärpät ja pronssille sijoittui Helsingin IFK.[14]
- Naisten Suomen-mestaruuden voitti kolmannen peräkkäisen kerran Tampereen Ilves, hopeaa sai Etelä-Vantaan Urheilijat ja pronssille sijoittui keravalainen Shakers.[14]
Jääpallo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Maailmanmestaruuskilpailuissa 31.1.–8.2. Ruotsissa Suomi sijoittui viiden joukkueen turnauksessa hopealle hävittyään loppuottelussa isäntämaa Ruotsille 7–2.[15]
- Miesten Suomen-mestaruuden voitti Helsingin IFK, joka voitti loppuottelussa Oulun Luistinseuran 3–1. Pronssille sijoittui Porvoon Akilles.[16]
- Naisten Suomen-mestaruuden voitti toisen peräkkäisen kerran Helsingin IFK.[17]
Karate[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Naisten Euroopan-mestaruuskilpailuissa 13.–15.2. Santanderissa, Espanjassa Sari Laine voitti kultaa alle 53-kiloisten sarjassa, jossa Sari Kauria sijoittui hopealle. Miesten Euroopan-mestaruuskilpailuissa 1.–3.5. Glasgow'ssa, Skotlannissa Janne Timonen voitti kultaa alle 65-kiloisten sarjassa.[18]
Keilailu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Maailmanmestaruuskilpailut järjestettiin 3.–13.6. Talin keilahallissa, Helsingissä. Suomi saavutti kaksi hopea- ja kaksi pronssimitalia ja sijoittui kisojen mitalitilastossa kuudenneksi. Teemu Raatikainen, Tom Hahl ja Mikko Kaartinen saivat hopeaa triokilpailussa sekä Arvi Korhosen, Kari Jehkisen ja Olli Tiaisen kanssa joukkuekilpailussa. Hahl saavutti pronssia henkilökohtaisessa kilpailussa ja all events -kilpailussa. [19]
Koripallo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Miesten Suomen-mestaruuden voitti Helsingin NMKY, hopeaa sai Kotkan Työväen Palloilijat ja pronssille sijoittui Uudenkaupungin Urheilijat.[20]
- Naisten Suomen-mestaruuden voitti lahtelainen Sampo-Basket, hopeaa sai helsinkiläinen Karhun Pojat ja pronssille sijoittui Turun Riento.[21]
Käsipallo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Miesten Suomen-mestaruuden voitti viidennen peräkkäisen kerran karjaalainen BK-46, hopeaa sai Helsingin IFK ja pronssille sijoittui Pargas IF.[22]
- Naisten Suomen-mestaruuden voitti kolmannen peräkkäisen kerran helsinkiläinen Dicken, hopeaa sai Helsingin IFK ja pronssille sijoittui Åbo IFK.[23]
Lentopallo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Miesten Suomen-mestaruuden voitti toisen peräkkäisen kerran Seinäjoen Maila-Jussit, hopeaa sai Varkauden Tarmo ja pronssille sijoittui turkulainen Loimu -79.[24]
- Naisten Suomen-mestaruuden voitti toisen peräkkäisen kerran Vaasan Vasama, hopeaa sai Haukiputaan Heitto ja pronssille sijoittui kotkalainen Karhulan Veikot.[25]
Moottoripyöräily[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Motocrossin MM-sarjan alle 250-kuutioisten luokassa Pekka Vehkonen saavutti hopeaa. Alle 500-kuutioisten luokassa Kurt Ljungqvist sijoittui neljänneksi.[26]
- RR-ajon alle 125-kuutioisten MM-sarjassa Johnny Wickström sijoittui 11:nneksi.[27]
Moottoriveneily[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Offshore 1 litran luokan maailmanmestaruuden voittivat veljekset Juha ja Hannu Ylikorpi jo kolmannen kerran urallaan. Risto Kuisma voitti maailmanmestaruuden S-500-luokassa.[28]
Nyrkkeily[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Euroopan-mestaruuskilpailuissa 29.5.–7.6. Torinossa, Italiassa Jarmo Eskelinen saavutti pronssia alle 57-kiloisten sarjassa ja Esa Hukkanen alle 75-kiloisissa.[29]
Paini[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Maailmanmestaruuskilpailuissa 19.–29.8. Clermont-Ferrandissa, Ranskassa Jouko Salomäki voitti kultaa kreikkalais-roomalaisen painin alle 74-kiloisten sarjassa. Keijo Pehkonen saavutti pronssia alle 57-kiloisissa[30]
- Vapaapainin Euroopan-mestaruuskilpailuissa 1.–4.5. Veliko Tărnovossa, Bulgariassa Pekka Rauhala saavutti hopeaa alle 74-kiloisten sarjassa.[31]
- Kreikkalais-roomalaisen painin Euroopan-mestaruuskilpailuissa 8.–10.5. Tampereella Keijo Pehkonen voitti kultaa alle 57-kiloisten sarjassa. Jouko Salomäki saavutti hopeaa alle 74-kiloisten sarjassa ja pronssille ylsivät Tapio Sipilä alle 68-kiloisissa ja Harri Koskela alle 90-kiloisissa.[31]
Pesäpallo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Miesten Suomen-mestaruuden voitti Seinäjoen Maila-Jussit, hopeaa sai Alajärven Ankkurit ja pronssille sijoittui Hyvinkään Tahko.[32]
- Naisten Suomen-mestaruuden voitti kolmannen peräkkäisen kerran Ikaalisten Tarmo, hopeaa sai liperiläinen Viinijärven Urheilijat ja pronssille sijoittui Vähänkyrön Viesti.[33]
- Naisten Itä–Länsi-ottelun 9.8. Helsingin olympiastadionilla voitti Itä juoksuin 3–2.[34]
- Miesten Itä–Länsi-ottelun 9.8. Helsingin olympiastadionilla voitti Itä juoksuin 7–5.[34]
Pohjoismaiset hiihtolajit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Maailmanmestaruuskilpailuissa 11.–21.2 Oberstdorfissa, Länsi-Saksassa Suomi saavutti kaksi kultamitalia ja kolme hopeaa. Suomi sijoittui mitalitilastossa kolmanneksi. Kultamitalisteja olivat Marjo Matikainen 5 kilometrin perinteisen tyylin hiihdossa sekä Suomen mäkihyppääjät joukkuekilpailussa, jossa mestarijoukkueeseen kuuluivat Matti Nykänen, Ari-Pekka Nikkola, Tuomo Ylipulli ja Pekka Suorsa. Normaalimäessä Matti Nykänen saavutti hopeaa. Aki Karvonen sai hopeaa 30 kilometrin perinteisen tyylin hiihdossa, jossa Harri Kirvesniemi sijoittui neljänneksi. Marjo Matikainen saavutti 10 kilometrin perinteisen tyylin hiihdossa hopeaa ja sijoittui 20 kilometrin vapaan tyylin kilpailussa neljänneksi.[35]
- Keski-Euroopan mäkiviikolla 1986–1987 Tuomo Ylipulli voitti yhden hyppykierroksen mittaiseksi typistyneen Bischofshofenin osakilpailun ja sijoittui kokonaiskilpailussa 13:nneksi. Matti Nykänen lähetettiin mäkiviikon puolivälissä kotiin niskuroinnin ja sopeutumattomuuden vuoksi ja hän sai kahden viikon kilpailukiellon.[36]
- Maastohiihdon maailmancupin 1986–1987 naisten kokonaiskilpailun voitti Marjo Matikainen.[37]
Purjehdus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Harry Harkimo saapui 9.5. yli kahdeksan kuukautta kestäneeltä maailmanympäripurjehdukseltaan maaliin ja sijoittui luokassaan kolmanneksi. Kaksi päivää myöhemmin maaliin tullut Pentti Salmi oli luokassaan viides.[38]
Soutu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Maailmanmestaruuskilpailuissa 23.–30.8. Kööpenhaminassa, Tanskassa Pertti Karppinen saavutti yksikössä pronssia.[39]
Suunnistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Maailmanmestaruuskilpailuissa 1.–5.9. Gérardmerissä, Ranskassa Annariitta Kottonen sijoittui naisten kilpailussa neljänneksi ja Kari Sallinen miesten kisassa yhdeksänneksi. Suomi sijoittui molemmissa viesteissä neljänneksi.[40]
- Jukolan viestin 13.–14.6. Hollolassa voitti lohjalainen Hiidenkiertäjät. Venlojen viestissä uusikaupunkilainen Vakka-Rasti sijoittui toiseksi ja Helsingin NMKY kolmanneksi.[41]
Voimanosto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Naisten maailmanmestaruuskilpailuissa 31.5.–1.6. Perthissä, Australiassa Anna-Liisa Prinkkala voitti kultaa alle 44-kiloisten sarjassa ja Vuokko Viitasaari alle 48-kiloisissa.[42]
- Miesten maailmanmestaruuskilpailuissa 13.–15.11. Fredrikstadissa, Norjassa Jarmo Virtanen voitti alle 75-kiloisten sarjassa uransa kolmannen maailmanmestaruuden.[43]
Yleisurheilu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Maailmanmestaruuskilpailuissa 29.8.–6.9. Roomassa Seppo Räty voitti keihäänheitossa kultaa uuden keihäsmallin Suomen-ennätyksellä 83,54. Tuija Helander-Kuusisto sijoittui 400 metrin aitajuoksussa viidenneksi Suomen-ennätyksellä 54,62, Tiina Lillak keihäänheitossa kuudenneksi ja Sinikka Keskitalo maratonilla kahdeksanneksi. Martti Vainio keskeytti 10 000 metrin juoksun kuudennelta sijalta kierros ennen maalia toimitsijan väärän kierroslukemanäytön vuoksi ja Arto Bryggare selviytyi 110 metrin aitajuoksussa loppukilpailuun mutta ei pystynyt siinä juoksemaan loukkaantumisen vuoksi.[44]
- Sisäratojen Euroopan-mestaruuskilpailuissa 21.–22.2. Liévinissä, Ranskassa Arto Bryggare voitti kultaa 60 metrin aitajuoksussa ja Ari Suhonen saavutti pronssia 800 metrin juoksussa. Jarmo Kärnä sijoittui pituushypyssä ja Sisko Markkanen 200 metrin juoksussa kuudenneksi. Asko Peltoniemi oli seiväshypyssä kahdeksas.[45]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pihlaja, Juhani: Urheilun käsikirja. TietoSportti, 1994. ISBN 951-97170-0-5.
- Siukonen, Markku & Ahola, Matti: Urheilun vuosikirja 9. Sporttikustannus Oy, 1988. ISBN 951-8920-00-1.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c Arponen, Antti O.: Visaiset valinnat – Vuoden urheilijat 1947–1996, s. 180. Suomen Urheilumuseosäätiö ja Urheilutoimittajain Liitto ry, 1997. ISBN 951-97170-1-3.
- ↑ Siukonen & Ahola, s. 195–196
- ↑ Siukonen & Ahola, s. 230
- ↑ Siukonen & Ahola, s. 97, 203–204
- ↑ Eerola, Antti: Punapaidoista Huuhkajiksi – Suomen jalkapallomaajoukkueen historia, s. 250–254. Siltala, 2015. ISBN 978-952-234-250-8.
- ↑ Lautela, Yrjö & Wallén, Göran: Rakas jalkapallo – Sata vuotta suomalaista jalkapalloa, s. 390–391. Teos, 2007. ISBN 978-951-851-068-3.
- ↑ Eerola, Antti: Punapaidoista Huuhkajiksi – Suomen jalkapallomaajoukkueen historia, s. 255. Siltala, 2015. ISBN 978-952-234-250-8.
- ↑ Siukonen & Ahola, s. 142, 149, 204
- ↑ Lautela, Yrjö & Wallén, Göran: Rakas jalkapallo – Sata vuotta suomalaista jalkapalloa, s. 420–421. Teos, 2007. ISBN 978-951-851-068-3.
- ↑ a b Pihlaja, s. 202
- ↑ Siukonen & Ahola, s. 111–112, 210–211
- ↑ Siukonen & Ahola, s. 211
- ↑ Siukonen & Ahola, s. 119
- ↑ a b Pihlaja, s. 257
- ↑ Siukonen & Ahola, s. 213
- ↑ Siukonen & Ahola, s. 214
- ↑ Pihlaja, s. 270
- ↑ Siukonen & Ahola, s. 215–216
- ↑ Siukonen & Ahola, s. 54, 60–61
- ↑ Pihlaja, s. 316
- ↑ Pihlaja, s. 317
- ↑ Pihlaja, s. 329
- ↑ Pihlaja, s. 330
- ↑ Pihlaja, s. 340
- ↑ Pihlaja, s. 341
- ↑ Siukonen & Ahola, s. 232
- ↑ Siukonen & Ahola, s. 231–232
- ↑ Siukonen & Ahola, s. 135, 142, 234
- ↑ Siukonen & Ahola, s. 237
- ↑ Siukonen & Ahola, s. 238
- ↑ a b Siukonen & Ahola, s. 239
- ↑ Pihlaja, s. 532
- ↑ Pihlaja, s. 533
- ↑ a b Siukonen & Ahola, s. 243
- ↑ Siukonen & Ahola, s. 32, 50–53
- ↑ Siukonen & Ahola, s. 93–94
- ↑ Siukonen & Ahola, s. 200
- ↑ Siukonen & Ahola, s. 115
- ↑ Siukonen & Ahola, s. 259
- ↑ Siukonen & Ahola, s. 264
- ↑ Siukonen & Ahola s. 265–266
- ↑ Siukonen & Ahola, s. 277–278
- ↑ Siukonen & Ahola, s. 156, 277
- ↑ Siukonen & Ahola, s. 68, 72, 83, 85–90
- ↑ Siukonen & Ahola, s. 283–284