Chengdu
Chengdu (kiin. 成都, pinyin: Chéngdū) on Sichuanin maakunnan pääkaupunki Lounais-Kiinassa Tiibetin rajalla. Kaupunki on Lounais-Kiinan poliittinen ja taloudellinen keskus. Chengdun asukasluku on noin 11 miljoonaa.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Historia
Nykyisen Chengdun historia alkoi vuonna 316 eaa., vaikka alueella oli ollut asutusta jo muutaman tuhannen vuoden ajan, kun Qin-valtio valtasi Chengdun seutua hallinneen Shu-valtion. Qin-kenraali Zhang Yi perusti paikalle uuden kaupungin. Tang-dynastian aikana Chengdussa asui kaksi kuuluisaa kirjailijaa Li Bai ja Du Fu. Chengdussa otettiin ensimmäisenä käyttöön laajamittaisesti paperiraha Pohjoisen Song-dynastian aikaan noin vuonna 960.
Chengdu oli viimeinen kaupunki Manner-Kiinassa, joka oli Guomindangin hallussa. Jiang Jieshi johti Chengdun puolustusta aina joulukuuhun 1949 asti. Kansan vapautusarmeija valtasi kaupungin 10. joulukuuta ja Jiang hallituksineen pakeni Taiwaniin.
[muokkaa] Liikenne
Chengdun metron ensimmäinen linja avattiin syksyllä 2010. Kaupungin lentoliikennettä palvelee Chengdu Shuangliun kansainvälinen lentoasema, joka sijaitsee noin 16 kilometriä keskustasta lounaaseen.
[muokkaa] Urheilu
Kaupungissa järjestettiin Maailman vahvin mies -kilpailu vuonna 2005.
[muokkaa] Aiheesta muualla
Sivulta puuttuu