Lana Del Rey

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Lana Del Rey
Lana Del Ray at the Echo music award 2013.jpg
Lana Del Rey vuonna 2013.
Syntynyt 21. kesäkuuta 1985 (ikä 29)
New York, New York, Yhdysvallat
Taiteilijanimet Lana Del Rey, Lana Rey Del Mar, Lizzy Grant, Lana Del Ray, May Jailer, Sparkle Jump Rope Queen
Kotipaikka Lake Placid, New York, Yhdysvallat
Aktiivisena 2005–
Tyylilajit vaihtoehtorock, pop, trip hop
Laulukieli englanti
Ammatit laulaja-lauluntekijä, muusikko, malli
Soittimet laulu, kitara
Levy-yhtiöt Interscope Records
Polydor Records
Stranger
Kotisivut www.lanadelrey.com

Lana Del Rey (oikealta nimeltään Elizabeth Woolridge Grant,[1] s. 21. kesäkuuta 1985[2] New York) on yhdysvaltalainen laulaja-lauluntekijä ja malli. Lake Placidin kylässä, New Yorkin osavaltiossa varttunut Del Rey on julkaissut kolme albumia Lana Del Ray A.K.A. Lizzy Grant (2010), Born to Die (2012) ja Ultraviolence (2014) sekä EP-levyt Kill Kill (2008), Lana Del Rey (2012) ja Paradise (2012).

Del Reyn debyyttialbumi oli myynnissä vain lyhyen aikaa iTunesissa ennen kuin se vedettiin pois markkinoilta. Stranger Recordsin kautta julkaistun Born to Die -albumin ensimmäinen single oli ”Video Games”. Single menestyi hyvin ympäri Eurooppaa nousten muun muassa listaykköseksi Saksassa, jossa se myi platinaa.[3] Born to Die nousi albumilistan ykköseksi Britanniassa ja kakkoseksi Yhdysvalloissa.[4][5]

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elizabeth "Lizzy" Grant syntyi New Yorkissa ja kasvoi Lake Placidissa New Yorkin osavaltiossa. 15-vuotiaana hän aloitti koulunkäynnin Kent School -sisäoppilaitoksessa Connecticutissa päihdevaikeuksiensa takia. Hän on sijoittaja Rob Grantin tytär. Isä tuki tytärtään tämän laulajanuran alkuvaiheessa. Del Rey kävi Fordham Universityä New Yorkissa. Del Rey on seurustellut useaan otteeseen ja on kertonut viehtymyksestään itseään vanhempiin miehiin. Hänen viimeisin miesystävänsä oli Kassidy-yhtyeen laulajakitaristi Barrie-James O'Neill, mutta 23.6. Mirror-lehden haastattelun mukaan Del Rey vahvisti heidän eronneen 4 vuoden yhdessäolon jälkeen.

Uran alkuvaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Del Rey on tehnyt myös albumin nimeltä Sirens,[6] joka tehtiin vuosina 2004-2005, ja hänen silloinen taiteilijanimensä oli 'May Jailer'. Albumia ei kuitenkaan julkaistu, kunnes toukokuussa 2012 se vuodettiin kokonaan YouTubeen. Lana on myös työstänyt satoja kappaleita, jotka eivät ole millään levyllä, eikä niitä ole virallisesti julkaistu, mutta ne ovat vuotaneet internetiin ja kappaleita ilmestyy koko ajan lisää, eikä läheskään kaikkia ole vielä netissä.

Lana julkaisi ensimmäisen täyspitkän studioalbuminsa nimeltään Lana Del Ray A.K.A. Lizzy Grant tammikuussa 2010. Se oli laulajan ensimmäinen ammatimaisesti tuotettu albumi, julkaistu nimellä Lizzy Grant, itsenäisellä levy-yhtiöllä tuottaja David Kahnen kanssa. Del Rey totesi, että "David pyysi minua työskentelemään kanssaan vain päivä sen jälkeen saatuaan demoni. Hän on tunnettu tuottajana, jolla on paljon rehellisyyttä ja joka on kiinnostunut popin lisäksi muun musiikin tekemisestä." Lanan isä, Robert Grant, auttoi markkinoimaan albumia, joka oli saatavilla iTunesissa lyhyen ajan ennen kuin levy peruutettiin. David Kahnen mukaan Grant osti oikeudet takaisin levy-yhtiö 5 Pointsilta.

2011 - 2013: Born to Die[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lana Del Rey vuonna 2012.

Myöhemmin kesäkuussa 2011, Del Rey allekirjoitti sopimuksen levy-yhtiö Stranger Recordsin kanssa "Video Games" -debyyttisinglen julkaisemisesta lokakuussa 2011. Hän allekirjoitti yhteissopimuksen Interscope Recordsin ja Polydor Recordsin kanssa. 24. lokakuuta 2011 ilmoitettiin, että Del Rey oli voittanut brittiläisen musiikkipalkinnon Q Awardin kategoriassa "Q's Next Big Thing".

"Video Games" -singleä mainostettiin The CW Television Networkin Ringer-sarjassa 27. syyskuuta 2011 keskeisen kohtauksen aikana saaden Del Reyn valtavirran mukaan. Lana mainosti albumiaan lukuisissa myös live-esiintymisissä. Rolling Stone -musiikkilehti kommentoi, että vaikka Del Rey on hermostunut ja ahdistunut esittäessään kappaleitansa livenä, "hän laulaa huomattavalla luottamuksella", vaikka he totesivatkin Del Reyn vokaalien olevan melko vihlovia korville. Lana esitti "Video Games" -kappaleensa hollantilaisessa De Wereld Draait Door -televisio-ohjelmassa, brittiläisessä Later... with Jools Holland -musiikkiohjelmassa ja yksityisessä show’ssa Chateau Marmontissa West Hollywoodissa Kaliforniassa. Del Rey antoi myös useita haastatteluja sanomalehdille ja internetlehdille.

Myöhemmin ilmoitettiin, että laulaja julkaisisi debyyttialbuminsa tammikuussa 2012. Ranskalaisen Taratata-ohjelman haastattelussa Lana ilmoitti albumin nimen olevan Born to Die ja se julkaistiin 27. tammikuuta 2012 Irlannissa, 30. tammikuuta 2012 Iso-Britanniassa sekä maailmanlaajuisesti 31. tammikuuta 2012.

Laulaja esitti kaksi kappalettaan Saturday Night Live TV-ohjelmassa 14. tammikuuta 2012. Lana sai lämpimän vastaanoton yleisöltä mutta sekalaisia arvosteluja kriitikoilta. NBC Nightly News -ankkuri Brian Williams kutsui Del Reyn esitystä "yhdeksi huonoimmista esityksistä SNL-ohjelman historiasta". Del Reyn esiintymistä puolusti SNL-ohjelman sinä iltana toimiva juontaja Daniel Radcliffe, huolimatta siitä, ettei hän ollut nähnyt esitystä. 4. helmikuuta 2012 Kristen Wiig parodisoi Del Reytä Saturday Night Liven sketsissä yhdessä Seth Meyersin kanssa.

Toinen single ja albumin nimikkokappale "Born to Die" julkaistiin 30. joulukuuta 2011. Kappaleen musiikkivideo vuoti 14. joulukuuta 2011, ja se perustui Del Reyn luomalle käsitteelle, ohjaajana Yoann Lemoine. Tammikuussa 2012 Del Rey ilmoitti ostaneensa Lana Del Ray A.K.A. Lizzy Grant -albuminsa oikeudet takaisin ja uusintajulkaisevansa sen kesällä 2012 Interscope Recordsin ja Polydor Recordsin johdolla. 4. tammikuuta 2012 laulajan tiedotettiin allekirjoittaneen sopimuksen NEXT Model Management -agentuurin kanssa.

Born to Die (2012) albumista julkaistiin marraskuussa Paradise Edition versio.[7] Normaalipainos sisältää kahdeksan uutta kappaletta, mutta iTunes-versiolla tulee bonuskappale "Burning Desire".


Del Rey esiintyi Paradisossa Amsterdamissa vuonna 2011.
Lana Del Rey Saksassa 2011.

Paradise Tour[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Del Reyn esiintyminen Helsingissä Hartwall Areenalla 16. kesäkuuta 2013[8] sai kritiikissä arvion, että hän on tragediabarbie, jonka kappaleet ovat täynnä jenkkikliseitä ja rakennusaineena on nostalgia. Esitys muistutti sitcom-tv-sarjaa, sillä yleisöreaktioita epäiltiin vahvistetuiksi taustanauhojen avulla. Huutomyrskyt osuivat vääriin kohtiin, yleisön laulu oli epäsuomalaisen kovaa ja amerikkalaisella aksentilla. Toimittaja Oskari Onninen kirjoitti Helsingin Sanoman arviossaan lopuksi, että syvemmälle amerikkalainen populaarikulttuuri ei pysty hukkumaan itseensä.[9] Samoihin ongelmiin kiinnitti huomiota myös Rumban kirjoittaja.[10]

Yleisöltä Del Rey kuitenkin sai varsin lämpimän vastaanoton. Nainen huomioi tuttuun tapaansa faneja useaan otteeseen tervehtimällä ja halailemalla heitä. Del Rey myöskin käytti paljon aikaa fanien kanssa kuvien ottamiseen, lahjojen vastaanottamiseen sekä yleisön toistuvaan kiittelyyn.

Paradise-kiertueen konserttia Skotlannissa Glasgowssa arvioitiin The Scotsman -lehdessä myönteisemmin: Kappale ”Young and Beautiful” (elokuvasta ”Kultahattu”) lumosi yleisön, kuten itse Del Reykin. Kiertueella lämpänneen Kassidy-yhtyeen kitaristi on kotoisin Glasgowsta ja on seurustellut Del Reyn kanssa. Suomen keikalla lämppärinä toimi kuitenkin Kari Tapiiri.

Musiikki ja ääni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Del Reytä on kuvailtu "niin kutsutuksi gangsta-Nancy Sinatraksi". Del Reyn ääniala on kontra-altto.

Laulutyyliä ja äänenkäyttöä on vertailtu samankaltaiseksi kuin artisteilla Kate Bush, Tori Amos, Loreena McKennitt, Laurie Anderson, Portishead, Clannad, Cowboy Junkies, Annie Haslam (Renaissance), Nina Hagen, Jewel ja Lene Lovich.

Vaikutteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lana on maininnut musiikillisiksi vaikuttajikseen mm. Kurt Cobainin, Nirvanan, Bruce Springsteenin, Elvis Presleyn, Frank Sinatran, Bob Dylanin, Allen Ginsbergin, Leonard Cohenin, Nina Simonen, Britney Spearsin ja Eminemin.

Muita Lanan mainitsemia musiikillisia ja taiteellisia vaikutteita ovat hänen oma mielikuvituksensa, visionsa omasta tulevaisuudestaan, Californian maisema, New Yorkin ilmapiiri ja energia, Pariisi yöaikaan, Coney Island, Amerikkalainen kitsch, 1940-luku, 1950-luku, 1960-luku, mustavalkoelokuvat, film noir, Marilyn Monroe, Jessica Rabbit ja Betty Boop.

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Sirens (julkaisematon, 2006)
  • Kill Kill (EP-levy, 2008)
  • Lana Del Ray A.K.A. Lizzy Grant (2010)
  • Lana Del Rey (EP-levy, 2012)
  • Born to Die (2012)
  • Paradise (EP-levy, 2012)
  • Ultraviolence (2014)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Lana Del Rey.