Isidoros Aleksandrialainen

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Isidoros Aleksandrialainen oli kreikkalainen uusplatonilainen filosofi. Hän eli Ateenassa ja Aleksandriassa 400-luvun loppupuolella.

Isidoros oli yksi viimeisiä uusplatonikkoja. Hänestä tuli Ateenan koulun johtaja Proklosta seuranneen Marinoksen jälkeen. Hänen näkemyksensä olivat sellaisia, että suurin osa koulun jäsenistä halusi ottaa niihin etäisyyttä, ja niin hän joutui lopulta luopumaan virastaan ja antamaan sen Hegiaalle.

Isidoros tunnetaan ennen kaikkea Damaskioksen opettajana. Tämä kirjoitti teoksen Isidoroksen elämä, jossa esittää opettajansa hyvässä valossa ihmisenä ja ajattelijana. On kuitenkin yleisesti myönnetty, että hän oli enemmänkin innokas filosofian harrastaja kuin huomattava ajattelija. Hänelle järkeily oli alisteista inspiraatiolle, ja hän suosi Pythagoraan ja Platonin teorioita stoalaisten ja Aristoteleen mielikuvituksettoman logiikan ja käytännöllisen etiikan sijaan. Hän harrasti myös varsin vapaata teosofista spekulointia ja piti unia ja valveilla nähtyjä näkyjä tärkeinä. Hän puhui näistä laveasti pitämissään julkisissa esityksissä.

Damaskioksen Isidoroksen elämä on säilynyt Fotioksen Bibliothecassa. Katso: Agathias, Hist. II 30; Fotios, Bibliotheca, 181.