Damaskios

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Damaskios (m.kreik. Δαμάσκιος, lat. Damascius; s. noin 480) oli kreikkalainen uusplatonilainen filosofi. Hänen katsotaan olleen viimeinen uusplatonikko ja Platonin akatemian johtaja, ja siten viimeinen antiikin kreikkalaisten filosofien pitkässä ketjussa.

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Damaskios oli kotoisin Damaskoksesta. Varhaisessa nuoruudessaan hän muutti Aleksandriaan, jossa hän vietti kaksitoista vuotta osaksi Theonin oppilaana, osaksi retoriikan professorina. Tämän jälkeen hän palasi filosofian ja tieteen pariin, ja opiskeli Hermiaan ja hänen poikiensa Ammonioksen ja Heliodoroksen alaisuudessa.

Myöhemmin hän muutti Ateenaan ja jatkoi opintojaan matemaatikko Marinoksen, Zenodotoksen ja dialektikko Isidoroksen alaisuudessa. Hänestä tuli Isidoroksen läheinen ystävä, ja hän seurasi tätä Ateenan koulun eli Platonin akatemian johdossa. Hän kirjoitti myös Isidoroksen elämäkerran, josta on säilynyt osa Fotioksen teoksessa Bibliotheca.

Vuonna 529 Ateenan filosofikoulu menetti julkisen rahoituksensa kaupungilta, minkä takia se suljettiin.[1] Vuonna 532 Damaskios etsi kuuden kollegansa kanssa töitä Persian kuninkaan Khosrau I:n hovista. Olosuhteet osoittautuivat kuitenkin sietämättömiksi, ja kun Justinianus ja Khosrau solmivat seuraavana vuonna rauhansopimuksen, siihen sisältyi myös lupaus siitä, että filosofit voisivat palata. Uskotaan, että Damaskios palasi Aleksandriaan ja omistautui siellä teostensa kirjoittamiselle. Hänen kuolemansa ajankohtaa ei tiedetä.

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Damaskioksen merkittävin tutkielma on nimeltään Ensimmäisten prinsiippien ongelmat ja ratkaisut (Ἀπορίαι καὶ λύσεις περὶ τῶν πρώτων ἀρχῶν, Aporiai kai lyseis peri tōn prōtōn arkhōn). Se tutkii luontoa ja Jumalan ja ihmissielun ominaisuuksia. Nämä tutkimukset ovat kahdellakin tavalla suuressa ristiriidassa muutamien muiden uusplatonilaisten kirjoittajien ajatusten kanssa. Ensinnäkin siitä puuttuu jostain syystä kokonaan kaikki se itämainen mystiikka, joka on hyvin tavallista myöhemmässä eurooppalaisessa pakanallisessa filosofiassa. Toisekseen se ei sisällä lainkaan polemiikkia kristinuskoa vastaan, eikä se edes sisällä mitään viittauksia kristinuskoon.

Damaskioksen tärkein johtopäätös on se, että Jumala on ääretön ja siten käsittämätön; että Jumalan hyvyyden, tiedon ja voiman ominaisuudet laitetaan hänen nimiinsä ainoastaan johtopäätöksenä niiden vaikutuksista; ja että tämä johtopäätös on loogisesti pätevä ja riittävä ihmisajattelulle. Hän piti tiukasti kiinni Jumalan ykseydestä ja jakamattomuudesta, kun taas Plotinos ja Porfyrios hyväksyivät ei ainoastaan kolminaisuutta vaan jopa enneadin eli yhdeksänosaisen persoonallisuuden.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Tahkokallio, Jaakko: Pimeä aika. Kymmenen myyttiä keskiajasta, s. 94–95. Gaudeamus, 2019. ISBN 9789523450394.