Pekka Vehkonen

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Pekka Vehkonen (s. 27. toukokuuta 1964 Helsinki) on suomalainen entinen motocrossin 125-kuutioisten maailmanmestari ja 250-kuutioisten nelinkertainen hopeamitalisti. Vehkonen saavutti urallaan myös stadioncrossin maailmanmestaruuden vuonna 1990 sekä sijoittui siinä kaksi kertaa toiseksi vuosina 1989 ja 1991.

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pekka Vehkonen aloitti ajouransa 25-kuutioisella trial-Montesalla vuonna 1977. Moottoripyöräily oli suvussa tuttua, sillä hänen setänsä Kalevi Vehkonen oli Heikki Mikkolan rinnalla Suomen menestyksekkäimpiä motocross-ajajia.

Ensimmäiseen merkittävään voittoon Pekka Vehkonen ajoi Suomen Cupissa vuonna 1979. Vuonna 1982, Suomen kaikkien aikojen nuorimpana, hän voitti Suomen mestaruuden 125-kuutioisten luokassa. Ensimmäisenä kokonaisena MM-kautenaan Yamahalla (1982) hän ajoi hyviä eräsijoituksia ollen paras tuotantokuljettaja. Samana vuonna Vehkonen muutti motocrossin Euroopan keskusmaahan Belgiaan. Vuonna 1983 Vehkonen sai tehdassopimuksen Yamahan kanssa ja sijoittui neljänneksi 125-kuutioisten kokonaispisteissä menetettyään viimeisessä osakilpailussa kolmannen tilan konerikon vuoksi. Vuoden 1984 kauden ja tavoitteena olleen maailmanmestaruuden pilasi loukkaantuminen. Toinen kausi Cagivalla toi lopulta maailmanmestaruuden Brasilian Belo Horizontessa vuonna 1985.

Vuonna 1986 Vehkonen taisteli maailmanmestaruudesta johtaen vielä MM-sarjaa kahdeksannessa osakilpailussa. Seuraavassa osakilpailussa Ruotsissa hänen lapaluunsa murtui ja hän menetti mestaruushaaveensa.

Vehkonen vaihtoi sarjaa 250-kuutioisiin, vuonna 1987. Hänestä tuli luokan "ikuinen kakkonen", sijoituttuaan toiseksi neljästi peräkkäin vuosina 1987–90. Toiseen maailmanmestaruuteen hän ajoi vuonna 1990 supercrossissa. Lajia kutsuttiin aluksi suorituspaikkansa mukaisesti stadioncrossiksi.

Vehkonen loukkaantui vakavasti vuonna 1992 Yhdysvalloissa, mutta päätti kuitenkin vielä jatkaa kilpailemista 500-kuutioisissa. Vehkonen lopetti uransa kokonaan loukkaannuttuaan uudestaan kaudella 1993. Kilpauransa jälkeen hän palasi Suomeen ja toimii yrittäjänä Helsingissä.