Suomen lähetyskunta

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun


Lähetyskunnan koollekutsuja Kreivi Friedrich Wilhelm von Buxhoevden oli venäläinen kenraali ja venäläisten joukkojen ylipäällikkö Suomen sodassa.
Lähetyskunnan puheenjohtaja Vapaaherra (sittemmin Kreivi) Carl Erik Mannerheim. Mannerheimistä tuli helmikuussa 1809 Porvoon valtiopäivien jäsen ja hän toimi Suomen suuriruhtinaskunnan hallituskonseljissa talousosaston jäsenenä ja kansliatoimituskunnan päällikkönä aina vuoteen 1816. Hän toimi Turun ja Porin läänin maaherrana 1816–1826.
Venäläisten joukkojen ylipäällikön kreivi von Buxhoevdenin paroni C.E. Mannerheimille 14.9.1808 myöntämä passi merkintöineen.

Suomen lähetyskunta (myös Suomen deputaatio) tarkoittaa Suomesta Pietariin marraskuussa 1808 lähtenyttä – tammikuun lopussa 1809 palannutta säätyjä ja maakuntia edustanutta joukkoa, joka keskusteli ja neuvotteli keisari Aleksanteri I:n kanssa Suomea koskevista asioista ja osoitti keisarille alamaisuutta.

Entisten Ruotsin kahdeksan suomalaisen maakunnan ja Venäjän keisarikunnan välinen tilanne vakiinnutettiin lähettämällä Suomesta kaikkia neljää säätyä edustanut lähetyskunta. Uudet alamaiset kävivät kumartamassa Venäjän valtaistuinta 30. marraskuuta 1808 C. E. Mannerheimin johtaman lähetystön muodossa. He tapasivat Aleksanteri I:n ja suomalaiset vakuuttivat uskollisuutta uudelle hallitsijalle. Keisari lupasi säilyttää aiemmat Suomessa voimassa olleet Ruotsin vallan aikaiset lait ja kirkon. Aleksanteri I teki lähetyskunnan kanssa sopimuksen, joka vastasi Viron ja Liivinmaan kaupunkien sekä aateliston kanssa vuonna 1710 tehtyjä kapitulaatiosopimuksia.

Lähetyskunnan lähettäminen herätti Suomessa aluksi paheksuntaa. Jouduttiin antamaan ilmoitus, ettei valtuuskunta voinut korvata säätyvaltiopäiviä ja lähetyskunta myös kieltäytyi esiintymästä valtiopäivien valtuuksin. Tämän vuoksi suomalaislähetystöllä ei ollut maapäivien päätösvaltaa, mutta se oli laatinut 15 asiakohdan esityslistan, johon keisari merkitsi myönteisen päätöksensä, ratkaisun jälkeen Keisari 5. tammikuuta 1809 loi ratkaisunsa pohjalta Suomelle erityisaseman ja otti näin tittelinä Suomen Suur-ruhtinaskunnan arvon, sekä listautti Suomen osaksi Venäjän valtakuntaa, tällä ratkaisulla Suomen autonominen asema (itsehallinto) vakiinnutettiin, Porvoossa 27. maaliskuuta 1809 pidettävillä valtio, maa tai herrainpäivillä, kokoon kutsuttujen säätyjen hallitsijanvakuutuksen antamiseksi 29. maaliskuuta 1809.

Lähetyskunnan esityslistaan sisältyi vähäpätöisiäkin asioita, mutta siihen oli myös merkitty kaikki Suomea olennaisesti koskevat asiat kuten: ”Yleinen turvallisuus, lait ja oikeuksien säilyttäminen ja hallituskomitean asettaminen”, jossa kenraalikuvernöörin virka perustettiin ja hänestä tuli komitean (myöh. Suomen senaatin) puheenjohtaja. Ensimmäiseksi hallituskomitean puheenjohtajaksi 1. joulukuuta 1808 valittiin vapaaherra Georg (Göran) Magnus Sprengtporten.

Matkan vaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Heinäkuussa 1808 eteläisen Suomen vallanneen Venäjän armeijan komentaja kenraali Friedrich Wilhelm von Buxhoevden lähetti neljän vallatun läänin maaherroille käskyn valita jäsenet Pietariin lähtevään lähetyskuntaan, jonka tehtävänä on esittää maan tarpeet keisari Aleksanteri I:lle. Kustakin läänistä tuli valita yksi aatelismies, yksi porvari ja yksi talonpoika. Turun ja Porvoon hiippakunnista valittiin molemmista yksi papiston edustaja. Myöhemmin ylipäällikkö Buxhoevden antoi yksittäisille kaupungeille oikeuden omaan edustajaan, kun Turun akatemia, hovioikeus ja Porvoon lukio olivat saaneet luvan lähettää omat edustajansa. Pohjois-Suomessa käynnissä olevasta sodasta huolimatta vaaleja ei kuitenkaan lykätty rauhantekoon asti. Lähetyskunta jäi siten edustamaan ainoastaan venäläisten hallussa olevia läänejä eli Uudenmaan ja Hämeen lääniä, Turun ja Porin lääniä, Kymenkartanon lääniä sekä Vaasan lääniä.

Balttilais-saksalainen von Buxhoevden oli määrännyt lähetystöön ylimääräiseksi edustajaksi venäläisille myötämielisen E. G. von Willebrandin, jota hän kaavaili puheenjohtajaksi lähetyskuntaan. Huonon ranskan taitonsa vuoksi von Willebrand ei kuitenkaan ollut hovikelpoinen. Valinta osui siten C. E. Mannerheimiin, joka osoittautuikin tehokkaaksi neuvottelijaksi. Ruotsalaisten Oravaisissa 14.9.1808 kärsimän tappion jälkeen von Buxhoevden määräsi lähetyskunnan saapumaan Pietariin.

Lähetyskunnan matka Suomesta Pietariin alkoi 22. lokakuuta 1808 ja lähetyskunta oli perillä Pietarissa lokakuun 25. päivä. Lähetyskunnan jäsenet kokoontuivat Pietarissa ensimmäistä kertaa 12. marraskuuta 1808. Pietariin matkustaneeseen lähetyskuntaan kuului 22 henkeä: neljä aatelista, neljä pappia, kuusi porvaria ja viisi talonpoikaa sekä kaksi henkilöä Turun akatemiasta ja yksi hovioikeuden edustaja.

Pietarissa lähetyskunnan jäsenet saivat tutustua muutaman kuukauden ajan hovin edustajan kanssa siihen kaikkeen hyvään ja Ruotsia parempaan, johon yhteys Venäjän kanssa tulisi johtamaan. Kullekin annettiin 10 ruplaa tuhlattavaksi seurapiireissä. Lähetystö oleskeli Pietarissa lokakuusta 1808 tammikuuhun 1809. Lähetyskunnan jäsenten oppaana toimi valtioneuvos Achloppkoff, joka keisarin määräyksestä esitteli julkisia rakennuksia.

Venäläisen valloituskäytännön mukaisesti tehtiin ns. kapitulaatiosopimus, jossa valloitetun alueen edustajat tunnustavat uuden hallitsijansa ja tämä puolestaan lupaa taata valloitetun alueen lait ja etuoikeudet.

Lähetyskunnan jäsenille järjestettiin tapaaminen keisarin kanssa. Erityistä mielenkiintoa herätti tutustuminen keisarinna Elisabetiin, jonka sisar oli Kustaa IV Adolfin puoliso eli suomalaisten entinen kuningatar Fredrika Dorotea.

Lähetyskunnan palattua järjestettiin Porvoon valtiopäivät Aleksanteri I:n määräyksestä 28. maaliskuuta 1809. Suomen sota oli tuolloin vielä käynnissä, mutta Venäjän osalta sota oli voitettu. Suomalaiset historiantutkijat ovat esittäneet erilaisia tulkintoja, olivatko Porvoossa Suomen historian ensimmäiset säätyvaltiopäivät vai perinteiset maapäivät, joiden kautta Ruotsin entiset kahdeksan maakuntaa siirrettiin Venäjän keisarin valtaan. Myöhemmin 1800-luvulla syntyneen suomalaisen perustuslaillisen tulkinnan mukaan Porvoon valtiopäivillä perustettiin Suomen suuriruhtinaskunta.

Haminan rauha solmittiin Porvoon maapäivien jälkeisen autonomisen tunnustuksen jälkeen, kun Suomi siirtyi Venäjän alaiseksi itsehallinnolliseksi Suur-Ruhtinaskunnaksi. Rauha päätti 1808 alkaneen Suomen sodan.

Jäsenten palkitseminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäiseksi palkittiin Suomen lähetyskunnan jäsenet. Aatelissäädyssä palkittiin C. E. Mannerheim Pyhän Annan I luokan rintatähdellä sekä Pyhän Vladimirin III luokan kaulanauhassa kannettavalla ritarimerkillä, E. G. von Willebrand Pyhän Annan I luokan ritarimerkillä. Professori G. E. von Haartman palkittiin Pyhän Vladimirin IV luokan ritarimerkillä ja briljanttisella kantasormuksella liuskojen kanssa, kuten muutkin pappissäädyn edustajat. Porvarissäädyn edustajat saivat kunniamerkin kultaisella lähetyskunnan mitalilla ja sinisillä nauhalla keisarilta kaulaan pujotettuna, sekä briljanttiset kantasormukset. Talonpoikaissäädyn edustajat saivat pienempää kokoa olevat mitalit kunniamerkkinä kaulaansa, jossa oli aleksandrovilainen nauha, sekä 500 ruplaa rahaa.

Aatelis- ja pappissäädyn edustajat palkittiin jälkikäteen venäläisillä ritarimerkeillä. Porvarissäädyn kuusi ja talonpoikien viisi edustajaa saivat keisarin vastaanottoa edeltävänä päivänä kunniamerkkinä kultaisen kaulassa kannettavan mitalin. Porvarien mitali painoi 20 dukaattia (70 g) ja sen nauha oli vaaleansininen. Talonpoikien mitali painoi 10 dukaattia (35g) ja sillä oli punainen nauha. Värit vastasivat korkea-arvoisten Pyhän Andreaksen ja Pyhän Aleksanteri Nevskin ritarikuntien nauhavärejä.

Lähetyskunnan jäsenet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aateliset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. Carl Erik Mannerheim (puheenjohtaja)
  2. Ernst Gustaf von Willebrand (kenraali)
  3. Peter Kristian Silfversköld (sotaneuvos)
  4. Karl Fredrik Rotkirch (toimitussihteeri)
Papiston edustajat Turun ja Porvoon hiippakunnista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. Fredrik Lebell (kirkkoherra)
  2. Ivar Wallenius (kirkkoherra)
  3. Nils Johansson Aejmelaeus (kappalainen)
  4. Gustaf Gadolin (kappalainen ja professori)
Porvarit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. Johan Henrik Linderth (kauppias)
  2. Jean Gabriel Tjaeder (kauppias)
  3. Eric Borgström (myöh. Solitander) (kauppaneuvos ja varapormestari)
  4. Jonas Carlstedt (pormestari)
  5. Carl Magnus Engman (raatimies)
  6. Kristian Trapp (kauppias ja poliitikko)
Talonpojat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. Petter (Pehr) Klockars (lautamies)
  2. Bengt (Pentti) Laurikainen (lautamies)
  3. Kustaa Caven (lautamies)
  4. Jahvetti Kaitala (rälssitalonpoika)
  5. Matti Pikkarainen, Oulusta (Oulunsalosta) sääty-valtiopäivämies Norrköpingin valtiopäivillä.
Turun yliopiston sekä Porvoon kymnaasilukion edustajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. Gabriel Erik von Haartman (Turun akatemian rehtori)
  2. Adolf Tandefelt (poliitikko)
Turun hovioikeuden edustaja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. Robert Henrik Rehbinder (kreivi ja tuomari) Robert toimi lähetyskunnan asioiden esittelijänä suoraan keisarille.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]