Suomen lähetyskunta

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kenraalikuvernööri vapaaherra Göran Magnus Sprengtporten
Lähetyskunnan puheenjohtaja Carl Erik Mannerheim
Venäläisten joukkojen ylipäällikön kreivi von Buxhoevdenin paroni C.E. Mannerheimille 14.9.1808 myöntämä passi merkintöineen.

Suomen lähetyskunta tarkoittaa Suomesta Pietariin 1808–1809 lähtenyttä säätyjä ja maakuntia edustanutta joukkoa, joka keskusteli ja neuvotteli keisari Aleksanteri I:n kanssa Suomea koskevista asioista ja osoitti keisarille alamaisuutta.

Entisten Ruotsin kahdeksan suomalaisen maakunnan ja Venäjän keisarikunnan välinen tilanne vakiinnutettiin lähettämällä Suomesta kaikki neljää säätyä edustanut lähetyskunta. Uudet alamaiset kävivät kumartamassa Venäjän valtaistuinta 30. marraskuuta 1808 C. E. Mannerheimin johtaman lähetystön kanssa. He tapasivat Aleksanteri I:n ja suomalaiset vakuuttivat uskollisuutta uudelle hallitsijalle. Keisari lupasi säilyttää aiemmat Suomessa voimassa olleet Ruotsin vallan aikaiset lait ja kirkon. Aleksanteri I teki lähetyskunnan kanssa sopimuksen, joka vastasi Viron ja Liivinmaan kaupunkien sekä aateliston kanssa vuonna 1710 tehtyjä kapitulaatiosopimuksia.

Lähetyskunnan lähettäminen herätti Suomessa aluksi paheksuntaa. Jouduttiin antamaan ilmoitus, ettei valtuuskunta voinut korvata säätyvaltiopäiviä. Myös lähetyskunta kieltäytyi esiintymästä valtiopäivien valtuuksin. Tämän vuoksi suomalaislähetystöllä ei ollut maapäivien päätösvaltaa, mutta se oli laatinut 15 kohdan esityslistan, johon keisari merkitsi myönteisen päätöksensä. Listaan sisältyi vähäpätöisiäkin asioita, mutta siihen oli myös merkitty kaikki Suomea olennaisesti koskevat asiat kuten: ”Yleinen turvallisuus, lait ja oikeuksien säilyttäminen ja hallituskomitean asettaminen” (kenraalikuvernööri komitean puheenjohtajaksi) Hallituskomitean puheenjohtaksi valittiin vapaaherra Göran Magnus Sprengtporten.


Lähetyskunta matkan kulusta

  • Heinäkuussa 1808 eteläisen Suomen vallanneen Venäjän armeijan komentaja kenraali Buxheuvden lähetti neljän vallatun läänin maaherroille käskyn valita jäsenet Pietariin lähtevään lähetyskuntaan, jonka tehtävänä on esittää maan tarpeet keisari Aleksanteri I:lle.
  • Suomen lähetyskunnan matka Suomesta Pietariin alkoi 22. lokakuuta 1808, lähetyskunta oli perillä Pietarissa lokakuun 25. päivä. lähetyskunnan jäsenet kokoontuivat Pietarissa ensimmäistä kertaa 12. marraskuuta 1808.
  • Pietariin matkustaneeseen lähetyskuntaan kuului 22 henkeä, neljä aatelista, neljä pappia, seitsemän porvaria ja viisi talonpoikaa sekä yksi henkilö Turun yliopiston sekä yksi hovioikeuden edustaja. Ensimmäisessä kokouksessaan se alkoi valmistella keisarin tapaamista sekä esityksiä keisarille.
  • Suomen murrosvaiheen ratkaisevimpia päätöksiä oli se, että 5. syyskuuta pidetyssä lähetyskunnan Turun ja Porin lääniä edustavan aateliston jäsenen toisessa valintakokouksessa Mannerheim voitti lähetyskunnan puheenjohtajuuden vastaan Willebrand yhdellä äänellä – 5-4 tyhjiä 3.
  • Äänestyksen jälkeen Mannerheim sai lukea Buxhoevdenin nimityskirjasta olevansa koko suomalaisen lähetyskunnan puheenjohtaja tehtävänään valmistella sen puolesta Pietarissa pidettävä lähetyskunnan puhe keisarille. Mannerheim sanoo ottaneensa tehtävän vastahakoisesti. Buxhoevden vielä nimesi lähetyskuntaan myös Willebrandin, mutta puheenjohtaja Mannerheim hääti siitä pois kaikki ulkopuoliset.

Suomen lähetyskunnan matka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Venäjän armeijan ylipäällikön, von Buxhoevdenin, kiertokirje lähetyskunnan jäsenten valitsemisesta annettiin 1.7.1808. Kustakin läänistä tuli valita yksi aatelismies, yksi porvari ja yksi talonpoika. Turun ja Porvoon hiippakunnista valittiin molemmista yksi edustaja. Myöhemmin ylipäällikkö antoi yksittäisille kaupungeille oikeuden omaan edustajaan, kun Turun akatemia, hovioikeus ja Porvoon lukio olivat saaneet luvan lähettää oman edustajan. Balttilais-saksalainen Friedrich Wilhelm von Buxhoevden oli määrännyt ylimääräiseksi edustajaksi venäläisille myötämielisen E. G. von Willebrandin, jota hän kaavaili puheenjohtajaksi lähetyskuntaan. Huonon ranskan taitonsa vuoksi Willebrand ei kuitenkaan ollut hovikelpoinen. Valinta osui sen sijaan C. E. Mannerheimiin, joka osoittautui tehokkaaksi neuvottelijaksi. Lähetyskunta neuvotteluja käytiin sotaministeri Aleksei Araktšejevin ja ulkoministerin apulainen kreivi ja salaneuvos Alexander Nikolaevich Saltykov (1775–1837) johdolla.

Ensimmäisessä kokouksessa esitettiin muistio, jonka mukaan lähetyskunta ei voi toimia valtiopäivien korvaajana. Pohjois-Suomessa käynnissä olevasta sodasta huolimatta vaaleja ei kuitenkaan lykätty rauhantekoon asti. Lähetyskunta jäi edustamaan ainoastaan venäläisten hallussa olevia läänejä eli Uudenmaan ja Hämeen lääniä, Turun ja Porin lääniä, Kymenkartanon lääniä sekä Vaasan lääniä. Ruotsalaisten Oravaisissa 14.9.1808 kärsimän tappion jälkeen ylipäällikkö von Buxhoevden määräsi lähetyskunnan saapumaan Pietariin. Pietarissa lähetyskunnan jäsenet saivat tutustua muutaman kuukauden ajan hovin edustajan kanssa siihen kaikkeen hyvään ja Ruotsia parempaan, johon yhteys Venäjän kanssa tulisi johtamaan. Kullekin annettiin 10 ruplaa tuhlattavaksi seurapiireissä. Lähetystö oleskeli Pietarissa lokakuusta 1808 tammikuuhun 1809. Lähetyskunnan jäsenten oppaana toimi valtioneuvos Achloppkoff, joka keisarin määräyksestä esitteli julkisia rakennuksia.

Lähetyskunnan jäsenet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aateliset

  1. Carl Erik Mannerheim (Puheenjohtaja)
  2. Ernst Gustaf von Willebrand
  3. Peter Kristian Silfversköld
  4. Karl Fredrik Rotkirch

Papiston edustajat turun ja porvoon hiippakunnista

  1. Fredrik Lebell
  2. Ivar Wallenius
  3. Nils Johansson Aejmelaeus
  4. Gustaf Gadolin

Porvarit

  1. Johan Henrik Linderth
  2. Jean Gabriel Tjaeder
  3. Eric Borgström (myöh. Solitander)
  4. Jonas Carlstedt
  5. Carl Magnus Engman (Oululainen raatimies ja kauppias)
  6. Kristian Trapp
  7. ?

Talonpoijat

  1. Petter (Pehr) Klockars
  2. Bengt (Pentti) Laurikainen
  3. Kustaa Caven
  4. Jahvetti Kaitala
  5. Matti Pikkarainen


Turun yliopiston sekä Porvoon kymnaasilukion edustaja

  1. Gabriel Erik von Haartman (Turun akatemian rehtori)


Turun hovioikeuden edustaja

  1. Robert Henrik Rehbinder (Kreivi ja tuomari)


Lähetyskunnan jäsenten audienssi ja tunnustustenjako[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähetyskunnan jäsenille järjestettiin tapaaminen keisarin kanssa. Erityistä mielenkiintoa herätti tutustuminen keisarinna Elisabethiin, jonka sisar oli Kustaa IV Adolfin puoliso eli suomalaisten entinen kuningatar Fredrika Dorotea. Ensimmäiseksi palkittiin Suomen lähetyskunnan jäsenet. Aatelissäädyssä palkittiin E. G. von Willebrand Pyhän Annan I luokan kunniamerkillä ja 500 dukaatilla. Professori G. E. von Haartman palkittiin Pyhän Vladimirin IV luokan kunniamerkillä ja briljanttisella kantasormuksella liuskojen kanssa kuten muutkin pappissäädyn edustajat. Porvarissäädyn edustajat saivat kultaiset isot mitalit sinisillä nauhoilla sekä briljanttiset kantasormukset. Talonpoikaissäädyn edustajat saivat pienempää kokoa olevat kultaiset mitalit, jossa oli aleksandrovilainen nauha, sekä 500 ruplaa rahaa.

Aatelis- ja pappissäädyn edustajat palkittiin jälkikäteen venäläisillä kunniamerkeillä. Porvarissäädyn kuusi ja talonpoikien viisi edustajaa saivat keisarin vastaanottoa edeltävänä päivänä kultaisen kaulassa kannettavan mitalin. Porvarien mitali painoi 20 dukaattia (70 g) ja sen nauha oli vaaleansininen. Talonpoikien mitali painoi 10 dukaattia (35g) ja sillä oli punainen nauha. Värit vastasivat korkea-arvoisten Pyhän Andreaksen ja Pyhän Aleksanteri Nevskin ritarikuntien nauhavärejä.


Lähetyskunnan Pietarinmatkan jälkeiset tapahtumat 1809

Porvoon maapäivät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähetyskunnan palattua järjestettiin Porvoossa valtiopäivät (ruots. landtdagar) Venäjän keisari Aleksanteri I:n määräyksestä 28. päivä maaliskuun 1809. järjestettiin Suomen säätyjen edustajien kokoontuminen. Suomen sota oli tuolloin vielä käynnissä, mutta Venäjän osalta sota oli voitettu. Suomalaiset historiantutkijat ovat esittäneet erilaisia tulkintoja, olivatko Porvoossa Suomen historian ensimmäiset säätyvaltiopäivät vai perinteiset maapäivät, joiden kautta Ruotsin entiset kahdeksan maakuntaa siirrettiin Venäjän keisarin valtaan. Myöhemmin 1800-luvulla syntyneen suomalaisen perustuslaillisen tulkinnan mukaan Porvoon valtiopäivillä perustettiin Suomen valtio.

Haminan rauha[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Haminan rauha solmittiin Porvoon maapäivien jälkeisen autonomisen tunnustuksen siivittämänä kun Suomi siirtyi venäjän alaiseksi itsehallinnolliseksi suurruhtinakunnaksi, asiasta laadittiin Haminan rauha joka oli Ruotsin ja Venäjän kahdenvälinen rauhansopimus, joka allekirjoitettiin 17. syyskuuta 1809 Haminassa, nykyisen Johanneksen kirkon paikalla sijainneessa linnoituksen komendantin virka-asunnossa. Rauha päätti 21. helmikuuta 1808 alkaneen Suomen sodan.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]