Roberto Rosetti

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Roberto Rosetti
Roberto Rosetti vuoden 2009 seurajoukkueiden MM-kilpailuissa.
Henkilötiedot
Syntymäaika 18. syyskuuta 1967 (ikä 47)
Syntymäpaikka Pecetto Torinese, Torinon maakunta, Italia
Pituus 190 senttimetriä
Kansalliset tilastot
Kaudet Sarja Ott Maali Keltainen kortti Punainen kortti
1983–?
?–1997
1998–2010

Serie B
Serie A


189 73 953 61

Roberto Rosetti (s. 18. syyskuuta 1967 Pecetto Torinese, Torinon maakunta, Italia) on italialainen uransa lopettanut jalkapalloerotuomari. Hän on ammatiltaan sairaalan johtaja Torinossa.

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

hänRosetti aloitti uransa vuonna 1983 ja tuomitsi pitkään Italian alasarjoissa. Viimeisen Serie B ottelun hän tuomitsi 31. elokuuta 1997 Chievo–Reggina, jonka jälkeen hän tuomitsi ensimmäisen Serie A ottelunsa 19. huhtikuuta 1998, jolloin vastakkain olivat SSC Napoli ja UC Sampdoria. Ottelu päättyi Sampdorian 0-2 voittoon. Samalla kaudella Rosetti tuomitsi yhteensä kaksi ottelua, kuten myös kaudella 1998–1999. Kaudesta 2000–2001 lähtien hänestä on tullut Serie A:n vakio tuomareista ja on tuominnut enimmillään 25 ottelua kaudella 2004–2005, jolloin Rosetti jakoi yhteensä 127 keltaistakorttia ja kahdeksan ulosajoa.

Vuonna 2002 hänestä tuli myös kansainvälinen tuomari ja tuomitsi ensimmäiset arvokisansa vuoden 2002 alle 17-vuotiaiden EM-kisoissa Tanskassa. Rosetti kutsuttiin myös vuoden 2006 MM-kisoihin viime hetkellä, kun eräs tuomari loukkaantui kisojen alussa. Hänestä tuli samalla kisojen ainut italialainen erotuomari, kun Massimo De Santis erotettiin kisoista Serie A:ssa tapahtuneen lahjusskandaalin vuoksi. Kisojen aikana Rosettin avustavat tuomarit olivat Cristiano Copelli ja Alessandro Stagnoli. Kesäkuun 28. päivänä hänet valittiin yhdestä 12 erotuomarista, jotka tuomitsisivat MM-kisojen kahdeksan viimeistä ottelua. Rosetti ei kuitenkaan tuominnut yhtään ottelua, mutta hänen valintansa oli eräänlainen kunnianosoitus. Kisojen aikana hän jakoi keskimäärin 3.75 korttia ottelua kohden, mikä oli myös toiseksi vähiten kisojen aikana. Rosetti muistetaan myös hyvästä ottelusta Mestareiden liigan semi-finaali ottelussa 30. huhtikuuta 2008, jossa vastakkain olivat Chelsea F.C. ja Liverpool FC.

Rosetti valittiin vuoden 2008 EM-kisoihin erotuomariksi ja hän tuomitsi sekä turnauksen ensimmäisen ottelun SveitsiTšekki että loppuottelun Saksa-Espanja.[1]

Rosettin kolmikko hyllytettiin kesken MM-kisojen 2010 hänen avustavan erotuomarin hyväksyttyä paitsiomaalin Argentiinan ja Meksikon välisessä neljännesvälieräkamppailussa.

Kausitilastot Serie A:ssa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kausi Ottelut Yhteensä Yellow card.svg Yellow card.svg per ottelu Yhteensä Red card.svg Red card.svg per ottelu
1997–1998 2 4 2,00 0 0,00
1998–1999 2 7 3,50 2 1,00
1999–2000 11 56 5,09 7 0,64
2000–2001 15 84 5,60 5 0,33
2001–2002 14 61 4,36 3 0,21
2002–2003 18 94 5,22 4 0,22
2003–2004 18 91 5,06 5 0,28
2004–2005 25 127 5,08 8 0,32
2005–2006 16 68 4,25 6 0,38
2006–2007 16 83 5,19 3 0,19
2007–2008 20 116 5,80 7 0,35
2008–2009 16 84 5,25 4 0,25
2009–2010 16 78 4,88 7 0,44

Turnaukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Italian Rosetti tuomitsee EM-avausottelun 5.6.2008. MTV3. Viitattu 21.6.2008. (suomeksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]