Ville Paakonmaa

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Ville Paakonmaa (oik. Viljo Heikki Paakkunainen) (22. syyskuuta 1913, Kesälahti21. helmikuuta 1986) oli suomalainen pienviljelijä ja kirjailija. Paakonmaan pääteos oli 1956 ilmestynyt huutolaispojan elämästä kertonut Taivas kuvastuu veteen.

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kesälahden Ruokkeen Vakanlahdessa syntyneen Viljo Paakkunaisen isä oli räätäli Heikki Juhonpoika Paakkunainen. Perhe muutti Rajavaaraan Viljon ollessa 12-vuotias. Viljo opetteli räätäliksi isänsä opastuksella ja välillä hän teki myös metsätöitä. Hän opiskeli myös kirjeopiston kautta muun muassa suomen kieltä.

Viljo Paakkunainen lähti 1938 työhön Petsamon nikkelikaivostyömaalle mutta palasi sieltä vähän ennen talvisodan alkua kotiseudulleen. Hän haavoittui talvisodassa ja toivuttuaan vammoistaan meni naimisiin 1940 Eedit Tuunasen kanssa. Jatkosodasta palattuaan Viljo Paakkunainen alkoi viljellä kotitilaansa ja teki sivussa metsätöitä sekä räätälin työtä.

Esikoisromaani[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paakkunainen alkoi kerätä vanhoja kesälahtelaisia sanoja ja sanontoja ja tämän keräystyön yhteydessä hän sai ajatuksen kirjoittaa huutolaispojan elämänvaiheista kertova romaani. Paakkunainen laati romaanin käsikirjoituksen ensin käsin ja kirjoitti sen sitten puhtaaksi naapurista lainatulla kirjoituskoneella. Käsikirjoitus valmistui 1951 ja se kiersi usealla kustantajalla ennen kuin Pellervo-seura päätti kesällä 1955 julkaista sen saatuaan asiasta myönteisen lausunnon professori Unto Kupiaiselta. Teos ilmestyi monien muokkausten ja supistusten jälkeen vuonna 1956 nimellä Taivas kuvastuu veteen. Romaani valittiin vuoden parhaaksi proosaesikoiseksi ja Viljo Paakkunainen sai kirjan lukeneelta presidentti Urho Kekkoselta henkilökohtaisen kiitoskirjeen.

Myöhemmät elämänvaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paakkunainen julkaisi myöhemmin kaksi romaania sekä yhdessä kirjailijatoverinsa Veikko Haakanan kanssa kaksi nuortenkirjaa. Hän kirjoitti myös novelleja ja runoja joita julkaistiin eri lehdissä, muun muassa Kotipostissa ja Pellervossa. Paakkunaiselta jäi myös 49 käsikirjoituksen verran erilaista julkaisematonta materiaalia.

Pientilan työt ja elatuksen hankkiminen perheelle veivät niin paljon aikaa että kirjoittaminen jäi pääasiassa talvikauteen eikä Paakkunaisella ollut riittävästi aikaa viimeistellä ja hioa töitään joten useat hänen käsikirjoituksensa palasivat kustantajilta. Paakkunaisen taloudellinen tilanne oli niin tiukka että saatuaan 3000 markan apurahan opetusministeriöltä hän joutui käyttämään rahat ostaakseen kattopellit navettansa vuotavan pärekaton korjaamiseen.

Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Taivas kuvastuu veteen, romaani. Pellervo-seura 1956
  • Tavoitteena tunturi, nuortenkirja. WSOY 1959 (yhdessä Veikko Haakanan kanssa)
  • Mykiö-saaren mysteeri, nuortenkirja. Valistus 1964 (yhdessä Veikko Haakanan kanssa, julkaistiin Haakanan nimellä)
  • Lukitut: pienoisromaani ja kolme novellia. WSOY 1965
  • Bileamin varjo. Tekijä 1972
  • Häät kahdelle. Kesälahden kulttuuriseura 2013

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä kirjailijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.