Anna

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli kertoo etunimestä. Katso täsmennyssivu Annan muista merkityksistä.
Anna
Nimipäivä
– suomenkielinen 9. joulukuuta
– ruotsinkielinen 9. joulukuuta
– ortodoksinen 10. helmikuuta,
25. heinäkuuta,
9. syyskuuta,
9. joulukuuta
Muunnelmia Anne, Anni, Anu, Anneli, Anniina, Annika, Annikki, Anja, Annukka, Anette, Annette
Ulkomaisia vastineita Ana
Nimen alkuperä Hannah

Anna on kansainvälinen naisen etunimi. Anna on muunnos heprean armoa tai suosiota tarkoittavasta nimestä Hannah.[1][2]

Vuoden 2009 loppuun mennessä Suomessa on rekisteröity 112 298 Anna-nimen saanutta naista sekä muutamia miehiäkin.[3]. Anna on yksi suosituimmista tyttöjen etunimistä Suomessa.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Nimipäivä ja muunnelmat

Anna otettiin suomalaiseen almanakkaan vuonna 1705. Nimipäivä oli aluksi 15. joulukuuta, mutta 1708 se muutettiin Ruotsin mallin mukaan nykyiselle päivälleen 9. joulukuuta. Roomalaiskatoliset juhlivat Annaa 26. heinäkuuta. Ortodokseilla nimipäivä on perinteisesti 25. heinäkuuta, mutta nykyisin myös 10. helmikuuta, 9. syyskuuta sekä suomalaisalmanakan kanssa yhtä aikaa 9. joulukuuta.[4]

Myös useiden Annan muunnelmien nimipäivä on 9. joulukuuta: Annen, Annin, Anun, Annelin, Annikin, Annikan ja Annukan. Annasta on muitakin muunnelmia, joilla on eri nimipäivä tai joita ei ole otettu suomalaiseen almanakkaan, esimerkiksi Anniina, Anja, Anita, Anitta, Ana, Annu, Annele, Ann, Anette ja Annette. Lisäksi Anna on hyvin suosittu kaksoisnimissä: esimerkiksi Anna-Leena, Anna-Liisa, Anna-Maija.[4]

[muokkaa] Kuuluisia suomalaisia Annoja

[muokkaa] Henkilöitä, joiden etunimi on Anna

[muokkaa] Henkilöitä, joiden kaksiosaisen etunimen alkuosa on Anna

[muokkaa] Kuuluisia muunmaalaisia Annoja

[muokkaa] Hallitsijoita

[muokkaa] Muita historiallisia Annoja

[muokkaa] Näytteleviä Annoja

[muokkaa] Urheilevia Annoja

[muokkaa] Muita Annoja

[muokkaa] Kuvitteellisia Annoja

uhkeassa torpassa, jossa oli shamaaninen näkijä, laulajanainen, loitsumestari.

[muokkaa] Lähteet

  1. Mike Campbell: Anna Behind the Name. Viitattu 10. heinäkuuta 2007.
  2. Mike Campbell: Hannah Behind the Name. Viitattu 10. heinäkuuta 2007.
  3. Nimipalvelu Väestörekisterikeskus. Viitattu 9.12.2010.
  4. a b Joka kodin suuri nimikirja
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet

Kirjoitusjärjestelmät
Toiminnot
Valikko
Osallistuminen
Tulosta tai vie
Työkalut
Muilla kielillä