Siirry sisältöön

Suomen lähetyskunta

Wikipediasta
Suomen lähetyskunta
Lähetyskunnan puhemies, vapaaherra Carl Erik Mannerheim
Lähetyskunnan puhemies, vapaaherra Carl Erik Mannerheim

Vaakuna
Valtio Ruotsin valtakunta, Ruotsin valtakunnan itäiset Suomalaiset maakunnat
Perustettu syyskuussa 1808
Lakkautettu helmikuun lopussa 1809
Edustus Suomen valtiosäädyt

   Aatelisto ja ritaristo:
Carl Erik Mannerheim, Petter Silfverskiöld, Karl Fredrik Rotkirch, Carl Arvid Krabbe

   Papisto:
Fredrik Le Bell, Ivar Wallenius, Nils Johansson Aejmelaeus, Matthias Castrén

   Porvaristo:
Jean Gabriel Tjaeder, Eric Borgström, Jonas Carlstedt, Johan Linderth, Carl Hultman, Herman Höckert, Carl Magnus Engman

   Talonpoikaisto:
Bengt Laurikainen, Kustaa Cavén, Jahvetti Kaitala, Pehr Klockars, Matti Pikkarainen

Ylimääräiset jäsenet:
porvari, Gabriel Erik Haartman
(Turun akatemia)

vapaaherra, Robert Henrik Rehbinder
(Turun hovioikeus)

paroni, Georg Magnus Sprengtporten
(kenraali ja poliitikko)
Kielet suomi, ruotsi, ranska
Kansat Ruotsi-Suomi

Suomen lähetyskunta, (ven. Финская делегация, Finskaja delegatsija) 1808,[1][2] oli Suomen kaikkia neljää valtionsäätyä edustanut diplomaattinen lähetystö,[3][4] jota johti Turun säätykokouksesta puhemieheksi[5] valittu vapaaherra Carl Erik Mannerheim.[6] Lähetyskunta määrättiin syyskuun lopussa 1808 matkustamaan Suomen vallanneen Venäjän keisarikunnan pääkaupunkiin Pietariin Suomen sodan aikana.[7] Lähetyskunta neuvotteli osapuolena Venäjän keisarin perustamassa kolmikantaisessa neuvottelukunnassa.[8] jossa osapuolet tekivät ehdotuksia ja neuvottelivat Suomen sodan jälkeisen ajan uudishallinnosta.[9][8] Lähetyskunta kutsuttiin audienssiin missä suomalaiset vannoivat kunnioitusta uudelle hallitsijalle.[10]

Matkan aikana lähetyskunta laati ryhmäkokouksissa kaikkiaan kolme memoriaalia, jossa lähetyskunta esitti Suomeen monia hallintoa koskevia toimenpiteitä, jotka se luovutti vahvistettavaksi keisari Aleksanteri I:lle.[11][12] Venäläisten viranomaisten käskystä muodostettu lähetyskunta kuitenkin kieltäytyi 20. marraskuuta (1. joulukuuta) 1808 ottamasta säätyvaltiopäivien roolia, sillä joitakin sen jäsenistä ei valittu valtiopäivävaaleja koskevien säädösten mukaisella tavalla.[13][14] Suomen lähetyskunta kuitenkin valmisteli ja esitteli keskeisimmät osat Suomen autonomian syntyyn liittyneistä päätöksistä.[15][16]

Porvoon valtiopäivämiehillä ei periaatteessa ollut päätösvaltaa ruotsinsuomalaisten maakuntien hallintoalueilla, sillä näissä lääneissä oli sodanaikana voimassa vielä Ruotsin perustuslait, toisaalta lakeja ei koskaan myöskään kumottu sillä keisari vahvisti Suomessa jo voimassa olevat ruotsinaikaiset lait ja oikeudet.

Keisari antoi suomalaisille ukaasin 24. joulukuuta 1808 (Greg. 5. tammikuuta 1809), jossa hän ilmoitti liittävänsä Suomen maakunnat osaksi Venäjän keisarikuntaan.[17][18]

Porvoon valtiopäivät[19] päätti lähetyskunnan työn 15. (27) maaliskuuta 1809 tapahtuneessa valtioaktissa,[12][16][20][21] jossa vahvistettiin lähetyskunnan esitykset,[12][10] jonka jälkeen suoritettiin keisarin ja Porvoon valtiopäiväsäätyjen antama vakuutus Suomen perustuslaista, jolla vahvistettiin "Suomi kuuluvaksi kansakuntana, kansakuntien joukkoon" tästä Suomen valtiopäiväsäätyjen antaessa julkisen tunnustuksen valassa.[19][22]

Lähetyskunnan esitykset vahvistettiin lopullisesti Porvoon valtiopäivillä 15. (27) maaliskuuta 1809 keisarin allekirjoituksella.

Lopullinen uskottava voimaantulo saavutettiin vasta Suomen sodan päätyttyä rauhansopimuksessa 5. (17) syyskuuta 1809. Lähetyskunnan työtä jatkettiin 6. (18) elokuuta 1809 perustetussa Suomen hallituskonseljissa.[23][24][25][26]

Tapahtumia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

värimerkintä = erityinen / keskeinen tapahtuma

Lähteitä:[27][28]

päivä tapahtuma
1808
heinä–syyskuu lähetyskunnan vaalit suoritettiin viidessä Suomen läänissä.[29][30]
syyskuun lopussa lähetyskunta matkasi keisarin kutsusta Pietariin, neuvottelemaan Suomen sodan ajan jälkeisestä hallinnosta.
31. lokakuu (12. marraskuu) lähetyskunnan ensimmäinen istunto[31][32] jossa laadittiin lähetyskunnan ensimmäinen ja kaikkien jäsenten kannalta tärkein memoriaali, jossa esitettiin perustettavaksi Suomen väliaikaishallitus ns. (halllitustripunaali),[33] Keisari hyväksyi esitykset 7. (19) tammikuuta 1809.[34][35][36]
17. (29) marraskuu lähetyskunnan jäsenten palkitseminen keisarin virkahuoneessa.[37]
18. (30) marraskuu Keisarin vastaanotto lähetyskunnan jäsenille.
19. marraskuu (1) Joulukuu G. M. Sprengtporten esitettiin Suomen hallituskomitean päälliköksi ja Suomen kenraalikuvernööriksi, Suomen hallintolaitoksen ylimmän siviilikanslian perustaminen.[38][39][40][41]
19. marraskuu (1) Joulukuu lähetyskunnan toinen memoriaali, jossa jäsenet kieltäytyivät toimimasta Suomen säätyeduskuntana.
14. (26) marraskuu Gabriel Erik Haartman ja Robert Henrik Rehbinder saapuivat Pietariin.[42][43]
20. (2) joulukuu G. M. Sprengtporten antoi ensimmäisen memoriaalin.
4. (16) joulukuu lähetyskunnan kolmas memoriaali.[44]
4. (16) joulukuu lähetyskunta 1. joulukuuta annetussa memoriaalista sai vastaukset keisarilta 29. (11) joulukuuta, lähetyskunnan marraskuussa saapuneet jäsenet vapautettiin lähetyskunnan tehtävistä 4. (16) joulukuuta.
1809
24. joulukuuta (5) tammikuu Oulun ja Vaasan läänin edustajat saapuivat Pietariin myöhässä, koska molemmissa lääneissä oli käynnissä sotatila.[45]
24. joulukuu (5) tammikuu Suomen valloitetut osat liitettiin osaksi venäjän keisarikuntaan, keisarin antamalla ukaasilla.[46][47]
7. (19) tammikuu lähetyskunta sai esityksistään keisarilta myönteisiä lupauksia, joitakin esityksistä ratkaistiin jo ennen lähetyskunnan paluumatkaa.[48]
7. (19) tammikuu lähetyskunnan jäsenet, kahta ylimääräistä, sekä Oulun ja Vaasan läänistä saapuneista jäseniä lukuun ottamatta palasivat Suomeen.
20. tammikuu (1) helmikuu keisari antoi käskykirjeen Suomen suuriruhtinaskunnan valtiopäivistä ja järjestettävästä Porvoon kaupungista.[49]
10. (22) maaliskuu valtiosäätyjen kutsuminen kokoon Porvoon valtiopäiville.
13. (25) maaliskuu valtiopäivämiesten valtakirjat tarkastettiin Adolf Tandefeltin toimesta ja keisarilliset airuet kuuluttivat valtiopäivät alkaneeksi (utblåsning) ja säädyt aloittivat toimintansa.[50]
15. (27) maaliskuu Keisari saapui Pietarista Porvooseen, mukanaan lähetyskunnan hovioikeuden edustaja ja vastavalittu Suomen valtiosihteeri R. H. Rehbinder, jonka tehtävä oli kirjoittaa lähetyskunnan esityksistä laaditut asiakirjat puhtaaksi ja keisarin allekirjoitettavaksi. Keisari vahvisti allekirjoituksella Suomen konstituution, sekä tämän lisäksi muita asiakirjoja.[51][49][52][53][51]
17. (29) maaliskuu juhlallinen seremonia Porvoon tuomiokirkossa, jossa Suomen valtiosäädyt antoivat valan, sekä vahvistettiin Suomen perustuslait.[49][52]

Komitean keskeiset esitykset ja ratkaisupäivät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet:[54][55][56][57][58][59][60]

Pääartikkelit: Venäjän keisarin neuvottelukunta 1808–1809 ja Suomen lähetyskunnan muistiot
nro. esitys ensiesitys vahvistettu lisätieto esityksen käsitellyt ratkaisupäivä vahvistettu lisätieto
1. Konstituutiosta neuvottelukunta[61] konstituution vahvistaminen valtiopäiville esityksen allekirjoittaja keisari 15. (27) maaliskuuta 1809 (allekirjoituspäivä) Porvoon valtiopäivillä asiakirjan vakuuttaminen Porvoon tuomiokirkossa 17. (29) maaliskuuta 1809.
2. Hallituskonseljista[62] neuvottelukunta[63][64] hallituslaitoksesta perustamispäätös annettu Pietarissa 7. (19)[59] tammikuuta 1809. ratkaistu ilman ohjesääntöjä[54][56] ohjesäännön laadinta ja vahvistaminen valtiopäiville[65] valtiopäivien konseljikomitea 6. (18) elokuuta 1809 Pietarhovissa esityksen mukaan perustettu Pietarissa 1808 ja ohjesääntö sisällytetty 18. elokuuta 1809.[33][34][35][36][37]
3. Waihetus-, Laina- ja Depositioni-Contorista neuvottelukunta[63][64] hallituslaitoksen alaisesta pankkilaitoksesta annettu perustamispäätös Pietarissa 7. (19) tammikuuta 1809.[59] ratkaistu ilman ohjesääntöjä[54][56] ohjesäännön laadinta ja vahvistaminen valtiopäiville valtiopäivien raha-asianvaliokunta 30. marraskuuta (12. joulukuuta) 1811 Pietarhovissa ohjesääntö siirretty viimeisteltäväksi, sekä ratkaistavaksi hallituskonseljiin
4. Porvoon valtiopäivät neuvottelukunta Käskykirje valtiopäivätoiminnan aloittamiseksi, allekirjoitus Georg Magnus Sprengtporten ja annettu Pietarissa Aleksanteri I määräyksestä 20. tammikuuta (1.helmikuuta) 1809.[66] esitys Porvoon valtiopäivistä keisari 20. tammikuuta (1. helmikuuta) 1809 Pietarhovissa Porvoon valtiopäivät kutsuttiin kokoon 10. (22) maaliskuuta ja juhlallisuudet aloitettiin 13. (25) maaliskuuta 1809.
12. Tulli- rajavartiolaitos ja valtionraja esitykset neuvottelukunta Suomen sodan aikana Venäjän valloittamia Suomen läänejä liitettiin osaksi Venäjän keisarikuntaan, hallitsijan antamalla ukaasilla 24. joulukuuta 1808 (5. tammikuuta 1809). päätökset jäi odottamaan Suomen sodan päättymistä (ns. pöytääminen) Haminan rauhasta neuvottelevat osapuolet 5. (17) syyskuuta 1809 Haminassa Haminan rauhaa edeltävät esitykset Pietarissa sekä Porvoon valtiopäivillä saivat lopullisen voimaantulon

Tausta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähetyskunnan koollekutsuja, kenraali Friedrich Wilhelm von Buxhoevden.

Venäjä valloitti eteläisen Suomen jo Suomen sodan ensimmäisten kuukausien aikana talvella ja keväällä 1808 sekä torjui Ruotsin yrityksen vallata alueet takaisin kesällä ja syksyllä. Syyskuun lopussa solmittiin Lohtajan aselepo ja 7. (19) marraskuuta Olkijoen aselepo, joka jätti käytännössä koko Suomen Venäjälle.[67] Etelä-Suomen hallinnosta vastasi aluksi miehitysarmeijan ylipäällikkö, kenraali Friedrich Wilhelm von Buxhoevden. Hän järjesti huhtikuusta 1808 alkaen erityisesti Kaakkois-Suomessa ja läntisellä rannikkoseudulla tilaisuuksia, joissa suomalaiset vannoivat julkisen uskollisuudenvalan Venäjälle. Idässä valalla pyrittiin ehkäisemään levottomuuksia rintaman selustassa, lännessä sillä haluttiin sitoa suomalaisia Venäjään mahdollisten Ruotsin maihinnousujen varalta.[68] Vala oli vapaaehtoinen, ja moni Ruotsin voittoa odottanut suomalainen kieltäytyi siitä, vaikka venäläiset uhkasivat heitä lainsuojattomaksi julistamisella.[69][68] Suurempaa vastarintaa ei kuitenkaan ilmennyt, koska Suomen johtavat henkilöt Turussa vannoivat valan ensimmäisten joukossa.[69]

Keisarillisessa manifestissa ilmoitettiin 5. (17) kesäkuuta 1808 Suomen liittämisestä Venäjään. Manifestissa luvattiin aiempaa täsmällisemmin pitää voimassa suomalaisten vanhat lait ja oikeudet.[68][69]

Venäjän palveluksessa ollut suomalainen kenraali ja vanha itsenäisyysmies Georg Magnus Sprengtporten ehdotti kesäkuussa 1808 ulkoministeri Nikolai Rumjantseville, että Suomen säätyjen edustajat voitaisiin kutsua Pietariin esittelemään maansa tarpeita. Ehdotuksesta ei ilmennyt, tarkoittiko Sprengtporten säätyjen edustajilla valtiopäiviä vai pienempää lähetystöä.[70] Hän oli jo kevään aikana ehdottanut useasti valtiopäivien (tai maapäivien) kutsumista koolle Turkuun Suomen asioiden järjestämiseksi, mitä Buxhoevdenkin oli aluksi kannattanut, mutta sodan ollessa edelleen kesken Aleksanteri I oli lykännyt asiaa Venäjän sotilasjohdon toiveesta.[68][71] Pietarissa ei ollut edelleenkään kiinnostusta valtiopäiviin, mutta lähetystöä pidettiin hyvänä ajatuksena.[70]

Liitettäessä uusia alueita Venäjän valtakuntaan oli keisarilla tapana vastaanottaa liitetyn alueen asukkaita edustava lähetystö, joka ilmoitti tunnustavansa uuden esivallan ja osoitti alamaisuuttaan keisarille.[72][70]

Lähetyskunnan jäsenten valinta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Georg Magnus Sprengtporten
Pääartikkeli: Suomen lähetyskunnan vaalit 1808

Kenraali Buxhoevdenille ilmoitettiin 9. (21) kesäkuuta 1808, että Pietariin oli lähetettävä Suomen säätyjä edustava lähetyskunta.[73] Käskykirje kehotti valitsemaan lähetyskunnan jäsenet vanhaa valtiopäivien vaalitapaa noudattaen.[70] Buxhoevden lähetti 1. heinäkuuta käskyn edustajien valitsemisesta neljän Venäjän hallussa olleen Suomen läänin maaherroille. Läänit olivat Turun ja Porin, Uudenmaan ja Hämeen, Kymenkartanon sekä Vaasan lääni.[72] Kolme päivää myöhemmin hän lähetti vielä erillisen käskyn Suomen piispoille.[74] Jokaisesta läänistä tuli valita yksi aatelin, yksi porvariston ja yksi talonpoikien edustaja, sekä lisäksi Turun ja Porvoon hiippakunnista yksi papiston edustaja kummastakin. Kuopion ja Oulun läänit olivat toistaiseksi Ruotsin armeijan hallussa, joten käsky ei aluksi koskenut niitä.[70]

Käytännössä edustajien valinnassa ei voitu noudattaa valtiopäivävaalien tapoja tai niitä koskevia lakeja. Aateliston ja talonpoikien edustajat nimesi kussakin läänissä maaherra säätyjä kuultuaan, papiston edustajat valitsi tuomiokapituli eikä papisto itse ja porvariston edustajien vaalin suorittaneet valitsijamiehet valitsi kunkin kaupungin maistraatti eikä raastuvankokous. Vaalikokouksissa arvosteltiin jyrkästi poikkeavaa valintatapaa ja tähdennettiin, että näin valittavat edustajat eivät voisi käyttää valtiopäivämiesten valtaa.[70] Koska eräissä talvella 1808 annetuissa venäläisten julistuksissa oli luvattu kutsua Suomen säädyt koolle, oletettiin lähetyskunnan nyt korvaavan luvatun säätykokouksen.[69] Oikeat valtiopäivät haluttiin koolle pian.[70] Erityisesti aatelin parissa edustajien valintatapaa pidettiin säädyn oikeuksia loukkaavana, sillä Ruotsin laissa aatelin edustus valtiopäivillä perustui syntyperään ja suvun päämiehen asemaan eikä vaaliin.[8][75]

Edustajien valinta suoritettiin Kymenkartanon läänissä jo heinäkuun aikana ja Uudenmaan ja Hämeen läänissä elokuun alussa.[70] Turun ja Porin läänissä se sen sijaan lykkäytyi, sillä kokoontuessaan ensi kerran elokuun alussa läänin aateli kieltäytyi valitsemasta edustajaa vaaditulla tavalla. Buxhoevdenin oli annettava 26. elokuuta uusi määräys, jossa vakuutettiin, että lähetyskunta ei korvaisi valtiopäiviä. Uusi kokous valitsi lopulta 5. syyskuuta Turun läänin aatelin edustajan.[76][77][78] Päätöstä edisti Ruotsin yhä selvempi tappio sodassa.[70] Vaasan läänin edustajat valittiin vasta marraskuussa, ja Oulun lääniin Buxhoevden lähetti kehotuksen edustajien valinnasta vasta joulukuussa.[74] Oulun läänistä ei valittu aatelin edustajaa[79] ja Kuopion läänistä ei saapunut sodankäynnin vuoksi ketään.[80]

Maaherrat ja Buxhoevdenin käyttämät asiantuntijat varmistivat, että lähetyskuntaan tuli valituksi yhteistyökykyisiä ja haluisia henkilöitä.[8] Lähetyskunnan koko kasvoi alkuaan aiottua suuremmaksi Buxhoevdenin annettua Turun akatemialle ja hovioikeudelle, Porvoon lukiolle sekä Porvoon, Hämeenlinnan ja Tammisaaren kaupungeille oikeuden omaan ylimääräiseen edustajaan, joista tosin Porvoon lukion ja Hämeenlinnan kaupungin edustajat jäivät valitsematta.[81][70] Lähetyskuntaan valittiin kaikkiaan 22 henkeä: neljä aatelista, neljä pappia, seitsemän porvaria, viisi talonpoikaa sekä Turun akatemian ja hovioikeuden edustajat.[82][77] Myöhään valitut Vaasan läänin edustajat kuitenkin saapuivat Pietariin vasta joulun aikaan ja Oulun läänin edustajat tammikuussa 1809, jolloin lähetyskunnan työ oli jo käytännössä päättynyt.[83][80][70]

Buxhoevden määräsi lähetyskuntaan vielä yhdeksi ylimääräiseksi jäseneksi venäläisille myötämielisen teollisuusmiehen Ernst Gustaf von Willebrandin, jota hän kaavaili puheenjohtajaksi. Huonon ranskantaitonsa vuoksi von Willebrand ei kuitenkaan ollut hovikelpoinen, joten puheenjohtajaksi valittiin Turun läänin aatelia edustanut vapaaherra Carl Erik Mannerheim.[70] Hän oli entinen Anjalan liiton jäsen ja myös von Willebrandin vävy. Mannerheim ei ollut alkujaan edes halunnut lähetyskuntaan ja oli arvostellut koko hanketta Turun ensimmäisessä aateliskokouksessa. Hänet oli valittu kieltäytymisyrityksistään huolimatta lääninsä aatelin edustajaksi hänen saatuaan toisessa kokouksessa yhden äänen enemmän kuin von Willebrand.[76][77][75][84] Mannerheim kuitenkin osoittautui lähetyskunnan ainoaksi kyvykkääksi poliitikoksi.[70] Lähetyskunnan taustalla vaikutti myös Sprengtporten, joka ilmeisesti piti sitä maapäivien luontoisena.[71]

Lähetyskunnan matka Pietariin

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Buxhoevdenin Mannerheimille 14. syyskuuta 1808 myöntämä passi.

Buxhoevden määräsi lähetyskunnan lähtemään Pietariin syyskuussa samoihin aikoihin, kun Ruotsi kärsi ratkaisevan tappion Oravaisten taistelussa. Lähetyskunnan kärkijoukon saapuessa Viipuriin tuli tieto, että Aleksanteri I oli lähtenytkin Erfurtin kongressiin Saksaan tapaamaan Ranskan keisari Napoleonia. Tämän kuultuaan pääosa lähetyskunnasta palasi kotiin ja vain muutama jatkoi Pietariin odottamaan keisarin paluuta. Muu lähetystö lähti uudelleen matkaan lokakuun lopussa.[70] Matka Pietariin alkoi 10. (22) lokakuuta 1808 ja perille saavuttiin 13. (25) lokakuuta.[77]

Lähetyskunnan jäsenet saivat tutustua muutaman kuukauden ajan hovin edustajan kanssa Venäjän pääkaupunkiin ja kaikkeen, mitä Venäjällä olisi Suomelle tarjottavana. Kullekin jäsenelle annettiin käyttöönsä kymmenen Venäjän ruplaa päivässä.[85][86][87] Pietarin ja Venäjän hovin loisto ja rikkaudet tekivät vaikutuksen muun muassa Mannerheimiin, vaikka hänellä oli kaupunkiin saapuessaan ollut kielteinen näkemys Venäjästä ja venäläisyydestä.[88][75] Ainakin osa lähetyskunnasta asui Nord-hotellissa. Oppaana kaupungilla toimi valtioneuvos Achloppkoff. Suomalaiset tapasivat monia arvohenkilöitä.[89] Eräs näistä oli apulaisulkoministeri Aleksandr Saltykov, joka hoiti ulkoministerin tehtäviä Rumjantsevin poissa ollessa.[87] Erityistä mielenkiintoa herätti tutustuminen keisarinna Elisabetiin, jonka sisar oli Ruotsin kuningatar Fredrika Dorotea, kuningas Kustaa IV Aadolfin puoliso.

Lähetyskunnan toiminta Pietarissa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Suomen lähetyskunnan audienssi 1808
Anitškovin palatsin kabinettisiipi, jossa lähetyskunta tapasi keisarin.

Lähetyskunta kokoontui Pietarissa ensimmäisen kerran Jul. 31. lokakuuta (Greg. 12. marraskuuta) 1808. Puheenjohtaja Mannerheim esitteli tällöin muille jäsenille luonnostelemansa muistion, jossa korostettiin sitä, että lähetyskunta ei voisi toimia valtiopäivien valtuuksin. Lähetyskunnan jäsenet eivät voisi keskustella keisarin kanssa perustuslakien muutoksista eikä heidän tulisi esittää kotiseutujensa erityistoiveita, sillä molemmat asiat kuuluivat valtiopäiville. Lähetyskunta hyväksyi muistion esitettäväksi keisarille.[70] Ainoastaan Porvoon kaupunkia edustanut kauppias Johan Linderth vastusti Mannerheimin näkemystä ja katsoi olevansa laillisesti valittu valtiopäivämies, jolla olisi oikeus tehdä keisarille taloudellisia kysymyksiä koskevia esityksiä Suomen ja kotikaupunkinsa edun nimissä. Jäätyään ilman muiden tukea hän liitti pöytäkirjaan eriävän mielipiteensä.[75][87] Lisäksi Mannerheimin tahdosta päätettiin, että Buxhoevdenin nimeämät ylimääräiset jäsenet eivät osallistuisi lähetyskunnan työhön.[70] Aleksanteri I palasi pääkaupunkiin marraskuun lopussa.[70]

Lähetyskunta tapasi keisarin ensi kerran 18. (30) marraskuuta 1808.[90] Audienssi tapahtui Anitškovin palatsin keisarillisessa kabinetissa[90][77]. Tämä oli valloitetun Suomen asukkaiden ja Venäjän hallitsijan ensimmäinen juhlallinen kohtaaminen.[91] Keisarin ja lähetyskunnan ohella tilaisuudessa olivat läsnä vain Sprengtporten ja Saltykov. Mannerheim piti ranskankielisen puheen, jossa hän muistutti keisarin vakuuttaneen säilyttävänsä Suomen uskonnon, lait sekä vapaudet ja oikeudet.[91][87] Puheessa suomalaisiin viitattiin sanalla nation, ”kansakunta”.[70] Puheen olivat etukäteen tarkastaneet lähetyskunnan muut jäsenet sekä Sprengtporten ja Saltykov, joiden vaatimuksesta siitä oli poistettu maininta Suomen kansan uskollisuudesta entistä hallitustaan kohtaan.[82]

Vastauspuheessaan Aleksanteri I vahvisti lupauksen Suomen uskonnon, lakien ja vapauksien pitämisestä voimassa. Hän korosti erikseen, että Suomen talonpojat eivät joutuisi Venäjän talonpoikien asemaan eli maaorjuuteen.[70][91] Lopuksi keisari keskusteli lyhyesti lähetystön muiden jäsenten kanssa.[91] Virallisen tapaamisen jälkeen lähetyskunta kutsuttiin iltajuhlaan ja päivällisille Talvipalatsiin[90]. Juhlassa suomalaiset saivat istua keisarin pöydän viereisessä pöydässä.[92] Venäläistä hoviväkeä kiinnosti varsinkin suomalaisten talonpoikien läsnäolo ja se, että kaikkien säätyjen edustajat istuivat tasa-arvoisesti saman pöydän ääressä.[88]

Lähetyskunnan muistiot ja keisarin vastaukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Venäjän keisari ja Suomen suuriruhtinas Aleksanteri I.
Pääartikkeli: Venäjän keisarin neuvottelukunta 1808–1809

Lähetyskunnan ensimmäinen muistio (protokollakirjan), jossa se kieltäytyi valtiopäivien roolista, toimitettiin Aleksanteri I:lle audienssia seuranneena päivänä, Jul. 19. marraskuuta (Greg. 1. joulukuuta) 1808.[70] Samana päivänä Aleksanteri I vahvisti Suomen hallintoa koskevan suunnitelman, joka oli valmisteltu Sprengtportenin, sotaministeri Aleksei Araktšejevin ja kenraali Bogdan von Knorringin muodostamassa komiteassa Sprengtportenin ehdotuksen pohjalta. Komitean esityksestä poiketen keisari määräsi, että Suomen asiat tulisi esitellä hänelle suoraan eikä Venäjän ministerien kautta.[70][93] Päätös muodosti pohjan Suomen itsehallinnon kehitykselle.[70][82] Keisarin määräyksellä perustettiin samalla Suomen kenraalikuvernöörin toimi, johon nimitettiin Sprengtporten, ja lisäksi määrättiin, että valtiopäivät kokoontuisivat seuraavana vuonna Loviisassa ja että niiden yhteydessä Suomen hallitukseksi perustettaisiin Hämeenlinnassa toimiva kenraalikuvernöörin johtama hallituskomitea.[70][93]

Sprengtporten otti joulukuussa 1808 hoitoonsa lähetyskunnan suhteet keisariin.[72] Lähetyskunta sai vastauksen ensimmäiseen muistioonsa Jul. 31. marraskuuta (Greg. 11. joulukuuta) 1808,[93] jolloin Sprengtporten ilmoitti Mannerheimille lähettämässään kirjeessä tulevista valtiopäivistä.[11][72] Keisarin päätös valtiopäivistä perustui Sprengtportenin aiempiin ajatuksiin, mutta myös lähetyskunnan päättäväinen toiminta saattoi vauhdittaa sitä.[93] Lisäksi Mannerheimin keskustelut Saltykovin kanssa lienevät vaikuttaneet siihen, että hallituskomiteaa ei toteutettu alun perin suunnitellussa muodossa, jossa sen jäsenet olisivat olleet säätyjen valitsemia.[76]

Lähetyskunnan toivomukset Suomen autonomisen hallintoalueen perustamiseksi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Venäjän keisari Aleksanteri I ukaasi, kruunaamisesta Suomen sodan aikana, Suomen valloitettujen maiden suuriruhtinaaksi julistettiin Pietarissa Jul: 24. joulukuuta 1808 (Greg: 5. tammikuuta 1809).[94][95][47]

Koska Aleksanteri I hyväksyi lähetyskunnan kieltäytymisen valtiopäivien roolista, sen ei tarvinnut tehdä sellaisia esityksiä, jotka olisivat vaatineet lakien, asetusten tai verotuksen muutoksia.[82] Keisari katsoi lähetyskunnan kuitenkin edustavan Suomea riippumatta siitä miten se oli valittu,[71] ja halusi sen esittävän hänelle ”mitä varmimpia tietoja” Suomen tilanteesta sekä toivomuksia siitä, miten hän voisi keventää suomalaisten taakkaa.[82] Lähetyskunta hyväksyi joulukuun puolivälissä Mannerheimin luonnoksen pohjalta toisen keisarille osoitetun muistion,[11][76][91] jossa esitettiin (17) Suomen tilannetta koskevaa toivetta[96] sekä kiitettiin keisaria valtiopäivien lupaamisesta. Toiveissa mainittiin muun muassa rauhallisten olojen ja laillisuuden takaaminen, suomalaisista koostuvan kaksitoista miehisen keskushallinnon ns. hallitustribunaalin joka koostui neljää osastoa edustavasta hallituskomiteasta jolla oli suomessa yleinen hallitusvalta, jonka neljä osastoa olivat sotilaslain, sisäasiain, oikeusasiain ja finanssi- ja kauppa-asiain osastot[97][98][99], sekä rahanvaihtokonttorin perustaminen, [100][101] sotavankien palauttaminen sekä sodan aiheuttamien rasitusten keventäminen eri tavoin. Joukossa oli myös melko vähäpätöisiä asioita, kuten vaatimus leivinuunien paremmasta rakentamisesta.[91]

Keisarin vastaukset lähetyskunnan toivelistaan valmisteli Sprengtportenin, Saltykovin ja Araktšejevin muodostama komitea. Vastaukset olivat kaikki myönteisiä, tosin osa toiveista todettiin jo ratkaistuiksi ja loput annettiin joko tulevien valtiopäivien tai kenraalikuvernöörin ratkaistaviksi. Ranskankielisessä vastauskirjelmässä 17 toivetta oli supistettu 15:ksi yhdistämällä eräitä kohtia.[96][91] Aleksanteri I:n vastaus lähetyskunnan toiseen muistioon on päivätty Jul. 31. marraskuuta (Greg.19. joulukuuta) 1808,[93] mutta se toimitettiin lähetyskunnalle vasta 7. tammikuuta.[73][11]

Suomen lähetystö suoritti kaikkiaan 250 tervehdys ja neuvottelukäyntiä, joista osa toimitettiin lähetystön puheenjohtaja Mannerheimin kautta, lähetystö tapasi Pietarissa myös ulkomaisia diplomaatteja.[102]

Kun Aleksanteri I vuodenvaihteen aikoihin määräsi Suomen asioiden esittelijäksi suosikkinsa, valtiosihteeri Mihail Speranskin, tämän apulaiseksi nimettiin suomalainen tuomari Robert Henrik Rehbinder, joka oli valittu lähetyskuntaan Turun hovioikeuden edustajana.[103][70][104]

Lähetyskunnan seitsemäntoistakohtainen esityslista

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Venäjän valtakunnan vaakuna, Aleksanteri I kaudella. Suomen sodan aikana, Venäjän valloitettuja Suomen läänejä liitettiin keisarin antamalla ukaasilla osaksi Venäjän valtakuntaan, Suomi sai Suomen suuriruhtinaan tittelin ensimmäisen kerran asiakirjoihin ja Venäjän karttoihin 24. joulukuuta 1808 (5. tammikuuta 1809).[18][17] Suomen vaakuna lisättiin Venäjän valtakunnan imperialistiseen vaakunaan vasta Haminan rauhan jälkeen 26. lokakuuta 1809.[105]
Pääartikkeli: Suomen lähetyskunnan muistiot

Ranskankielinen puhe keisarin valtaistuimen edessä 17. (30) marraskuuta 1808

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet:[106][107]

»Suurvaltain, kaikkein armollisin keisari!»

(Teidän keisarillinen majesteettinne loistavan istuimen eteen astuu tänään yksi osa armollisesta säätynsä valituista Suomen valiomiehiä, jäseniä vapaasta, maan lakia tottelevasta kansasta, jota on vähemmin tunnettu tunnettavimmista urotöistä, maan on kuulluksi päässyt, kaikkina ajan vaiheina lailliselle esivallallensa osoitetusta uskollisuudesta ja luopumattomuudesta, josta se, ollesansa kuuden vuosisadan alla Ruotsin kansoja yhdistettynä, alati on antanut todistuksia.

Luojan sallimus ja teidän keisarillinen majesteettinne voittavat aseet ovat muuttaneet kohtaloamme ja asettavat eteemme onnen ja etuin uuden näköalan voittosankarin jaloudesta; ja teidän keisarillinen majesteettinne on Suomen asukkaista myös lyötävä uskolliset alamaiset.

Onnellisia olemme saadessa uutena hallitsijanamme kunnioittaa ruhtinasta, jota korkeilla omaisuuksillansa on voittanut Euroopan ihmettelemisen ja monilukuisten alamaisten jakamattoman rakkauden, ja jota nyt myös tavallisella lempeydellänsä ja armolla tahtoo kohdella yhtä voitettua kansaa ja valmistaa sen tulevaista onnea.

Alamaisimmalla tunnollisuudella kansamme omasta ja kotona-olevaisten kansanveljiemme puolesta kiitollisuuden kunnioitusta suitsuvaa uhria teidän keisarillinen majesteettinne eteen siitä armollisesta ja juhlallisesta vakuutuksesta, jonka olette tehneet pysyttäytymisestä uskontunnustuksemme, lakiemme kuin myös kaikkien muiden vapauksien ja oikeuksien nautinnosta, joita kullaki säädyllä on vanhuudesta ollut.

Mutta sodan, tämän kansain vitsauksien pauhatessa ei tämä ole ainoa armo, josta olemme saaneet osoituksia.

Jo on monta raskasta veron maksua helpotettu, levollisuus ja järjestys palautettu, ja rauhallinen kansalainen on nähnyt voivansa käydä elatuskeinoihinsa käsin,, jotka, kovan ilmapiirin alla, ovat hänen toimeentulojensa aivan tarpeellisia.

Lempeydellä ja armolla on teidän keisarillinen majesteettinne vahvistava valtaansa sen kansan yli, jonka aseittenne onni on saanut allenne.

Rakastetun ruhtinaan muisto on säilytettävä aina viimeiseen tulevaisuuteen.

Mahtakoon öljypuun lehti kohta nidottaa sen laakerin ketaan, jota ennalta kaunistaa teidän keisarillinen majesteettinne päälakea, ja mahtakoot Suomen asukkaat teidän keisarillisen majesteettinnen armosta kohta saada maistaa rauhan autuasta hedelmää!

Tällä suoloisella toivotuksella syvimmäistä alamaisuudesta pyytävät valiomiehet saada olla valitut teidän keisarillinen majesteettinnen korkeaan armoon ja suosioon)

Neuvottelukunnan esitykset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet:[108][109][12][96][110][111]

Pääartikkeli: Suomen lähetyskunnan muistiot
nro. komitean ja lähetystön esitykset ratkaistu ohjesäännöksi
esitykset 1–17[112]
esitys 1[113]
1. Esitys Suomen perustuslaista: ruotsivallan aikaisten perustuslakien (yhdistys- ja vakuutuskirjan) oikeudet: aateliston valta- ja omistusoikeuksien pysyttäminen ennallaan, papiston valtaoikeuksien ja protestanttisen vuoden 1686 kirkkolain pysyttäminen ennallaan, porvariston valtaoikeuksien pysyttäminen ennallaan, sekä talonpoikaiston maanomistus ja erioikeudet, eli (talonpoikain vapauttava neuvotteluesitys venäläisestä maaorjuus kysymyksestä), jossa vakuutuksella taattiin talonpoikaistolle pysyttää jo voimassa oleva vuoden 1789 perintö- ja omistusoikeus). Pysyttäminen ennallaan Suomen suuriruhtinaskunnassa, (keisari hyväksyi esitykset lähetyskunnan audienssissa antamalla lupauksella).[114][115][116][117][118] Esitys siirrettiin Porvoon valtiopäiville säätyjen vahvistettavaksi. Päätös konstituutiosta vahvistettiin keisarin allekirjoituksella 15. (27) maaliskuuta ja juhlallisesti 17. (29) maaliskuuta 1809 valtiopäivien vakuutuksen vahvistamistilaisuudessa.
esitykset 2–7[119]
2. Esitys Suomen hallituskonseljista: Suomen hallitus tribunaalin perustamista koskeva ensiesitys annettiin Pietarissa 19. marraskuuta (1. joulukuuta) 1808, esitys siirrettiin kuitenkin Porvoon valtiopäivien konseljikomitealle, jonka tehtäväksi tuli laatia ohjesääntö,[120][121] johon sisältyi 57§:een lainpykälään ja kolmeen osaan jaettu säädösesitys,[122][123] keisarin hyväksytettäväksi Suomen hallituskonseljista.[122][123][124][125] Suomen hallituskonseljia koskeva esitys lähetettiin ratkaistavaksi Porvoon valtiopäivien konseljikomitealle, jonka tehtäväksi tuli laatia konseljista ohjesääntö, esityksen valmistuttua esitys luovutettiin keisarille, valtiopäivien päättäjäispäivänä 7. (19) heinäkuuta 1809, josta annettiin varsinainen perustamispäätös hallitsijan toimesta Pietarhovissa 6. (18) elokuuta 1809.[126][122][123]
3. Esitys Suomen keskuspankista: Vaihtokonttorin ja Venäjän ruplarahan valuuttajärjestelmän käyttöönottoa koskevat esitykset on annettu Pietarissa 19. marraskuuta (1. joulukuuta) 1808, esitysluonnos siirrettiin kuitenkin ratkaistavaksi Porvoon valtiopäivien raha-asiainvaliokuntaan.[127][128] Vaihtokonttorin eli (Suomen Pankin) ohjesäännön laatiminen annettiin Porvoon valtiopäivien raha-asianvaliokuntaan, mietintö siirtyi lopullisesti ratkaistavaksi 1809 perustetulle hallituskonseljin talousosastolle, joka ratkaisi ohjesäännön lopullisen muodon, jonka pohjalta annettu esitys perustamispäätökseksi annettiin keisarin määräyksestä Pietarhovista 30. marraskuuta (12. joulukuuta) 1811.
4. Esitys Suomen valtiopäivistä: Suomen ensimmäiset valtiopäivät järjestettiin Porvoossa, päätös kaupungista vahvistettiin Pietarissa, keisarin käskykirjeellä 20. maaliskuuta (1. helmikuuta) 1809. Käskykirjeessä ilmoitettiin valtiopäivät aloitettavaksi Porvoossa 10. (22) maaliskuuta 1809. Valtiopäivät päättyivät päättäjäsijuhlaan 19. heinäkuuta 1809.[129][130][131][132][118] lähetyskunnalle annetun lupauksen mukaisesti keisari antoi määräyksen Porvoossa järjestettävistä valtiopäivistä, Pietarissa 20. tammikuuta (1. helmikuuta) 1809.
5. Esitys kuljetusliikenteestä: Rahvaan transportit eli (tavaroiden kuljetusliikenne) Suomen sisällä, sekä Suomen ja Venäjän välillä.
6. Esitys sodanaikaista vahingonkorvauksista: Venäjän sotaväen aiheuttamat vahingonkorvaukset Suomelle.
7. Esitys rahaston perustamisesta: Rahaston perustaminen sotakorvauksia varten.
esitykset 8–14[133][134]
8. Esitys virastojen haltuunotosta: Ruotsin valtioalaiset virastotalot ja näiden luovuttamisesta koskeva ratkaisu (päätös: olla panematta toimeen), eli hallintorakennukset suomen haltuun, omistukseen ja käyttöön.
9. Esitys sotavangeista: Ruotsalaiset sotavangit vapautetaan ja päästetään palaamaan kotiin.
10. Esitys Suomen kaupunkien hallinnasta: Majoitus Kaupungit eli (Suomen kaupungit) jätettiin Maistraattien ja Porvariston huostaan.
11. Esitys ruokasuolasta: Ruokasuolan puutetta koskeva kysymys.
12. Esitykset tulli- ja rajakysymyksistä: Suomen tullin- rajavartiolaitoksen ja maarajojen yhdistäminen Venäjän keisarikuntaan tehtiin joulukuusta 1808, varsinaisesti kysymykset ratkaistiin kuitenkin vasta Haminan rauhasopimuksella.[135][136][137][138][139][140][141][142][143] Suomen sodan aikana Venäjän valloittamia Suomen läänejä liitettiin osaksi Venäjän keisarikuntaan, hallitsijan antamalla ukaasilla 24. joulukuuta 1808 (5. tammikuuta 1809). Suomen tullin -rajavartiolaitoksen ja maarajojen yhdistämistä koskevat rajakysymykset ratkaistiin lopullisesti Haminan rauhansopimuksessa käydyssä neuvotteluissa 5. (17) syyskuuta 1809. Marraskuussa 1912 perustettiin Suomen ja Venäjän väliltä tullien purkamistoimet ja sen yhteyteen Salaneuvos S. F Weber :in tullikomitea. Komitea käsitteli tullin- ja rajalaitoksen vuoden 1808–1809 aikaisia ja sen jälkeen arkistoituja asiakirjoja, joista komitea sai tietoja tullin- ja rajalaitoksen toiminnasta ja sitä koskevista muutoksista.
13. Esitys Venäjän sotilaiden liikkumisen rajoituksista: Venäläisten sotilaiden rajoitettu liikkuminen Suomessa sodan päättymisen jälkeen.
14. Esitys sotilaita auttaneille: Yleinen anteeksiantamus kaikille venäläisiä sotilaita auttaneille.
esitykset 15–17[134]
15. Esitys sotaväen muonituksesta: Venäjän sotaväen muonituskeskuksia koskeva siirtokysymys eli (sotaväen leivinhuoneet ajettiin kaupungin ulkopuolelle).
16. Esitys Suomen nälänhädästä: Suomen sodan aikana syntyneen nälänhädän hoitaminen.
17. Esitys Suomen talousseurasta: Suomen talousseuraa koskevat kysymykset apurahoista, sekä perunan viljelyksestä.

Esitysten vaikutuksista ja jälkeisiä tapahtumia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Lähetyskunnan matkalla (2,5) kuukauden sisällä oli järjestetty neuvotteluja sekä vierailuja yht. 250 käyntiä.[144]
  • Talonpoikaiston esityksestä tärkeimmäksi kirjaukseksi nostettiin maaorjuutta koskeva kysymys, sillä ruotsinvallan aikana suomalaiset talonpojat olivat vapaita miehiä. Venäjän valloitettua suomi, muuttui sen myötä Suomen asema suhteessa venäjän lakeihin, asetuksiin ja feodaalijärjestelmään, suomen järjestelmä oli erilainen, ja siksi sitä ei kytketty osaksi venäjän hallintojärjestelmää (pois lukien. talousjärjestelmä). Talonpoikien oikeusasemaa koskeva kysymys oli tärkeä ratkaista hyvissä ajoin jo Pietarissa, sillä Venäjällä oli voimassa maaorjuus.

Karttoja Suomen hallinnollisesta jaosta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Suomen lähetyskunnan jäsenet valittiin vaalein. kuvan kartassa Ruotsi-Suomen maakunnalliset lääninrajat vuodelta 1776, kartassa kihlakuntien vaalipiirit vuoteen 1809 Haminan rauhaan saakka, Suomen läänit: 1.) Turun ja Porin lääni, 4.) Vaasan lääni, 10.) Oulun lääni, 14.) Uudenmaan ja Hämeen lääni, 15.) Kymenkartanon lääni, 16.) Savon ja Karjalan lääni.

Lähetyskunnan paluu Suomeen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Porvoon valtiopäivät

Jo aikaisemmin marraskuussa saapuneet lähetyskunnan jäsenet poistuivat Pietarista 10. tammikuuta[102] ja tätä myöhemmin saapuneet palasivat Suomeen vasta helmikuun loppuun mennessä 1809.[69] Sen päättäessä työnsä keisari ilmoitti Jul. 19. tammikuuta (Greg. 1. helmikuuta) 1809 kirjeellään valtiopäivien kutsumisesta koolle Porvooseen aiemmin ilmoitetun Loviisan sijaan.[70][72][148] Lähetyskunnan toivemuistiota käytettiin valtiopäivien valmistelutyön pohjana.[70][148] Valtiopäivät avattiin Porvoossa 10. (22) maaliskuuta ja päätettiin 7. (19) heinäkuuta 1809.[148][19] Virallisesti Suomi liitettiin Venäjään Haminan rauhansopimuksella myöhemmin samana vuonna.[149][150] Suomi on katsottu perustettavan Porvoon valtiopäivillä Porvoon tuomiokirkossa 17. (29) maaliskuuta 1809 hallitsijan luettua hallitsijavakuutus jossa hän vahvisti hallitsijavakuutuksella maan uskonnon ja perustuslait ja asukkaiden muut oikeudet, säädyt tunnustivat tämän jälkeen keisarin Suomen hallitsijaksi ja antoivat keisarille valan. Valtiopäivien päättäjäisissä keisari lausui kuuluisan puheensa, Suomi oli tästä päivästä alkaen korotettu kansakuntana kansakuntien joukkoon.[151]

Suomen vaakuna Haminan rauhansopimuksen jälkeen 26. lokakuuta 1809.[105][17]

Historiantutkijoiden tulkintoja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähetyskunnan toimintaa tutkinut suomalainen historioitsija Robert Castrén julkaisi tärkeimmät siihen liittyvät asiakirjat vuonna 1879 ilmestyneen teoksensa Finska deputationen 1808–1809 yhteydessä.[12][73] Hän yritti tuloksetta selvittää, oliko lähetyskunta saanut aikaan päätöksen valtiopäivien järjestämisestä kieltäytyessään itse toimimasta valtiopäivinä.[82] Venäläisen Boris Nolden mukaan lähetyskunnan toiminnassa astui ensimmäisen kerran historian näyttämölle suomalaisten luja oikeustietoisuus.[82]

Professori Osmo Jussila on kutsunut lähetyskunnan ja Aleksanteri I:n vuorovaikutusta ”perussopimukseksi”, joka loi pohjan Suomen myöhemmälle kehitykselle, sekä ”kapitulaatiosopimukseksi” viitaten sen samankaltaisuuteen suuren Pohjan sodan aikaisen Vironmaan ja Liivinmaan kapitulaation kanssa.[152][73] Venäjän valloittamien Viron- ja Liivinmaan säätyjä edustaneet lähetyskunnat olivat vuonna 1710 käyneet Pietarissa vannomassa keisari Pietari Suurelle uskollisuudenvalan. Näiden lähetystöjen ja keisarin välillä oli tuolloin tehty niin sanottu kapitulaatio sopimus, jossa keisari oli vastannut säätyjen toivomuksiin joko myönteisesti tai kielteisesti samalla menettelyllä kuin Aleksanteri I vastasi Suomen lähetyskunnan toiseen muistioon. Jussilan mukaan lähetyskunnan ja Aleksanteri I:n kohtaaminen 17. (30) marraskuuta 1808 oli samalla ensimmäinen Suomen Venäjään liittämiseen kuulunut niin sanottu hyllning-tilaisuus[16], jossa alamaiset vannoivat uskollisuutta uudelle hallitsijalleen tämän luvatessa säilyttää heidän vanhat oikeutensa. Toinen hyllning tapahtui Jussilan mukaan Porvoon valtiopäivillä.[152]

Jussila katsoo lähetyskunnan toiminnan vaikuttaneen siihen, että Porvoon valtiopäivien suunnittelu ja Suomen hallituskonseljin (myöhempi Suomen senaatti) perustaminen siirtyivät pois Sprengtportenin käsistä, mikä osoittautui Suomen itsehallinnon kehityksen kannalta myönteiseksi kehityskuluksi.[153] C. E. Mannerheim väitti muistelmissaan, että Sprengtporten ei vaikuttanut valtiopäivien koollekutsumiseen eikä hallituskonselji sisältynyt lainkaan tämän suunnitelmiin. Tämän vuoksi osassa myöhempää kirjallisuutta on sekä valtiopäivien koollekutsuminen että hallituskonseljin perustamisen pantu kokonaan Mannerheimin ja lähetyskunnan eikä Sprengtportenin ansioksi.[76]

Tutkija Kati Katajisto[16] on arvellut lähetyskunnan puolustaneen rohkeasti suomalaisten Ruotsin lakeihin perustuvia oikeuksia myös siinä pelossa, että heidät voitaisiin muuten leimata maanpettureiksi, jos Suomi lopulta kuitenkin palautuisi Ruotsille.[75][16]

Lähetyskunnan jäsenet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Suomen lähetyskunnan vaalit 1808

Lähetyskunnan jäsenet olivat pääosin entisiä valtiopäivämiehiä.

Jäsenet olivat:[154][155][6][7][12][69][87][80][156][157]

Aateliset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Papisto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Porvaristo

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Talonpojat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muut ylimääräiset edustajat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jäsenten palkitseminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähetyskunnan mitalit jaettiin keisarin audienssia edeltävänä päivänä 17. (29) marraskuuta 1808. Anitškovin keisarillisen palatsin kabinettisiiven juhlasalissa.[183]

Lähetyskuntaan kuuluneet aatelis- ja pappissäädyn edustajat palkittiin venäläisillä ritarikuntien kunniamerkeillä,[37] C. E. Mannerheim palkittiin puheenjohtajan tehtävästä Pyhän Annan 2. luokan ristillä kaulanauhassa, sekä Pyhän Vladimirin 3. luokan ristillä kaulanauhassa, K. F. Rotkirch, E. G. von Willebrand sai Pyhän Annan 1. luokan rintatähden,[184] sekä Petter Silfverskiöld ja R. H. Rehbinder Pyhän Annan 2. luokan ristin kaulanauhassa, sekä Karl Arvid Krabbe Pyhän Annan 3. luokan ritarimerkin, professori G. E. von Haartman ja pappissäädyn edustajat Pyhän Vladimirin 4. luokan ritarimerkit[185] ja briljanttiset kantasormukset liuskojen kanssa,[184][186][185] tämän lisäksi jokainen aatelissäädyn jäsen palkittiin 500 dukaatilla.[100][185][184][187]

Porvarissäädyn seitsemälle ja talonpoikaissäädyn viidelle edustajalle jaettiin Lähetyskunnan mitalina tunnetut, Venäjän keisarillisen ritarikunnan kaulanauhassa kannettavat kultaiset muistomitalit. Kaivertaja Carl Leberechtin suunnittelemat mitalit on päivätty 17. (29) marraskuuta 1808. eli päivää ennen keisarin vastaanottoa. Ne lyötettiin Pietarin rahapajassa keisarin määräyksestä.[187][188] Porvarissäädyn edustajat saivat lisäksi briljanttiset kantasormukset.[100][184]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Покорение Финляндии. Опыт описания по неизданным источникам, Suomeksi: Suomen valtuuskunnat 1788 ja 1808 ja pyrkimykset ratkaista Suomen poliittinen tulevaisuus osana Venäjää runivers.ru. Viitattu 20.6.2024. (venäjäksi)
  2. ↑ Тимченко К.в: Финские делегации 1788 и 1808 годов и попытки решения политического будущего Финляндии в составе России. Suomeksi: Suomen valtuuskunnat 1788 ja 1808 ja pyrkimykset ratkaista Suomen poliittinen tulevaisuus osana Venäjää. Вестник Рязанского государственного университета им. С. А. Есенина, 2016, nro 4 (53), s. 36–43. ISSN 0869-6446 Artikkelin verkkoversio.
  3. ↑ lähettikunta – Sanat sanat.csc.fi. Viitattu 18.2.2023.
  4. ↑ deputaatio - Koko artikkeli - Vanhan kirjasuomen sanakirja deputaatio - Koko artikkeli - Vanhan kirjasuomen sanakirja. Viitattu 22.7.2024.
  5. ↑ a b marraskuuta 1872 Kirjallinen Kuukauslehti no 10-11, s. 16 digi.kansalliskirjasto.fi. Viitattu 18.7.2024.
  6. ↑ a b MANNERHEIM, Carl Erik
 (1759–1837)
 blf.fi. ”C. E. Mannerheim osallistui Suomen suuriruhtinaskunnan ja sen hallinnon perustamiseen ja oli siten yksi Suomen uuden valtion perustajista.” Viitattu 24.10.2022.
  7. ↑ a b 31.10.1939 Vaasa no 294, s. 4 digi.kansalliskirjasto.fi. Viitattu 23.1.2023.
  8. ↑ a b c d Kuusterä, Antti & Tarkka, Juha: Suomen Pankki 200 vuotta I: Keisarin kassasta keskuspankiksi (pdf) (s. 27–28) Otava. 2011. Arkistoitu 2018. Viitattu 29.7.2025.
  9. ↑ 1910 Suomen keskushallinnon järjestämisestä vuosina ..., s. 135 digi.kansalliskirjasto.fi. Viitattu 26.2.2024.
  10. ↑ a b Akti – Arkistowiki wiki.narc.fi. Viitattu 8.1.2023.[vanhentunut linkki]
  11. ↑ a b c d Pietarissa/I S:t Petersburg narc.fi. Arkistoitu 9.1.2022. Viitattu 29.7.2025.
  12. ↑ a b c d e f Castrén, Robert: Finska deputationen 1808-1809. G.W. Edlund, 1879. Teoksen verkkoversio Viitattu 9.1.2023. (ruotsiksi)
  13. ↑ 28.9.1915 Uusi Suometar no 264, s. 4 digi.kansalliskirjasto.fi. ”Uusia tietoja suomalaisesta lähetystöstä 1808.” Viitattu 18.2.2025.
  14. ↑ 29.9.1915 Åbo Underrättelser no 266, s. 3 digi.kansalliskirjasto.fi. ”Nya uppgifter om finska debutationen år 1808.” Viitattu 18.2.2025. (ruotsi)
  15. ↑ Harjumäki, Annikki: Demokratisoitumiskehitys, Tampereen, Oulun, ja Kuopion, porvarissäädyn valtiopäivävaalien kautta tarkasteltuna (pdf) Tampereen yliopisto. 2018. (s. 25-27). Viitattu 3.11.2022.
  16. ↑ a b c d e Katajisto, Kati: Isämaamme keisari eliitin kansallisen identiteetin murros ja suomalaisen isänmaan rakentuminen autonomian ajan alussa (pdf) (s. 92-99) 31.5.2008. Helsingin yliopisto. Viitattu 3.11.2022.
  17. ↑ a b c Miten vanha on Suomi? – Svinhuvfud (Kohdasta: Päiviö Tommila: Autonomian perustus laskettiin 1. joulukuuta 1808) itsenaisyys100.fi. Viitattu 26.7.2024.
  18. ↑ a b c 25.1.1916 Uusi Suometar no 23, s. 5 digi.kansalliskirjasto.fi. Viitattu 20.7.2024.
  19. ↑ a b c Suomenkielisiä historiallisia asiakirjoja (pdf) (1809 (s. 344-345)) 1912. Kustavi Grontenfelt. ”Hallitsijan vakuutus Porvoossa” Viitattu 3.11.2022.
  20. ↑ Suomen "valtion" synty :: Dokumentit :: Historiakone :: Julkaisut :: Agricola - Suomen historiaverkko agricolaverkko.fi. Arkistoitu 24.1.2022. Viitattu 8.1.2023.
  21. ↑ Porvoo 1809 tiedekirja.fi. Viitattu 8.1.2023. (englanniksi)
  22. ↑ Keisari Aleksanteri I:n 1809 hallitsijanvakuutus ja muistomitali histdoc.net. Viitattu 9.10.2022.
  23. ↑ 1910 Suomen keskushallinnon järjestämisestä vuosina ..., s. 135 digi.kansalliskirjasto.fi. Viitattu 3.1.2024.
  24. ↑ 29.10.1908 Suomalainen Kansa no 250, s. 3 digi.kansalliskirjasto.fi. Viitattu 6.1.2024.
  25. ↑ 19.8.1909 Karjalan Sanomat no 91, s. 2 (Kotimaisen hallituksen muistopäivä.) digi.kansalliskirjasto.fi. Viitattu 6.1.2024.
  26. ↑ Historia ja rakennukset Valtioneuvosto. Viitattu 4.8.2024.
  27. ↑ 22.4.1939 Iisalmen Sanomat no 45, s. 12 digi.kansalliskirjasto.fi. Viitattu 29.6.2025.
  28. ↑ marraskuuta 1872 Kirjallinen Kuukauslehti no 10-11, s. 17 digi.kansalliskirjasto.fi. Viitattu 29.6.2025.
  29. ↑ huhtikuuta 1899 Edistys no 4, s. 5 digi.kansalliskirjasto.fi. Viitattu 29.6.2025.
  30. ↑ 15.4.1915 Kotiseutu : Suomen kotiseutututkimuksen äänenka... no 4, s. 10 digi.kansalliskirjasto.fi. Viitattu 5.7.2025.
  31. ↑ 28.3.1939 Itä-Savo no 35, s. 3 (Talonpoikain keisarissa käynti 1808) digi.kansalliskirjasto.fi. Viitattu 3.7.2025.
  32. ↑ toukokuuta 1880 Kirjallinen Kuukauslehti no 5, s. 8 digi.kansalliskirjasto.fi. Viitattu 5.7.2025.
  33. ↑ a b 1910 Suomen keskushallinnon järjestämisestä vuosina ..., s. 134 digi.kansalliskirjasto.fi. Viitattu 3.7.2025.
  34. ↑ a b 1910 Suomen keskushallinnon järjestämisestä vuosina ..., s. 135 digi.kansalliskirjasto.fi. Viitattu 3.7.2025.
  35. ↑ a b 1910 Suomen keskushallinnon järjestämisestä vuosina ..., s. 443 digi.kansalliskirjasto.fi. Viitattu 2.7.2025.
  36. ↑ a b 1910 Suomen keskushallinnon järjestämisestä vuosina ..., s. 444 digi.kansalliskirjasto.fi. Viitattu 2.7.2025.
  37. ↑ a b c Suomen valloitus. Osa II - lue ilmaiseksi verkossa , kirjoittanut Caesar Filippovich Ordin. bookplaneta.ru. Viitattu 9.5.2024.
  38. ↑ 1910 Suomen keskushallinnon järjestämisestä vuosina ..., s. 5 digi.kansalliskirjasto.fi. Viitattu 29.6.2025.
  39. ↑ 1910 Suomen keskushallinnon järjestämisestä vuosina ..., s. 240 digi.kansalliskirjasto.fi. Viitattu 29.6.2025.
  40. ↑ 1910 Suomen keskushallinnon järjestämisestä vuosina ..., s. 128 digi.kansalliskirjasto.fi. Viitattu 29.6.2025.
  41. ↑ 1910 Suomen keskushallinnon järjestämisestä vuosina ..., s. 129 digi.kansalliskirjasto.fi. Viitattu 29.6.2025.
  42. ↑ 1911 Historiallinen Aikakauskirja no 1, s. 13 digi.kansalliskirjasto.fi. Viitattu 6.7.2025.
  43. ↑ 1911 Historiallinen Aikakauskirja no 1, s. 14 digi.kansalliskirjasto.fi. Viitattu 6.7.2025.
  44. ↑ 1910 Suomen keskushallinnon järjestämisestä vuosina ..., s. 134 digi.kansalliskirjasto.fi. Viitattu 2.7.2025.
  45. ↑ 31.10.1939 Vaasa no 294, s. 4 digi.kansalliskirjasto.fi. Viitattu 29.6.2025.
  46. ↑ 25.1.1916 Helsingin Sanomat no 24, s. 5 (s. 3–5) digi.kansalliskirjasto.fi. Viitattu 31.7.2024.
  47. ↑ a b Miten vanha on Suomi? – Svinhuvfud itsenaisyys100.fi. Viitattu 30.7.2024.
  48. ↑ 1910 Suomen keskushallinnon järjestämisestä vuosina ..., s. 135 digi.kansalliskirjasto.fi. Viitattu 3.7.2025.
  49. ↑ a b c 1910 Suomen keskushallinnon järjestämisestä vuosina ..., s. 149 digi.kansalliskirjasto.fi. Viitattu 29.6.2025.
  50. ↑ maaliskuuta 1899 Kyläkirjaston Kuvalehti no 3, s. 3 digi.kansalliskirjasto.fi. Viitattu 4.7.2025.
  51. ↑ a b 1856 Förteckning öfver i tryck utgifna skrifter på f..., s. 435 digi.kansalliskirjasto.fi. Viitattu 29.6.2025.
  52. ↑ a b Maamme kirja: 185. Keisari Aleksanteri I ja Porvoon valtiopäivät – Wikiaineisto fi.wikisource.org. Viitattu 29.6.2025.
  53. ↑ Keisari Aleksanteri I:n hallitsijanvakuutus 27.3.1809 histdoc.net. Viitattu 29.6.2025.
  54. ↑ a b c 20.6.1881 Vaasan Sanomat no 25, s. 1 digi.kansalliskirjasto.fi. Viitattu 4.7.2025.
  55. ↑ 1922 Förhandlingar och uppsatser. 35, 1921., s. 193 digi.kansalliskirjasto.fi. Viitattu 5.7.2025.
  56. ↑ a b c 1922 Förhandlingar och uppsatser. 35, 1921., s. 194 digi.kansalliskirjasto.fi. Viitattu 5.7.2025.
  57. ↑ 1922 Förhandlingar och uppsatser. 35, 1921., s. 194 digi.kansalliskirjasto.fi. Viitattu 5.7.2025.
  58. ↑ 1922 Förhandlingar och uppsatser. 35, 1921., s. 196 digi.kansalliskirjasto.fi. Viitattu 5.7.2025.
  59. ↑ a b c marraskuuta 1872 Kirjallinen Kuukauslehti no 10-11, s. 17 digi.kansalliskirjasto.fi. Viitattu 5.7.2025.
  60. ↑ marraskuuta 1872 Kirjallinen Kuukauslehti no 10-11, s. 18 digi.kansalliskirjasto.fi. Viitattu 5.7.2025.
  61. ↑ 1922 Förhandlingar och uppsatser. 35, 1921., s. 193 digi.kansalliskirjasto.fi. Viitattu 3.7.2025.
  62. ↑ 1910 Suomen keskushallinnon järjestämisestä vuosina ..., s. 169 digi.kansalliskirjasto.fi. Viitattu 3.7.2025.
  63. ↑ a b 1922 Förhandlingar och uppsatser. 35, 1921., s. 194 digi.kansalliskirjasto.fi. Viitattu 3.7.2025.
  64. ↑ a b 1910 Suomen keskushallinnon järjestämisestä vuosina ..., s. 5 digi.kansalliskirjasto.fi. Viitattu 3.7.2025.
  65. ↑ 1809 Hans Kejserliga Maj:t Alexander den I:stes, : k..., s. 1 digi.kansalliskirjasto.fi. Viitattu 5.7.2025.
  66. ↑ marraskuuta 1872 Kirjallinen Kuukauslehti no 10-11, s. 18 digi.kansalliskirjasto.fi. Viitattu 5.7.2025.
  67. ↑ Tommila 2008, s. 34–36, 38–40.
  68. ↑ a b c d Tommila 2008, s. 48–49, 51–53.
  69. ↑ a b c d e f Rauhoituspolitiikka agricolaverkko.fi. Arkistoitu 30.1.2022. Viitattu 29.7.2025.
  70. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y z Tommila 2008, s. 54–58.
  71. ↑ a b c Jussila 2004, s. 54.
  72. ↑ a b c d e Tandelfelt 2009, s. 28–31.
  73. ↑ a b c d Arkistolaitos - 1809 narc.fi. Arkistoitu 11.1.2022. Viitattu 19.7.2025.
  74. ↑ a b Lähetyskunnan synty/Deputationens tillkomst narc.fi. Arkistoitu 3.1.2009. Viitattu 29.7.2025.
  75. ↑ a b c d e Katajisto, Kati: Isänmaamme keisari: Eliitin kansallisen identiteetin murros ja suomalaisen isänmaan rakentuminen autonomian ajan alussa (s. 88–96) Helsingin yliopisto. 2008. Viitattu 29.7.2025.
  76. ↑ a b c d e Markku Tyynilä: Mannerheim, Carl Erik (1759 - 1837) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 16.9.1997 (päivitetty 12.10.2006). Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  77. ↑ a b c d e Ensimmäinen Mannerheim, kapinallinen ja pääministeri ristovolanen.fi. Arkistoitu 30.7.2019. Viitattu 29.7.2025.
  78. ↑ Duplikator - Folkvandringen (1341–1342) Nordisk familjebok. 1881. Viitattu 29.7.2025. (ruotsiksi)
  79. ↑ Castrén 1879, s. 40–41.
  80. ↑ a b c Stambulov-Työaika (s. 245–246) Tietosanakirja. Viitattu 29.7.2025.
  81. ↑ Castrén 1879, s. 17, 38–39.
  82. ↑ a b c d e f g Jussila 2004, s. 56–58.
  83. ↑ Castrén 1879, s. 63–64.
  84. ↑ Castrén 1879, s. 30, 73.
  85. ↑ 1911 Historiallinen Aikakauskirja no 1, s. 16 digi.kansalliskirjasto.fi. Viitattu 13.2.2024.
  86. ↑ Tukholman vallanvaihdoksen näyttämöllä J. V. Snellmanin kootut teokset. Viitattu 29.7.2025.
  87. ↑ a b c d e Schulman, Hugo: Striden om Finland 1808-1809 (s. 374) runeberg.org. 1909. Viitattu 29.7.2025. (ruotsiksi)
  88. ↑ a b Max Engman: Pitkät jäähyväiset: Suomi Ruotsin ja Venäjän välissä vuoden 1809 jälkeen, s. 216–217. WSOY, Helsinki 2009.
  89. ↑ Puntanen, Pia: Mikkelin mies autonomiaa rakentamassa Länsi-Savo. 2008. Viitattu 29.7.2025.
  90. ↑ a b c Yrjö-Koskinen, Sakari: Finlands historia från den äldsta tiden intill våra dagar (s. 577) runeberg.org. 1874. Viitattu 18.10.2022. (ruotsiksi)
  91. ↑ a b c d e f g Jussila 2004, s. 60–64.
  92. ↑ Jussila 2004, s. 56.
  93. ↑ a b c d e Jussila 2004, s. 65–66, 68.
  94. ↑ 25.1.1916 Uusi Suometar no 23, s. 5 digi.kansalliskirjasto.fi. Viitattu 30.7.2024.
  95. ↑ 30.1.1916 Aamulehti no 24, s. 7 digi.kansalliskirjasto.fi. Viitattu 30.7.2024.
  96. ↑ a b c marraskuuta 1872 Kirjallinen Kuukauslehti no 10-11, s. 17 digi.kansalliskirjasto.fi. Viitattu 1.2.2024.
  97. ↑ 1910 Suomen keskushallinnon järjestämisestä vuosina ..., s. 124 digi.kansalliskirjasto.fi. Viitattu 23.10.2023.
  98. ↑ Rauhala, K. W.: Suomen keskushallinnon järjestämisestä vuosina 1808-1817 (pdf) Suomen historiallinen seura. 1910. Viitattu 21.10.2022.
  99. ↑ Mikkelin mies autonomiaa rakentamassa, lehtiartikkeli Länsi-Savo 1809 Geni.com. Viitattu 23.10.2023.
  100. ↑ a b c Yrjö-Koskinen, Sakari: Finlands historia från den äldsta tiden intill våra dagar (s. 580) runeberg.org. 1874. Viitattu 18.10.2022. (ruotsiksi)
  101. ↑ 12.12.1911 Karjala no 288, s. 3 digi.kansalliskirjasto.fi. Viitattu 20.10.2022.
  102. ↑ a b 8.4.1939 Savon Sanomat no 41, s. 11 digi.kansalliskirjasto.fi. Viitattu 18.10.2022.
  103. ↑ Jussila 2004, s. 88–89.
  104. ↑ Tuomari Rehbinder vaikutti Viipurin läänin ja Helsingin historiaan Juristiuutiset. 7.1.2014. Arkistoitu 19.2.2025. Viitattu 29.7.2025.
  105. ↑ a b Suomen Venäjän vaakuna. ven. Российские гербы Финляндии. Suomen vaakunat osana Venäjän valtakuntaa. (26. lokakuuta 1809 suurherttuakunnan vaakuna hyväksyttiin) www.heraldicum.ru. Viitattu 23.7.2024. venäjänkielinen
  106. ↑ 13.9.1861 Suometar no 37, s. 2 digi.kansalliskirjasto.fi. Viitattu 26.2.2024.
  107. ↑ 1922 Förhandlingar och uppsatser. 35, 1921., s. 186 digi.kansalliskirjasto.fi. Viitattu 26.2.2024.
  108. ↑ 1910 Suomen keskushallinnon järjestämisestä vuosina ..., s. 134 digi.kansalliskirjasto.fi. Viitattu 21.4.2025.
  109. ↑ 23.10.1900 Itä-Suomen Sanomat no 124, s. 3 digi.kansalliskirjasto.fi. Viitattu 26.4.2025.
  110. ↑ 1898 Förhandlingar och uppsatser. 11 : 1897., s. 261 digi.kansalliskirjasto.fi. Viitattu 7.2.2024.
  111. ↑ 4.11.1908 Otava no 180 (6-päiv. painos), s. 2 digi.kansalliskirjasto.fi. Viitattu 4.7.2025.
  112. ↑ 1922 Förhandlingar och uppsatser. 35, 1921., s. 192 digi.kansalliskirjasto.fi. Viitattu 27.6.2025.
  113. ↑ 1922 Förhandlingar och uppsatser. 35, 1921., s. 193 digi.kansalliskirjasto.fi. Viitattu 27.6.2025.
  114. ↑ 19.3.1939 Pohjolan Sanomat no 65, s. 4 (Talopoikain keisarissakäynti v. 1808) digi.kansalliskirjasto.fi. Viitattu 5.2.2024.
  115. ↑ Castrén, Robert: Finska deputationen 1808-1809. G.W. Edlund, 1879. Teoksen verkkoversio Viitattu 9.1.2023. (ruotsiksi)
  116. ↑ 4.6.1937 Uusi Suomi no 147, s. 16 (Suomalaiset mannerheimit) digi.kansalliskirjasto.fi. Viitattu 5.2.2024.
  117. ↑ 21.3.1939 Karjalan Ääni no 33, s. 3 (Talonpoikain keisarissakäynti v. 1808) digi.kansalliskirjasto.fi. Viitattu 5.2.2024.
  118. ↑ a b 1.2.1887 Lappeenrannan Uutiset no 9, s. 1 (Päivämuistumia, Tammikuu, Helmikuu) digi.kansalliskirjasto.fi. Viitattu 5.2.2024.
  119. ↑ 1922 Förhandlingar och uppsatser. 35, 1921., s. 194 digi.kansalliskirjasto.fi. Viitattu 27.6.2025.
  120. ↑ 1809 Règlement de Sa Majesté, l'Empereur Alexandre I..., s. 1 (ranska-ruotsi) digi.kansalliskirjasto.fi. Viitattu 28.6.2025.
  121. ↑ 1809 Hans Kejserliga Maj:t Alexander den I:stes, : k..., s. 1 (ruotsi-suomi) digi.kansalliskirjasto.fi. Viitattu 28.6.2025.
  122. ↑ a b c 1809 Règlement de Sa Majesté, l'Empereur Alexandre I..., s. 21 digi.kansalliskirjasto.fi. ”ranska-ruotsi” Viitattu 28.6.2025.
  123. ↑ a b c 1809 Hans Kejserliga Maj:t Alexander den I:stes, : k..., s. 21 digi.kansalliskirjasto.fi. ”ruotsi-suomi” Viitattu 28.6.2025.
  124. ↑ 1910 Suomen keskushallinnon järjestämisestä vuosina ..., s. 5 digi.kansalliskirjasto.fi. Viitattu 8.2.2024.
  125. ↑ 1910 Suomen keskushallinnon järjestämisestä vuosina ..., s. 169 digi.kansalliskirjasto.fi. Viitattu 8.2.2024.
  126. ↑ 1910 Suomen keskushallinnon järjestämisestä vuosina ..., s. 128 digi.kansalliskirjasto.fi. Viitattu 11.6.2025.
  127. ↑ Ruplista markkoihin – Suomen suuriruhtinaskunnan setelit 1812–1898 (pdf) Suomen Pankki, Edita. Arkistoitu 16.6.2024. Viitattu 6.2.2024.
  128. ↑ 12.12.1911 Karjala no 288, s. 3 (Suomen Pankin synty ja vaiheet) digi.kansalliskirjasto.fi. Viitattu 3.2.2024.
  129. ↑ Kuvien tarkastelu - Kansallisarkisto | Asiointipalvelu Astia astia.narc.fi. Viitattu 3.2.2024.
  130. ↑ a b Kuvien tarkastelu astia.narc.fi. Kansallisarkisto. Viitattu 3.2.2024.
  131. ↑ 1910 Suomen keskushallinnon järjestämisestä vuosina ..., s. 137 digi.kansalliskirjasto.fi. Viitattu 8.2.2024.
  132. ↑ a b toukokuuta 1889 Valvoja no 5, s. 39 (Suomi suurpolitiikan hampaissa) digi.kansalliskirjasto.fi. Viitattu 3.2.2024.
  133. ↑ 1922 Förhandlingar och uppsatser. 35, 1921., s. 195 digi.kansalliskirjasto.fi. Viitattu 27.6.2025.
  134. ↑ a b 1922 Förhandlingar och uppsatser. 35, 1921., s. 196 digi.kansalliskirjasto.fi. Viitattu 27.6.2025.
  135. ↑ Tullitoiminnan alku Tullimuseo. Viitattu 3.2.2024.
  136. ↑ 4.4.1913 Turun Sanomat no 2483, s. 2 (Weberin komitea) digi.kansalliskirjasto.fi. Viitattu 4.2.2024.
  137. ↑ 23.3.1913 Karjala no 68, s. 3 (Kysymys Suomen tullilaitoksen yhdistämisestä Venäjän tullilaitokseen) digi.kansalliskirjasto.fi. Viitattu 4.2.2024.
  138. ↑ a b 4.12.1912 Uusi Aura no 281, s. 2 (Kysymys suomen yhdistymisestä keisarikunnan tullipiiriin) digi.kansalliskirjasto.fi. Viitattu 1.2.2024.
  139. ↑ 5.12.1912 Aamulehti no 282, s. 6 digi.kansalliskirjasto.fi. ”Venäjän Vientikamari ja suomea koskevat vilja- ja tullikysymykset” Viitattu 3.2.2024.
  140. ↑ 5.12.1912 Wiipuri no 282, s. 2 (Suomen tullikysymys ja venäjän ministerineuvosto) digi.kansalliskirjasto.fi. Viitattu 3.2.2024.
  141. ↑ 18.2.1912 Karjala no 40, s. 3 (Suomen tullilaitos satavuotias) digi.kansalliskirjasto.fi. Viitattu 4.2.2024.
  142. ↑ 1.4.1913 Vaasa no 38, s. 3 (Tullikysymys.) digi.kansalliskirjasto.fi. Viitattu 4.2.2024.
  143. ↑ 2.11.1912 Satakunta no 124, s. 2 (Suomen tullilaitoksen hävityssuunnitelma) digi.kansalliskirjasto.fi. Viitattu 4.2.2024.
  144. ↑ 19.3.1939 Pohjolan Sanomat no 65, s. 4 (Talonpoikain keisarissa käynti 1808) digi.kansalliskirjasto.fi. Viitattu 1.2.2024.
  145. ↑ Miten vanha on Suomi? – Svinhuvfud itsenaisyys100.fi. Viitattu 1.2.2024.
  146. ↑ Eskola, Seikko: Suomen valtion aamunkoitto. Kanava, 2009, s. 368–369. ISSN 0355-0303 Artikkelin verkkoversio.
  147. ↑ Tommila, Päiviö: Suomen autonomian synty 1808-1819. Helsinki: Edita, 2008. ISBN 978-951-37-5323-8 Teoksen verkkoversio Viitattu 1.2.2024.
  148. ↑ a b c Kuvien esikatselu - Kansallisarkisto | Asiointipalvelu Astia astia.narc.fi. Viitattu 22.10.2022.
  149. ↑ Suomen - Ruotsin rajankäynti (s. 2) Suomen ja Ruotsin rajankäyntivaltuuskunnat. 2006. Viitattu 3.11.2022.
  150. ↑ Haminan rauhansopimus 1809 agricolaverkko.fi. Arkistoitu 3.11.2022. Viitattu 3.11.2022.
  151. ↑ III. Masku - Sanomalehti (s. 907–908) Pieni Tietosanakirja. Viitattu 13.5.2024.
  152. ↑ a b Jussila 2004, s. 31, 36–37, 61, 69.
  153. ↑ Jussila 2004, s. 68.
  154. ↑ 3.7.1873 Hämäläinen no 27, s. 2 digi.kansalliskirjasto.fi. 03.07.1873. ”Suomen lähetyskunnan jäsenet” Viitattu 18.1.2025.
  155. ↑ 1922 Förhandlingar och uppsatser. 35, 1921., s. 176 digi.kansalliskirjasto.fi. Viitattu 8.1.2024.
  156. ↑ Castrén 1879, s. 50, 73–84. Google Books (ruotsiksi)
  157. ↑ Yrjö-Koskinen, Sakari: Finlands historia från den äldsta tiden intill våra dagar (s. 576) runeberg.org. 1874. Viitattu 29.7.2025. (ruotsiksi)
  158. ↑ 1922 Förhandlingar och uppsatser. 35, 1921., s. 252 digi.kansalliskirjasto.fi. Viitattu 23.2.2024.
  159. ↑ Biografiasampo biografiasampo.fi. ”Vapaaherra, sittemmin kreivi C. E. Mannerheim” Viitattu 20.2.2025.
  160. ↑ a b c 1922 Förhandlingar och uppsatser. 35, 1921., s. 254 digi.kansalliskirjasto.fi. Viitattu 23.2.2024.
  161. ↑ a b 1922 Förhandlingar och uppsatser. 35, 1921., s. 256 digi.kansalliskirjasto.fi. Viitattu 23.2.2024.
  162. ↑ a b c 1922 Förhandlingar och uppsatser. 35, 1921., s. 251 digi.kansalliskirjasto.fi. Viitattu 23.2.2024.
  163. ↑ 1922 Förhandlingar och uppsatser. 35, 1921., s. 246 digi.kansalliskirjasto.fi. Viitattu 23.2.2024.
  164. ↑ a b c d e 3.7.1873 Hämäläinen no 27, s. 2 digi.kansalliskirjasto.fi. ”Suomen lähetyskunnan jäsenet, myöhemmin tulleita:” Viitattu 3.2.2025.
  165. ↑ 1922 Förhandlingar och uppsatser. 35, 1921., s. 255 digi.kansalliskirjasto.fi. Viitattu 23.2.2024.
  166. ↑ a b c 1922 Förhandlingar och uppsatser. 35, 1921., s. 247 digi.kansalliskirjasto.fi. Viitattu 23.2.2024.
  167. ↑ a b 1922 Förhandlingar och uppsatser. 35, 1921., s. 250 digi.kansalliskirjasto.fi. Viitattu 23.2.2024.
  168. ↑ 4.4.1916 Kaleva no 78, s. 2 digi.kansalliskirjasto.fi. ”Oulun edustaja waali 1808 vuoden lähetystöön” Viitattu 22.2.2025.
  169. ↑ 1922 Förhandlingar och uppsatser. 35, 1921., s. 251 digi.kansalliskirjasto.fi. Viitattu 21.2.2025.
  170. ↑ 1922 Förhandlingar och uppsatser. 35, 1921., s. 176 digi.kansalliskirjasto.fi. Viitattu 21.2.2025.
  171. ↑ a b c d e Castrén, Robert: Finska deputationen 1808-1809. (Suomen lähetyskunnan talonpoikaisedustajat (Bönder.)) G.W. Edlund, 1879. Teoksen verkkoversio Viitattu 3.2.2025. (ruotsiksi)
  172. ↑ Biografiasampo biografiasampo.fi. Viitattu 20.2.2025.
  173. ↑ 1910 Suomen keskushallinnon järjestämisestä vuosina ..., s. 128 digi.kansalliskirjasto.fi. Viitattu 23.3.2025.
  174. ↑ 1910 Suomen keskushallinnon järjestämisestä vuosina ..., s. 135 digi.kansalliskirjasto.fi. Viitattu 23.3.2025.
  175. ↑ 1922 Förhandlingar och uppsatser. 35, 1921., s. 255 digi.kansalliskirjasto.fi. ”Georg Magnus Sprengtporten” Viitattu 23.3.2025.
  176. ↑ 1911 Historiallinen Aikakauskirja no 1, s. 11 digi.kansalliskirjasto.fi. Viitattu 23.3.2025.
  177. ↑ 1922 Förhandlingar och uppsatser. 35, 1921., s. 249 digi.kansalliskirjasto.fi. Viitattu 23.2.2024.
  178. ↑ Biografiasampo biografiasampo.fi. ”Gabriel Erik von Haartman” Viitattu 20.2.2025.
  179. ↑ Biografiasampo biografiasampo.fi. Viitattu 20.2.2025.
  180. ↑ Akatemiasampo – Suomalaiset akateemiset henkilöt 1640–1899 akatemiasampo.fi. ”vapaaherra Robert Henrik Rehbinder” Viitattu 20.2.2025.
  181. ↑ 1910 Suomen keskushallinnon järjestämisestä vuosina ..., s. 444 digi.kansalliskirjasto.fi. Viitattu 3.7.2025.
  182. ↑ 1910 Suomen keskushallinnon järjestämisestä vuosina ..., s. 445 digi.kansalliskirjasto.fi. Viitattu 3.7.2025.
  183. ↑ 23.2.1909 Wiipuri no 44, s. 3 digi.kansalliskirjasto.fi. Viitattu 22.5.2025.
  184. ↑ a b c d Arkisto (pdf) (s.156) Kansalliskirjaston ylläpitämä julkaisuarkisto Doria. 1915. Viitattu 22.10.2022.
  185. ↑ a b c 1922 Förhandlingar och uppsatser. 35, 1921., s. 205 digi.kansalliskirjasto.fi. Viitattu 10.2.2024.
  186. ↑ Lähetyskunnan palkiseminen (s. 9) digi.kansalliskirjasto.fi. 31.12.1900. Lukutupa no 22-26. ”Kunniamerkkejä, sormuksia, y. m armonosoituksia debutatsioonin jäsenille” Viitattu 4.1.2023.
  187. ↑ a b Tuukka Talvio: Mitalit ja mitalitaide, s. 42. Museovirasto, Helsinki 2007.
  188. ↑ H. J. Boström: Suomen muistorahat II: tapahtuma- ja juhlamitalit (1936), s. 22, 113–114 (documentcloud.adobe.com). Viitattu 21.3.2022.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansalliskirjaston digitoitu aineisto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Edeltäjä:
Tilsitin sopimus

7.7.1807

Suomen lähetyskunta

"Suomen valtiosäätyjen eduskunta"
1808–1809

Seuraaja:
Suomen ruhtinaskunnan hyllning -tilaisuus
Porvoon valtiopäivillä
29.3.1809
Suomen lähetyskunnan jäsenet 1808–1809

AatelistoCarl Erik Mannerheim (puheenjohtaja) • Karl Fredrik Rotkirch (sihteeri) • Ernst Gustaf von Willebrand (kenraalimajuri) • Petter Silfverskiöld (sotaneuvos) • Carl Arvid Krabbe (asessori)
PapistoFredrik Lebell • Ivar Wallenius • Nils Johansson Aejmelaeus • Matthias Castrén
PorvaritJean Gabriel Tjaeder • Eric Borgström • Jonas Carlstedt • Johan Linderth • Carl Hultman • Herman Höckert • Carl Magnus Engman
TalonpoikaistoBengt (Pentti) Laurikainen • Kustaa Cavén • Jahvetti Kaitala • Pehr Klockars • Matti Pikkarainen
ylimääräiset jäsenet:
Turun hovioikeusRobert Henrik Rehbinder (hovioikeuden asessori)
Turun akatemiaGabriel Erik Haartman (akatemian lääketieteen professori ja entinen rehtori)
Kenraali ja poliitikkoGeorg Magnus Sprengtporten (hallituskomitean jäsen ja ensimmäinen Suomen kenraalikuvernööri)

Suomen lähetyskunnan vaalit • Suomen lähetyskunnan edustajat • Suomen lähetyskunta • Suomen lähetyskunnan muistiot • Suomen lähetyskunnan audienssi • Keisarin neuvottelukunta • Porvoon valtiopäivät

Suomen sota
TaistelutAhvenanmaan kansannousu • Ahvenanmaan valtaus • Alavuden taistelu • Aron kahakka • Gotlannin miehitys • Helsinginrannan maihinnousu • Hörneforsin taistelu • Jauhiaisen salmen taistelu • Juuttaan taistelu • Jynkän taistelu • Kalmalahden taistelu • Kanttin kapina • Karstulan taistelu • Kauhajoen kapina • Kauhajoen taistelu • Kokkonevan taistelu • Koljonvirran taistelu • Kuopion valtaus • Lapuan taistelu • Lemun taistelu • Lintulahden taistelu • Nummijärven taistelu • Oravaisten taistelu • Palvan meritaistelu • Parjakannevan taistelu • Pitsundin taistelu • Pulkkilan taistelu • Pyhäjoen taistelu • Pälkjärven taistelu • Revonlahden taistelu • Rothin ja Spoofin sissiretki • Ruonan taistelu • Samelinlakson taistelu • Sandön taistelu • Siikajoen taistelu • Svartholman piiritys • Toivalan taistelu • Uumajan valtaus • Vaasan taistelu • Venäläiskivi • Viaporin piiritys • Vornan taistelu
MuutaHaminan rauha • Kainuun sopimus • kansannousut • Lohtajan aselepo • Olkijoen aselepo • Ruotsin vallankaappaus 1809 • Suomen lähetyskunta
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Suomen_lähetyskunta&oldid=23627362”