Platon

Wikipediasta
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 4. elokuuta 2006 kello 21.31 käyttäjän Thi (keskustelu | muokkaukset) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Platon Rafaelin maalauksessa Ateenan koulu

Platon (m.kreik. Πλάτων, 427—347 eaa) oli Sokrateen kuuluisin oppilas ja Aristoteleen opettaja. Hän oli antiikin suurimpia filosofeja.

Platon tunnetaan erityisesti klassisesta ideaopistaan, sekä kirjoittamistaan dialogeista (mm. Pidot, Faidros, Valtio), kirjeistään, sekä Sokrateen puolustuspuheesta. Platonin dialogit ovat antiikin ainoina säilyneet kaikki nykypäivään, mutta osaa hänen nimissään kulkevista teoksista pidetään epäperäisinä, myöhempien platonikkojen kirjoittamina.

Platon oli rationalisti ja dualisti. Hän oli tyyliltään kirjailija, joten hänen kirjoituksensa sisälsivät tarinoita, vertauskuvia ja myyttejä yhdistettynä filosofiseen analyysiin. Platon kirjoitti myös Sokrateen kirjoituksia muistiin, ja myös Platonin dialogeissa Sokrates on miltei poikkeuksetta pääosassa. On kuitenkin epäselvää, missä määrin Sokrateen hahmon mielipiteet dialogeissa ovat todellisen historiallisen Sokrateen ajatuksia, ja missä määrin Platonin omia ajatuksia, jotka on pantu Sokrateen nimiin.

Elämä

Platon

Nuoruus

Platon oli kotoisin Ateenasta. Hänen isänsä oli Ariston, Aristokleen poika, ja hänen äitinsä Periktione. Platon syntyi suhteellisen aristokraattiseen perheeseen, sillä hän oli äitinsä puolelta sukua tunnetuille valtiomiehille Solonille ja Glaukonille. Myös hänen isänsä oli ylimyksellistä sukua. Platonilla oli kaksi veljeä, Adeimantos ja Glaukon, ja sisar Potone, joka oli Platonin myöhemmän oppilaan Speusippoksen äiti.

Diogenes Laertioksen mukaan Platonin oikea nimi oli isoisänsä mukaan Aristokles. Lempinimen Platon hänen sanotaan saaneen painikumppaneiltaan. Se tarkoittaa kreikaksi leveää (platys). Ei tiedetä tarkoitettiinko sillä mahdollisesti hänen ulkoista olemustaan, kuten otsaa tai rintakehää, tai esimerkiksi painityyliä. Joidenkin mukaan Platon olisi kuitenkin ollut hänen oikea nimensä, ja se oli myös tavallinen nimi tuohon aikaan. Painijana Platonin kerrotaan osallistuneen muun muassa Pythian ja Isthmoksen kisoihin. Urheilun lisäksi nuorta Platonia kiinnosti runous ja piirtäminen. Hänen sanotaan kirjoittaneen sekä dityrambeja, lyriikkaa, tragedioita että epigrammeja. Diogeneen mukaan hän toimi Ateenassa kuoronjohtajana.

Sokrateen oppilaana

Platon tutustui Sokrateehen 20-vuotiaana vuonna 407 eaa., ja hänestä tuli välittömästi tämän oppilas. Hän oli saanut yhteiskuntaluokkansa mukaisesti hyvän koulutuksen ja perehtynyt filosofiaan jo aiemmin, mutta Sokrateen tapaamisen jälkeen filosofiasta tuli hänen elämäntehtävänsä. Taustansa vuoksi Platonille olisi ollut luonnollista antautua poliittiselle uralle, mutta Ateenan levottomat ajat Peloponnesolaissotaa seuranneina vuosina saivat aikaan sen, että hän hylkäsi politiikan. Legendan mukaan Platon hautasi myös haaveensa runoilijan urasta kuultuaan ensimmäistä kertaa Sokrateen puhuvan. Hänen kerrotaan polttaneen kirjoittamansa tragediat päästyään perille uudesta kutsumuksestaan. Näiden perinteisen vaikuttamiskeinojen, politiikan ja kirjallisuuden, sijasta hän valitsi oman tapansa uudistaa yhteiskuntaa ja hahmotella omanlaistaan yhteiskuntautopiaa.

Platon ihaili Sokratesta niin paljon, että teki Sokrateesta myöhemmin dialogiensa päähenkilön ja laittoi omat ajatuksensa tämän nimiin. Todellisuudessa ajatukset lienevät Platonin omia, mutta innoitus niihin on mitä ilmeisimmin tullut Sokrateelta, sillä vain niin voidaan selittää hänen Sokrateehen kohdistamansa ihailu. Antiikin aikana Platon laskettiin pitkään yhdeksi sokraatikoksi muiden joukossa, eikä häntä pidetty aina edes sokraatikoista tärkeimpänä tai edes Sokrateen perinnön varsinaisena jatkajana samassa määrin kuin muita sokraatikkoja. Hän oli huonoissa väleissä monien muiden sokraatikkojen, erityisesti Ksenofonin, Antistheneen, Aristippoksen ja Aiskhineen kanssa. Ksenofonin kanssa hän selvästikin kilpaili kirjoittamalla samanlaisista aiheista.

Platon oli Sokrateen oppilaana kahdeksan vuotta, Sokrateen kuolemaan vuonna 399 eaa. saakka. Platon osallistui — ainakin oman kertomuksensa mukaan — Sokrateen oikeudenkäyntiin, mutta ei teloitukseen. Sokrateen saama kohtelu liikutti häntä suuresti, ja suurin osa hänen varhaisista töistään sisältää muistelmia hänen mestaristaan. On esitetty, että hänen eettisten kirjoitustensa ytimenä oli sellaisen yhteiskunnan tavoittelu, jossa samanlaiset epäoikeudenmukaisuudet eivät voisi enää toistua.

Sokrateen lisäksi Platon sai paljon vaikutteita muiden muassa Herakleitokselta, johon hän tutustui Kratyloksen välityksellä; pythagoralaisilta, joiden ajatus numeerisesta harmoniasta on nähtävissä hänen ideaopissaan; Anaksagoraalta, joka opetti Sokratesta ja oli sitä mieltä, että mieli tai järki kykenee tunkeutumaan kaikkialle; sekä Parmenideeltä, jonka opetukset asioiden sopusoinnusta vaikuttivat hänen käsityksiinsä sielusta.

Varhaiset dialogit

Sokrateen kuoleman jälkeen, 28-vuotiaana, Platon muutti joksikin aikaa Megaraan Eukleideen luokse eräiden muiden Sokrateen oppilaiden kanssa mahdollisia vainoja pakoon. Legendojen mukaan hän matkusteli myös ainakin Egyptissä ja Kyrenessä ennen palaamistaan Ateenaan. Kerrotaan, että hän olisi tavannut Egyptissä profeettoja ja pappeja, ja Kyrenessä matemaatikko Theodoroksen. Hän olisi halunnut matkustaa myös Aasiaan tapaamaan maageja, mutta sodat estivät sen. Hänen matkakumppaneikseen mainitaan Eudoksos ja Simmias.

Pian Sokrateen kuoleman jälkeen Platon kirjoitti myös varhaiset dialoginsa. Näihin lukeutuvat Sokrateen puolustuspuhe, laajempi ja lyhyempi Hippias, Ion, Kriton, Kharmides, Lakhes, Lysis, Euthyfron, Gorgias ja Protagoras. Teokset valmistuivat mahdollisesti hyvin pian Sokrateen kuoleman jälkeen. Osa on periaatteessa saattanut valmistua jo Sokrateen eläessä. Tällaisiksi on epäilty erityisesti Ionia ja lyhyempää Hippiasta. Diogenes Laertios kertoo tarinan, jonka mukaan Sokrates olisi kuunnellut Platonin lukevan dialogiaan Lysis hänelle, ja suuttuneen, koska Platon oli kirjoittanut sellaista, mitä Sokrates ei ollut koskaan sanonut. Sokrateen puolustuspuhe ja Kriton ovat sisältönsä puolesta syntyneet luonnollisesti vasta Sokrateen kuoleman jälkeen.

Noin vuonna 389 eaa. Platon matkusti ensimmäisen kerran Suur-Kreikkaan, nykyisen Italian Sisiliaan. Hän kävi sekä Tarentumissa että Syrakusassa. Yhtenä syynä saattoi olla halu tutustua pythagoralaiseen filosofiaan. Tarentumissa hänen tiedetään olleen yhteyksissä ainakin pythagoralaiseen Arkhytakseen. Diogenes Laertioksen mukaan hän olisi tavannut myös Filolaoksen. Syrakusassa hän tutustui kaupungin tyranniin Dionysios vanhempaan sekä tämän sukulaiseen Dioniin, ja opetti näille filosofiaa. Dionysios ei suostunut hylkäämään väkivaltaisia hallintoperiaatteitaan, mutta Dionista tuli Platonin oppilas ja ystävä. Vuonna 388 eaa. hän palasi Ateenaan, koska Dionysios ajoi hänet pois loukkaantuneena Platonin opetuksista, joiden mukaan tyranni ei saa hallita pelkästään voimalla vaan hänen olisi oltava myös erityisen hyveellinen. Erään kertomuksen mukaan Dionysios olisi myynyt Platonin orjaksi Spartan lähettiläälle Pollikselle ja että hänet olisi vapauttanut kyreneläinen Annikeris.

Platonin Akatemia, keskivaiheen dialogit

Platon ja Aristoteles Rafaelin maalauksessa Ateenan koulu. Platonilla on kädessään teoksensa Timaios, Aristoteleella teoksensa Nikomakhoksen etiikka.
Pääartikkeli: Platonin Akatemia

Italiasta palattuaan Platon perusti Akatemian. Tällöin hän oli n. 40-vuotias. Akatemia sijaitsi Ateenassa Akademeia-nimisessä lehdossa, jossa sijaitsevassa puistomaisessa urheilupaikassa Platon alkoi opettaa hänen ympärilleen kerääntyneille filosofian harrastajille. Tunnetuimpiin oppilaisiin kuuluuu Aristoteles, joka opiskeli siellä monien muiden kuuluisien oppineiden tavoin useiden vuosien ajan. Muita Platonin oppilaita olivat muun muassa Speusippos, Ksenokrates, Filippos, Dion, Herakleides, Lykurgos ja Demosthenes. Platonin oppilaina oli myös naisia. Akatemia oli yksi varhaisimmista organisoiduista oppilaitoksista länsimaissa, ja opetuksen lisäksi sen toimintaan kuului tutkimusta kaikilta tieteen aloilta. Akademeian lisäksi Platon opetti myös Kolonoksessa omassa puutarhassaan.

Platon toimi Akatemian johdossa yhtäjaksoisesti noin kaksikymmentä vuotta. Tänä kautena hänen filosofiansa kehittyi täyteen kypsyyteensä. Tuona aikana Platon kirjoitti keskivaiheen dialoginsa, joihin lukeutuvat hänen kuuluisimmat teoksensa Valtio ja Pidot. Muita keskivaiheen dialogeja ovat Euthydemos, Faidon, Faidros, Kratylos, Meneksenos, Menon, Parmenides ja Theaitetos.

Myöhäisvaiheen dialogit

Vuonna 366 eaa. Platon matkusti toisen kerran Sisiliaan Dionysios nuoremman ja tämän neuvonantajaksi nousseen Dionin kutsumana. Platonin tarkoituksena oli todennäköisesti opettaa nuorelle tyrannille hänen Valtiossaan määrittelemän filosofikuninkaan ihanteet. Diogenes Laertioksen mukaan hänen tarkoituksensa oli pyytää Dionysiokselta maata ja asukkaita, jotka ryhtyisivät elämään hänen suunnittelemansa valtiomuodon mukaan. On kuitenkin epävarmaa, haaveiliko hän todellisuudessa varsinaisen ihannevaltion perustamisesta Sisiliaan. Lopulta Dionysios ja Dion kuitenkin riitaantuivat, ja myös Platon joutui ennen pitkää poistumaan maasta. Hän palasi Ateenaan koulunsa johtoon vuonna 365 eaa. Vuonna 361 eaa. hän palasi Sisiliaan viimeisen kerran, sillä hänet kutsuttiin takaisin. Hänen tarkoituksenaan oli saada sovinto Dionysioksen ja Dionin välille. Tämä kuitenkin epäonnistui ja Platon joutui panttivangiksi. Hän pääsi palaamaan Ateenaan vuonna 360 eaa.

Palattuaan Ateenaan Platon kirjoitti myöhäisvaiheen dialoginsa. Näihin kuuluvat Filebos, Kritias, Lait, Sofisti, Timaios ja Valtiomies. Sisilian matkoja lukuun ottamatta Platon toimi Akatemian johdossa kuolemaansa saakka. Hän kuoli 81-vuotiaana vuonna 347 eaa. ja hänet haudattiin Akatemian alueelle koko koulun osallistuessa hautajaissaattoon. Diogenes Laertioksen mukaan Platon kuoli kesken hääaterian, Ciceron mukaan puolestaan kesken kirjoittamisen. Lait julkaistiin vasta hänen kuolemansa jälkeen.

Filosofia

Tiedosto:PLATON Enseigne.jpg
Platon oppilaineen. Mosaiikki Pompeijista.
Platonin pidot (Anselm Feuerbach, 1873)
Pääartikkeli: Platonismi

Platonin dialogit yhdistävät kaksi kreikkalaiselle kulttuurille luonteenomaista piirrettä, runouden ja filosofian, joka tekee dialogeista hyvin puoleensavetäviä. Platon, kuten Sokrateskin, ajatteli syvästi, että viisaudessa oli jotain jumalallista — että filosofia, joka sai alkunsa halusta tietää, oli välttämätöntä älylliselle ihmiselle ja suurimpia siunauksia joista hän on osallinen. Kun ihminen tavoittelee viisautta rakastajan intohimolla, siitä tulee sielun puhdistaja, joka ohjaa ihmistä yönkaltaisesta pimeydestä valoon. Viisauden tavoittelu vaati kuitenkin sitä, että ihminen on ollut alun perinkin yhteydessä jumaluuden kanssa, ja tämä yhteys tarkoitti puolestaan sitä, että sielu on luonteeltaan jumalallinen ja kuolematon, ja että sillä on synnynnäinen tarve tulla ikuisen kaltaiseksi. Tämä tarve on rakkaus joka synnyttää totuuden, ja sen kehittymistä kutsutaan dialektiikaksi. Dialektiikassa ilmenevä filosofinen toiminta synnyttää paitsi oikean tiedon myös oikean toiminnan.

Todellisuuden kaksi tasoa

Platonin varhaisemmat dialogit käsittelivät lähinnä niitä metodeja, joilla voidaan saavuttaa tietoa, ja myöhäisemmät dialogit oikeudenmukaisuutta ja käytännöllistä etiikkaa. Hänen tunnetuimmat työnsä esittivät synoptisen näkemyksen etiikasta, metafysiikasta, järjestä, tiedosta ja ihmiselämästä. Perustavanlaatuisena ideana hänellä oli aina se, että aistien avulla saavutettu tieto on aina epävarmaa ja epäpuhdasta, ja että ainoastaan mietiskelevä sielu voi saavuttaa todellista tietoa. Ainoastaan tällaisella tiedolla on tieteellistä ja eettistä merkitystä. Maailman jakaminen tällä tavalla kahteen tasoon, ymmärrettävissä ja ajateltavissa olevaan korkeampaan todellisuuteen ja aistittavissa olevaan alempaan todellisuuteen eli maailmaan ympärillämme, oli Platonin filosofian keskeisin piirre ja kaikkien dialogien taustalla oleva malli.

Platonin filosofian voidaan katsoa perustuvan Sokrateen, Herakleitoksen, Parmenideen ja Pythagoraan ajatuksiin. Diogenes Laertios katsoi, että hänen politiikan oppinsa vastasi Sokrateen opetuksia, oppi aistittavista asioista Herakleitosta ja oppi ajateltavista asioista Pythagorasta. Platon katsoi, että toiset asiat ovat aistittavissa ruumiin avulla, ja toiset ajateltavissa ruumista käyttämättä. Herakleitos näki maailman jatkuvassa muutoksen tilassa, Parmenides taas tavoitteli maailmassa olevaa muuttumatonta tosiolevaista. Platonin voidaan katsoa yhdistäneen Herakleitoksen ja Parmenideen ajattelun jakamalla maailman kahteen todellisuudentasoon, joista toinen edusti muuttuvuutta ja toinen muuttumattomuutta.

Dialektiikka, fysiikka ja etiikka

Sokrateen ajatus siitä, että hyve on käytännöllistä tietoa, tulee esille dialogissa Protagoras ja siihen liittyvissä pienemmissä dialogeissa. Ne luovat Platonin etiikan perustan kumoamalla yleisiä näkemyksiä, joita moraaliin ja hyveisiin liitettiin. Vaikka sanat etiikka ja fysiikka eivät edes esiinny Platonin teoksissa eikä dialektiikkaakaan esitetä erillisenä alana, Platonia voidaan silti pitää filosofian klassisen kolmijaon — dialektiikka (ja logiikka), fysiikka ja etiikka — alullepanijana. Hänellä oli todennäköisesti tavoitteenaan kehittää sokraattinen metodi tieteelliseksi dialektiseksi järjestelmäksi, joka tarjoaisi perustan sekä inhimilliselle tiedolle että toiminnalle (fysiikka ja etiikka). Tämän vuoksi hän erotti yleisen tietoon tähtäävän tutkimuksen ja ymmärryksen ainakin jossain määrin fysiikkaan ja etiikkaan liittyvistä asioista. Dialogeista Theaitetos, Sofisti, Parmenides ja Kratylos ovat etupäässä dialektisia; Protagoras, Gorgias, Valtiomies ja Filebos etupäässä eettisiä; ja Timaios etupäässä fysiikkaa käsittelevä. Platon oli kuitenkin menestyksekkäämpi dialektiikassa ja etiikassa kuin fysiikassaan.

Metafysiikka

Platonin suurimpia perintöjä filosofialle, kenties suurin, oli hänen ideaopiksi kutsuttu dualistinen metafysiikkansa, jota kutsutaan myös platonismiksi tai (liioitelluksi) realismiksi. Platonin metafysiikassa maailma jaetaan kahteen puoleen: ymmärrettävissä ja ajateltavissa olevaan "muotojen" maailmaan, ja aistittavissa olevaan maailmaan ympärillämme. Hän näki aistittavissa olevan maailman ja kaikki siinä olevat asiat epätäydellisinä kopioina ymmärrettävissä olevan maailman muodoista eli ideoista. Nämä ideat ovat muuttumattomia ja täydellisiä, ja ne ovat käsitettävissä ainoastaan älyllä ja ymmärryksellä, eli sillä mielen kyvyllä, joka ei sisällä aistien käyttöä tai mielikuvitusta.

Platon esitti ideaoppinsa muun muassa dialogeissa Faidon ja Valtio. Näiden lisäksi Parmenides sisältää ideaopin itsekriittisen käsittelyn. Sofistissa Platon lähestyy ajatusta kokonaan uudelta kannalta. Platon havainnoillisti ajatuksiaan useilla vertauksillaan, joista tunnetuimmat ovat Valtion luolavertaus, aurinkovertaus ja jaettu viiva.

Ideaoppia muistuttava näkemys voidaan löytää jo aiemmin myös Zarathustran ajattelussa: hän kutsuu näitä maailmoja nimellä Minu (ideamaailma) ja Giti (aistimaailma). Platonin tavoin myös Zarathustra esitteli ideaalivaltion, hän käytti siitä nimitystä Shahrivar (ideaalinen kaupunki). On epävarmaa, kumpi vaikutti kumpaan ja missä määrin. Vaikka Zarathustra eli kauan ennen Platonia, hänen kirjoituksiaan on usein muutettu jälkikäteen.

Epistemologia

Pääartikkeli: Platonilainen epistemologia

Platon esitteli epistemologiset ajatuksensa tiedon luonteesta ja oppimisesta ennen kaikkea Menonissa. Dialogi alkoi kysymyksellä siitä, voidaanko hyvettä opettaa, ja eteni ajatukseen asioiden muistiinpalauttamisesta, jonka mukaan oppimisessa on kyse ennalta olleen tiedon uudelleenlöytämisestä, sekä ajatukseen oikeasta mielipiteestä, mielipiteestä joka on oikea mutta jolla ei ole selkeitä perusteita.

Tiedon uudelleenpalauttaminen mieleen eli muistaminen oli Platonille ikuisen idean tavoittamista. Siinä missä aistit käsittelivät vaihtuvia, liikkuvia asioita, muisti tavoitti levossa olevia ja pysyviä asioita, eikä Platonille mikään muu ollut pysyvää kuin ideat. Esimerkkinä hän käytti eläimiä, jotka kykenivät tunnistamaan ravintonsa ja säilymään hengissä — näin samankaltaisuuden havaitseminen erilaisissa asioissa, eli idean havaitseminen, oli luontaista kaikille eläimille.

Sielu ja ruumis

Platonin mukaan kuolemattomuus kuului ainoastaan järjelliselle sielulle. Platonin ajatukset sielua koskien ovat peräisin enimmäkseen dialogista Faidon, jonka pääasiallisena tarkoituksena oli juuri sielun kuolemattomuuden todistaminen. Sen tärkeimmät argumentit ovat:

  1. Mikä vain tuleekin olevaksi, etenee sen vastakohdasta, ja kuten elämästä tulee kuolemaa, samoin kuolemasta tulee elämää. Näin ilmiö jota kutsumme kuolemaksi on eläväksi tulemista, ja sielumme säilyvät olemassa näkymättömässä maailmassa (aidês).
  2. Luonnon muuttumaton laki on, että mikään ei katoa; jos sielu siis oli olemassa ennen yhdistymistään ruumiin kanssa, tästä seuraa, että sielu on ikuinen.
  3. Mitään ei voi hajottaa tai haihduttaa jos sitä ei ole koottu. Sielu on yksinkertainen, koostamaton, ei aistittavissa, ja näin ollen sitä ei voi hajottaa, vaan sillä on ruumiiseen nähden itsenäinen olemassaolo.
  4. Sielu ei ole, kuten jotkut ovat katsoneet, pekkkä joidenkin ruumiin osien sopusointuinen ominaisuus joka häviää näiden ruumiinosien tuhoutuessa, sillä sopusointua ei voi esiintyä yhdessä epäsoinnun kanssa — ja sielu osoittaa enemmän epäsointua kuin sopusointua joutuessaan paheiden hämmentämäksi.
  5. Kaikki tietäminen on meille aiemmassa olemisen tilassa paljastetun totuuden uudelleen palauttamista mieleen. Ei ole mitään muuta todellista kuin idea, jota emme voi saavuttaa tässä elämässä. Koska sielu siis on elänyt ennenkin, se tulee elämään uudestaan vapauduttuaan ruumiista.
  6. Kuolemattomien olentojen lukumäärä on vakio; jos elävät kuolisivat ja pysyisivät tässä tilassa, universaali kuolema veisi koko luomakunnan mennessään.
  7. Ruumis on virheen alku ja juuri, ja kokemus osoittaa, että mitä enemmän voimme erottaa itsemme sen vaikutuksesta, sitä vapaampia ja voimakkaampia sielun voimat ovat. Tämä suuntautuminen täydellistä tilaa kohti osoittaa, että sielun luonnollinen tila, jossa se on täydellisimmin älyllistä energiaa, on tila jossa se on erossa ruumiista.

Politiikka

Pääartikkeli: Platonin Valtio

Platonin ajatuksilla oli usein yhteiskunnallinen rajapinta, erityisesti silloin kun hän käsitteli ihannevaltiota tai -hallintoa. Hänen varhais- ja myöhäisvaiheen ajattelussa on kuitenkin olemassa tietty ristiriita. Platonin merkittävimmät ajatuksensa sisältyvät hänen kenties tunnetuimpaan teokseensa Valtioon, joka oli hänen keskivaiheensa tuotantoa. Valtion lisäksi Platonin dialogeista poliittisia ovat Lait, Minos, Epinomis ja Kritias. Käytännössä Platon pidättäytyi kuitenkin politiikan ulkopuolella.

Valtiossa Platon oli sitä mieltä, että yhteiskunta koostuu kolmesta yhteiskuntaluokasta, jotka vastaavat yksittäisen ihmissielun jakoa kolmeen osaan:

  • Työläiset - työntekijät, käsityöläiset, kauppiaat, maanviljelijät jne. Vastaa sielun haluavaa osaa.
  • Vartijat - rohkeat, vahvat, vaaroja rakastavat. Vastaa sielun henkiosaa.
  • Hallitsijat, ylemmät vartijat - älykkäät, järkevät, itsensä hillitsevät, viisautta rakastavat, päätöksentekoon kykenevät. Vastaa sielun järkiosaa.

Tämän mallin mukaan demokratia, erityisesti Ateenan demokratia sellaisena kuin se oli Platonin aikana, tuli hylätä, sillä ainoastaan harvat olivat kykeneviä hallitsemaan kansaa. Retoriikan ja suostuttelun sijasta valtiota piti johtaa järjellä ja viisaudella. Tämä ei kuitenkaan tarkoittanut samaa kuin tyrannia, despotismi tai oligarkia.

Platon olisi ehkä käyttänyt mallistaan sanaa aristokratia. Kuten hän asian ilmaisee:

"Valtioissa on joko filosofien tultava kuninkaiksi tai sitten niiden, joita me nyt sanomme kuninkaiksi ja hallitsijoiksi, on ryhdyttävä toden teolla ja vakavasti harrastamaan filosofiaa, niin että poliittinen valta ja filosofia sulautuvat yhteen; sen sijaan kaikki ne luonteet, jotka nyt suuntautuvat yksinomaan toiseen tai toiseen, on pakostakin suljettava pois. Muussa tapauksessa [..] ei valtioiden eikä luultavasti koko ihmissuvunkaan kohdalla tule onnettomuuksista loppua" (Valtio 473d).

Platon kuvasi nämä "filosofikuninkaat" niiksi, joista on hauska oppia ja jotka ovat kiinnostuneet kaikista tiedonaloista (475c), ja käyttää analogiana kapteenia ja hänen laivaansa, tai lääkäriä ja hänen määräämäänsä lääkettä. Purjehtiminen ja lääkintä eivät ole asioita, joita kaikki voisivat harjoittaa luonnostaan. Tämän jälkeen iso osa Valtiosta käsittelee sitä, kuinka koulutus tulisi järjestää, jotta se tuottaisi näitä filosofikuninkaita. Platon näyttää sydämettömältä esittäessään avioliiton ainoastaan karkeassa ja fyysisessä valossa, ja alistaessaan perheeseen liittyvät asiat aristokratian suorien ja ankarien määräysten alle.

Platon ihaili doorilaisia poliittisia järjestelmiä ja suhtautui vastenmielisesti demokratioihin, erityisesti Ateenan demokratiaan. Hänen kytköksensä Ateenan oligarkisen vallankumouksen päätekijöihin on saattanut olla osallisena tässä. Kolmessa merkittävässä dialogissa, Valtiossa, Timaioksessa ja Kritiaassa pääkuulustelijoina toimivat Sokrateen ohella syrakusalainen Hermokrates, yksi Ateenan pahimmista vihollisista, Kritias, kolmenkymmenen tyrannin johtaja, sekä Timaios, lokrilainen lainsäätäjä, mikä vihjaa samalla Platonin poliittisista mielipiteistä. Niinpä ei ole yllättävää, että dialogeissa esitetyt poliittiset järjestelmät pohjautuvat doorilaisiin ja lakedaimonialaisiin järjestelmiin.

Teokset

Platonin Timaioksen alku inkunaabelipainoksena vuodelta 1491

Platonin teokset ovat harvoina antiikin kirjoittajien teoksista säilyneet nykyaikaan kokonaisuudessaan. Niitä on aina ihailtu loistavan taiteellisen tyylin ja filosofisen terävyyden ja syvyyden yhdistelmänä. Sokrateen puolustuspuhetta lukuun ottamatta kaikki teokset ovat dialogimuodossa, josta Platon on erityisen kuuluisa. Platon ei kuitenkaan ollut ensimmäinen joka kirjoitti dialogimuodossa — ennen häntä dialogeja olivat kirjoittaneet muiden muassa Zenon Elealainen ja Aleksamenos Teoslainen, ja lukuisat sokraatikot, kuten Ksenofon, Aiskhines, Antisthenes ja Eukleides. Platonista tuli kuitenkin dialogityylin mestari ja hänen dialogiensa oleellisena osana oli spontaani (tai ainakin siltä vaikuttava) totuuden etsiminen, ei ainoastaan luentojen esittäminen.

Platonin varhaisimpia dialogeja sanotaan sokraattisiksi dialogeiksi. Niissä Sokrates on huomiotaherättävässä roolissa, henkilöhahmot keskustelevat kyselemällä toisiltaan, eikä dialogi noudata mitään tiukkaa valmista muotoa. Dialogit kuitenkin muuttuivat suuresti Platonin elämän aikana. Tutkijat ovat yleisesti sitä mieltä, että Platonin varhaisemmat dialogit perustuvat läheisemmin Sokrateen ajatteluun, kun taas myöhemmissä dialogeissa hän erkaantuu mestarinsa näkemyksistä, ja Sokrates on joko poissa tai hiljaa. Välivaiheen dialogeissa Sokrates toimii Platonin omien ajatusten puhetorvena, ja niiden kysymys-vastaus-tyyli on enemmän tietyn muodon mukaista: päähenkilö esittää Platonin ajatuksia, ja muut henkilöhahmot eivät voi sanoa paljon muuta kuin "kyllä", "varmasti", ja "olet aivan oikeassa". Myös Timaios sekä muutamat tuntemattomiksi jäävät henkilöt toimivat dialogeissa Platonin omien ajatusten esittäjinä. Platon ei mainitse teoksissaan itseään, lukuun ottamatta Sokrateen puolustuspuhetta ja Faidonia.

On myös esitetty, että Platon kirjoitti myöhemmät dialogit kokonaan itse, kun taas varhaisemmat dialogit saattavat olla Sokrateen omista dialogeista tehtyjä muistiinpanoja. Kysymystä siitä, mitkä dialogit ovat aitoa Sokratesta, kutsutaan sokraattiseksi ongelmaksi. Joka tapauksessa Platonin antama kuva Sokrateesta ei täysin vastaa muiden lähteiden antamaa kuvaa hänestä. Platon teki hänestä ihannefilosofin ja oman samaistumisensa kohteen.

Platonin teoksisssa pohditaan mm. aristokraattista ja demokraattista hallitusmuotoa, perinnöllisyyden ja ympäristötekijöiden vaikutusta ihmisten älykkyyteen ja persoonallisuuteen (josta myöhemmin ovat puhuneet mm. Hobbes ja Locke), sekä ihmismielessä olevan tiedon subjektiivisuutta ja objektiivisuutta (josta myöhemmin ovat puhuneet mm. Hume ja Kant). Jopa myyttinen tarina kadonneesta Atlantiksesta on saanut alkunsa Platonin esimerkinomaisesta kertomuksesta teoksissa Timaios ja Kritias.

Dialogien muoto ja tyyli

Platon tuo Sokrateen suulla näkemyksensä esille kolmella eri tavalla: kyselemällä, argumentoimalla ja esittämällä myyttejä. Kaikki tulevat esille toisiinsa kietoutuineina filosofin, yleensä Sokrateen, johtamassa keskustelussa eli dialektiikassa. Platon halusi korostaa dialektiikan eroa sofistien ja puhetaidon opettajien luennointiin. Kyselevässä esitysmuodossa Sokrates esittää yleensä olevansa tietämätön niistä asioista, joista esittää kysymyksiä, ja haluaa selvittää muiden käsityksiä muun muassa moraalin avainkäsitteistä. Keskustelun edetessä päädytään paitsi määrittelemään käsitteitä uudestaan, usein myös umpikujaan eli aporiaan. Tällaisessa tilanteessa oltiin vapauduttu ennakkoasenteista ja todellinen ratkaisun etsiminen saattoi vasta alkaa. Argumentoivassa esitysmuodossa keskustelun johtaja esittää ajatuksensa enemmän luennoivalla tyylillä, pyytäen kuitenkin kuulijalta myöntymystä uusille määritelmille ja logiikan etenemiselle. Myyttejä Platon käytti esittäessään sellaisia asioita, joita oli vaikea esittää rationaalisella argumentaatiolla, välittämättä historiallisesta totuudesta. Myähempinä aikoina jotkut Platonin esittämistä myyteistä, kuten kertomus Atlantiksesta, on virheellisesti ymmärretty historiallisiksi.

Dialogien näennäisesti lavastettu asetelma antaa sekä Platonille että lukijalle mahdollisuuden etääntyä filosofisista kysymyksistä, jotka ovat kulloinkin keskustelun alla. Kukin voi valita kahdesta lähestymistavasta: on mahdollista joko osallistua dialogeihin ja niissä keskusteltuihin ideoihin, tai vain ajatella dialogeja esityksenä niihin osallistuvien henkilöiden persoonallisuuksista. Dialogimuoto mahdollisti myös sen, että Platon saattoi laittaa epäsuosittuja tai kumottaviksi tarkoitettuja mielipiteitä vihamiestensä suuhun, esimerkkinä Thrasymakhos Valtiossa, sekä Kallikles, Gorgias, Protagoras, Polos, Hippias ja Euthydemos.

Platonin dialogit ovat kirjalliselta tyyliltään antiikin parhaimmistoa, ja niissä näkyvät hyvin Platonin kirjailijanlahjat, joita hän käytti jo ennen filosofin uraansa. Dialogit on kirjoitettu runolliseen sävyyn, harmonisesti etenevällä rytmillä ja ne ovat täynnä rikasta kuvastoa ja sanastoa. Tästä syystä sekä antiikin että nykyajan kriitikot ovat usein ylistäneet teosten tyyliä suuresti. Erityisesti Platonia ylisti Cicero, joka sanoi, että "jos Juppiter puhuisi kreikkaa, hän käyttäisi Platonin kieltä". Aristoteles luonnehti Platonin tyyliä "proosan ja runouden välimuodoksi". Jopa abstrakteja asioita käsitellessään Platonin kieli on selkeää, yksinkertaista ja harmonista. Joskus hän kirjoittaa kuitenkin monisanaisesti ja sortuu hämäryyksiin, jotka johtuvat joko ylpeydestä tai italialaisen koulukunnan vaikutuksesta.

Varsinkaan Platonin filosofiassaan käyttämät käsitteet eivät ole aina täysin yksiselitteisiä. Hän käytti usein samasta asiasta eri nimityksiä, joskus jopa päinvastaisia sellaisia, ja joskus eri asioista samoja nimityksiä. Esimerkiksi ikuisista ja pysyvistä ideoista hän käytti myös nimityksiä muoto, malli, suku, perusta ja syy. Aistittavia asioita hän kutsui sekä olevaksi, koska ne syntyvät, ja ei-olevaksi, koska ne muuttuvat jatkuvasti. Platon on saattanut olla osittain tarkoituksella vaikeaselkoinen estääkseen oppimattomia saamasta selvää hänen filosofiastaan.

Platonin dialogit liittyvät läheisesti toisiinsa, ja ne on historian saatossa järjestetty useilla eri tavoilla. Dialogit voidaan jakaa muun muassa aikakausittain, kuten on esitetty yllä Platonin elämäkerran yhteydessä; perinteisesti tetralogioittain, kuten on esitetty alla olevassa luettelossa; sekä erään toisen antiikin aikaisen jaottelun mukaan, jossa dialogit on ryhmitelty teoreettisiin (luonnonopilliset ja loogiset), käytännöllisiin (eettiset ja poliittiset), harjoittaviin (kätilöivät ja koettelevat) sekä kilpailullisiin (todistavat ja kumoavat) dialogeihin (Diog. Laert. III.49).

Useiden dialogien aitous on kyseenalaistettu. Epinomis on laitettu jonkun tuntemattoman Platonin oppilaan nimiin, Minos ja Hipparkhos jonkun sokraatikon nimiin. Antiikin kriitikot laittoivat Toisen Alkibiadeen Ksenofonin nimiin. Jotkut muut dialogit ovat selvästi paljon myöhäisempää alkuperää. Joidenkin dialogien aitoudesta on edelleen erilaisia mielipiteitä. Platonin kirjeet on kirjoitettu eri aikoina. Vanhimmat kirjeet, seitsemäs ja kahdeksas, ovat todennäköisesti Platonin oppilaiden kirjoittamia. Nämä kirjeet, joista jotkut ovat huomattavan pitkiä, viittaavat Platonin Sisiliaan tekemiin matkoihin ja saaren poliittisiin vehkeilyihin nuoremman Dionysioksen ja Dionin toimien seurauksena. Kirjeenvaihto vaikuttaa olevan jonkun Platonin seuraajan julkaisema, tarkoituksenaan vapauttaa Platon syytteistä, joiden mukaan hän olisi aiheuttanut Syrakusan poliittiset ongelmat.

Alla on luettelo Platonin teoksista. Luetteloon on merkitty tähdellä (*) ne teokset, joista jotkut oppineet epäilevät, ettei Platon ole teoksen oikea kirjoittaja, ja kahdella tähdellä (**) ne teokset, joista oppineet ovat yleisesti sitä mieltä, ettei Platon ole teoksen oikea kirjoittaja. Teoksiin viitatessa käytetään Stephanuksen numerointia.

Tetralogiat

Tiedosto:Plato-Alcibiades.jpg
Papyrusfragmentti Platonin dialogista Alkibiades

Teokset jaetaan yleisesti yhdeksään tetralogiaan eli neljän teoksen ryhmiin Thrasylloksen jaottelun mukaan. Jaottelussa jokaiselle dialogille on annettu kaksi nimeä, joista ensimmäinen liittyy henkilöön ja toinen aiheeseen. Diogenes Laertios on esittänyt jaottelun seuraavasti:

Epäperäiset

Seuraavia teoksia on levitetty Platonin nimellä, mutta niiden aitoutta on epäilty jo antiikin aikana:

  • Aksiokhos **
  • Määritelmät **
  • Demodokos **
  • Epigrammit (kirjoittaja Platon)
  • Eryksias **
  • Alkyon ** (kirjoittaja Leon)
  • Oikeudenmukaisesta **
  • Hyveestä **
  • Sisyfos (Päättömät) **

Vaikutus

Platon opettaa Akatemiassaan

Platonia on usein pidetty kaikkein merkittävimpänä filosofina. Alfred North Whiteheadin kuuluisan huomautuksen mukaan koko länsimaisen filosofian historia olisi vain alaviitteitä Platonin tuotantoon. Platon oli ensimmäinen joka omaksui todellisen filosofisen metodin ja sovelsi sitä kaikkiin tutkimuksiinsa, ja työskenteli yhdistääkseen aiempien filosofien oikeiksi katsomansa opit yhdeksi kokonaisesitykseksi.

Platonin metafysiikka, ja erityisesti dualismi ideamaailman ja aistimaailman välillä, innoitti myöhemmin uusplatonikkoja kuten Plotinosta, sekä gnostilaisia ja muista metafyysisen realismin kannattajia. Platonismi ja uusplatonismi vaikuttivat puolestaan suuresti varhaisten kirkkoisien, kuten Justinus Marttyyrin ja Augustinuksen, ajatteluun ja sitä kautta kristinuskon teologiaan.

Platon vaikutti myös mielipiteisiin tiedon ja oppimisen luonteesta. Tämä keskustelu sai alkunsa Platonin teoksessa Menon, joka alkoi kysymyksellä siitä, voiko hyveitä opettaa, ja eteni uudelleenmuistamisen käsitteeseen, eli oppimiseen aikaisemmin tiedetyn muistamisena, sekä oikeisiin mielipiteisiin, jotka ovat oikeita mutta joilla ei ole selkeitä perusteita.

Platonin ajattelua on usein verrattu hänen kuuluisimman oppilaansa Aristoteleen ajatteluun. Aristoteleen maine peitti keskiajalla Platonin ja kaikki muut filosofit alleen niin pitkälle, että skolastikot viittasivat Aristoteleeseen termillä Filosofi, eli hän oli ikään kuin koko filosofian henkilöitymä. Bysantissa Platonin opiskelu kuitenkin jatkui.

Platon keskiaikaisessa kuvassa inkunaabelissa Liber Chronicarum.

Eräs keskiajalle tyypillinen piirre oli se, että filosofian opiskelijat olivat riippuvaisia erilaisista auktoriteeteista ja skolastikkojen historiallisesti merkittäviä filosofeja koskevista kommentaarioista, sen sijaan että heillä olisi ollut käytettävissään näiden filosofien alkuperäisiä teoksia. Platoninkin teokset olivat joitakin poikkeuksia kuten Timaioksen osia lukuun ottamatta käytännössä katsoen "kateissa" länsimaiselta sivilisaatiolta, kunnes ne esiteltiin uudestaan persialaisten ja arabialaisten oppineiden välityksellä 1100-luvulla. Nämä oppineet eivät ainoastaan olleet säilyttäneet alkuperäisiä kreikankielisiä tekstejä, vaan myös laajentaneet niitä kirjoittamalla laajoja kommentaareja ja tulkintoja mm. Platonin ja Aristoteleen teoksista (katso Al-Farabi, Avicenna, Averroës). Nämä teokset käännettiin lopulta latinaksi ja myöhemmin paikallisille kielille. Myöhemmin bysanttilainen Georgios Gemistos Plethon teki merkittävän työn Platonin ajatusten tunnetuksitekemisessä välittämällä Bysantissa säilyneen perinnän länteen ennen Bysantin kukistumista.

Vasta renensanssiaikana, kun yleinen kiinnostus klassiseen sivistykseen syttyi uudestaan, Platonin filosofia tuli länsimaissa jälleen tunnetummaksi. Monet tiedemiehet ja taiteilijat, jotka jättivät skolastiikan taakseen ja synnyttivät renessanssin, näkivät Platonin filosofian taiteiden ja tieteiden edistyksen perustana. Platon inspiroi muiden muassa Lorenzo de Mediciä. 1800-luvulle tultaessa Platonin maine oli palautettu ja kohonnut jälleen Aristoteleen tasolle.

Merkittävät länsimaiset filosofit ovat jatkaneet Platonin työn tutkimista siitä lähtien. Platonin vaikutus on ollut erityisen suurta matematiikassa ja luonnontieteissä. Se inspiroi logiikan suurimpia edistysaskeleita Aristoteleen jälkeen Gottlob Fregen ja hänen seuraajiensa Kurt Gödelin, Alonzo Churchin ja Alfred Tarskin ansiosta. Tarski tiivisti lähestymistapansa kääntämällä Aristoteleen tunnetun Akatemiaa vastaan suunnatun kapinajulistuksen toisin päin: Inimicus Plato, sed magis inimica falsitas; "Platon on vihollinen, mutta valhe on vielä suurempi vihollinen". Albert Einstein sai vaikutteita Platonin ajatuksesta muuttumattomasta todellisuudesta, joka on kaikkien jatkuvasti muuttuvien asioiden taustalla, ja vastusti tältä pohjalta Niels Bohrin kvanttimekaniikan antamaa probabilistista kuvaa fyysisestä maailmankaikkeudesta.

Ontologisista malleista ja moraalisista ideaaleista luopuneet filosofit ovat puolestaan yleensä vastustaneet myös Platonin ajatuksia erilaisilla perusteilla. Muun muassa Friedrich Nietzsche hyökkäsi Platonin moraalisia ja poliittisia teorioita vastaan, Martin Heidegger väitti Platonin hämärtäneen Olevan ja Karl Popper totesi teoksessaan The Open Society and Its Enemies (1945), että Platonin Valtiossa esittämä hallintomalli on prototyyppisesti totalitaarinen.

Platonilla ja hänen filosofiallaan on ollut valtava vaikutus koko häntä seuranneeseen filosofiaan. Vaikka hän jäi myöhemmin Aristoteleen jalkoihin ja Aristoteleestä puhuttin usein häntä enemmän sekä hyvässä että pahassa, hänen vaikutuksensa ei ole lainkaan sen vähäisempi tai lyhytkantoisempi. Coleridge on sanonut, että kaikki syntyvät joko Platonin tai Aristoteleen oppilaiksi. Tämä tarkoittaa, että kaikki, joilla on samanlainen filosofinen mieli kuin Platonilla, omaksuvat innolla hänen ensimmäisenä maailmalle esittämänsä näkemykset ne kuultuaan — tai sitten he osallistuvat Aristoteleen tavoin niiden muokkaukseen tai kumoamiseen, heidän filosofisen mielensä tuntiessa samanlaista vastenmielisyyttä platonismin henkeä kohtaan.

Katso myös

Wikisitaateissa on kokoelma [[q:{{{1}}}|{{{2}}}]]-sitaatteja.

Kirjallisuutta suomeksi

  • Pietarinen, Juhani: Platonin filosofia. Turku: Kirja-Aurora, 2001.
  • Pietarinen, Juhani: Platonin harmonisen mielen etiikka. Toinen painos. Helsinki: Yliopistopaino, 1997.
  • Pitkänen, Pirkko: Platonin hyvän elämän filosofia. Helsinki: Yliopistopaino, 1996.
  • Platon: Teokset 1. Apologia. Kriton. Lakhes. Hippias (lyhyempi dialogi). Ion. Euthyfron. Kharmides. Lysis. Protagoras. Toinen painos. Helsinki: Otava, 1999.
  • Platon: Teokset 2. Gorgias. Menon. Meneksenos. Euthydemos. Kratylos. Toinen painos. Helsinki: Otava, 1999.
  • Platon: Teokset 3. Faidon. Pidot. Faidros. Parmenides. Theaitetos. Toinen painos. Helsinki: Otava, 1999.
  • Platon: Teokset 4. Valtio. Toinen painos. Helsinki: Otava, 1999.
  • Platon: Teokset 5. Sofisti. Valtiomies. Timaios. Kritias. Filebos. Toinen painos. Helsinki: Otava, 1999.
  • Platon: Teokset 6. Lait. Toinen painos. Helsinki: Otava, 1999.
  • Platon: Teokset 7. Epinomis. Alkibiades I. Hippias (laajempi dialogi). Kirjeet VI-VIII. Muut epäperäiset teokset: Kirjeet I-V, IX-XIII. Kleitofon. Theages. Kilpailijat. Hipparkhos. Minos. Sisyfos. Demodokos. Hyveestä. Oikeamielisyydestä. Eryksias. Alkibiades II. Aksiokhos. Toinen painos. Helsinki: Otava, 1999.

Lähteitä

Aiheesta muualla

Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Platon.

Diogenes Laertios, Merkittävien filosofien elämät ja opit:

Teoksia:

Ensyklopedia-artikkeleita:

Vaikutusvaltaisimpia läntisiä filosofeja
Antiikin filosofia – Platonismi
Akatemia
Vanha: Platon · Speusippos · Ksenokrates · Menedemos · Eudoksos · Filippos · Polemon · Krantor · Krates
Keskimmäinen: Arkesilaos · Lakydes · Euandros · Telekles · Hegesinos
Uusi: Karneades · Kleitomakhos · Kharmadas · Metrodoros Stratonikeialainen · Filon Larissalainen
Keskiplatonismi

Antiokhos Askalonlainen · Aristos Askalonlainen · Eudoros Aleksandrialainen · Theomnestos · Filon Aleksandrialainen · Plutarkhos Khaironeialainen · Onasandros · Albinos · Alkinoos · Maksimos Tyroslainen · Apuleius · Attikos · Numenios · Kassios Longinos · Origenes Pakana

Uusplatonismi

Ammonios Sakkas · Plotinos · Amelios · Porfyrios · Iamblikhos · Marius Victorinus · Sopatros · Sosipatra · Aidesios · Deksippos · Khrysanthios · Salustios · Maksimos · Eusebios · Plutarkhos Ateenalainen · Hypatia · Macrobius · Hierokles · Syrianos · Hermias · Aidesia · Proklos · Marinos · Asklepigenia · Asklepiodotos · Isidoros · Ammonios Hermias · Kalkidios · Damaskios · Simplikios · Priskianos · Eulalios · Olympiodoros

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Platon&oldid=1456616”