Ruggero Leoncavallo

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Ruggero Leoncavallo

Ruggero (joskus Ruggiero) Leoncavallo (23. huhtikuuta 1857 Napoli9. elokuuta 1919 Montecatini Terme) oli italialainen säveltäjä, pianisti ja libretisti. Hän sävelsi pääasiassa veristisiä oopperoita. Leoncavallon esitetyin teos on ooppera Pajatso (1892). Se kestää noin tunnin ja esitetään usein kaksoisnäytäntönä Pietro Mascagnin säveltämän Cavalleria rusticanan kanssa.

Leoncavallon varhaistuotannossa oli vaikutteita Richard Wagnerin musiikista, mutta myöhemmin hän kiinnostui veristisestä tyylistä, joka hallitsi Italian musiikkimaailmaa 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa.[1]

Leoncavallo oli naimisissa Berthe Leoncavallon (18691926) kanssa.[2]

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lapsuus ja nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Leoncavallo syntyi Napolissa 23. huhtikuuta 1857. Hänen isänsä oli rauhantuomari Vincenzo Leoncavallo ja äitinsä Virginia D'Aurio, tunnetun napolilaisen taidemaalarin tytär.[3] Perhe muutteli paljon, ja he asuivat muun muassa Montalto Uffugossa, Calabriassa. Leoncavallo aloitti musiikin opiskelun itsenäisesti. Vuonna 1866 hän pääsi Napolin San Pietro a Majella -konservatorioon opiskelemaan pianonsoittoa ja sävellystä. Leoncavallolle opetti pianonsoittoa Beniamino Cesi ja sävellystä Lauro Rossi. Hän valmistui 16-vuotiaana, jonka jälkeen Leoncavallo päätti lähteä opiskelemaan kirjallisuutta Bolognan yliopistoon. Hän myös esiintyi ensimmäistä kertaa julkisesti pianistina 16-vuotiaana. Leoncavallo sävelsi opiskeluaikoinaan ensimmäisen oopperansa, Chattertonin, joka kuitenkin ensiesitettiin vasta vuonna 1896. Muihin opiskeluaikoina sävellettyihin teoksiin kuuluu muun muassa kantaatti, joka valmistui säveltäjän ollessa 16-vuotias.[4] Leoncavallo piti erityisesti Richard Wagnerin musiikista, josta hän sai vaikutteita useisiin varhaisiin teoksiinsa. Leoncavallo oli kuullut Bolognassa Richard Wagnerin oopperan Tannhäuser, joka oli tehnyt häneen syvän vaikutuksen. Leoncavallo tutustui Wagneriin myös henkilökohtaisesti.

Uran alku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Opiskeltuaan Leoncavallo muutti Kairoon, Egyptiin, jossa hänen setänsä työskenteli. Egyptissä ollessaan Leoncavallo elätti itseään lähinnä soittamalla pianoa. Vuonna 1882 Kairossa puhkesi kapina, jonka vuoksi Leoncavallo päätti palata Eurooppaan. Hän oli kuitenkin lähes varaton ja joutui hankkimaan rahaa pitämällä pianokonsertin Kairossa. Leoncavallo siirtyi Ranskaan, jossa hän vietti kuusi seuraavaa vuotta. Ranskassa Leoncavallo kierteli kahviloissa ja ravintoloissa soittamassa pianoa ja laulamassa. Hän opetti myös joskus pianonsoittoa ja laulamista. Hän työskenteli aluksi Marseillessa, mutta siirtyi sittemmin Pariisiin. Leoncavallo myös sävelsi ja julkaisi säveltämiään pienimuotoisia lauluja. Ranskassa Leoncavallo tutustui baritoni Victor Maureliin, joka myöhemmin esitteli säveltäjän kustantaja Giulio Ricordille. Ranskassa oleskellessaan Leoncavallo sävelsi yhden varhaisimmista teoksistaan, sinfonisen runoelman Le nuit de mai.

Leoncavallo palasi Italiaan pysyvästi vuonna 1888. Hän asettui Milanoon. Kustantaja Giulio Ricordi kiinnostui Leoncavallon musiikista ja pyysi tätä säveltämään valmiiksi oopperan I Medici. I Medicin oli alun perin tarkoitus olla osa italialaista renessanssia käsittelevää oopperatrilogiaa nimeltään Crepusculum. Leoncavallo oli saanut idean trilogiaansa Richard Wagnerin oopperatetralogiasta Nibelungin sormus. Trilogiasta kuitenkin valmistui lopulta ainoastaan yksi ooppera. Trilogian muiden oopperoiden nimiksi Leoncavallo oli suunnitellut Savonarolaa ja Cesare Borgiaa. Hän ei kuitenkaan säveltänyt niitä loppuun eikä julkaissut.

Kun I Medicin libretto ja musiikki olivat valmiina vuonna 1888, Ricordi ei pitänyt lopputuloksesta. Sen vuoksi hän kieltäytyi kustantamasta Leoncavallon oopperaa. Pian Leoncavallo tutustui kuitenkin kustantaja Sonzognoon, jolle säveltäjä tarjosi oopperoitaan. Sonzogno kustansikin useita Leoncavallon tulevia oopperoita.

Nuoruudessaan Leoncavallo asui ja kierteli pianistina myös Turkissa, Kreikassa, Saksassa, Belgiassa ja Alankomaissa.[5]

Pajatso[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ricordin torjuttua I Medicin Leoncavallo päätti jättää oopperatrilogian säveltämisen sikseen. Hän alkoi säveltää verististä oopperaansa Pajatso (I Pagliacci), jonka ansiosta hän nousi suureen suosioon. Pajatso on yhä yksi maailman tunnetuimmista oopperoista. Leoncavallo oli saanut idean Pajatsoon, kun hän oli nähnyt säveltäjä Pietro Mascagnin Cavalleria rusticanan ensiesityksen Roomassa vuonna 1890. Pajatson tyypillinen esitys kestää noin tunnin ja se esitetään usein yhdessä Cavalleria rusticanan kanssa. Oopperan kustansi Sonzogno. Teoksessa on prologi ja kaksi näytöstä. Ooppera valmistui viidessä kuukaudessa.

Pajatso sai ensiesityksensä Teatro dal Vermessä, Milanossa 21. toukokuuta 1892. Ensiesitystä johti kapellimestari Arturo Toscanini. Ensiesityksessä baritonin osan lauloi Leoncavallon ystävä Victor Maurel.

Pajatsosta tehtiin vuonna 1907 ensimmäinen italialaisen oopperan nauhoitus. Leoncavallo itse johti esitystä.

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Ruggero Leoncavallo.

I Medici[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pajatson saaman suosion ansiosta Leoncavallon aiemmin säveltämä ooppera I Medici päätettiin esittää. Se sai ensiesityksensä 10. marraskuuta 1893. Se ei kuitenkaan yltänyt Pajatson saamaan suosioon. I Medici ensiesitettiin Pajatson tavoin Teatro dal Vermessä. Koska I Medici ei saanut Leoncavallon toivomaa suosiota, hän päätti jättää suunnittelemansa oopperatrilogian kaksi viimeistä oopperaa säveltämättä. Teoksen kustansi Sonzogno, joka oli saanut siihen luvan Ricordilta.

Samoihin aikoihin, kun Leoncavallo oli säveltämässä I Mediciä, hän myös avusti Giacomo Puccinia oopperan Manon Lescaut säveltämisessä.

Chatterton[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

I Medicin ensiesityksen jälkeen Leoncavallo teki uuden version aiemmin säveltämästään oopperasta Chatterton. Oopperan ensimmäinen versio oli valmistunut vuonna 1876, jolloin Leoncavallo oli Bolognan yliopistossa opiskelemassa kirjallisuutta. Chattertonin uudistettu versio sai ensiesityksensä Teatro Argentinassa, Roomassa 10. maaliskuuta 1896.

Ooppera kertoi 17-vuotiaana itsemurhan tehneen runoilija Thomas Chattertonin (17521770) elämästä. Ooppera oli alun perin neljässä näytöksessä, mutta uudistetussa versiossa oli vain kolme näytöstä. Kun ooppera esitettiin vuonna 1896, ranskalainen säveltäjä Jules Massenet kirjoitti Leoncavallolle onnitellakseen tätä. Marraskuussa 1908 Chattertonista nauhoitettiin aaria Tu solo a me rimani baritoni Titta Ruffon tulkitsemana.

Chattertonia esitetään nykyisin harvoin, mutta siitä on tehty joitakin levytyksiä.

La bohème[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Leoncavallon seuraava ooppera oli vuonna 1897 valmistunut nelinäytöksinen La bohème. Se perustui Henri Murgerin kirjoittamaan näytelmään La vie de bohème. Oopperan ensiesitys oli Teatro La Fenicessä, Venetsiassa 6. toukokuuta 1897. Vain runsasta vuotta aiemmin oli saanut ensiesityksensä Giacomo Puccinin samanniminen ja samaan aiheeseen perustuva ooppera La bohème. Puccini oli aloittanut oopperan säveltämisen tietäen, että Leoncavallo oli jo säveltämässä oopperaa samasta aiheesta. Puccinin ooppera kuitenkin valmistui runsasta vuotta Leoncavallon teosta aiemmin. Leoncavallo teki myöhemmin La bohèmestaan uudistetun version, Mimì Pinsonin. Se ensiesitettiin Teatro Massimossa, Palermolla vuonna 1913. Leoncavallon La bohème jäi Puccinin La bohèmen varjoon eikä se kuulu oopperatalojen vakio-ohjelmistoon.

Zazà[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1900 Leoncavallo sävelsi nelinäytöksisen oopperan Zazà. Sen ensiesitys oli 10. marraskuuta 1900 Teatro Liricossa, Milanossa. Ensiesitystä johti Arturo Toscanini. Laulajina siinä esiintyivät pääosissa Rosina Storchio, Edoardo Garbin, Mario Sammarco ja Clorinda Pini Corsi. Ooppera esitetään nykyään harvoin kokonaisuudessaan, mutta siihen sisältyy suosittu baritoniaaria "Zazà, piccola Zingara". Zazà perustui ranskalaisten Pierre Bertonin ja Charles Simonin kirjoittamaan Zaza -nimiseen näytelmään.

Vuosien 1900 ja 1920 välillä Zazàsta tehtiin yli viisikymmentä uutta produktiota.[6] Geraldine Farrar esitti Zazàn naispääosan Metropolitan-oopperassa jäähyväiskonsertissaan 22. huhtikuuta 1922.

Zazàn kanssa samaan aikaan Leoncavallo oli säveltämässä sinfonista runoelmaansa Serafitaa sekä balettia La vita d'una marionetta. Serafita perustui Honoré de Balzacin kirjoittamaan samannimiseen romaaniin. Teoksen alkuperäinen nimi oli Séraphitus Séraphita, mutta siitä käytetään usein nimeä Serafita. Se jäi Leoncavallon ainoaksi sinfoniseksi runoelmaksi vuosina 18861887 Pariisissa sävelletyn La nuit de main lisäksi.

Der Roland von Berlin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Leoncavallon oopperat olivat saaneet suosiota Saksassa, jonka ansiosta Saksan Vilhelm II tilasi Leoncavallolta aiheeltaan saksalaisen oopperan. Sen nimeksi tuli Der Roland von Berlin (Il Rolando di Berlino). Teoksen ensiesitys oli Deutsche Operissa, Berliinissä 13. joulukuuta 1904. Oopperan libretto perustuu Willibald Alexiksen teokseen. Der Roland von Berlinistä käytetään joskus myös lyhyempää nimeä "Der Roland". Oopperassa on neljä näytöstä. Der Roland von Berlinin suosio ei kestänyt kauan eikä se kuulu oopperatalojen vakio-ohjelmistoon.

Viimeiset oopperat ja operetit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Leoncavallolta valmistuivat vielä oopperat Maia (1910), Gli Zingari (1912) ja Mimì Pinson (1913). Kaikki neljä valmistuivat Leoncavallon asuessa Brissagossa, Sveitsissä. Maia ensiesitettiin Teatro Costanzissa, Roomassa 15. tammikuuta 1910 ja Gli Zingari Lontoossa 16. syyskuuta 1912. Leoncavallo teki Maian yhteistyössä locarnolaisen runoilija Angelo Nessin kanssa. Maia jäi yhdeksi Leoncavallon harvoista oopperoista, jonka librettoa hän ei ollut itse kirjoittanut. Nessi teki Leoncavallon kanssa yhteistyötä myös useissa muissa teoksissa, kuten kolminäytöksisessä operetissa Malbruk, joka sai ensiesityksensä Teatro nazionalessa, Roomassa 19. tammikuuta 1910.

Leoncavallon seuraava ooppera, Mimì Pinson oli uudistettu versio hänen vuonna 1897 säveltämästään La bohèmesta. Mimì Pinson sai ensiesityksensä Teatro Massimossa, Palermolla vuonna 1913. Leoncavallon viimeiseksi oopperaksi jäi Edipo re. Hän aloitti sen säveltämisen 1910-luvun lopulla, mutta se jäi kesken säveltäjän kuollessa vuonna 1919. Edipo re sai kantaesityksensä 13. joulukuuta 1920 Chicagossa. Italiassa teos esitettiin ensimmäistä kertaa vasta vuonna 1958.

Kun Leoncavallo kuoli, häneltä jäi kesken myös ooppera Prometeo. Sitä ei ole vieläkään julkaistu eikä esitetty.

Koska Leoncavallon myöhempien oopperoiden menestykset jäivät lyhytaikaisiksi, hän päätti kokeilla taitojaan operetissa. Hän sävelsi kolmentoista viimeisen elinvuotensa aikana (1906–1919) yhteensä kymmenen operettia. Niistä ensimmäinen, Le jeunesse de Figaro sai ensiesityksensä Yhdysvalloissa vuonna 1906. Leoncavallo sävelsi seuraavaa operettiaan, Malbrouckia (Malbrukia) suunnilleen samanaikaisesti ooppera Maian kanssa. Malbrouck oli yhteistyö runoilija Angelo Nessin kanssa. Nessin sanoittama operetti sai ensiesityksensä Teatro Nazionalessa, Roomassa 19. tammikuuta 1910. Malbrouckia seurasi 24. kesäkuuta 1912 La reginetta delle rosen ensiesitys Teatro Costanzissa, Roomassa. Leoncavallon seuraava operetti, Are You There? esitettiin ensimmäistä kertaa Lontoossa 1. marraskuuta 1913. Tämän jälkeen vielä kolme operettia ehdittiin ensiesittää säveltäjän elinaikana:

Näistä Prestami tua moglie sai ensiesityksensä Casino delle Termessä, Montecatinissa, samassa kaupungissa, jossa Leoncavallon huvila sijaitsi. Hieman Leoncavallon kuoleman jälkeen, 16. lokakuuta 1919 esitettiin A chi la giarrettiera?. Myös operetit Il primo bacio ja La maschera nuda ensiesitettiin vasta postuumisti säveltäjän kuoleman jälkeen vuosina 1923 ja 1925.

Viimeiset vuodet ja kuolema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosina 19021914 Leoncavallo asui Brissagossa, Sveitsissä, jossa sijaitsee nykyään hänelle omistettu Museo Ruggero Leoncavallo. Säveltäjä asettui vanhemmalla iällään Montecatini Termeen, jossa hänellä oli huvila. Hän oli saanut ostettua huvilan Pajatson ansiosta ansaitsemillaan rahoilla. Säveltäjän viimeisinä vuosina häntä katkeroitti se, että hänen ainoaksi pysyvästi suosituksi teoksekseen oli jäänyt vuonna 1892 ensiesitetty Pajatso.

Leoncavallo kuoli munuaissairauteen hänen huvilallaan Montecatini Termessä 9. elokuuta 1919.[4] Hänet haudattiin Cimitero delle Terre Santen hautausmaalle, Firenzeen.[7] Leoncavallo oli eläessään toivonut tulevansa haudatuksi Brissagoon. Sen vuoksi hänen maalliset jäännöksensä siirrettiin sinne vuonna 1989.[8]

Musiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Leoncavallo tunnetaan ensisijaisesti oopperoiden säveltäjänä. Niiden lisäksi hän sävelsi muun muassa operetteja ja lauluja. Leoncavallo kirjoitti itse libretot useimpiin oopperoihinsa ja operetteihinsa. Muun muassa Maiaan libreton kirjoitti kuitenkin Leoncavallon ystävä Angelo Nessi.

Leoncavallo omien sanojensa mukaan sai inspiraation sävellyksiinsä nopeasti. Hän mietti jotkut sävellyksensä mielessään valmiiksi ennen kuin hän kirjoitti ne ylös.

Leoncavallolla oli oopperoidensa ohessa useita pienempiä projekteja. Hän sävelsi kymmenen operettia, pientä, kevyttä oopperaa. Niistä yhtä, kolminäytöksistä Malbrouckia pidetään laajuutensa vuoksi joskus oopperana.

Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Oopperat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Pajatso (Pagliacci)  (1892)
  • I Medici  (1893)
  • Chatterton  (1896)
  • La bohème  (1897)
  • Zazà  (1900)
  • Der Roland von Berlin  (1904)
  • Maia  (1910)
  • Gli Zingari  (1912)
  • Mimì Pinson  (1913)
  • Edipo re  (kantaesitys 1920)
  • Prometeo  (julkaisematon ja esittämätön)
  • Ave Maria  (keskeneräinen ja esittämätön)
  • Tormenta  (keskeneräinen ja esittämätön)

Operetit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Le jeunesse de Figaro (1906)
  • Malbrouck (1910)
  • La reginetta delle rose (1912)
  • Are You There? (1913)
  • La candidata (1915)
  • Prestami tua moglie (1916)
  • Goffredo Mameli (1916)
  • A chi la giarrettiera? (1919)
  • Il primo bacio (ensiesitys 1923)
  • La maschera nuda (ensiesitys 1925)

Orkesterisävellykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • La nuit de mai (sinfoninen runoelma, 18861887)
  • Serafita (sinfoninen runoelma, 1894)

Baletit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • La vita d'una marionetta (1900)

Lauluja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Mattinata
  • Aprile
  • L'addio
  • Pensiero
  • Ninna Nanna
  • Hymne à la Lyre

Pianokappaleita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Gondola
  • Tarantella
  • Au bord du lac
  • Papillon
  • Gavotte
  • Notturno

Muuta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Requiem (keskeneräinen)
  • Inno della Lega nazionale (1913)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]