Napolinlahti

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Napolinlahti
Napolinlahti Napolin edustalla. Horisontissa Vesuvius.

Napolinlahti sijaitsee Italian rannikolla Tyrrhenanmerellä, Napolin kaupungita lounaaseen. Lahti on noin 15 km leveä ja ulottuu 32 km Cape Misenosta kaakkoon Campanella Pointiin. Lahti tunnetaan kauniista maisemistaan.[1]

Napolinlahden rannalla ovat mm. tulivuori Vesuvius ja Napolin satamakaupunki sekä Pozzuoli, Torre Annunziata, Castellammare di Stabia ja Sorrento.[1]

Napolinlahti ja sen saaret, ovat suosittuja matkailualueita. Procida ja Ischia sijaitsevat lahden pohjoisosassa, Capri etelämpänä.[2]

Geologia ja historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Napolinlahden ympäristö on tuliperäistä aluetta ja siellä on kuumia lähteitä.[3] Napolinlahdella on tapahtunut ikäviä tulivuorenpurkauksia, joista pahin tapahtui vuonna 79, jolloin Herculaneum ja Pompeji jäivät tuhkan alle. Kaupungit on sittemmin kaivettu esiin.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Bay of Naples Encyclopedia Britannica. Viitattu 17.9.2015.
  2. The Islands of the Gulf of Naples italian tourist office. Viitattu 17.9.2015.
  3. Discovering Roman ruins and underwater towns in the Gulf of Naples Newsweek. Viitattu 17.9.2015.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä Italiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.