Nina Simone

Wikipedia

Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty parannettavaksi, koska se ei täytä laatuvaatimuksia.
Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla.
Tarkennus: Tekstiä pitäisi muuttaa sävyltään neutraalimmaksi ja lisätä siihen lähteet. Väliotsikot tekisivät artikkelista selkeämmän.

Nina Simone esiintymässä 1982.

Nina Simone (alk. Eunice Kathleen Waymon, 21. helmikuuta 1933 Tryan, Pohjois-Carolina, Yhdysvallat – 21. huhtikuuta 2003 Carry-le-Rouet, Ranska) oli yhdysvaltalainen jazz-, blues- ja soul-laulaja, lauluntekijä ja pianisti. Hän teki yli 60 albumia ja sävelsi yli 500 laulua.

Nina Simone, oikealta nimeltään Eunice Waymon, syntyi köyhään 6–7-henkiseen perheeseen. Hän aloitti pianonsoiton jo neljävuotiaana. Simone opiskeli Julliard School of Musicissä New Yorkissa. Tukeakseen perhettään rahallisesti, Simone aloitti työt säestäjänä. Kesällä 1954 hän otti vastaan työn irkkupubissa Atlantic Cityssä. Pubin omistaja kertoi hänelle, että hänen täytyi myös laulaa. Ennen kuin Eunice Waymon ehti ymmärtääkään, mitä oli tapahtunut, klassisen pianistin koulutuksen saanut nainen astui show-alan valokeilaan. Silloin hän vaihtoi nimensä Ninaksi, mikä tarkoittaa pikkuista, ja sukunimensä Simoneksi ranskalaisen näyttelijättären Simone Signoretin mukaan.

50-luvun loppuvaiheessa Simone levytti ensimmäisen kerran Betlehem-levy-yhtiölle. Niiltä ajoilta on säilynyt merkittäviä näyttöjä hänen lahjakkuudestaan pianistina, laulajana, soveltajana sekä säveltäjänä. Sellaiset kappaleet kuin ”Plain Gold Ring”, ”Don't Smoke in Bed” ja ”Little Girl Blue” ottivat vakipaikan hänen ohjelmistossaan.

”I Loves You Porgy” -niminen kappale Porgy and Bess -oopperasta sai valtavaa suosiota ja päätyi hitiksi, josta alkoi yökerholaulajattaren tie tähdeksi. Simone pääsi esiintymään Town Halliin, Carnegie Halliin ja Newport Jazz -festivaaleille. Uransa alusta asti Simonen ohjelmistoon kuului jazz, gospel, hengellinen musiikki, klassinen musiikki, folk, blues, pop, musiikki musikaaleista ja oopperasta, afrikkalainen musiikki sekä hänen omat sävellyksensä. Enää hänen lahjakkuutensa ei voinut jäädä huomaamatta. Hänen omaperäinen ajoituksensa, tapa käyttää hiljaisuutta musiikillisena elementtina ja esiintyminen tekivät hänestä tunnetun.

Paikoin Simonen ääni muuttui tummasta ja raa'asta pehmeään ja suloiseen. Hän keskeytti, huusi, toisti, kuiski ja vaikeroi. Hänen pianonsoittonsa, äänensä ja eleensä saattoivat jakautua erillisiksi samalla, kuin sulautuivat yhteen.

Nina Simonen tunnettu kappale ”Mississippi Goddam” syntyi, kun neljä mustaa lasta saivat surmansa pommituksessa Birminghamin kirkossa vuonna 1963. ”Mississippi Goddam” on katkera ja raivoisa valitus mustien tilanteesta Amerikassa. Tämän laulun vahva tunteellinen lataus on omiaan hänen taiteelleen. Hän ilmaisi rakkautta, vihaa, surua, iloa – ihmiselämän koko elämänkaarta – musiikkinsa kautta.

Nina Simonea kutsuttiin ”Soulin ylipapittareksi”. Hän sai kunnioitusta sekä faneiltaan että kriitikoiltaan salaperäisenä, lähes uskonnollisena hahmona, mutta sai osakseen myös ymmärtämättömyyttä. Vuonna 1966 hän kirjoitti ”Four Woman” -laulun, katkeran valituksen neljästä mustasta naisesta, joiden tilanteet ja tulevaisuudenkuvat ovat yhteydessä heidän ihonväriinsä. Kappale julistettiin pannaan Philadelphiassa, eikä New Yorkin radioasema suostunut soittamaan sitä sillä perusteella, että ”se oli loukkaus mustia kohtaan”.

Ylipapittaren oli kuljettava erilaisia teitä löytääkseen sopivan musiikin levittääkseen sanomaansa. Hänen ensimmäinen RCA-levy-yhtiön albumi Nina Simone Sings the Blues sisälsi hänen omia kappaleitaan, kuten ”I Want a Little Sugar in My Bowl” ja ”Do I Move You”. Simone yllätti jopa hartaimmat faninsa albumillaan, jolla hän laulaa ja soittaa yksin. Nina Simone and Piano! -niminen albumi sisälsi lauluja sielunvaelluksesta, kuolemasta, yksinäisyydestä ja rakkaudesta. Albumi onkin hänen uransa parhaimmistoa, ansioluettelonsa keskipiste.

Nina Simonen esittämänä kappaleet saivat uutta, syvempää ulottuvuutta; hänen merkittävä versionsa kappaleesta ”Ain't Got No / I Got Life” musikaalista Hair, Leonard Cohenin ”Suzanne”, Bob Dylanin tuotanto ja niin edelleen ihmetyttävät tänäkin päivänä.

Valtavasta suosiostaan huolimatta Nina Simone yritti kuitenkin paeta sitä kaikkea, mitä hänellä oli. Hän ei halunnut tulla muokatuksi muotoon, joka sopi levy-yhtiöille. Hänestä se oli vastenmielistä. Saatuaan tarpeeksi levy-yhtiöistä, show-alasta ja rasismista, Simone muutti Amerikasta Barbadokselle vuonna 1974. Siitä eteenpäin hän asui muun muassa Liberiassa, Sveitsissä ja Pariisissa, ja asettui lopullisesti Etelä-Ranskaan.

Vuonna 1978 kauan odotettu albumi Baltimore näki vihdoin päivänvalon. Albumi sisälsi muun muassa Judy Collinsin kappaleen ”My Father” ja lumoavan ”Everything Must Change”.

Simonen seuraava albumi Fodder on My Wings nauhoitettiin Pariisissa vuonna 1982. Albumi perustui hänen maanpakoonsa Amerikasta. Enemmän kuin koskaan Simone oli päättänyt tehdä omaa musiikkiaan, hän kirjoitti ja sovelsi laulujaan, soitti pianoa ja cembaloa sekä lauloi englanniksi ja ranskaksi.

Vuonna 1984 yksi hänen konserteistaan Ronnie Scottilla Lontoossa kuvattiin ja lopputuloksena oli kiehtova video, jossa myös Paul Robinson soitti rumpuja. ”My Baby Just Cares for Me”, biisi hänen ensimmäiseltä levyltään, saavutti nopeasti hitin aseman ja levy Nina's Back puhui puolestaan. Nina Simone oli taas asetettu maailmankartalle.

Vuonna 1991 Nina Simonen elämäkerta julkaistiin. I Put a Spell on You -niminen teos käännettiin ranskan, saksan ja hollannin kielille.

Nina Simone oli valopilkku Nice Jazz -festivaaleilla Ranskassa vuonna 1997 ja Thessalonica Jazz -festivaaleilla Kreikassa vuonna 1998. Dublinin Guinness Blues -festivaaleilla vuonna 1999 Simonen tytär Lisa Celeste, taiteilijanimeltään Simone, esitti muutaman dueton äitinsä kanssa. Lisa Celestellä oli kiertueita ympäri maailman, hän esiintyi latinalaisen supertähden Rafaelin kanssa, näytteli nimikkoroolin Aidassa ja Leijonakuninkaan Nalana. Hänen debyyttialbuminsa on nimeltään Simone Superstar.

Heinäkuun 24. vuonna 1998 Nina Simone oli kunniavieraana Nelson Mandelan 80-vuotisjuhlissa. Lokakuun 7. vuonna 1999 hän sai elämäntyöstään palkinnon Music Awardeissa Dublinissa. Lukuisten palkintojen ja saavutusten lisäksi Nina Simone sai kunnianimikkeen ”Dr. Simone, Honorary Doctor in Music and Humanities”.

Nina Simone sairasti pitkään ja kuoli kotonaan Etelä-Ranskassa 21. huhtikuuta 2003. Simonen toivomuksen mukaan hänen tuhkansa levitettiin ympäri Afrikkaa.