Frank Sinatra

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Frank Sinatra
Sinatra, Frank 03.jpg
Syntynyt 12. joulukuuta 1915
Hoboken, New Jersey
Kuollut 14. toukokuuta 1998 (82 vuotta)
Los Angeles, Kalifornia
Aktiivisena 1935–1995
Tyylilajit pop, swing [1]
Laulukieli englanti
Ammatit laulaja, näyttelijä, elokuvatuottaja, elokuvaohjaaja
Levy-yhtiöt Columbia Records
Capitol Records
Reprise Records
MusicBrainz

Francis Albert ”Frank” Sinatra ([sɨˈnɑːtrə]; 12. joulukuuta 1915 Hoboken, New Jersey14. toukokuuta 1998 Los Angeles, Kalifornia) oli yhdysvaltalainen laulaja (baritoni[2]) ja elokuvanäyttelijä.

Frank Sinatra aloitti uransa 1930–1940-lukujen vaihteessa, ja oli tällöin Harry Jamesin ja Tommy Dorseyn orkestereiden laulusolisti.[1] Hän aloitti soolouran vuonna 1942[1], jolloin hänestä tuli niin kutsuttujen nilkkasukkatyttöjen suuresti ihannoima laulaja. Hän myös näytteli elokuvissa. Sinatra lopetti uransa kertaalleen vuonna 1971, mutta palasi esiintymislavoille kolme vuotta myöhemmin. Levytystä jatkuikin aina 1990-luvun alkuun asti. Viimeiseksi varsinaiseksi studioalbumiksi jäi vuonna 1994 ilmestynyt Grammy-palkittu Duets II. Samassa tilaisuudessa hän sai kunnia-Grammyn elämäntyöstään. Hänellä on kolme tähteä Hollywood Walk of Famella.

Lapsuus ja nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Frank Sinatra, 1947

Sinatra syntyi 12. joulukuuta vuonna 1915 Hobokenissa, New Jerseyssä italialaisen perheen ainokaiseksi. Hänen vanhempansa olivat genovalainen Natalie Della Garaventa ja sisilialainen Antonino Martino Sinatra.[3][4] Sinatra sai katolisen kasvatuksen.[5] Hän jätti lukionsa kesken tultuaan erotetuksi öykkäröinnin takia vain 47 päivää aloittamisensa jälkeen.[6]. Sinatran Marty-isä toimi Hobokenin palokunnan päällikkönä. Hänen Dolly-äitinsä oli Demokraattisen puolueen paikallisaktiivi, mutta harjoitti myös laittoman abortoijan tointa tullen useasti pidätetyksi ja kaksi kertaa jopa tuomituksi.[6] Vuonna 1938 Sinatra pidätettiin suhteesta naimisissa olevaan naiseen, mikä oli tuohon aikaan rikos.[7] Nuoruudessaan hän työskenteli lehdenjakajana Jersey Observer -lehdelle[6] ja myöhemmin niittaajana Tietjanin ja Langin telakoilla.[6] Musiikki oli kuitenkin Sinatran tärkein kiinnostuksen kohde ja hän kuunteli tarkkaavaisesti big band -jazzia. Hän aloitti laulamisen tippejä vastaan 8-vuotiaana paikallisissa kapakoissa ja yökerhoissa Hobokenissa. 1930-luvulla, teini-ikäisenä, Sinatra aloitti ammattimaisen laulamisen.[6] Hän opetteli musiikin korvakuulon perusteella, eikä koskaan oppinut nuotitusta tai sen lukemista.[8]

Musiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sinatran laulutavalle oli ominaista jazzmuusikoilta omaksuttu tyylittely melodian käsittelyssä.[9] Sinatra levytti elämänsä aikana kaiken kaikkiaan jopa 1400 laulua.[10] Hänellä onkin useita menestyskappaleita, joista tunnetuin on Paul Ankan sanoittama "My Way". Muita ovat muun muassa "Strangers in the Night", "Fly Me to the Moon", melankolinen "It Was a Very Good Year", Liza Minnellin alun perin esittämä "New York, New York", "The Summer Wind", "That's Life", Antônio Carlos Jobimin kanssa levytetty "The Girl from Ipanema" sekä tyttärensä Nancy Sinatran kanssa duettona levytetty "Somethin' Stupid".

Sinatra esiintyi Suomessa 16. huhtikuuta 1989 Helsingin jäähallissa.

Sinatrasta käytetään joskus liikanimeä ”Ol’ Blue Eyes” (suom. Vanha sinisilmä), joka oli myös hänen vuoden 1973 ilmestyneensä albumin nimi.

Elokuva[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Frank Sinatra elokuvassa Ystävämme Joey (Pal Joey, 1957).

Sinatra näytteli kaikkiaan 53 elokuvassa.[10] Hänen nuoruuden tunnetuimpia elokuviaan ovat kolme Gene Kellyn kanssa tehtyä elokuvaa: Laulaen maihin (Anchors Aweigh, 1945), Ilo irti (On the Town, 1949) ja Neiti Johtaja (Take Me Out to the Ball Game, 1949). Sodan jälkeen Sinatran suosio oli alamaissa, mutta hänen uransa pelasti sotamies Maggion rooli elokuvassa Täältä ikuisuuteen (From Here to Eternity, 1953). Sinatra sai suorituksestaan Oscarin parhaasta miessivuosasta. Myös hänen esittämänsä laulu High Hopes voitti parhaan laulun Oscar-palkinnon elokuvasta Läpiä päässä (A Hole In The Head, 1959). Frank Sinatra ohjasi ja osin tuotti yhden tähdittämänsä elokuvan, Ainoastaan urhoolliset (1965).

Frank Sinatra, Dean Martin, Sammy Davis Jr., Peter Lawford ja Joey Bishop olivat niin sanotun The Rat Pack -kaveriporukan kuuluisimmat jäsenet. Ryhmä teki yhdessä muun muassa elokuvia, musiikkialbumeja ja lavaesityksiä. Vaikka Rat Pack oli maineeltaan maskuliininen miesryhmä, kuului siihen myös naisjäseniä, kuten Shirley MacLaine, Lauren Bacall ja Judy Garland.

Frank Sinatra teki yhdessä Rat Pack -ryhmänsä kanssa muun muassa elokuvan Kovat kaverit (Ocean's Eleven, 1960). Hän teki myös muutamia vakavia rooleja kuten pääosan Otto Premingerin elokuvassa Kultainen käsivarsi (The Man with the Golden Arm, 1955)[11] sekä majuri Bennett Marcon roolin John Frankenheimerin ohjaamassa elokuvassa Mantshurian kandidaatti (The Manchurian Candidate, 1962).[12] Viimeiseksi elokuvaksi jäi rooli Kanuunankuularalli 2:ssa. Hän vieraili kuitenkin vielä Magnum P.I. -sarjan jaksossa. Sinatralla oli myös kaksi omaa televisio-show'ta.

Radio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sinatra esiintyi uransa aikana myös paljon radiossa. 1940-luvun jälkipuoliskolla hän esiintyi vakituisesti musiikkiohjelmassa Your Hit Parade.[13] Vuosina 1953–1954 hänellä oli myös oma jännityskuunnelmasarja Rocky Fortune.[14]

Terveyden heikkeneminen ja kuolema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muistolaatta Sinatran haudalla. Ylhäällä lukee erään hänen kappaleensa nimi The Best Is Yet To Come (suom. "paras on vielä edessä").

Sinatra esiintyi kuusi vuosikymmentä, mutta viimeisinä kuukausinaan hänen terveytensä heikkeni.selvennä Hän kärsi muun muassa virtsarakkosyövästä ja keuhkoahtaumasta. Eräässä vuonna 1994 järjestetyssä konsertissa hän lyyhistyi lattialle, mutta manageri sanoi sen johtuneen valaistuksen kuumuudesta. Seuraavan konsertin Sinatra peruutti viime hetkellä tunnettuaan olonsa uupuneeksi. Hän sai sydänkohtauksen vuonna 1997, eikä häntä enää sen jälkeen nähty julkisuudessa. Hän menehtyi lopulta losangelesilaisessa sairaalassa 1998 perheen läsnä ollessa. Hänen viimeisiksi sanoikseen jäivät: "I'm losing". Virallisilla internet-sivuilla soi hänen laulunsa "Softly, as I Leave You". Seuraavana iltana valot sammutettiin Las Vegas Stripilla hänen muistolleen. Sinatran viimeiseksi esittämäksi lauluksi jäi kappale The Best Is Yet To Come, jonka nimi myös lukee hänen muistolaatassaan.

Mafiakytkökset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sinatran yhteyksistä amerikanitalialaiseen mafiaan on puhuttu usein ja mafian on väitetty edistäneen hänen uraansa.[15] Mitään todisteita Sinatran sekaantumisesta rikolliseen toimintaan ei ole löytynyt, mutta läheisiä suhteita mafiosoihin kylläkin.

Yksi Sinatran sedistä, Babe Gavarante, oli Bergen Countyssa Guarino "Willie" Morettin organisaatioon kuuluneen aseellisen jengin jäsen. Moretti tuli tunnetuksi Genovese-mafiaperheen alipäällikkönä. Gavarante tuomittiin murhasta aseellista ryöstöä käsitelleen jutun yhteydessä vuonna 1921. Sinatralla oli myös omat yhteytensä Morettiin:[8] hänen ensimmäinen vaimonsa Nancy Barbato oli Morettin vanhemman alaisen serkkuselvennä ja Sinatra lauloi Morettin tyttären häissä. Moretti auttoi Sinatraa tämän uralla ja lopulta vuonna 1939 Sinatra allekirjoitti Tommy Dorsey kanssa levytyssopimuksen. Sinatra kuitenkin halusi vuonna 1942 suosionsa lisääntyessä kannattavamman sopimuksen, mutta Dorsey kieltäytyi vapauttamasta tätä sopimuksestaan. Tästä sai alkunsa tapahtumat, joihin mafian on väitetty sekaantuneen.

Dorseyn 1950-luvulla kertoman version mukaan Sinatra pyysi Morettia apuun. Tosin joskus on mainittu, että apuun tuli Sam Giancana. Tapaamisessa Dorseyn kanssa Moretti painoi aseensa piipun tämän kurkkuun ja uhkasi tappaa tämän, jollei sopimusta purettaisi. Lopulta Dorsey myi Sinatran sopimuksen pois ja tästä korvaukseksi yhden dollarin.[16] Tämä kohtaus päätyi myöhemmin fiktion muodossa elokuvaan Kummisetä[8], jossa Johnny Fontane vapautetaan sopimuksestaan sen jälkeen, kun on tehty "tarjous, josta ei voi kieltäytyä". Dorsey väitti kymmenisen vuotta tapahtumien jälkeen, että mafia painosti häntä. Alkuperäinen kertomus tapahtumasta oli se, että Sinatran asianajaja, joka myös edusti Amerikan radioartistien liittoa, uhkasi Dorseyta tämän NBC-lähetysten lopettamisella, joten Dorsey myi Sinatran sopimuksen 75 000 dollarilla.[17]

Sinatra oli yhteydessä Charles Fischettiin, jonka pikkuveli, miamilaisen Fontainebleau Hotelin johtaja, Joseph Fischetti oli Sinatran ystävä. Fischetti järjesti töitä Sinatralle ja esitteli tämän Charles "Lucky" Lucianolle Havannassa. Lucianon Italiaan-karkotuksen jälkeen Sinatra vieraili tämän luona ainakin kahdesti, lauloi tämän joulujuhlassa vuonna 1946 ja antoi tälle seuraavana vuonna lahjaksi kultaisen savukerasian, jossa luki "Hyvälle kaverilleni Charlielle, hänen ystävältään Frankilta". Myös Sinatra oli Havannassa helmikuussa 1947 kuuluisan Hotel Nacionalin mafiakongressin aikana.[8]

Erityisesti Chicagon syndikaatin johtaja Salvatore "Sam" Giancana oli Sinatran läheinen ystävä. He jakoivat saman tyttöystävänkin, Judith Campbellin. Sinatran vanhin tytär Tina Sinatra on väittänyt, että hänen isänsä ja Giancana auttoivat yhdessä John F. Kennedyä voittamaan vuoden 1960 tärkeät esivaalit kanavoimalla tälle ammattiliittojen ääniä.[18] Sinatra esitteli Judith Campbellin Kennedylle, joka aloitti myöhemmin suhteen Campbellin kanssa, minkä jälkeen Robert Kennedy kehotti veljeään pysymään erossa Sinatrasta.

Vuonna 1963 Sinatra menetti kasinotoimilupansa, kun Giancana nähtiin Sinatran osittain omistamalla Cal-Neva Lodge -kasinolla Lake Tahoen pohjoisrannalla.[19] Helmikuussa 1981 Sinatran hakiessa toimilupaa uudelleen hänen mafiayhteyksiään ja 50 prosentin omistusta Cal-Neva Lodgesta käsiteltiin Nevadan uhkapelivalvontalautakunnassa (Nevada Gaming Control Council). Sinatra kuitenkin sai lupansa takaisin.[20]

12. helmikuuta 1970 Sinatra todisti New Jersey State Commissionin edessä järjestäytyneestä rikollisuudesta. Alun perin Sinatra oli kieltäytynyt tästä väittäen haastetta laittomaksi ja vetosi aina Korkeimpaan oikeuteen asti, mutta lopulta sekin tuomitsi Sinatran komission kuultavaksi.[21]

11. huhtikuuta 1976 Sinatra esiintyi Westchester Premier Theater -teatterissa, jonka esityksen jälkeen hän poseerasi kuvassa useiden johtavien mafiosojen, kuten Jimmy Fratiannon ja Carlo Gambinon, kanssa.[22]

Kunniamerkki ja elokuvat Sinatrasta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1984 Sinatra vastaanotti presidentti Ronald Reaganilta Yhdysvaltain korkeimman siviilikunniamerkin, Presidential Medal of Freedom -mitalin.[23]

Elokuvaohjaaja Martin Scorsese tekee Sinatrasta ensimmäisen kokoillan elämäkertaelokuvan. Ensi-illasta ja pääosanäyttelijästä ei ole vielä tietoa.[10] Sinatrasta on aiemmin tehty kaksi televisioelokuvaa.[10]

Avioliitot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sinatra oli neljä kertaa naimisissa:

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Nothing But the Best (2008)
  • My Way: The Best Of Frank Sinatra (1997)
  • Duets II (1994)
  • Duets (1993)
  • The Formative Years (1993)
  • At the Movies (1993)
  • Concepts (boksi) (1992)
  • 16 Most Requested Songs (1992)
  • The Sinatra Saga (1992)
  • Sings the Songs of Sammy Cahn and Jule Styne [Vintage Jazz] (1992)
  • In the Blue of Evening (1992)
  • The Christmas Collection [Dejavu] (1992)
  • Music From the CBS Mini-Series (1992)
  • Long Ago & Far Away (1992)
  • Sings the Songs of Van Heusen & Cahn (1991)
  • 20 Golden Greats (1991)
  • Holiday Classics (1991)
  • Timeless (1991)
  • Frank Sinatra Sings the Select Cole Porter (1991)
  • Monte Carlo 14 June 1958 (1991)
  • The Very Good Years (1991)
  • The Reprise Collection (1990)
  • Christmas Dreaming (1990)
  • The Capitol Years (1990)
  • All-Time Classics (1988)
  • Sinatra Rarities (1988)
  • The Sinatra Christmas Album (Reprise) (1987)
  • Hello Young Lovers (1987)
  • L.A. Is My Lady (1984)
  • Brazil '81 (1981)
  • She Shot Me Down (1981)
  • 20 Classic Tracks (1981)
  • The Very Best of Frank Sinatra (1979)
  • Frank Sinatra Conducts the Music of Alec Wilder (1976)
  • Some Nice Things I've Missed (1974)
  • The Main Event – Live (1974)
  • Ol' Blue Eyes Is Back (1973)
  • Academy Award Winners (1972)
  • Frank Sinatra's Greatest Hits, Vol. 2 (1972)
  • A Man Alone & Other Songs of Rod McKuen (1969)
  • My Way (1969)
  • Cycles (1968)
  • Francis A. & Edward K. (1968)
  • Francis Albert Sinatra & Antonio Carlos Jobim (1967)
  • Greatest Hits: The Early Years, Vol. 2 (1966)
  • Greatest Hits: The Early Years, Vol. 1 (1966)
  • The World We Knew (1966)
  • Strangers In The Night (1966)
  • Sinatra At The Sands (1966)
  • That's Life (1965)
  • September of My Years (1965)
  • My Kind of Broadway (1965)
  • Softly, As I Leave You (1964)
  • Sinatra Sings Days Of Wine And Roses, Moon River And Other Academy Award Winners (1964)
  • The Concert Sinatra (1963)
  • Sinatra-Basie (1962)
  • London 1 June 1962 (1962)
  • Sinatra's Sinatra (1962)
  • Sinatra Sings Great Songs From Great Britain (1962)
  • Sinatra & Sextet: Live In Paris (1962)
  • Point Of No Return (1962)
  • Sinatra And Swingin' Brass (1962)
  • Sinatra and Strings (1962)
  • Sinatra Sings.....Of Love And Things! (1962)
  • The Complete Capitol Singles... (1961)
  • Swing Along with Me (1961)
  • Greatest Hits (1961) (1961)
  • Come Swing With Me! (1961)
  • Ring-A-Ding Ding! (1960)
  • Forever Frank (1960)
  • The Best Of The Capitol Years (1960)
  • The Capitol Collectors Series (1960)
  • Sinatra's Swingin' Session!!! And More (1960)
  • Nice 'N' Easy (1960)
  • No One Cares (1959)
  • Look To Your Heart (1959)
  • Come Dance With Me! (1958)
  • Sinatra Sings For Only The Lonely (1958)
  • All The Way (1958)
  • Come Fly With Me (1957)
  • This Is Sinatra! Volume Two (1957)
  • Frank Sinatra Conducts Tone Poems of Color (1957)
  • A Jolly Christmas From Frank Sinatra (1957)
  • A Swingin' Affair! (1957)
  • Where Are You? (1957)
  • Songs for Swingin' Lovers! (1956)
  • Close To You & More (1956)
  • The Voice (1956)
  • Tone Poems Of Color (1956)
  • This Is Sinatra (1956)
  • In The Wee Small Hours (1955)
  • Songs For Young Lovers/Swing Easy! (1954)
  • I've Got A Crush On You (1952)
  • The Best Of The Columbia Years... (1952)
  • Portrait Of Sinatra: Columbia Classics (1952)
  • The Best Of The Columbia Years (1943-1952) (1952)
  • The Columbia Years 1943-1952 The Complete Recordings (1952)
  • Swing & Dance With Frank Sinatra (1951)
  • All Time Greatest Hits Vol.3 (1949)
  • From the Top (1949)
  • The Voice Of Frank Sinatra (Expanded) (1947)
  • The V-Discs (1945)
  • The V-Discs: The Columbia Years 1943-1952 (1945)
  • Love Songs (1943)
  • The Popular Frank Sinatra: Vol. 3 (1942)
  • The Popular Frank Sinatra: Vol. 2 (1942)
  • All-Time Greatest Dorsey/Sinatra Hits, Vol. 3 (1942)
  • All-Time Greatest Dorsey/Sinatra Hits, Vol. 2 (1942)
  • Learn To Croon (1941)
  • It's All So New (1940)
  • The Popular Frank Sinatra Vol. 1 (1940)

Filmografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c WSOY:n Iso Tietosanakirja, s. 386. Porvoo: WSOY, 1996. ISBN 951-0-20161-8.
  2. Frank Sinatra: Biography Rolling Stone. Viitattu 26.9.2009. (englanniksi)
  3. Holden, Stephen: Frank Sinatra Dies at 82; Matchless Stylist of Pop The New York Times. 16.5.1998. (englanniksi)
  4. Frank Sinatra Biography (1915–1998) Filmreference.com. (englanniksi)
  5. Frank Sinatra Has a Cold Esquire. 8.10.2007. (englanniksi)
  6. a b c d e Summers, Anthony & Swan, Robbyn: Sinatra: The Life. New York: Alfred A. Knopf. ISBN 0-375-41400-2.
  7. Sinatra Mug Shots of the Week. The Smoking Gun.
  8. a b c d O'Brien, Geoffrey. "Portrait of the Artist as a Young Man", February 10, 2011. Luettu January 24, 2011. 
  9. WSOY:n Iso Tietosanakirja, s. 386. Porvoo: WSOY, 1996. ISBN 951-0-20161-8.
  10. a b c d Martin Scorsese ohjaa elokuvan Frank Sinatrasta 14.5.2009. Viitattu 14.5.2009.
  11. Internet Movie Data Base - (ladattu 3.7.2007)
  12. Internet Movie Data Base - (ladattu 3.7.2007)
  13. http://www.radiohof.org/music/hitparade.html
  14. http://www.thrillingdetective.com/fortune.html
  15. "Mafia reports dogged Sinatra"
  16. Sifakis, Carl (2005). The Mafia encyclopedia, 3. edition., New York: Facts on File, 420. ISBN 0816056943. 
  17. Ingham, Chris. The Rough Guide to Frank Sinatra. Rough Guides Ltd. 30 Jun 2005. ISBN 1-84353-414-2. p9.
  18. Union 2000-10-08. Cbsnews.com. Viitattu 2009-05-27.
  19. Casino Hotshotdigital.com. Viitattu 2009-05-27.
  20. Kelley, Kitty (1986). His Way, Bantam Books, s. 506-530 ISBN 0-553-17245-X
  21. Kelley, Kitty (1986). His Way, s. 429, Bantam Books, ISBN 0-553-17245-X
  22. Kelley, Kitty (1986). His Way, s. 493, Bantam Books, ISBN 0-553-17245-X
  23. Kelley, Kitty et al.: His Way, s. 91. New York: Bantam Books, 1997. ISBN 9780553265156.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wikiquote-logo-en.svg
Wikisitaateissa on kokoelma Frank Sinatra -sitaatteja.
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Frank Sinatra.