Pompeji

Kuva pompejilaiselta kadulta vuonna 2003.

Pompeji eli Pompeiji (lat. Pompeii) oli roomalainen kaupunki Campaniassa. Se ja Herculaneum, Stabiae, Oplontis sekä Boscoreale tuhoutuivat Vesuviuksen purkauksessa vuonna 79. Pompeji on ollut laajojen arkeologisten tutkimusten kohteena vuodesta 1748, ja on siksi parhaiten tunnettu antiikin maaseutukaupunki. Suuri osa kaupungista on kuitenkin yhä tutkimatta. Kaivaukset jatkuvat edelleen ja uusia löytöjä tehdään usein. Pompeji on UNESCOn maailmanperintökohde.

Varhainen historia

Pompeji sijaitsi Sarnusjoen suulla vanhan laavakerrostuman päällä. Alueesta pohjoiseen tehdyt kaivaukset osoittavat, että Vesuvius oli purkautunut tuhoisasti aiemminkin ainakin vuoden 1800 eaa. tienoilla. Ensimmäiset arkeologiset löydöt Pompejin alueelta ovat 900–800-luvuille eaa. ajoitetut hautalöydöt. Tällöin alueella ei ilmeisesti vielä ollut pysyvää asutusta, vaan se toimi tilapäisenä kauppapaikkana. Pompejista kehittyi satamakaupunki 600-luvulla eaa. Se toimi välittäjänä kreikkalaisten siirtokuntien ja etruskien välillä. Paikka oli jo vanhastaan toiminut kreikkalaisten ja foinikialaisten merimiesten satamana. Asukkaat Pompejissa puhuivat ilmeisesti oskia.

Pompejin palaestra eli harjoituskenttä.

500-luvulla kreikkalainen ja etruskivaikutus kilpailivat, etruskivaikutus jäi voitolle. Kreikkalaisesta vaikutuksesta Pompejiin rakennettiin kuitenkin ainakin Herakleen ja Apollonin temppelit. Myöhemmin 400-luvulla eaa. samnilaiset valloittivat sen muiden Campanian kaupunkien tavoin. Uusi hallinto toi mukanaan myös uuden arkkitehtuurin. Kaupunkia laajennettiin ja linnoitettiin. Samnilainen kausi kesti yhteensä kolme vuosisataa. Kaupunkiin tuli Juppiterin ja Venuksen temppelit.

Pompeji kuului kaupunkiliittoon, jolla oli liittosopimus Rooman kanssa samnilaissodista lähtien. Pompeji nousi Roomaa vastaan liittolaissodassa. Roomalainen sotapäällikkö Sulla valtasi sen vuonna 89 eaa. Kaupunki vastusti Roomaa vielä uudestaan, mutta lopulta sodan päätyttyä vuonna 80 eaa. se antautui ja sinne perustettiin roomalainen sotilassiirtokunta Colonia Cornelia Veneria Pompeianorum. Vanhojen asukkaiden omaisuus takavarikoitiin ja roomalaiset tulivat kaupungin johtoon. Osa omaisuudesta palautettiin myöhemmin.

Kaupungista tuli tärkeä linkki Roomaa kohti kulkeville kauppareiteille. Kaupungin väkiluku kasvoi, suurimmillaan se saattoi olla n. 20 000. 40-luvulla jaa. ilmeni levottomuuksia ja kiistoja naapurikaupunkien kanssa. Kaupungissa tapahtui keisariajalla kaksi suurta maanjäristystä, toinen vuonna 62, toinen muutama kuukausi ennen vuoden 79 tulivuorenpurkausta. Vuoden 62 maanjäristystä seurasi laaja uudelleenrakennusohjelma ja useita sosiaalisia ja poliittisia muutoksia.

Kaupunki ja kaupunkilaiset

Pompejin historiallinen kartta vuodelta 1888. Vesuvius kartasta pohjoiseen, Sarnusjoki itään, Napolinlahti länteen. Amfiteatteri idässä.

Kipsivaloksia purkauksen uhreista.

Laajan arkeologisen tutkimuksen avulla on pystytty muodostamaan hyvä kuva Pompejin rakenteesta ja siellä eläneiden ihmisten elämästä. Vuoden 62 (tai mahdollisesti 63) maanjäristyksessä tuhoutuneiden rakennusten tilalle oli rakennettu runsaasti uusia rakennuksia. Kaupunki oli rakennettu tavalliseen roomalaiseen asemakaavaan. Siellä oli joitain kerrostalojakin. Kadut olivat päällystetyt ja katujen varsilla oli korotetut jalkakäytävät. On myös huomattavaa, että Pompeji poikkeaa rakenteeltaan esimerkiksi Herculaneumista. Jälkimmäinen oli luonteeltaan lomakaupunki, kun taas Pompeji oli enemmän kauppakaupunki.

Kaupungista löytyi forum ja sen välittömästä läheisyydestä tärkeimmät palvelut. Oli kaksi teatteria, kolme kylpylää, temppeleitä, kauppahalli (macellum) ja amfiteatteri. Lisäksi oli palaestra. Se oli pylväskäytävien ympäröimä harjoituskenttä, jonka keskellä oli syvennys uimista ja meritaistelunäytöksiä varten. Oli myös kauppoja, kapakoita ja bordelleja. Amfiteatteri oli peräisin noin vuodelta 80 eaa., eli se on varhaisin tunnettu amfiteatteri. Vuonna 59 jaa. amfiteatterissa oli urheilumellakka pompejilaisten ja läheisten nucerialaisten välillä. Verisen yhteenoton seurauksena näytökset kiellettiin kaupungissa kymmeneksi vuodeksi.

Sapfoksi kutsuttu fresko.

Pompejissa nähdään todisteita roomalaisesta uskonnonharjoittamisesta. Villa dei Misteriksi (Mysteerien huvilaksi) nimetyn rakennuksen seinillä on kuvattu nuorten naisten uskonnollisia initiaatioseremonioita Bacchuksen eli Dionysoksen kulttiin. Jo roomalaiset pitivät Bacchuksen palvontamenoja ja niihin liittyneitä orgioita rappiollisina. Talon freskoissa nähdään esimerkiksi siivekäs olento ruoskimassa nuoria tyttöjä ja hysteerisesti tanssivia alastomia naishahmoja. Pompejissa nähdään myös ensimmäisellä vuosisadalla suosittujen itämaisten uskontojen vaikutusta. Kaupungissa oli esimerkiksi egyptiläisen Isis-jumalattaren kultin temppeli. Lisäksi on löydetty itämaiseen Jeesus-kulttiin eli kristinuskoon liittyviä piirtokirjoituksia, vaikka kaupungin tuhoutuessa kultti ei vielä ollutkaan yhtä suosittu kuin muut vastaavat kultit.

Pompejin varallisuus oli monilta osin lähtöisin lähiseutujen oliiviöljyn ja viinin kaupasta. Pompejissa oli myös teollisuutta. Vanuttamot olivat tärkeä ala. Vanuttajat valmistivat villavaatteita polkemalla ja hakkaamalla. He myös kunnostivat vanhoja vaatteita. Vanuttajat käyttivät toiminnassaan potaskan ja kuohusaven sekoitusta sekä virtsaa liuottimena. Vanuttamoiden ulkopuolelle oli sijoitettu ruukkuja, joihin ohikulkijat lahjoittivat vanuttamon tarvitsemaa nestettä. Vanuttamonomistaja saattoi suorastaan rikastua elinkeinollaan. Pompejissa oli 30 rekisteröitynyttä leipomoa. Lisäksi kaupunki oli kuuluisa garumistaan. Se oli kaloista auringossa mädättämällä ja niistä sitten mehut puristamalla tehty käynyt kastike, joka oli keskeinen aines monissa roomalaisruoissa. Edellä mainittujen alojen lisäksi tuotettiin amforoita maataloustuotteiden kuljetukseen. Tämä teollisuus saattoi kuitenkin olla jo vähenemässä purkauksen aikoihin.

Purkaus

Purkauksessa vapautuneen tuhkan leviämislaajuus ja suunta kuvattu kartassa mustalla

Tiedosto:Pompeii the last day 1.jpg

Tietokoneavusteisesti dramatisoitu näkemys Vesuviuksen purkautumisesta, BBC:n ohjelmasta Pompejin viimeinen päivä.

23. elokuuta 79, keisari Tituksen hallintokaudella, Vesuvius purkautui. Päivä oli sattumalta Vulcanalia, tulen jumalan juhla. Purkaus alkoi räjähdyksellä. Tulivuori syyti ainakin sata miljoonaa tonnia tuhkaa ja hohkakiveä ilmaan arviolta jopa 15 kilometrin korkeuteen. Aurinko peittyi näkyvistä. Luoteistuuli levitti materiaalia ja myrkyllisiä kaasuja kohti vuoren eteläpuolella sijainnutta Pompejia. Se hautautui jopa viiden metrin hohkakivi- ja tuhkakerroksen alle. Ilmeisesti tulivuoren muoto muuttui purkauksen yhteydessä radikaalisti.^lähde?

Noin 2 000, mahdollisesti jopa 3 000 ihmistä menehtyi. Samalla tuhoutui myös läheinen Herculaneumin kaupunki. Ihmiset eivät olleet tietoisia Vesuviuksen luonteesta tai edes siitä, mikä tulivuori on, joten purkaukseen ei ollut osattu varautua. Tulivuori oli oireillut jo pitemmän aikaa, ja maanjäristyksiä oli esiintynyt, mutta merkkejä ei osattu tulkita oikein. Eräs roomalaisten yleisistä selityksistä tulivuorille ja niihin liittyville maanjäristyksille olivat niiden alle haudatut jättiläiset, jotka aiheuttivat lähialueille maanjäristyksiä. Sata vuotta myöhemmin Cassius Dio kirjoittikin, että ennen purkausta jättiläishavainnot olivat lisääntyneet. Ajan uudenaikaisimman tieteellisen selityksen ilmiölle esittää Seneca. Hän oli muutamia vuosia ennen purkausta arvioinut, että maanjäristyksillä oli tekemistä myrskyjen kanssa, ja maailman eri osat olivat jotenkin yhteydessä toisiinsa. Näiden näkemysten pohjalta purkauksen ennustaminen oli mahdotonta.^lähde?

Purkauksesta on säilynyt yksi silminnäkijäkuvaus kuululta kirjailijalta Plinius nuoremmalta. Hänen enonsa, luonnontutkija ja laivastokomentaja Plinius vanhempi kuoli purkauksessa lähdettyään evakuoimaan asukkaita Vesuviuksen läheisyydestä. Hän kuoli todennäköisesti hiilidioksidimyrkytykseen.^lähde?

Plinius nuorempi kirjoitti historioitsija Tacitukselle:

»(Enoni) oli siihen aikaan laivaston komentajana Misenumissa. 24. elokuuta noin kello yksi iltapäivällä äitini pyysi häntä katsomaan pilveä, joka näytti epätavallisen kokoiselta ja muotoiselta. (...) Tältä etäisyydeltä oli epävarmaa, mistä vuoresta pilvi nousi, myöhemmin kävi ilmi, että se oli tullut Vesuviuksesta. Pilven ulkonäöstä en voi antaa tarkempaa kuvausta kuin sanoa sen olleen pinjan kaltainen. Se nousi hyvin korkealle ja muodosti pitkän rungon, joka levisi ylhäällä kuin oksiksi. (...) Se näytti välillä kirkkaalta, välillä tummalta ja pilkulliselta.»

Plinius nuorempi kuvaa enonsa ja itsensä rauhallisuuden perikuviksi luonnonvoimien edessä, aivan kuten stoalaisen filosofian harrastajille oli sopivaa. Kaikki muut sen sijaan olivat ilmeisessä paniikissa tapahtumien johdosta. On mielenkiintoinen sattuma, että Plinius vanhempi oli paikalla, sillä hänellä oli todennäköisesti senhetkisen maailman parhaat edellytykset tunnistaa ilmiö. Hänkin kuitenkin suhtautui siihen lähinnä uteliaasti.^lähde?

Purkaus kesti yhteensä yli vuorokauden. Pompeji oli kauempana kuin Herculaneum, joka peittyi saman tien mudan ja laavan sekoitukseen. Pompejista alkuvaiheessa paenneet ihmiset pystyivät vielä pelastautumaan, sillä satanut tuhka ja hohkakivi ovat suhteellisen kevyttä materiaalia ja ulkona liikkuminen oli mahdollista. Useimmat asukkaat eivät kuitenkaan ymmärtäneet paeta tai he pelkäsivät omaisuutensa tulevan ryöstetyksi heidän poissa ollessaan. Osa paenneista palasi kaupunkiin kesken purkauksen.^lähde?

Jonkin ajan kuluttua, puolenyön aikoihin, pilvi syöksyi alas vuoren rinteitä. Nykyisin tällaista kuumasta kaasusta, tuhkasta ja kivestä muodostunutta purkauspilveä sanotaan pyroklastiseksi tuhkapilveksi. Sen nopeus saattaa olla yli 100 km/h. Maa järisi. Meri vetäytyi taaksepäin ja vyöryi sitten rantaan. Tätä sanotaan nykyisin tsunamiksi. Tähän mennessä tuhkakiveä oli satanut kaupunkiin kolmisen metriä. Pyroklastisia vyöryjä oli useita.^lähde?

Vesuviuksen purkaus oli valtava katastrofi myös Roomalle. Toisin kuin aikaisemmin maanjäristysten jälkeen, kaupunkeja ei enää rakennettu uudelleen. Roomalaiset kuitenkin suorittivat paikalla myöhemmin tunnelikaivauksia, joiden yhteydessä ryöstettiin arvokkaita esineitä. Vuoren pohjoispuoli toipui paljon paremmin. Napolinlahti kokonaisuutena taantui kuitenkin hyvin pitkäksi aikaa.^lähde?

Tutkimus

Aleksanteri Suuri, yksityiskohta, Faunin talo.

Mosaiikki. Alla lukee "Cave canem", "varo koiraa".

Purkauksen jälkeen Pompeji unohdettiin pitkälti yli tuhanneksi vuodeksi. 1500-luvulla alueella mahdollisesti suoritettiin jonkinlaista aarteenetsintää. Naapurikaupunki Herculaneum löydettiin 1738 ja Pompeji 1748. Kaivaukset olivat satunnaisia 1760-luvulle asti. Tämän jälkeen tehdyt löydöt vilkastuttivat kaivaustoimintaa. Kaivausten tavoite tässä vaiheessa oli lähinnä arvokkaiden tai kauniiden esineiden etsintä, ja paljon arvokasta tietoa menetettiin menetelmien karkeuden vuoksi.^lähde?

1700-luvun kaivaukset liittyivät myös monelta osin Napolin kuningaskunnan valtiolliseen imagonparannukseen. Kaivaukset olivat monilta osin tunnelikaivauksia. Tunnelit täytettiin kaivausten jälkeen uudelleen ja kokonaiskuvaa alueesta ei saatu. Alueesta piirrettiin monia kauniita kuvia, jotka eivät kuitenkaan täyttäneet tieteellisiä vaatimuksia. Jotkin ajan oppineet kuten Johann Winckelmann vastustivat tätä kaivaustyyliä. Pompejin löydöt herättivät mielenkiintoa ympäri Eurooppaa valistusajalla. Uusklassismin syntyyn löydöillä oli suuri vaikutus. Myös antiikintutkimus virisi uudelleen. Arkeologia kehittyi ja monia muitakin antiikin aikaisia kohteita löydettiin.^lähde?

Kun ranskalaiset hallitsivat Napolia 1806–1815, muuttuivat myös kaivausmenetelmät järjestelmällisempään suuntaan. Parhaimmillaan ranskalaisten palveluksessa oli 1500 kaivajaa. Myös ensimmäinen turistikartta piirrettiin.^lähde?

Ranskalaiskauden loputtua määrärahat vähentyivät ja kaivaukset hidastuivat. Vuodesta 1863 lähtien otettiin käyttöön uusia menetelmiä, jotka säilyttivät löydöt paremmin. Silti suurin osa freskoista ja mosaiikeista siirrettiin yhä Napoliin. Kaivausten johdossa oli tuolloin yli kymmenen vuotta italialainen arkeologi Giuseppe Fiorelli. Hänen seuraajansa alkoivat suojata kaivettuja taloja uusilla katoilla. Vuonna 1882 August Mau loi pompejilaisten maalaustyylien luokittelujärjestelmän, joka on edelleen roomalaisten seinämaalausten luokittelun perusta.

Uusia löytöjä tehtiin edelleen ja vanhojen löytöjen tutkimusta jatkettiin läpi 1900-luvun. Nykyisin kaivauslupia on suhteellisen helppo saada, kunhan suostuu yhteistoimintaan muiden ryhmien ja italialaisten kanssa. Paikalla on yhteensä parikymmentä kansainvälistä tutkimusryhmää. Kaivausalueeksi annetaan usein jo aiemmin esiinkaivettuja, mutta puutteellisesti dokumentoituja alueita. Niistä on onnistuttu saamaan merkittävästi lisätietoa. Kun aiemmin tutkimukset ylsivät vain vuoden 79 katutasoon, on nykyisin alettu tehdä kaivauksia myös varhaisimmista kerroksista.^lähde?

Pompejin 66 hehtaarin alueesta on edelleen esiinkaivamatta noin kolmasosa. Kaivauksia on haluttu useaan otteeseen nopeuttaa, mutta tähän ei ole ryhdytty. Tuhkakerros suojaa kaivamattomia osia hyvin ja työssä on haluttu edetä huolellisesti. Kaupunki on nykyisin myös merkittävä turistikohde. Turistien suuri määrä on samanaikaisesti sekä tärkeä tulonlähde että vaara. Suurten ihmisvirtojen myötä löytöjen turmeltumisen riski kasvaa.^lähde?

Suomalainen tutkimus

Seinäfresko uskonnollisista initiaatiomenoista, Mysteerien huvila.

Lintumosaiikki, Faunin talo.

Fauni, Faunin talo.

Suomalaisella Pompejin tutkimuksella on pitkät perinteet. Suomalaisia matkailijoita on vieraillut alueella 1700-luvulta lähtien ja ensimmäinen matkaopas suomalaisille julkaistiin jo 1800-luvulla.

Varsinaista Pompejia koskenutta tieteellistä tutkimusta alettiin Suomessa harjoittaa 1930-luvulla, jolloin myöhempi Helsingin yliopiston roomalaisen filologian professori Veikko Väänänen julkaisi väitöskirjan vulgaarilatinasta, eli tavallisen kansan kielimuodosta. Pohjautuen Pompejin piirtokirjoituksiin Väänänen osoitti, että latinassa oli jo tuolloin piirteitä, joiden luultiin ilmestyneen vasta romaanisiin kieliin. Väänäsen väitöskirja oli hyvin suosittu myös ulkomailla, ja hän tiettävästi lanseerasi termin vulgaarilatina tutkijapiirien käyttöön.

Sotavuodet haittasivat suomalaista tutkimusta, mutta 1960-luvulta lähtien se vilkastui uudestaan Väänäsen tultua Suomen Rooman instituutin johtajaksi. Suomalaiset toisen polven Pompejin tutkijat perehtyivät muun muassa Pompejin keramiikkaan, piirtokirjoituksiin ja väestöön sekä kunnallispolitiikkaan. Myöhemmin kolmannen polven tutkijat tarkastelivat esimerkiksi naisten asemaa Pompejissa, lintuaiheita mosaiikeissa ja esiroomalaisia piirtokirjoituksia. Uudella vuosituhannella Pompejia tutkii jo neljäs suomalainen tutkijasukupolvi.

Vaikka Suomessa on tutkittu Pompejia jo suhteellisen pitkään, kaivauksia paikan päällä ei juurikaan ole tehty. Suomalaisia oli tiettävästi toivottu myös tekemään kaivauksia, mutta asiassa ei pitkään aikaan edetty. Lopulta vuonna 1998 heräsi ajatus suomalaisista kaivauksista. Vuonna 2001 Helsingissä järjestetyn Pompeji-seminaarin yhteydessä asiasta keskusteltiin jo vakavasti ja suomalaisille tarjottiin regio (alue) 9:n insulaa (korttelia) 3. Kun kaivausluvat ja rahoitus onnistuttiin järjestämään, kaivaukset päästiin aloittamaan emeritusprofessori Paavo Castrénin johdolla.^lähde?

Helsingin yliopiston Pompeji-tutkimusprojektin nimenä on Expeditio Pompeiana Universitatis Helsingiensis (EPUH). Suomalaisten tutkima insula oli kaivettu esiin alun perin 1800-luvulla. Löytöä ei kuitenkaan ole ikinä kunnolla dokumentoitu, ja kaivaukset olivat jääneet keskeneräisiksi. Tärkeä osa insulaa on ylellinen niin kutsuttu Marcus Lucretiuksen talo. Suomalaiseen ryhmään kuuluu noin 20 henkeä, muun muassa arkeologeja, taidehistorioitsijoita, mittausryhmä ja valokuvaajia. Helsingin yliopiston lisäksi tutkimuksessa on mukana Metropolian muotoiluinstituutti. Tutkimus on tuottanut runsaasti tietoa, joka täydentää kuvaa Pompejin historiasta. Tutkimuksen yhteydessä tuotetaan esimerkiksi tarkempia karttoja ja kolmiulotteisia malleja korttelista.

Vuonna 2008 Amos Andersonin taidemuseossa järjestettiin suurempi Pompeji-aiheinen näyttely nimellä Domus Pompeiana - Talo Pompejissa.

Löydöt

Seuraavassa on esitelty muutamia Pompejista tehtyjä arkeologisia löytöjä. Niistä ovat hyötyneet etenkin taidehistoria ja kielitiede, mutta myös politiikantutkimus ja kaupunkisuunnittelun tutkimus.

Uhrit ja tavarat

Purkaukseen kuolleiden ihmisten, eläinten ja tavaroiden laavan sisään jättämiin onkaloihin on kaadettu kipsiä, jonka seurauksena niistä on saatu dramaattisia kipsivaloksia. Monet vainajat näyttävät pyrkineen peittämään suunsa. Tästä on päätelty, että he kuolivat purkauksen kaasuihin.^lähde?

Tuhka säilytti monia muualla huonosti säilyneitäkin esineitä, kuten lasia. Löytöjä tehdään yhä edelleen. Heinäkuussa 2005 paljastettiin Pompejista löydetty hopeinen ruokailuastiasto. Yhteensä noin neljän kg:n painoinen astiasto oli näyttävästi koristeltu ja hyvin säilynyt.

Freskot ja mosaiikit

Pompejista on löytynyt useita hämmästyttävän hyvin säilyneitä freskoja ja mosaiikkeja. Lisäksi on löydetty lukematon määrä muita esineitä. Näillä löydöillä on ollut merkittävä vaikutus maalaustaiteen suuntauksiin Euroopassa.

Esimerkkejä taiteesta:

• Faunin talo. Esiroomalaisen kauden suurin talo Pompejissa. Nimetty löydetyn faunin patsaan mukaan. Rakennus säilynyt noin vuoden 110 eaa. asussa. Ala noin 3000 m². Lattiassa Aleksanteri-mosaiikki, joka esittää Aleksanteri Suurta Bukefaloksella Issoksen taistelussa tai Gaugamelan taistelussa. Mosaiikin koko noin 3·5 metriä. Se on todennäköisesti kopio kreikkalaisesta alkuperäismaalauksesta. Se löydettiin 1831 ja on näytteillä Napolin kansallismuseossa.
• Mysteerien huvila, Villa dei Misteri. Talon seinissä on kuvattu esimerkiksi Dionysoksen kulttiin liittyviä uskonnollisia seremonioita.

Eroottinen taide

Monet Pompejista löydetyistä freskoista, symboleista ja jopa käyttötavaroista ovat luonteeltaan eroottisia tai suorastaan pornografisia. Roomalaisen kulttuurin käsitys seksuaalisuudesta poikkesi nykyisestä huomattavasti ja tämä on aiheuttanut jotain ongelmia tutkimusten yhteydessä. 1700- ja 1800-luvulla Pompejista tehtyjä eroottisia löytöjä jopa peitettiin tai piilotettiin yleisöltä. Tämän jälkeen esineet ovat olleet esillä vaihtelevasti. 1960-luvulla ne olivat näytteillä lyhyen aikaa, ja uudestaan vuodesta 2000.

Eräs mielenkiintoisimmista rakennuksista tässä suhteessa oli bordelli (lupanar), joka oli kattavasti koristeltu eroottisella taiteella ja piirtokirjoituksilla.^lähde?

Piirtokirjoitukset

Pompejista on löydetty lukuisia piirtokirjoituksia. Ne ovat antaneet korvaamatonta tietoa tavallisten ihmisten puhumasta latinasta varhaisella keisariajalla. Lisäksi niistä on voitu selvittää pienen maaseutukaupungin elämää. Esimerkiksi roomalainen kunnallispolitiikka, kunnallisvaalit ja vaalimainokset tunnetaan lähes yksinomaan Pompejista.^lähde?

Eräisiin viiniruukkuihin oli kirjoitettu nykyistä mainoskieltä muistuttava sanaleikki Vesuvinum (yhdistelmä sanasta Vesuvius ja sanasta vinum, viini). Seiniin kirjoitetuissa graffiteissa saatetaan ylistää kirjoittajan suosikkigladiaattoria. Kapakoiden seinissä saatetaan mainostaa, että tarjolla on myös prostituoituja. Kauppias oli kirjoittanut talonsa lattiaan "Salve, lucru", "Terve, raha". Erään talon seinissä on annettu ohjeita oikeaoppiseen juhlanviettoon:

Utere blandiis odiosaque iurgia differ, si potes, aut gressus ad tua tecta refer.

Keskustele miellyttävästi ja jätä ikävät riidat mielestäsi, jos voit, tai saat mennä takaisin kotiisi.

Lähteet

• Carcopino, Jérôme: Sellaista oli elämä keisarien Roomassa. WSOY, 2001. ISBN 951-0-19874-9.
• Castrén, Paavo & Pietilä-Castrén, Leena: Antiikin käsikirja. Otava, 2000. ISBN 951-1-12387-4.
• Castrén, Paavo: Pompejin tutkimus ajankohtaista aina, Tieteessä tapahtuu 4/2004.
• Castrén, Paavo et al.: Pompeji: tuntematon tunnettu. Esitelmä Tieteen päivillä 2005 (Saatavilla sivuilta videona. Esitelmä suomalaisesta tutkimuksesta, joka kattaa osin samat asiat kuin Tieteessä tapahtuu-lehden artikkeli)
• Harris, Nathaniel: Antiikin Rooma. Gummerus, 2004. ISBN 951-20-6709-9.

Kirjallisuutta

• Castrén, Paavo: Pompejilaisia kohtaloita. Otava, 2006. ISBN 951-1-18929-8.
• Castrén, Paavo (toim.): Domus Pompeiana - Talo Pompejissa. Otava, 2008. ISBN 978-951-1-22415-0.

Aiheesta muualla

• Viralliset sivut (englanniksi) ja (italiaksi)
• BBC:n Pompeji-artikkeleita (englanniksi)
• Helsingin yliopiston Pompeji-projekti tutkii muinaisen Pompejin keskustassa sijaitsevaa korttelia.
• Domus Pompeiana – Talo Pompejissa Näyttely Amos Andersonin taidemuseossa Helsingissä 1.3.–25.5.2008.

Unescon maailmanperintökohteet Italiassa

• Agrigento
• Alberobellon trullitalot
• Alppien paalutalot (yhteinen viiden muun maan kanssa)
• Amalfin rannikko
• Aquileia
• Assisin fransiskaanikohteet
• Berninan rautatie (yhteinen Sveitsin kanssa)
• Casertan palatsi, Vanvitellin akvedukti, San Leucion rakennusryhmä
• Castel del Monte
• Cerveteri, Tarquinia
• Cilento ja Vallo di Diano, Paestum, Velia, Certosa di Padula
• Crespi d’Adda
• Dolomiitit
• Etna
• Ferrara
• Firenze
• Genova: Le Strade Nuove ja Palazzi dei Rolli
• Ivrea
• Langobardien hallintokeskukset Italiassa
• Liparisaaret
• Mantova ja Sabbioneta
• Medicien villat ja puutarhat
• Modenan katedraali, Torre Civica ja Piazza Grande
• Monte San Giorgio (yhteinen Sveitsin kanssa)
• Napoli
• Padovan kasvitieteellinen puutarha
• Piazza dei Miracoli
• Piemonten ja Lombardian pyhät vuoret
• Piemonten viinimaisema: Langhe-Roero ja Monferrato
• Pienza
• Pompeji, Herculaneum, Torre Annunziata
• Portovenere, Cinque Terre ja saaret Palmaria, Tino ja Tinetto
• Ravennan varhaiskristilliset rakennukset
• Rooma
• San Gimignano
• Santa Maria delle Grazie
• Sassi di Matera
• Savoijin kuninkaallisen suvun asuinrakennukset
• Siena
• Su Nuraxi di Barumini
• Syrakusa ja Pantalican kivinen nekropolis
• Urbino
• Val Camonica
• Val di Noto
• Val d’Orcia
• Venetsia
• Verona
• Vicenza ja Veneton palladiolaiset villat
• Villa Adriana
• Villa d'Este
• Villa Romana del Casale