Aarne Sihvo

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Aarne Sihvo
22. marraskuuta 188912. kesäkuuta 1963
Sihvo aarne.jpg
Syntymäpaikka Virolahti
Kuolinpaikka Helsinki
Maa tai osapuoli Saksa
Suomi
Palvelusvuodet 1915–1917 (Saksa)
1917–1953 (Suomi)
Ylin sotilasarvo jalkaväenkenraali (Suomi)
Komentajuudet Karjalan joukot (1918)
Ryhmä Sihvo (1918)
Aunuksen retkikunta (1919)

Suomen puolustusvoimat (1926–1933 ja 1946–1953)

Osallistuminen sotiin
ja taisteluihin
Saksa
ensimmäinen maailmansota)
Suomi
Suomen sisällissota,talvisota, jatkosota,
Sukulaissuhteet veljet:
Jussi Sihvo, jääkäri ja kenraalimajuri.
Sam Sihvo, jääkäri, säveltäjä ja sanoittaja.
Ilmari Sihvo, jääkärikapteeni ja tehtailija.
Siviiliammatti Edistyspuolueen kansaedustaja, kirjailija

Aarne Sihvo (käytti Saksassa peitenimeä Sicher), (22. marraskuuta 1889 Virolahti12. kesäkuuta 1963 Helsinki) oli suomalainen jääkärikenraali, joka oli vuosina 1926–1933 (sotaväen päällikkö) ja 1946–1953 puolustusvoimain komentaja.[1][2]

Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Perhetausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hänen vanhempansa olivat kansakoulunopettaja Antti Adolf Sihvo ja Minna Elisabeth Nyman. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1918 Elli Inkeri Ikosen kanssa, joka kuoli vuonna 1946. Seuraavana vuonna Sihvo avioitui Aune Gertrud Sireliuksen kanssa.[1][2] Heidän poikansa vasta 18-vuotias tykkimies Ylermi Sihvo kaatui jatkosodassa hyökkäyksessä Viipuriin elokuussa vuonna 1941.[3]

Opinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sihvo kirjoitti ylioppilaaksi Käkisalmen yhteiskoulusta vuonna 1910 ja liittyi Wiipurilaiseen Osakuntaan. Opintojaan hän jatkoi vuosina 1910–1915 Helsingin yliopiston filosofisen tiedekunnan fyysis-matemaattisella osastolla ja lääketieteellisessä tiedekunnassa ja vuosina 1933–1935 maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa sekä suoritti vuonna 1914 lääketieteen alkututkinnon ja vuonna 1935 maatalous- ja metsätieteiden kandidaattitutkinnon. Hän suoritti kenraali Vilho Nenosen johtamat päällystökurssit vuonna 1923 ja teki opintomatkan Sveitsiin vuonna 1920 ja Ranskaan vuosina 1920-1921 sekä lyhytaikaisia komennuksia Puolaan, Viroon, Latviaan ja Ruotsiin. Italian sotakorkeakoulun (Scuola di Guerra) hän kävi 1923-1925.[1][2]

Jääkärikausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kalterijääkäri Aarne Sihvo santarmien valokuvattavana.

Sihvo toimi jääkäriliikkeen hyväksi jo syksystä 1914 alkaen levittämällä muun muassa aktivistien lentolehtisiä Karjalassa ja toimimalla jääkärivärvärinä. Lopulta kun tuli mahdollisuus sotilaskoulutukseen hän liittyi yhtenä ensimmäisten vapaaehtoisten joukkoon, joiden päämääränä oli Saksassa sotilaskoulutusta antava Pfadfinder-kurssi, joka järjestettiin Pohjois-Saksassa sijaitsevalla Lockstedter Lagerin harjoitusalueella. Leirille hän ilmoittautui 2. maaliskuuta 1915 ja sijoitettiin sen sekä myöhemmin 27. Jääkäripataljoonan 1. komppaniaan.[1][2]

Marraskuussa vuonna 1915 hänet komennettiin Suomeen suorittamaan jääkärivärväystä ylioppilaspiireissä ja Karjalankannaksella. Takaisin komppaniaansa hän palasi tammikuussa vuonna 1916, mutta komennettiin Mitausta takaisin Suomeen jo toukokuussa. Hänen tehtävänsä Suomessa oli samoin kuin edellisellä kerralla ottaa osaa jääkärivärväykseen. Alkukesän Suomessa vietettyään hän palasi takaisin Saksaan ja komppaniaansa heinäkuussa 1916.[1][2]

Sihvo otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella. Misse-joelta hänet komennettiin Suomeen syyskuussa 1916 jo kolmannen kerran. Tällä kertaa hänen tehtävänään oli johtaa ja järjestää uusi värväys- ja etappilinja (läntinen etappi). Näihin aikoihin venäläiset santarmit olivat jo perillä suomalaisten puuhista, ja näin Sihvokin jäi 2. lokakuuta 1916 Jyväskylässä santarmien vangiksi.[1][2]

Sihvo kuljetettiin aluksi Vaasaan, mistä alkukuulustelujen jälkeen hänet siirrettiin Helsingin lääninvankilaan ja edelleen lopulliseen sijoituspaikkaansa Pietarin Špalernajan vankilaan. Sihvon vankilasta vapautumista saadaan kiittää Venäjän vallankumousta, jolloin hän 12. maaliskuuta 1917 pääsi vapaaksi muiden vankien kanssa. Pietarista hän matkusti takaisin Saksaan Berliiniin. Berliinissä hän yhdessä suomalaisen sotilastoimiston johtajan kreivi von Schwerinin kanssa yritti järjestää Altonan työosastoon joutuneiden jääkärien kohtaloa. Saksasta Sihvo komennettiin erikoistehtäviin Tukholmaan kesäkuussa vuonna 1917. Neljä kuukautta kestäneen Tukholmassa olonsa jälkeen hän palasi takaisin Berliiniin.[1][2]

Suomen sisällissota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sihvo lähetettiin Berliinistä Suomeen lokakuussa vuonna 1917 järjestelemään ja kouluttamaan suojeluskuntia lähestyvää sisällissotaa silmällä pitäen. Suomeen hän saapui 23. lokakuuta 1917 Ylitorniolle, mistä hän matkusti ensiksi Hyrynsalmen kautta Kajaaniin ja koulutti siellä kokoontuneita suojeluskuntalaisia viikon päivät. Kajaanista hän matkusti edelleen suurlakon aikana Helsinkiin ja johti ylioppilassuojeluskunnan ja Helsingin suojeluskunnan sotilasharjoituksia, joita pidettiin salassa Yliopiston voimistelusalilla ja osakuntatalossa.[1][2]

Helsingissä hän sai Uudelta metsätoimistolta määräyksen matkustaa Jyväskylään missä hänen tuli astua Jyväskylän piiripäällikön toimeen. Jyväskylässä hän koulutti joulukuussa vuonna 1917 Jyväskylän ja sen ympäristön suojeluskuntalaisia. Vimpelin sotakoulun suunnitteluvaiheisiin hän myös osallistui ja koulun lopulta aloitettua toimintansa Sihvo toimi sotakoulun niin sanotun Pokelan komppanian päällikkönä. Hän kävi Vimpelistä käsin Lappajärvellä antamassa sinne kokoontuneelle ratsukoulun miehistölle jalkaväkikoulutusta.[1][2]

Vuodenvaihteessa Sihvo matkusti takaisin Helsinkiin, missä hän tapasi valkoisten ylipäällikön kenraali Mannerheimin ja sai häneltä määräyksen lähteä Karjalaan. Hän matkustikin saamiensa ohjeiden mukaan Helsingistä Tampereelle ja Kangasalan kautta Mänttään, missä hän sai käsiinsä ylipäällikön lähettämät toimintaohjeet, jotka koskivat Karjalan rintaman muodostamista. Mäntästä Sihvo matkusti edelleen Antreaan, minne hän saapui 2. helmikuuta 1918 ja hän otti 5. helmikuuta 1918 vastaan rintamapäällikön tehtävät. Hieman myöhemmin 12. helmikuuta 1918 alkaen hän toimi Karjalan joukkojen virkaatekevänä ylipäällikkönä. Hän johtikin sitten koko sisällissodan ajan Karjalan ryhmää aina Viipurin operaatioon saakka, jolloin 18. huhtikuuta 1918 alkaen hänet alistettiin Itäarmeijalle ja hänen komentamansa Armeijakunta muuttui Sihvon Ryhmäksi. Hänen komentamansa Sihvon ryhmä aloitti Viipuria vastaan kohdistuvan hyökkäyksen etenemällä pohjoisesta käsin Näätähin ja Kilpeenjoen kautta Viipuriin, missä hänen joukkonsa torjuivat Tienhaaran ja Naulasaaren taisteluissa vihollisen pakoyritykset Viipurista. Hänen toimensa siivittivät hänet hurjaan ylenemisputkeen ja vasta 29-vuotiaana hänet ylennettiin everstiksi 3. toukokuuta 1918. Sisällissodan päättyessä Sihvo oli Karjalassa kenraali Mannerheimia huomattavasti tunnetumpi ja kansallisellakin tasolla hänet nähtiin Mannerheimin kilpailijana. Myöhemmin oli tyypillistä, että Sihvon uran huippuhetket osuivat Mannerheimin uran hiljaisiin kohtiin.

Sisällissodan jälkeinen aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sisällissodan jälkeen Sihvo toimi Aunuksen retkikunnan komentajana vuonna 1919 ja oli Edistyspuolueen kansanedustajana 1919–1920 (Viipurin läänin itäisestä vaalipiiristä). Hän sai vapautuksen kansanedustajan toimesta 1920 pitkän ulkomaanmatkan ja aktiivipalvelukseen siirtymisen vuoksi.

Aktiivipalvelukseen palattuaan Sihvo komennettiin monien muiden nuorten jääkäriupseerien tavoin täydentämään sotilaskoulutustaan ulkomaiseen sotakorkeakouluun. Sihvo opiskeli Italian sotakorkeakoulussa (Scuola di Guerra) vuosina 19231925, minkä jälkeen hänet ylennettiin kenraalimajuriksi. Tällöin Sihvo oli korkeimmalle kohonnut jääkäriupseeri. Sihvo nimitettiin sotaväen päälliköksi 22. toukokuuta 1926 korvaamaan entinen Venäjän armeijan kenraali Karl Fredrik Wilkama. Sihvo oli tehtävään luonnollinen valinta. Hän oli poliittiselta kannaltaan vapaamielinen porvari, jonka viiteryhmiä olivat edistyspuolue ja maalaisliitto. Tämä vastasi Suomen sen hetkistä hallitusta. Lisäksi hän oli suomenkielinen jääkäri, mikä tyydytti aitosuomalaiset piirit. Ruotsinkieliset piirit Sihvo suututti edistämällä suomen kielen asemaa aktiivisesti. Hän mm. rankaisi kahta ruotsinkielistä aktiiviupseeria siitä, että nämä olivat palvelusaikana puhuneet keskenään ruotsia suomenkielisten asevelvollisten läsnä ollessa. (Lain mukaan sotaväen virkakieli oli suomi.)

Kenraaliluutnantiksi Sihvo ylennettiin 14. elokuuta 1930. Vuoden 1932 Mäntsälän kapina tapahtui hänen päällikkökaudellaan, jolloin Sihvo toimi aktiivisesti presidentti Pehr Evind Svinhufvudin tukena sen kukistamisessa. Vapaamielisenä porvarina Sihvolla ei ollut sympatiaa äärioikeistolle. Ansio kapinan kukistamisesta kuuluikin suurelta osin hänelle, mikä suututti oikeistolaiset piirit, erityisesti suuren osan upseerikuntaa. Tapahtumien jälkimainingeissa Sihvo erosi tehtävästään 13. tammikuuta 1933.

Sota-ajan sivuraiteelta takaisin Puolustusvoimien komentajaksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eronsa jälkeen Sihvo toimi Puolustuslaitoksen tarkastajana ja väestönsuojelutehtävissä. Sotien aikana hän ei saanut rintama- tai operatiivisia komentajuuksia, vaan toimi Kotijoukkojen komentajana. On esitetty spekulaatioita, että Mannerheim piti Sihvon hänen uraansa nähden vähäisessä tehtävässä, koska tunsi henkilökohtaista antipatiaa kilpailijaansa kohtaan. Sotien jälkeen presidentti Paasikivi kuitenkin nimitti hänet 4. kesäkuuta 1946 puolustusvoimain komentajaksi, ja hänet ylennettiin jalkaväenkenraaliksi 20. syyskuuta 1946. Komentajana Sihvon tehtävänä oli johtaa Puolustusvoimia niiden syvimmän rappiotilan aikana. Hänen kautensa alkupuolta varjostivat asekätkentäoikeudenkäynnit ja rauhansopimusten määräämä aseistariisunta, joita Sihvo, uskollisena hallitukselle, avusti. Sihvon jälkimmäiseen komentajakauteen sattuivat myös Kemin kapina ja hälytystila keväällä 1948, jolloin Puolustusvoimat varautui torjumaan kommunistien vallankaappauksen ja riisui aseista liikkuvan poliisin. Sihvo oli komentajana erittäin epäsuosittu upseerikunnan piirissä, koska hän oli aikoinaan kukistanut Mäntsälän kapinan ja noudatti nyt tiukasti virallista Neuvostoliittoon myönteisesti suhtautunutta puolustuspolitiikkaa. Komentajan virasta Sihvo erosi 31. toukokuuta 1953. Sihvon kuoltua Kadettikunta aikoi aluksi jättää hänen hautajaisensa mielenosoituksellisesti huomiotta, mutta muutti päätöksensä Puolustusvoimien johdon puututtua asiaan.

Luottamustoimet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sihvo toimi kansanedustajana ja sotilasasiainvaliokunnan varapuheenjohtajana vuosina 1919–1920 ja oli suojeluskunta-asetusta laatineen komitean jäsenenä vuonna 1921. Hän toimi myös Suomen upseeriliiton johtokunnan puheenjohtajana vuosina 1925–1926 ja oli valtioneuvoston määräämänä apujäsenenä tutkintolautakunnassa, jossa käsiteltiin suomenkielessä suoritettavia tutkintoja vuosina 1925–1926. Hän toimi yleisesikunnan asettaman geodesian ja topografian oppikirjan toimitusvaliokunnan jäsenenä vuosina 1925–1926.[1][2]

Hän toimi Suomen Sotilasaikakauslehden päätoimittajana vuosina 1926–1927 ja oli puolustusneuvoston jäsenenä vuosina 1926–1933 ja toimi valtioneuvoston asettaman polttoainekomitean jäsenenä vuosina 1934–1935. Lisäksi hänen toimiinsa kuului valtioneuvoston asettaman ammus- ja räjähdysaineiden varastojen järjestelyä tutkineen komitean puheenjohtajuus vuosina 1937–1938 ja olla valtioneuvoston asettaman itsenäisyyshistorialautakunnan jäsenenä vuodesta 1937 alkaen. Sihvo toimi Valtion kivääritehtaan johtokunnan puheenjohtajana vuodesta 1933 alkaen. Lisäksi hän oli Karjalaisen ja Viipurilaisen osakunnan kunniajäsen ja Association des amis de Saint-Cyrin jäsen vuodesta 1932. Lisäksi hänen luottamustehtäviinsä kuului komennus, jossa hänet annettiin Ruotsin kuninkaan Kustaa V:n käyttöön vuonna 1925, jolloin kuningas vieraili Suomessa, sekä samanlaiseen tehtävään, jossa Latvian presidentti Jānis Čakste vieraili Suomessa vuonna 1926.[1][2]

Kirjallinen tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aarne Sihvo on julkaissut kirjat:

  • Kolmasti komennettuna : muistelmia Saksan matkoiltani, 1918
  • Pistintaistelu, 1918
  • Seitsemäskolmatta, 1918 (runokokoelma)
  • Valkoinen armeija Antrean rintamalla: lyhyt esitys kuvin ja karttapiirustuksin, 1919
  • Sotalaitosta koskevat lait ja asetukset, 1922
  • Sveitsin sotalaitos, 1922
  • Taisteluvaunut, 1922
  • Kevyt taisteluvaunu jalkaväen aseena, 1923
  • Valmistautumisesta sotakorkeakouluun, 1928
  • Aunuksen retken muistojulkaisu, 1930 (toim.)
  • Kalterijääkäri: 20-vuotisjuhlajulkaisu, 1937 (toim.)
  • Muistelmani I–II, 1954–1956
  • Kalterijääkärien 40-vuotismuistojulkaisu, 1957 (toim.)

Aarne Sihvo on myös sanoittanut neljä pikkuveljensä Sam Sihvon säveltämää laulua.[4]


Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Jernström E: Jääkärit maailmansodassa. Sotateos oy: Helsinki 1933.
  • Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
  • Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j k Suomen jääkärien elämäkerrasto 1938
  2. a b c d e f g h i j k Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975
  3. Joka kolmas kenraali menetti läheisensä sodan aikana. Reservilainen.fi.
  4. Aarne Sihvon sanoitukset 1900-luvulla Suomen Äänitearkiston tietokannassa Suomen Äänitearkisto. Viitattu 27. marraskuuta 2007.
  5. Jernström 1933: 149.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Commons-logo.svg Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Aarne Sihvo Wikimedia Commonsissa
  • Saarikoski, Vesa: Elon mainingit : jääkärikenraali Aarne Sihvo 1889–1963. Porvoo, Helsinki, Juva : WSOY, 1998. ISBN 951-0-23048-0.
  • Saarikoski, Vesa: Keskustajääkäri Aarne Sihvo : Demokraatti ja eheyttäjä murrosaikojen asevoimissa. SHS, 1997. ISBN 951-710-066-3.
  • Aarne Sihvo Suomen kansanedustajat. Eduskunta.