Anna-Maria Helsing

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Anna-Maria Helsing (s. 17. lokakuuta 1971 Södertälje, Ruotsi[1]) on suomalainen kapellimestari. Hän on kotoisin Uudenkaarlepyyn Munsalasta. Helsing on valittu Oulu Sinfonian taiteelliseksi johtajaksi kaudeksi 2010–2011, mutta aloittaa yhteistyön jo syksyllä 2009. Hän on johtanut lähes kaikkia suuria suomalaisia orkestereita. Helsing on ensimmäinen suuren ammattisinfoniaorkesterin johdettavakseen saanut nainen Suomessa.[2][3]

Helsing aloitti musiikkiopinnot Pietarsaaren konservatoriossa ja suoritti siellä 1992 viulunsoitonopettajan tutkinnon ja 1996 täydennystutkinnon. Hän suoritti diplomitutkinnon Puolassa Bydgoszczin musiikkiakatemiassa keväällä 2000 kunniamaininnalla. Syksystä 2004 hän opiskeli Sibelius-Akatemian kapellimestariluokalla ja suoritti syyskuussa 2007 Oulu Sinfonian vierailevana kapellimestarina orkesterijohdon A-tutkinnon erinomaisin arvosanoin. Hän on osallistunut kansainvälisiin viulukilpailuihin, ja 1999 hän voitti ensimmäisen palkinnon 1900-luvun musiikin kilpailussa nuorille muusikoille Varsovassa. Hän toimii viulunsoitonopettajana Svenska Yrkeshögskolassa.[4]

[muokkaa] Lähteet

  1. Vuori, Katariina: Huitoo hyvin ja lyö selkeästi. Kaleva, 3.5.2009, s. 44.
  2. Oulu Sinfonia sai naisjohtajan. Helsingin Sanomat, 23.4.2009, s. C1. Artikkelin verkkoversio Viitattu 23.4.2009.
  3. Kaleva.fi viitattu 4.5.2009
  4. Anna-Maria Helsing Suomen kansallisooppera. Viitattu 23.4.2009.
Tämä muusikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia tai muita samantapaisia artikkeleita.
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet

Kirjoitusjärjestelmät
Toiminnot
Valikko
Osallistuminen
Tulosta tai vie
Työkalut