Anna de Noailles
| Anna de Noailles | |
|---|---|
 |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 15. marraskuuta 1876 Pariisi, Ranska |
| Kuollut | 30. huhtikuuta 1933 (56 vuotta) Pariisi, Ranska |
| Ammatti | runoilija |
| Kirjailija | |
| Salanimi | Mathieu de Noailles |
| Tuotannon kieli | ranska |
| Esikoisteos | Le coeur innombrable |
 Nimikirjoitus |
|
| Aiheesta muualla | |
 Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Anna de Noailles, kirjailijanimi Mathieu de Noailles, (15. marraskuuta 1876 Pariisi, Ranska – 30. huhtikuuta 1933 Pariisi, Ranska), kreivitär, oli romanialais-kreikkalais-ranskalainen runoilija. Hän julkaisi runokokoelmia, kolme romaania ja omaelämäkerran[1]. Noailles liikkui Pariisissa taidepiireissä[2].
Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noailles'n isä oli romanialainen emigrantti, ruhtinas Grégoire Bassaraba de Brancovan ja äiti kreikkalaissyntyinen ruhtinatar Rachel Musurus.[2] Hän syntyi Pariisissa ja asui siellä vuodesta 1876 kuolemaansa asti.[3] Hänen syntyessään isä oli 50-vuotias, pianisti äiti ei vielä ollut täyttänyt 30 vuotta. Hänen elämänsä oli etuoikeutettua. Hän sai opetusta kotona ja puhui ranskaa, englantia ja saksaa. Perhe asui talvet Pariisissa ja muuten maatilallaan Amphionissa lähellä Éviania Genevejärven etelärannalla. Hänen isänsä kuoli kun hän oli kymmenvuotias.[1]
Noailles avioitui kreivi Mathieu de Noailles'n kanssa 1897. Heidän ainoa lapsensa oli poika Anne-Jules de Noailles (1900–1979). Avioliiton kautta Anna de Noailles pääsi aikansa hienoimpiin piireihin.[1]
Noailles sairasteli ja pysyi vuodesta 1911 pääasiassa makuuhuoneessaan, joka oli samalla hänen työ- ja vastaanottohuoneensa.[1]
Innoittajana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noailles'n ranskalaisia ihailijoita olivat Marcel Proust, André Gide, Paul Valéry ja Jean Cocteau. Suomessa häntä ihaili jo nuoresta pitäen Olavi Paavolainen, joka valitsi hänet taiteelliseksi tunnuskuvakseen. Toinen Noailles'n ihailija oli Anna-Maria Tallgren, joka kirjoitti hänestä artikkelin esseekokoelmaansa Pikapiirtoja nykyajan kirjailijoista (1917).[2] Yleisemminkin hän oli Nuoren Voiman Liiton runoilijoiden innoittaja, muun muassa Paavolaisen kotona Kivennavalla 1925 pidetyn telttajuhlan tuloksena syntyi hänen innoittamanaan runoja, jotka ilmestyivät tulenkantajien runokokoelmassa Hurmioituneet kasvot (1925).[4]
Kirjallinen ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noailles oli ainoa suurimman julkisen arvostuksen saanut naisrunoilija aikansa Ranskassa,[3] Grand Prix de Littératuren (1921)[1]. Maine hiipui hänen kuolemansa jälkeen, mutta myöhemmin on arvostus palannut ja sitä pidetään ansaittuna.[3]
Noailles'n lapsuuden ja nuoruuden kattanut omaelämäkerta Le Livre de ma vie ilmestyi 1930, ja hän suunnitteli sille vielä jatkoa.[1] Häneltä on suomennettu muutamia runoja ja tekijänimellä Mathieu de Noailles laaja kertomus Kummastuneet kasvot. Runosuomennoksista "Iltatunnelma" on julkaistu antologiassa Ranskan kirjallisuuden kultainen kirja, samoin "Romanttinen ilta", joka on julkaistu myös antologiassa Tuhat laulujen vuotta (1. p.). "Valitus" on julkaistu Katri Valan Kootuissa runoissa.[5]
Ranskan akatemia myönsi hänelle 1921 suuren kirjallisuuspalkinnon (Grand prix de littérature). Hänestä tuli 1922 Académie royale de langue et de littérature françaises de Belgiquen jäsen. Kunnialegioonan komentajan arvon hän sai 1931.[1]
Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Suomennettu tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Mathieu de Noailles, Kummastuneet kasvot (Le visage émerveillé); tekijättären luvalla ranskankielestä suomensi S. Ss. Helsingin Uusi Kirjapaino-Osakeyhtiö, 1909. Huomautus: Jaetaan Helsingin Kaiun kokovuoden tilaajille.
- Runot
Lähde[6]
- Iltatunnelma, suom. Lauri Viljanen, antologiassa: Ranskan kirjallisuuden kultainen kirja, toim. Anna-Maria Tallgren, WSOY 1934
- Romanttinen ilta (Soir romantique), suom. Kaarlo Sarkia, teoksissa Kaarlo Sarkia: Runot, WSOY 1944 sekä Ranskan kirjallisuuden kultainen kirja
- Valitus, suom. Katri Vala, kokoelmassa: Katri Vala: Kootut runot, WSOY 1945 – 6. p., WSOY 2001
Romaanit ja novellit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Uusintapainokset
- Le Conseil du printemps. Nouvelles et récits de voyage. Toim. Élisabeth Higonnet-Dugua. Paris: Éditions Michel de Maule, 2008.
- L’Offrande. Éd. Giraudon, Philippe. Paris: Orphée / La Différence, 1991.
- Passions et Vanités. Paris: Éditions l’Harmattan, 2005. E-book.
- Le Visage émerveillé. Éd. Pierre Brunel. Monaco: Éditions du Rocher, 2004.
- Alkuperäisteokset
- La Nouvelle Espérance. Paris: Calmann-Lévy, 1903.
- Le Visage émerveillé. Paris: Calmann-Lévy, 1904.
- La Domination. Paris: Calmann-Lévy, 1905.
- Les Innocentes, ou La Sagesse des femmes. Paris: Fayard, 1923.
Runokokoelmat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Le Coeur innombrable. Paris: Calmann-Lévy, 1901.
- L’Ombre des jours. Paris: Calmann-Lévy, 1902.
- Les Éblouissements. Paris: Calmann-Lévy, 1907.
- Les Vivants et les Morts. Paris: Fayard, 1913.
- Les Forces éternelles. Paris: Fayard, 1920.
- Poème de l’amour. Paris: Fayard, 1924.
- L’Honneur de souffrir. Paris: Bernard Grasset, 1927.
- Derniers Vers et Poèmes d’enfance. Paris: Bernard Grasset, 1934.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Panu Rajala, Tulisoihtu pimeään, WSOY 2014 ISBN 978-951-0-40254-2
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e f g Biography, Annadenoailles.org, viitattu 2.10.2022 (ranskaksi, englanniksi)
- ↑ a b c Rajala, 2014 s. 42
- ↑ a b c A brief introduction, Annadenoailles.org, viitattu 2.10.2022 (ranskaksi, englanniksi)
- ↑ Panu Rajala, Unio Mystica, WSOY, 2008
- ↑ Lahden kaupunginkirjaston runotietokanta, (Arkistoitu – Internet Archive) viitattu 25.9.2014
- ↑ Anne de Noailles, (Arkistoitu – Internet Archive) Päivittyvä luettelo suomennetuista runoista. Lahden kaupunginkirjaston runotietokanta. Päivitetty 4.8.2021, viitattu 9.8.2021
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Anna de Noailles Wikimedia Commonsissa
Lisää luettavaa aiheesta Anna de Noailles on Wikiaineistossa- Anna de Noaillesin teoksia Gutenberg.orgissa
| ||||||||||||||||||||||||||
