Alkinoos (filosofi)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Alkinoos (m.kreik. Ἀλκίνοος, lat. Alcinous; 100-luku) oli antiikin kreikkalainen keskiplatonilainen filosofi.[1] Hänen elämästään ei tiedetä mitään. Aiemmin jotkut tutkijat pitivät häntä samana henkilönä kuin Albinos.

Filosofia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alkinoos kirjoitti teoksen Didaskalikos (”Opetukset”), joka on tunnettu myös nimellä Platonismin käsikirja (Ἐπιτομὴ τῶν Πλάτωνος δογμάτων, Epitomē tōn Platōnos dogmatōn). Se on yksi harvoja keskiplatonismin kaudelta säilyneitä käsikirjoituksia. Keskiplatonilaiset olivat Ateenassa, Roomassa ja muualla vaikuttaneita filosofeja, joilla ei ollut juurikaan muuta yhteistä kuin rakkaus Platonia kohtaan. Teos on kirjoitettu enemmän Aristoteleen kuin Platonin tyyliin, eikä Alkinoos epäröinyt esitellä muiden filosofien näkemyksiä, jos ne näyttivät auttavan tekemään hänen järjestelmästään entistä täydellisemmän. Hänen filosofinen järjestelmänsä yhdisteli Platoniin ja Aristoteleeseen lisäksi itäisiä vaikutteita sekä mahdollisesti pythagoralaisuudesta lainattuja ajatuksia.[1]

Alkinoos katsoi, että maailma ja sen elävöittävä sielu (maailmansielu) ovat ikuisia. Maailmansielu ei ollut Jumalan luoma, vaan se oli Jumalan ikään kuin syvästä unesta herättämä ja itseään kohti kääntämä, niin että se voisi katsella ja vastaanottaa ikuisia ideoita jumalallisesta mielestä. Se oli ensimmäinen ketjussa välittäviä olentoja Jumalan ja ihmisen välissä. Ideat tulivat välittömästi Jumalan mielestä, ja olivat järkemme korkeimpia kohteita, joilla oli olemassaolo itsessään.[1]

Alkinoos oli eri mieltä aiempien platonistien kanssa siitä, että hän asetti ideoille rajat yleisten lakien mukaan: näytti sopimattomalta kuvitella, että Jumala voisi ajatella ideoita, jotka olisivat keinotekoisia tai luonnottomia, tai partikulaareja eli yksilöolioita koskevia, tai mitään suhteellista. Hän vaikuttaa pyrkineen harmonisoimaan Platonin ja Aristoteleen ideoita koskevat näkemykset, koska hän erotti ideat eidoksista, asioiden muodoista, joille hän salli sen, että ne olivat aristoteelisesti erottamattomia yksilöolioista: näkemys, joka vaikuttaa olevan välttämättä yhteydessä oppiin aineen ikuisuudesta ja itsenäisestä olemassaolosta.[1]

Jumalaa, ideoiden ensimmäistä lähdettä, ei voida tuntea sellaisena kuin hän on: saamme hänestä vain vähäisen mielikuvan negaatioiden ja analogioiden avulla; hänen luontonsa on ajattelu- ja ilmaisukykyjemme saavuttamattomissa. Hänen alapuolellaan ovat erilaiset henkiolennot (daimones), jotka valvovat kaikkien elävien asioiden luomista, ja ovat yhteyksissä ihmisiin. Ihmisen sielu kulkee erilaisten sielunvaellustasojen läpi, ja näin se puhdistuu ja tulee lopulta Jumalan hyväksymäksi.[1]

Alkinooksen käsikirja on ajoitettu toisen vuosisadan puoliväliin. Vuonna 1879 saksalainen tutkija Jacob Freudenthal väitti, että Alkinoos oli todellisuudessa filosofi Albinos, Galenoksen opettaja. Tämä teoria pysyi voimassa vuoteen 1990, kunnes John Whittaker vahvisti Alkinooksen aitouden.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Alcinous”; Smith, William: Dictionary of Greek and Roman Biography and Mythology (1867)
  2. Gerson, Lloyd: John Dillon (trans.), Alcinous. The Handbook of Platonism Bryn Mawr Classical Review 94.10.14. Viitattu 5. marraskuuta 2007.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Alcinous, The Handbook of Platonism, John Dillon, Oxford 1993.
  • Baltzly, Dirk: The Virtues and 'Becoming Like God': Alcinous to Proclus. Oxford Studies in Ancient Philosophy, 2004, nro XXVI.
  • Whittaker, John: Numenius and Alcinous on the First Principle. Phoenix, 1978, nro 32, s. 144–154.