Valtiopäivämies

Valtiopäivämies
Ruotsin valtakunta, 1809 jälkeen Suomen suuriruhtinaskunta
Valokuva säätytalon edustalla olevista ihmisistä kun säätyvaltiopäivät siirtyivät historiaan vuonna 1906.
Valtio	Ruotsin valtakunta, Suomen läänit ja 1809 Suomen suuriruhtinaskunta
Kielet	Suomi, Ruotsi ja Venäjä
Kansat	Ruotsalaisista, venäläisistä ja eurooppalaisista muodostunut suomalaistunut kantaväestö
Infobox OK

Valtiopäivämies on henkilö jota kutsutaan Suomessa ja Ruotsissa säätyjä edustavaksi edusmieheksi eli poliitikoksi, joka on tullut valituksi oman lääninsä edustajaksi säätyvaltiopäiville. Edustajat Suomessa ja Ruotsissa valittiin kaikista neljästä valtiosäädystä: aatelisto, papisto, porvaristo ja talonpojat, jotka muodostivat valtiopäivämiesryhmiä nelikamariseen parlamentiin, sekä säätyjen valiokuntalaitokseen.

Ruotsin ja Suomen valtioyhteyden aikana valtiopäivämiehet kokoontuivat Ruotsissa pidetyillä valtiopäivillä sekä Suomen autonomisen suurruhtinaskunnan aikana Porvoossa pidetyillä valtiopäivillä. Helsingissä valtiopäivämiehet kokoontuivat ns. valtioyön päättymisen jälkeen. Uudelleen avatut säätyvaltiopäivät kokoontuivat vuonna 1863, minkä jälkeen kokouksia pidettiin säännöllisesti 1869 annetun valtiopäiväjärjestyksen mukaisesti. Valtiosäätyjen toiminta lakkautettiin vuoden 1906 jälkeen, kun Suomeeen perustettiin yksikamarinen eduskunta.

Säätyjen valtiomiesvaalit

Voimassa olleet perustuslait

Suomen ollessa Venäjän autonominen suuriruhtinaskunta olivat voimassa Ruotsin vallan aikaiset perustuslait eli vuoden 1772 hallitus­muoto ja vuoden 1789 yhdistys- ja vakuutuskirja, jotka Venäjän keisari Aleksanteri I oli Suomen lähetyskunnan esityksen pohjalta vakuutuksellaan vahvistanut Porvoon valtiopäivillä.

Ehdokkaat ja vaalioikeus

Valtiopäivämiehet muodostivat nelikamarisen parlamentin, jokainen sääty perinteitä ja vaalitapoja noudattaen. Suomen läänien vaalipiiriin kuuluvasta tuomiokunnasta muodostui oma lähetyskunta, jota myöhemmin alettiin kutsua valiokuntalaitokseksi jonka edustajat matkustivat Ruotsin säätyvaltiopäiville, sekä Suomen ja Venäjän valtioyhteyden aikana Suomessa pidetyille säätyvaltiopäiville.

Vaalioikeus ehdokkaalla asettumiseksi oli vain säädyssä olevien vapaasyntyisten miesten yksinoikeus, säätyyn kuuluneella naisella ei ollut vaalioikeutta. Ennen ehdolle asettumista ehdokkaan oli osoitettava vaalitoimitsijalle hallitsijan erioikeutta todentava vakuutuskirja.

Valtiosäädyt

Helsingin ritarihuoneessa kokoontuivat Suomen suurruhtinaskunnan aikana aatelisto säätyvaltiopäiville.

Yläsääty

• Aateliston valtiopäiväedustajat koostuivat alemman aateliston, sekä ylemmän aateliston vapaaherrallisista ja kreivillisistä. Aatelissäädyssä oikeus osallistua valtiopäiville kuului jokaisen Ritari­huoneeseen hyväksytyn ja aateliskalenteriin kirjatun aatelissuvun pää­miehelle, mikäli hän oli esteellinen osallistumaan, tuli hänen nimetä valtakirjalla sukunsa seuraavaksi vanhin tai muu sukunsa aatelismies, usein aatelissäädyn valtiopäiväedustajat olivat ammatiltaan juristeja.
• Papiston valtiopäiväedustajat valittiin Hiippa- ja rovastikunnittain tuomiokunnan kirkolliskokouksissa toimitetuissa äänestyksissä, joissa äänioikeus oli kirkkoherroilla ja kappalaisilla. valitulle papille annettiin valtuuskirja hippakunnan tuomiokapitulilta tai yliopiston konsistorilta, arkkipiispa sekä piispat olivat ainoat itse oikeutetut osallistumaan edustajaksi valtiopäiville ilman kirkolliskokouksen hyväksyntää. Vuoden 1869 valtio­päiväjärjestyksessä pappissäädyn edustuksellisuus laajeni siten, että yliopisto sai kaksi edustajaa, sekä kunkin hiippakunnan oppikoulunopettajat edustajan, tällöin valtiopäiville pääsi myös pappissäädystä juristeja, lähinnä lainopillisia professoreita.

Helsingin Säätytalossa kokoontuivat Suomen suurruhtinaskunnan aikana kolmesäätyinen eduskunta, papisto, porvaristo ja talonpoikaisto.

Alasääty

• Porvariston (kolmas sääty), valtiopäivienedusmiehet valittiin raatihuoneella ehdolle asettuneista kiltalaitoksen jäsenistä, jonka vaaleissa äänestettiin yksiehdokas jokaisesta kaupungista, vaalissa äänioikeutettuja olivat kaikki kauppa- ja käsityöläisammatin harjoittamiseen oikeuttaneet porvarinoikeuden haltijat, jotka asuivat tapuli- tai maakauppaa harjoittavassa kaupungissa. Äänioikeuden ja kunkin käytettävissä olevan ääniosuuden määrittely oli mutkikas toimenpide, eikä vaali­kelpoisuus sääntöjä aina noudatettu. Useat kaupungit valitsivatkin edustajaksi pormestarin, jolla oli juristin koulutus, valituille ehdokkaalle valtuuskirja luovutettiin Kaupungin maistraatista.

• Talonpoikaiston (neljäs sääty), valtiopäivienedusmiehet valittiin äänestämällä lääninsä vaalipiiriin kuuluneen tuomiokunnan pitäjäinkokouksessa, äänestämällä yksi edusmies jokaisesta tuomiokunnasta, vaaleja toimittivat läänissä luottamushenkilöistä koostuneet valitsijamiehet, näiden tehtäviin kuului haastatella pitäjänsä käräjäsalissa kyläyhteisönsä ehdolle asettuneita talonpoikaiston Isäntiä, jotka koostuivat pitäjän perintö- ja rälssimaata omistavista talonpojista, sekä kruununtilojen asukkaista ja virkatalojen vuokraajista, joista valitsijamiehet äänestivät sivistyneen, hyvämaineisen, sekä varallisuudeltaan keski- tai suurtalonpoikaiston manttaalitilallisen, valitulle talonpojille valtuuskirja luovutettiin tuomiokunnan käräjäoikeuden tuomarilta.

Postimerkit ovat Helsingissä pidetystä vuoden 1863 Säätyvaltiopäivien avajaisista valiokuntalaitoksessa toimineiden puhemiesten, aatelissäädyn Johan Mauritz Nordenstamin, pappissäädyn Edvard Bergenheimin, talonpoikaissäädyn Aukusti Mäkipeskan, sekä porvarissäädyn Robert Isidor Örnin muistoksi painettu postimerkki kokoelma.

Valtiomiesten matkanvaiheista

Säätyjen valtiopäivämies vaaleista ilmoitettiin viranomaisten kuulutuksella ruotsiksi. Suomen suuriruhtinaskunnan aikana kuulutukset annettiin Suomen kihlakunnissa myös suomeksi.

Valtiopäivämiesten vaalit järjestettiin suomalaisissa lääneissä kokouskutsun mukaisesti. Valituksi tulleet edustajat saivat vaalitilaisuutensa päätteeksi vaalitoimitsijoilta lupakirjaa vastaan osallistumispoletin, joka oikeutti edustajan valtiopäiville. Säädyt matkasivat valtiopäiväkaupunkiin ja kävivät kumartamassa kulloinkin vallassa toiminutta hallitsijaa, sekä neuvottelemassa kotipitäjänsä toiveista valiokuntaistuntojen kokouksissa.

Matkustaminen valtiopäiville

Matkustaminen pohjoismaissa kotikunnasta valtiopäiville oli vaativaa ja haasteellista erityisesti talvisaikaan muuttuvien sääolosuhteiden vuoksi, matkustaminen määränpäähän kesti noin kaksi viikkoa, valtiopäivämiehet saatettiin retkikunnansaattamana valtiopäivien avajaisiin, ruotsiin matkustaessa kesäisin matkaa kuljettiin laivalla, sekä talviaikaan maitse hevosrekiä käyttäen, retkikunnan yöpyminen ja ruokailut toimitettiin ohikulkumatkalla osuneiden kylien ja kaupunkien taloissa ja torpissa.

Retkikunnan saavuttua määränpäähän majoittuivat valtiopäivämiehet, sekä retkikunnan kuljettajat kylän tai kaupungin kievareihin, sekä hotelliin. Valtiopäivät kestivät keskimäärin noin neljä viikkoa, jonka päättyessä retkikunnat palasi takaisin kotikuntiinsa.

Kunnianosoitukset

Valtiopäivämiehiä muistettiin hallitsijan toimesta valtiopäivien luottamustehtävästä palkitsemalla aateliston, sekä papiston edustajia ritarikunnan rintamerkillä, sekä porvariston ja talonpoikaiston edustajia ansio- ja kunniamerkeillä, myös lääninvirkamiehet muistivat valtiomiestä taideteoksilla kuten postimerkissä, muotokuvalla, muistomerkeillä kuten kohokuvioiduilla reliefillä tai hautamuistomerkillä. Säätyvaltiopäivien merkkihenkilöitä on kunnioitettu jälkikäteen myös postuumisti suomalaisten seurojen ja kiltojen, sekä kunnan ja valtion toimesta.

Lähteet

Luettelo suomalaisista valtiopäivämiehistä

• Luettelo valtiopäivämiehistä 1710-1800 (pdf) (ruotsinkielinen selvitys).
• Luettelo Suomen talonpoikaissäädyn valtiopäiväedustajista säätyvaltiopäivillä (suomekielinen sivusto).

Aiheesta muualla

• C. J. Slotte Talonpoikaissäädyn puhemiehenä Viitattu 18.12.2021
• Talonpoikaissäädyn pöytäkirja 1863 (Arkistoitu – Internet Archive) Viitattu 18.12.2021