Mestarien liigan kauden 2008–2009 pudotuspelit

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Jalkapallon Mestarien liigan kauden 2008–2009 pudotuspelit pelataan 24. helmikuuta27. toukokuuta 2009. Pudotuspelien kaikki ottelut pelataan kaksiosaisina, paitsi finaali, joka pelataan yksiosaisena Olympiastadionilla, Roomassa.

Pudotuspelien ensimmäiselle kierrokselle selvisivät lohkojen ensimmäiseksi ja toiseksi sijoittuneet, yhteensä 16 joukkuetta. Ensimmäisellä kierroksella samaan ottelupariin ei voi päästä kahta joukkuetta samasta maasta. Puolivälieristä lähtien arvonta on vapaa.

Pudotuspeleissä joukkue, joka johtaa kahden ottelun jälkeen otteluiden yhteistuloksen perusteella etenee seuraavalle kierrokselle. Jos pudotuspeleissä joukkueiden yhteistulos kahdesta ottelusta on tasan, eikä kumpikaan etene jatkoon vierasmaalisäännön turvin, pelataan yhteensä 30 minuutin jatkoaika, kaksi kertaa 15 minuuttia. Jos ottelu on edelleen tasan jatkoajan jälkeen, seuraa rangaistuspotkukilpailu. Jatkoajalla vierasmaalisääntöä ei oteta huomioon.

Pudotuspelikaavio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  Neljännesvälierät Puolivälierät Välierät Finaali
                                         
 Ranska Lyon 1 2 3  
 Espanja Barcelona 1 5 6  
   Espanja Barcelona 4 1 5  
   Saksa Bayern München 0 1 1  
 Portugali Sporting CP 0 1 1
 Saksa Bayern München 5 7 12  
   Espanja Barcelona (vm.) 0 1 1  
   Englanti Chelsea 0 1 1  
 Espanja Real Madrid 0 0 0  
 Englanti Liverpool 1 4 5  
   Englanti Liverpool 1 4 5
   Englanti Chelsea 3 4 7  
 Englanti Chelsea 1 2 3
 Italia Juventus 0 2 2  
   Espanja Barcelona 2
   Englanti Manchester United 0
 Italia Internazionale 0 0 0  
 Englanti Manchester United 0 2 2  
   Englanti Manchester United 2 1 3
   Portugali Porto 2 0 2  
 Espanja Atlético Madrid 2 0 2
 Portugali Porto (vm.) 2 0 2  
   Englanti Manchester United 1 3 4
   Englanti Arsenal 0 1 1  
 Espanja Villarreal 1 2 3  
 Kreikka Panathinaikos 1 1 2  
   Espanja Villarreal 1 0 1
   Englanti Arsenal 1 3 4  
 Englanti Arsenal (rp.) 1 0 1 (7)
 Italia Roma 0 1 1 (6)  

Neljännesvälierät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäisen pudotuspelikierroksen arvonta suoritettiin 19. joulukuuta 2008. Ensimmäiset osaottelut pelattiin 24. ja 25. helmikuuta 2009. Toiset osaottelut pelattiin 10. ja 11. maaliskuuta 2009.

Joukkue #1 Yht. Joukkue #2 1. osa 2. osa
Club Atlético de Madrid Espanja 2–2(vm.) Portugali FC Porto 2–2 0–0
Olympique Lyonnais Ranska 3–6 Espanja FC Barcelona 1–1 2–5
Arsenal FC Englanti 1–1 (7–6rp.) Italia AS Roma 1–0 0–1
FC Internazionale Milano Italia 0–2 Englanti Manchester United FC 0–0 0–2
Real Madrid Espanja 0–5 Englanti Liverpool FC 0–1 0–4
Chelsea FC Englanti 3–2 Italia Juventus FC 1–0 2–2
Villarreal CF Espanja 3–2 Kreikka Panathinaikos FC 1–1 2–1
Sporting Clube de Portugal Portugali 1–12 Saksa FC Bayern München 0–5 1–7
Kaikissa ottelupareissa ensimmäisen osaottelun kotijoukkue on ilmoitettu ensin.

Ensimmäiset osaottelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

24. helmikuuta Espanja Atlético Madrid 2 – 2 Portugali Porto Estadio Vicente Calderón, Madrid
21:45 (UTC+2)
Rodríguez Maali 3'
Forlán Maali 45+2'
Raportti Lisandro Maali 22' Maali 72' Yleisömäärä: 47 000
Tuomari: Howard Webb (Englanti)

24. helmikuuta Ranska Lyon 1 – 1 Espanja Barcelona Stade de Gerland, Lyon
21:45 (UTC+2)
Juninho Maali 7' Raportti Henry Maali 67' Yleisömäärä: 39 258
Tuomari: Wolfgang Stark (Saksa)

24. helmikuuta Englanti Arsenal 1 – 0 Italia Roma Emirates Stadium, Lontoo
21:45 (UTC+2)
van Persie Maali 37' (rp.) Raportti Yleisömäärä: 60 003
Tuomari: Claus Bo Larsen (Tanska)

24. helmikuuta Italia Internazionale 0 – 0 Englanti Manchester United San Siro, Milano
21:45 (UTC+2)
Raportti Yleisömäärä: 80 018
Tuomari: Luis Medina Cantalejo (Espanja)

25. helmikuuta Espanja Real Madrid 0 – 1 Englanti Liverpool Estadio Santiago Bernabéu, Madrid
21:45 (UTC+2)
Raportti Benayoun Maali 82' Yleisömäärä: 71 579
Tuomari: Roberto Rosetti (Italia)

25. helmikuuta Englanti Chelsea 1 – 0 Italia Juventus Stamford Bridge, Lontoo
21:45 (UTC+2)
Drogba Maali 12' Raportti Yleisömäärä: 38 079
Tuomari: Olegário Benquerença (Portugali)

25. helmikuuta Espanja Villarreal 1 – 1 Kreikka Panathinaikos El Madrigal, Vila-real
21:45 (UTC+2)
Rossi Maali 67' (rp.) Raportti Karankunis Maali 59' Yleisömäärä: 21 810
Tuomari: Konrad Plautz (Itävalta)

25. helmikuuta Portugali Sporting CP 0 – 5 Saksa Bayern München Estádio José Alvalade, Lissabon
21:45 (UTC+2)
Raportti Ribéry Maali 42' Maali 63' (rp.)
Klose Maali 57'
Toni Maali 84' Maali 90+1'
Yleisömäärä: 35 163
Tuomari: Bertrand Layec (Ranska)

Toiset osaottelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

10. maaliskuuta Englanti Liverpool 4 – 0 Espanja Real Madrid Anfield, Liverpool
21:45 (UTC+2)
Torres Maali 16'
Gerrard Maali 28' (rp.) Maali 47'
Dossena Maali 88'
Raportti Yleisömäärä: 42 550
Tuomari: Frank De Bleeckere (Belgia)

Liverpool puolivälieriin yhteismaalein 5–0


10. maaliskuuta Italia Juventus 2 – 2 Englanti Chelsea Olympiastadion, Torino
21:45 (UTC+2)
Iaquinta Maali 19'
Del Piero Maali 74' (rp.)
Raportti Essien Maali 45+1'
Drogba Maali 83'
Yleisömäärä: 27 319
Tuomari: Alberto Undiano Mallenco (Espanja)

Chelsea puolivälieriin yhteismaalein 3–2


10. maaliskuuta Kreikka Panathinaikos 1 – 2 Espanja Villarreal Olympiastadion, Ateena
21:45 (UTC+2)
Mantzios Maali 55' Raportti Ibagaza Maali 49'
Llorente Maali 70'
Yleisömäärä: 60 616
Tuomari: Massimo Busacca (Sveitsi)

Villarreal puolivälieriin yhteismaalein 3–2


10. maaliskuuta Saksa Bayern München 7 – 1 Portugali Sporting CP Allianz Arena, München
21:45 (UTC+2)
Podolski Maali 7' Maali 34'
Polga Maali 39' (om.)
Schweinsteiger Maali 43'
van Bommel Maali 74'
Klose Maali 82' (rp.)
Müller Maali 90'
Raportti Moutinho Maali 42' Yleisömäärä: 65 000
Tuomari: Martin Hansson (Ruotsi)

Bayern München puolivälieriin yhteismaalein 12–1


11. maaliskuuta Portugali Porto 0 – 0 Espanja Atlético Madrid Estádio do Dragão, Porto
21:45 (UTC+2)
Raportti Yleisömäärä: 46 509
Tuomari: Pieter Vink (Alankomaat)

Yhteismaalit 2–2. Porto puolivälieriin vierasmaalisäännöllä


11. maaliskuuta Espanja Barcelona 5 – 2 Ranska Lyon Camp Nou, Barcelona
21:45 (UTC+2)
Henry Maali 25' Maali 27'
Messi Maali 40'
Eto'o Maali 43'
Keita Maali 90+5'
Raportti Makoun Maali 44'
Juninho Maali 48'
Yleisömäärä: 86 368
Tuomari: Tom Henning Øvrebø (Norja)

Barcelona puolivälieriin yhteismaalein 6–3


11. maaliskuuta Italia Roma 1 – 0 Englanti Arsenal Olympiastadion, Rooma
21:45 (UTC+2)
Juan Maali 9' Raportti Yleisömäärä: 62 383
Tuomari: Manuel Mejuto González (Espanja)
    Rangaistuspotkut  
Pizarro Maali rangaistuspotkusta
Vučinić Ei maalia rangaistuspotkusta (Almunia torjui)
Baptista Maali rangaistuspotkusta
Montella Maali rangaistuspotkusta
Totti Maali rangaistuspotkusta
Aquilani Maali rangaistuspotkusta
Riise Maali rangaistuspotkusta
Tonetto Ei maalia rangaistuspotkusta
6 – 7 Ei maalia rangaistuspotkusta (Doni torjui) Eduardo
Maali rangaistuspotkusta van Persie
Maali rangaistuspotkusta Walcott
Maali rangaistuspotkusta Nasri
Maali rangaistuspotkusta Denílson
Maali rangaistuspotkusta Touré
Maali rangaistuspotkusta Sagna
Maali rangaistuspotkusta Diaby
 

Yhteismaalit 1–1. Arsenal puolivälieriin rangaistuslaukauskilpailun jälkeen


11. maaliskuuta Englanti Manchester United 2 – 0 Italia Internazionale Old Trafford, Manchester
21:45 (UTC+2)
Vidić Maali 4'
Ronaldo Maali 49'
Raportti Yleisömäärä: 74 769
Tuomari: Wolfgang Stark (Saksa)

Manchester United puolivälieriin yhteismaalein 2–0

Puolivälierät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toisen pudotuspelikierroksen arvonta suoritettiin 20. maaliskuuta 2009. Ensimmäiset osaottelut pelattiin 7. ja 8. huhtikuuta 2009. Toiset osaottelut pelattiin 14. ja 15. huhtikuuta 2009.

Joukkue #1 Yht. Joukkue #2 1. osa 2. osa
Villarreal CF Espanja 1–4 Englanti Arsenal FC 1–1 0–3
Manchester United FC Englanti 3–2 Portugali FC Porto 2–2 1–0
Liverpool FC Englanti 5–7 Englanti Chelsea FC 1–3 4–4
FC Barcelona Espanja 5–1 Saksa FC Bayern München 4–0 1–1
Kaikissa ottelupareissa ensimmäisen osaottelun kotijoukkue on ilmoitettu ensin.

Ensimmäiset osaottelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

7. huhtikuuta Espanja Villarreal 1 – 1 Englanti Arsenal El Madrigal, Vila-real
21:45 (UTC+2)
Senna Maali 10' Raportti Adebayor Maali 66' Yleisömäärä: 21 577
Tuomari: Tom Henning Øvrebø (Norja)

7. huhtikuuta Englanti Manchester United 2 – 2 Portugali Porto Old Trafford, Manchester
21:45 (UTC+2)
Rooney Maali 15'
Tévez Maali 85'
Raportti Rodríguez Maali 4'
Mariano Maali 89'
Yleisömäärä: 74 517
Tuomari: Konrad Plautz (Itävalta)

8. huhtikuuta Englanti Liverpool 1 – 3 Englanti Chelsea Anfield, Liverpool
21:45 (UTC+2)
Torres Maali 6' Raportti Ivanović Maali 39' Maali 62'
Drogba Maali 67'
Yleisömäärä: 42 543
Tuomari: Claus Bo Larsen (Tanska)

8. huhtikuuta Espanja Barcelona 4 – 0 Saksa Bayern München Camp Nou, Barcelona
21:45 (UTC+2)
Messi Maali 9' Maali 38'
Eto'o Maali 12'
Henry Maali 43'
Raportti Yleisömäärä: 93 219
Tuomari: Howard Webb (Englanti)

Toiset osaottelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

14. huhtikuuta Englanti Chelsea 4 – 4 Englanti Liverpool Stamford Bridge, Lontoo
21:45 (UTC+2)
Drogba Maali 51'
Alex Maali 57'
Lampard Maali 76' Maali 89'
Raportti Aurélio Maali 19'
Alonso Maali 28' (rp.)
Lucas Maali 81'
Kuyt Maali 83'
Yleisömäärä: 38 286
Tuomari: Luis Medina Cantalejo (Espanja)

Chelsea välieriin yhteismaalein 7–5


14. huhtikuuta Saksa Bayern München 1 – 1 Espanja Barcelona Allianz Arena, München
21:45 (UTC+2)
Ribéry Maali 47' Raportti Keita Maali 73' Yleisömäärä: 66 000
Tuomari: Roberto Rosetti (Italia)

Barcelona välieriin yhteismaalein 5–1


15. huhtikuuta Englanti Arsenal 3 – 0 Espanja Villarreal Emirates Stadium, Lontoo
21:45 (UTC+2)
Walcott Maali 10'
Adebayor Maali 60'
van Persie Maali 69' (rp.)
Raportti Yleisömäärä: 59 233
Tuomari: Wolfgang Stark (Saksa)

Arsenal välieriin yhteismaalein 4–1


15. huhtikuuta Portugali Porto 0 – 1 Englanti Manchester United Estádio do Dragão, Porto
21:45 (UTC+2)
Raportti Ronaldo Maali 6' Yleisömäärä: 50 010
Tuomari: Massimo Busacca (Sveitsi)

Manchester United välieriin yhteismaalein 3–2

Välierät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kolmannen pudotuspelikierroksen arvonta suoritettiin myös 20. maaliskuuta 2009. Ensimmäiset osaottelut pelattiin 28. ja 29. huhtikuuta 2009. Toiset osaottelut pelattiin 5. ja 6. toukokuuta 2009.

Joukkue #1 Yht. Joukkue #2 1. osa 2. osa
Manchester United FC Englanti 4–1 Englanti Arsenal FC 1–0 3–1
FC Barcelona Espanja 1–1(vm.) Englanti Chelsea FC 0–0 1–1
Kaikissa ottelupareissa ensimmäisen osaottelun kotijoukkue on ilmoitettu ensin.

Ensimmäiset osaottelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

28. huhtikuuta Espanja Barcelona 0 – 0 Englanti Chelsea Camp Nou, Barcelona
21:45 (UTC+2)
Raportti Yleisömäärä: 95 000
Tuomari: Wolfgang Stark (Saksa)

29. huhtikuuta Englanti Manchester United 1 – 0 Englanti Arsenal Old Trafford, Manchester
21:45 (UTC+2)
O'Shea Maali 17' Raportti Yleisömäärä: 74 733
Tuomari: Claus Bo Larsen (Tanska)

Toiset osaottelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

5. toukokuuta Englanti Arsenal 1 – 3 Englanti Manchester United Emirates Stadium, Lontoo
21:45 (UTC+2)
van Persie Maali 76' (rp.) Raportti Park Maali 8'
Ronaldo Maali 11' Maali 61'
Yleisömäärä: 59 867
Tuomari: Roberto Rosetti (Italia)

Manchester United finaaliin yhteismaalein 4–1


6. toukokuuta Englanti Chelsea 1 – 1 Espanja Barcelona Stamford Bridge, Lontoo
21:45 (UTC+2)
Essien Maali 9' Raportti Iniesta Maali 90+3' Yleisömäärä: 37 857
Tuomari: Tom Henning Øvrebø (Norja)

Yhteismaalit 1–1. Barcelona finaaliin vierasmaalisäännöllä

Finaali[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mestarien liigan finaali pelattiin Rooman Olympiastadionilla 27. toukokuuta 2009. Viidennen kerran peräkkäin vähintään yksi englantilainen joukkue oli selvittänyt tiensä finaaliin. Manchester United oli ensimmäinen joukkue, jolla oli mahdollisuus puolustaa mestaruuttaan finaalissa sitten Juventuksen vuonna 1997.

27. toukokuuta Espanja Barcelona 2 – 0 Englanti Manchester United Olympiastadion, Rooma
21:45 (UTC+2)
Eto'o Maali 10'
Messi Maali 70'
Raportti Yleisömäärä: 62 467
Tuomari: Massimo Busacca (Sveitsi)
}}
Barcelona
}}
Manchester United


BARCELONA:
GK 1 Espanja Víctor Valdés
RB 5 Espanja Carles Puyol (c)
CB 24 Norsunluurannikko Yaya Touré
CB 3 Espanja Gerard Piqué Keltainen kortti 16'
LB 16 Brasilia Sylvinho
RW 10 Argentiina Lionel Messi
CM 6 Espanja Xavi
DM 28 Espanja Sergio Busquets
CM 8 Espanja Andrés Iniesta Vaihdettu penkille 90+2 minuutin jälkeen 90+2'
LW 14 Ranska Thierry Henry Vaihdettu penkille 72 minuutin jälkeen 72'
CF 9 Kamerun Samuel Eto'o
Vaihtomiehet:
GK 13 Espanja José Manuel Pinto
DF 2 Uruguay Martín Cáceres
DF 46 Espanja Marc Muniesa
MF 15 Mali Seydou Keita Vaihdettu kentälle 72 minuutin jälkeen 72'
FW 7 Islanti Eiður Guðjohnsen
FW 11 Espanja Bojan Krkić
FW 27 Espanja Pedro Rodríguez Vaihdettu kentälle 90+2 minuutin jälkeen 90+2'
Valmentaja:
Espanja Josep Guardiola
Barcelona vs Man Utd 27-05-2009.
MANCHESTER UNITED:
GK 1 Alankomaat Edwin van der Sar
RB 22 Irlanti John O'Shea
CB 5 Englanti Rio Ferdinand
CB 15 Serbia Nemanja Vidić Keltainen kortti 90+3'
LB 3 Ranska Patrice Evra
RW 13 Etelä-Korea Park Ji-seong Vaihdettu penkille 66 minuutin jälkeen 66'
CM 8 Brasilia Anderson Vaihdettu penkille 46 minuutin jälkeen 46'
CM 16 Englanti Michael Carrick
CM 11 Wales Ryan Giggs (c) Vaihdettu penkille 75 minuutin jälkeen 75'
LW 10 Englanti Wayne Rooney
CF 7 Portugali Cristiano Ronaldo Keltainen kortti 78'
Vaihtomiehet:
GK 29 Puola Tomasz Kuszczak
DF 21 Brasilia Rafael
DF 23 Pohjois-Irlanti Jonny Evans
MF 17 Portugali Nani
MF 18 Englanti Paul Scholes Vaihdettu kentälle 75 minuutin jälkeen 75' Keltainen kortti 81'
FW 9 Bulgaria Dimităr Berbatov Vaihdettu kentälle 66 minuutin jälkeen 66'
FW 39 Argentiina Carlos Tévez Vaihdettu kentälle 46 minuutin jälkeen 46'
Valmentaja:
Skotlanti Sir Alex Ferguson