Ville

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Ville
Nimipäivä  
– suomenkielinen 6. huhtikuuta
– ruotsinkielinen 6. huhtikuuta
– ortodoksinen 13. kesäkuuta,
2. elokuuta
Muunnelmia Vilho, Vili, Wille
Ulkomaisia vastineita Wilhelm, William, Willem, Guillaume
Nimen alkuperä Vilhelm

Ville on suomalainen miehen etunimi. Se on muunnos saksalaisperäisestä Vilhelm-nimestä ja nimestä Villehart ja myöhemmin myös näiden muunnoksista saaneista Vilhosta ja Viljamista.[1] Villen nimipäivää vietetään 6. huhtikuuta. Suomalaisessa almanakassa Ville on ollut vuodesta 1950.[2]

Ville yleistyi jo 1800-luvulla mutta kasvatti suosiotaan selvästi 1970-luvulla.[3] Ville on Suomen tavallisimpia miesten etunimiä: Väestörekisterikeskuksen mukaan 1900-luvun alusta 13. huhtikuuta 2015 mennessä nimen Ville on saanut 36 875 miestä ja alle 5 naista. Nimen kulta-aikaa oli 1980-1990-luku, jolloin se annettiin Suomessa 21 650 henkilölle. Suosituimmillaan nimi oli 1980-luvun lopussa ja 1990-luvun alussa, jolloin se oli Suomen suosituin poikien ensimmäinen nimi.[4] Viime aikoina Ville ei ole enää ollut muotinimi muttei vieläkään läheskään unohtunut, mm. vielä 2010-luvulla 13. huhtikuuta 2015 mennessä Villejä on Suomessa nimetty 971.

Lisäksi nimi on annettu noin 430 henkilölle muodossa Wille.[5]

Tunnettuja Villejä ja Willejä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuvitteellisia Villejä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Anne Saarikalle, Johanna Suomalainen: Suomalaiset etunimet Aadasta Yrjöön, s. 970
  2. Villen nimipäivä Nimipäivä.fi. Viitattu 12.3.2014.
  3. Anne Saarikalle, Johaan Suomalainen: Suomalaiset etunimet Aadasta Yrjöön, s. 791
  4. Anne Saarikalle, Johanna Suomalainen: Suomalaiset etunimet Aadasta Yrjöön, s. 791
  5. Nimipalvelu Väestörekisterikeskus. Viitattu 6.4.2011.