Suitsuke
Wikipedia
Suitsuke on aromaattinen aine, joka palaessaan levittää ympäristöönsä tuoksua. Palaminen on suitsevaa. Suitsukkeita käytetään mm. uskonnollisissa riiteissä. Suitsuke voidaan polttaa käsissä pitäen tai telineessä. Tällainen suitsuke on yleensä joko pieniä alustalla poltettavia kakkuja tai bambutikun ympärille liima-aineella koottua hajuainetta.
Ortodoksinen kirkko käyttää suitsuketta, joka on tehty puun pihkasta, johon on sekoitettu hajuaineita. Tämä suitsuke esiintyy pieninä palasina, jotka asetetaan erityisessä suitsutusastiassa olevan hehkuvan hiilen päälle. Suitsuke alkaa palaa ja kehittää hyväntuoksuista savua; varsinaisen suitsutuksen tekee pappi tai diakoni heiluttamalla suitsutusastiaa ristinmuotoisessa kuviossa edessään. Suitsutus kuvaa rukousta: ihmisen rukouksen tulisi nousta kuin suitsutussavu Jumalan kasvojen eteen.
Erityisen paljon suitsuketta käytetään suuren paaston aikana sekä hautaus- ja muistopalveluksissa.
Sanalla suitsuke viitataan usein olibaanihartsiin, esimerkiksi Raamatussa (Matt. 2:11) mainittu suitsuke tarkoittaa olibaanihartsia ja todennäköisesti Boswellia sacra -puusta saatavaa, jota pidetään laadulta parhaana.[1]
Kiinassa käytettiin suitsuketuoksuja lääketieteessä parantavana terapiana. Tuoksut luokiteltiin viiden elementin mukaan.
Käytäntö levisi naapurimaihin. Erityisesti Japanissa tuoksujen käyttöä kehitettiin ja jalostettiin. Tuoksujen parantavia ominaisuuksia kuvataan lääkintää koskevassa kirjallisuudessa. Suitsukeopista tuli osa samuraikoulutusta. Kodo, suitsukkeen tie, hiottiin huippuunsa Muromachi-kaudella (1336-1573). Nykyään toiminnassa on yhä kaksi suitsukekoulua: Oiyeryu ja Shinoryu. Shino-koulu noudattaa samuraiden perinteitä. Oiye-koulu noudattaa runoilija Sanetaka Sanjonishin perinteitä.
[muokkaa] Lähteet
- ↑ Päivi Arvonen: Suitsukkeen syntysijoilla Omanissa Kirkko ja kaupunki. 20.12.2005. Viitattu 10.8.2008.
