Saara Aalto

Wikipediasta
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 17. tammikuuta 2018 kello 01.30 käyttäjän 2001:708:30:12c0:a4e9:d282:8dd3:e4b6 (keskustelu) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Saara Aalto
Henkilötiedot
Syntynyt2. toukokuuta 1987 (ikä 37)
Oulunsalo
Ammatti laulaja-lauluntekijä
ääninäyttelijä
Muusikko
Laulukielet englanti, suomi, kiina, japani, ranska, ruotsi, turkki
Aktiivisena 2004
Tyylilajit pop
Soittimet laulu, piano
Levy-yhtiöt Yume Records 2011–2016,
Sony Music 2016–2017,
Warner Music Group 2017–
Aiheesta muualla
www.saaraaalto.com
Saara Aalto.

Saara Sofia Aalto (s. 2. toukokuuta 1987 Oulunsalo)[1][2] on suomalainen laulaja-lauluntekijä ja ääninäyttelijä. Iltalehden lukijat valitsivat hänet vuoden suomalaiseksi 2016.[3] Hän nousi ensimmäisen kerran julkisuuteen vuonna 2007 sijoituttuaan kolmen parhaan joukkoon Talent Suomi -kilpailussa. Vuonna 2011 Aalto sijoittui toiseksi Suomen euroviisukarsinnoissa. Aalto osallistui The Voice of Finland -laulukilpailuun keväällä 2012 sijoittuen toiseksi.[4] Kevättalvella 2016 Aalto osallistui Uuden Musiikin Kilpailuun sijoittuen finaalissa toiseksi. Syksyllä 2016 Aalto osallistui Britannian The X Factor -kilpailuun ja sijoittui toiseksi. Kisan jälkeen Saara solmi kaksi levytyssopimusta ja vuonna 2017 uuden sopimuksen Warnerin kanssa.[5] Aalto myös edustaa Suomea vuoden 2018 Euroviisuissa.[6][7][8]

Uransa aikana Aalto on julkaissut yhteensä neljä studioalbumia, joista yksi on lähes kokonaan kiinankielinen.[9] Lisäksi hän on julkaissut Teemu Roivaisen kanssa duettolevyn nimeltä Tonight.[10][11][12] Aalto kuvaili UMK:n laulukilpailun haastattelussa musiikkinsa olevan "eeppistä rakkauspoppia".[13]

Nuoruus

Oulunsalossa vuonna 1987 syntynyt Aalto tähtäsi musikaaliselle uralle jo lapsuudestaan lähtien. Kuvataiteilija ja dokumentintekijä Eeli Aalto on Saara Aallon isoisä ja taikuri Simo Aalto on hänen setänsä.[14] Aalto kirjoitti ensimmäiset omat kappaleensa viisivuotiaana ja vuonna 1998 hän voitti 11–vuotiaana Kotkan Merilaulukilpailut omalla sävellyksellään, joka voitti myös meripäivien sävellyskilpailun.[15] Aalto on kertonut viettäneensä teini-ikäisenä kesät hääkeikkoja kierrellen.[16]

Aalto edusti Suomea kansainvälisillä Kultainen hirvi -laulufestivaaleilla (Cerbul de Aur) Romaniassa vuonna 2004. Hän valmistui ylioppilaaksi Madetojan musiikkilukiosta vuonna 2005, minkä jälkeen hän muutti Helsinkiin opiskelemaan musiikkikasvatusta Sibelius-Akatemiassa. Aalto on suorittanut myös muusikon ammattitutkinnon.[4][15] Saara Aalto on musiikin maisteri, hänen lopputyönsä Sibelius Akatemiassa musiikkikasvatuksen osastolla oli vuonna 2010 valmiiksi tullut Kohtaamisia: esiintymiskouluttajien näkökulmia esiintymiseen ja sen opettamiseen.[17]

Ura

2007–2010: Talent Suomi ja musikaaliroolit

Vuonna 2007 Aalto nousi ensimmäistä kertaa julkisuuteen, kun hän osallistui Talent Suomi -kilpailuun sijoittuen kolmen parhaan joukkoon.[18] Hän esitti kilpailun karsinnoissa itse säveltämänsä ja sanoittamansa kappaleen ”Varpaisillaan”, jonka hän myöhemmin levytti debyyttialbumilleen. Kilpailun jälkeen Aalto kävi neuvotteluja ainakin Sony BMG:n kanssa,[19] mutta tuloksetta.

Aalto näytteli Helsingin Kaupunginteatterin High School Musical 1 & 2 -musikaaleissa vuosina 2008 ja 2009 säveltäjä-pianistityttö Kelsi Nielseniä.[18][20] Esityskautena 2010–2011 hän esiintyi Helsingin kaupunginteatterin Wicked-musikaalissa Dorothyn roolissa.[21]

2011–2012: Euroviisukarsinnat ja The Voice of Finland

Suomen euroviisukarsintoihin Aalto osallistui ensimmäistä kertaa vuonna 2004 yhtyeessä Heidi Kyrö & just.[21] Hän osallistui Suomen euroviisukarsintoihin myös vuonna 2008 Hanna Marshin ja 2009 Riikan taustalaulajana.[21] Vuonna 2011 hän lähetti Suomen euroviisukarsintojen avoimeen kilpailuun kappaleensa ”Blessed with Love”, jolla hän pääsi televisioituihin karsintoihin ja sijoittui niissä lopulta toiseksi häviten täpärästi Paradise Oskarille.[22]

Aallon debyyttialbumi Blessed with Love julkaistiin omakustanneyhtiö Yume Recordsin kautta 11. toukokuuta 2011.[18] Albumilta julkaistiin musiikkivideot nimikkokappaleen lisäksi kappaleisiin ”Out of Sight, Out of Mind” ja ”Cage Bird (feat. Petteri Sariola)”. Albumi ei kuitenkaan saavuttanut kaupallista menestystä.lähde?

Marraskuussa 2011 julkaistiin Aallon toinen albumi Enkeleitä – Angels, jolla on perinteisten kotimaisten ja ulkomaisten joululaulujen lisäksi Aallon omia sävellyksiä. Levyllä vierailevina artisteina ovat Tomi Metsäketo sekä Linda Lampenius, joka soittaa useissa kappaleissa viulua.[23] Joulukuussa 2012 Aalto ja Tomi Metsäketo järjestivät yhteisen Kuului laulu enkelten -joulukiertueen.[24]

Joulukuussa 2011 Aalto oli mukana Santa Claus Season’s Greetings 2012 -laulukilpailussa kiinankielisellä versiolla kappaleestaan ”Blessed with Love” (”Ai De Zhu Fu”).[25]

Vuonna 2012 Aalto osallistui The Voice of Finland -kilpailuun, jossa hän valitsi valmentajakseen Michael Monroen.[26] Hän sijoittui kilpailussa toiseksi häviten niukasti Mikko Sipolalle.[27] Aalto ei sijoituksestaan huolimatta onnistunut saamaan levytyssopimusta.[28] Aalto kertoi käyneensä lukuisten levytysyhtiöiden kanssa neuvotteluja, mutta kaikki vaativat häntä laulamaan suomeksi, mihin hän ei suostunut.[29] Aalto on kuitenkin myöhemmin sanonut, että voisi jatkossa tehdä myös suomenkielistä musiikkia.[30] Kilpailun jälkeen Aalto jatkoi keikkailua ja avasi Blessed with Love -verkkokaupan, jossa myydään ekologisia koruja.[31][32]

2013: Kolmas albumi ja ura Aasiassa

Aallon kolmas albumi You Had My Heart julkaistiin 24. toukokuuta 2013.[13] Edellisten levyjen tapaan julkaisijana toimi Yume Records. Levy debytoi Suomen virallisen albumilistan sijalla 43 ja oli siten Aallon uran ensimmäinen listasijoitus.[33] Levyn ensimmäiseksi singleksi valikoitui sen nimikkoraita, joka julkaistiin sekä englanniksi, kiinaksi, että japaniksi.[34] Single ei kuitenkaan saanut juuri laisinkaan radiosoittoa, vaan esimerkiksi YleX:n musiikkipäällikkö Tomi Saarinen totesi, ettei kappale ollut tarpeeksi hyvä erottuakseen joukosta. The Voicen musiikkipäällikkö Jussi Mäntysaari kuitenkin sanoi kappaleen olevan ”parasta mitä Saaralta on tähän mennessä kuultu”.[35]

Toukokuussa 2013 Aalto esiintyi Shanghaissa yhdessä oopperatenori José Carrerasin kanssa.[36] Kuukautta myöhemmin hän esiintyi Shanghain kansainvälisten elokuvajuhlien päätösgaalassa, jota seurasi arviolta noin 800 miljoonaa televisionkatsojaa.[37]

Aallon ensimmäinen kiinankielinen albumi Ai De Zhu Fu julkaistiin Suomessa ja Kiinassa 7. syyskuuta 2013. Levylle on valikoitu kappaleita levyiltä Blessed with Love ja You Had My Heart ja osa kappaleista käännettiin levyä varten kiinaksi. Kiinalainen nettitelevisio LeTV esitti Aallon Svenska Teaternissa järjestämän konsertin viikkoa myöhemmin.[9] Aalto on sanonut digitaalisesti julkaistun levyn olevan pelkkää PR:ää; tavoitteena on saada hänen nimensä tunnetuksi ja sen myötä saada lisää keikkoja.[30]

Marras-joulukuussa 2013 Aalto järjesti ensimmäisen konserttisalikiertueensa, jolla hän esitti sekä omia että muiden esittäjien talvikappaleita useilla eri kielillä. Konsertti kiersi Kuopiossa, Lahdessa, Oulussa, Järvenpäässä ja Imatralla.[38] Lisäksi Aalto järjesti jälleen yhteisen joulukonserttikiertueen Tomi Metsäkedon sekä sisarensa Suvi Aallon kanssa.[39]

Aalto esiintyi prinsessa Annana joulukuussa 2013 ensi-iltansa saaneen Disneyn animaatioelokuvan Frozen – huurteinen seikkailu suomenkielisessä jälkiäänityksessä. Hän esittää sekä hahmon puhe- että lauluosuudet.[40]

2016: UMK ja X Factor UK

Aalto oli osallistujana vuoden 2016 Uuden Musiikin Kilpailussa kappaleellaan ”No Fear”.[41] Hän pääsi jatkoon ensimmäisestä alkukarsinnasta 6. helmikuuta 2016. Finaalissa hän sijoittui toiseksi.[42]

Aalto osallistui Ison-Britannian The X Factor -kilpailuun vuonna 2016. Koe-esiintymisessä hän esitti Sian kappaleen ”Chandelier” ja pääsi jatkoon.[43][44] Saara läpäisi myös Bootcamp-vaiheen ja jatkoi kuuden tuolin haasteeseen mentorinaan Sharon Osbourne.[45] Kuuden tuolin haasteessa Aalto lauloi Ed Sheeranin kappaleen "I See Fire". Esitys ei Osbournen mukaan luonut yhteyttä häneen, jolloin Saara sai erityismahdollisuuden laulaa uuden kappaleen. Tuolloin Aalto lauloi riskialttiin ranskankielisen "Je Suis Malade" -kappaleen, mutta sekään ei muuttanut Osbournen päätöstä, minkä vuoksi Aalto karsiutui kisasta. Saaraa alusta asti tsempannut ja ylistänyt Nicole Scherzinger päätti kuitenkin käyttää villin korttinsa juuri Aaltoon, joka näin ollen pääsi jatkoon ja jatkoi Judge's houses -vaiheeseen.[46] Los Angelesissa Osbournen kotona kuvatussa Judges houses -vaiheessa Saara esitti Abban tunnetuksi tekemän kappaleen "Winner Takes It All" ja pääsi jatkoon. Aallon matka jatkui livelähetyksiin, joissa oli mukana Saaran lisäksi enää 11 kilpailijaa. [47][48] Aallon menestys jatkui edelleen, kun hän pääsi jatkoon kahdesta ensimmäisestä livelähetyksestä. Ensimmäisessä livelähetyksessä hän selvisi jatkoon tuomareiden valinnalla, mutta toisessa livelähetyksessä tuomareiden äänet menivät tasan, jolloin Aalto selviytyi jatkoon alun perin enemmän yleisöääniä saaneena kilpailijana. [49][50] Lauantaina 22. lokakuuta 2016 esitetyssä 3. livelähetyksessä Aalto esitti islantilaisen Björkin aiemmin esittämän kappaleen "It's Oh So Quiet" ja seuraavan päivän tuloslähetyksessä hän pääsi suoraan jatkoon yleisöäänillä. [51] Neljännessä livelähetyksessä Saara esitti Lady Gagan ”Bad Romance” -kappaleen ja pääsi suoraan jatkoon yleisöäänillä. Viidennessä livelähetyksessä Aalto esitti Girls Aloud -yhtyeen kappaleen "Sound Of The Underground" ja joutui jälleen pudotusuhan alle, mutta selvisi taas jatkoon tuomareiden valitsemana. Kuudennella viikolla, jonka teema oli disko, Aalto esitti Barbara Streisandin ja Donna Summerin kappaleen No More Tears (Enough is Enough) ja meni suoraan jatkoon. Seuraavassa lähetyksessä Aalto esitti Titanicin tunnuslaulun "My Heart Will Go On", jota valmentaja Sharon Osbourne suositteli äänen esittelemiseksi, ja pääsi taas jatkoon. Aalto selvisi kilpailun semifinaaliin, eli neljän parhaan joukkoon, esitettyään 26. marraskuuta Abban voimakasäänisen "Winner Takes It All" -kappaleen ja toisena esityksenään yhdistelmän "Diamonds Are a Girls Best Friend" ja "Diamonds Are Forever" -kappaleista. Tuomari Walshin mukaan Abban kappaleen esitys oli yksi parhaimmista X Factorissa koskaan nähdyistä.[52]

Sub-tv-kanava lähetti semifinaalin 3.–4. joulukuuta ja finaalin 10.–11. joulukuuta Suomeen suorina tv-lähetyksinä.[53]

Aallon semifinaalilauluina, aiheena joulu, olivat Mariah Careyn "All I Want for Christmas is You" ja Sian "Chandelier", jonka hän esitti jo kerran X Factorin alkukarsinnoissa. Hän selvisi niillä kilpailun finaaliin. [54] Kilpailuun kuului esiintyminen artistin kotiseudulla semifinaalin ja finaalin välissä, ja Aalto esiintyikin 5. joulukuuta Helsingissä Senaatintorilla laulamalla neljä kappaletta kymmentuhatpäiselle yleisölle.[55][56]

Kaksiosaisessa finaalissa Aalto selvisi 10. joulukuuta 2016 kolmesta jäljellä olleesta kilpailijasta ensimmäisenä jatkoon saatuaan eniten ääniä, mutta hävisi 11. joulukuuta ratkaisevassa puhelinäänestyksessä englantilaiselle Matt Terrylle prosenttilukemin 40,4 – 48,5.[57] Lauantaina Aalto esitti Tears for Fearsin kappaleen "Everybody Wants to Rule the World" ja toisena kappaleena yhdessä Adam Lambertin kanssa duona Queen-yhtyeen "Bohemian Rhapsody" -kappaleen. Sub-kanavan lähettämää suoraa lähetystä seurasi Suomessa 1 036 000 katsojaa.[58] Sunnuntaina hän esitti ensin Björkin hitin "It's Oh So Quiet" ja viimeisenä Whitney Houstonin kappaleen "I didn't Know My Own Strength".[59] Toista finaalilähetystä seurasi peräti 1 324 000 suomalaista suorana Sub-kanavalla. Tämä on kanavan katsojaennätys kautta aikojen.[60]

Aalto solmi X Factorin aikana managerointisopimuksen kansainvälisen Roar Global -toimiston kanssa.[61] Hän lähti 23. helmikuuta 2017 alkavalle 19 keikkaa sisältävälle ja maaliskuun puoliväliin saakka kestävälle X Factor Live Tour 2017 -kiertueelle, jolle pääsi kahdeksan parhaiten kisassa menestynyttä artistia.[62][63]

Joulukuussa 2016 Aalto sai Suomi-palkinnon. Suomi-palkinto on opetus- ja kulttuuriministerin antama tunnustus merkittävästä taiteellisesta urasta. Palkinto perustuu Aallon pitkään uraan, positiiviseen asenteeseen ja siihen, että hän on tuonut suomalaista musiikkiosaamista miljoonien televisionkatsojien silmien eteen esiintyessään Britannian X Factorissa.[64] Tiedotustilaisuudessaan 20. joulukuuta Aalto ilmoitti solmineensa levytyssopimuksen Sony Music Finlandin sekä Sony Music UK:n kanssa.[65] Hän on solminut managerointisopimuksen myös Global management -nimisen yhtiön kanssa. Aalto myös konsertoi Helsingin Hartwall Arenalla 15. huhtikuuta 2017. Spektaakkeliksi kuvailtu megashow kantoi nimeä In my wildest dreams.[66]. Saaran kanssa lavalle nousi Britannian X Factorissa Aallon päihittänyt ja voittajaksi kruunattu Matt Terry, Saaran ex-puoliso ja tangokuningas Teemu Roivainen, Saaran sisko Suvi Aalto sekä Michael Monroe, joka oli Aallon mentorina The Voice Of Finlandissa.[67]

2017–2018: Eurovision laulukilpailu 2018

Helmikuussa 2017 Aalto kertoi yhteistyöstään kirjailija-toimittaja Laura Frimanin kanssa. Saara Aalto. No fear -kirja julkaistiin edellä mainitun konsertin yhteydessä jo huhtikuun alussa.[68] Aalto julkaisi lokakuussa ensimmäisen kappaleensa X Factorin jälkeen, nimeltään "Blue Eyes".[69] 7. marraskuuta 2017 Uuden Musiikin Kilpailun 2018 tiedotustilaisuudessa ilmoitettiin Saara Aallon olevan Suomen vuoden 2018 euroviisuedustaja. Siellä ilmoitettiin myös, että 3. maaliskuuta 2018 järjestettävässä kilpailussa hän esittää kolme kappaletta, joista yksi valitaan yleisö- ja raatiäänien perusteella Suomen edustuskappaleeksi.[70]

Sijoitukset laulukilpailuissa sooloartistina

Vuosi Kilpailu Sijoitus
1998 Kotkan Merilaulukilpailut 1. sija
2007 Talent Suomi 2. sija (jaettu)
2011 Suomen euroviisukarsinta 2. sija
2012 The Voice of Finland 2. sija
2016 Uuden Musiikin Kilpailu 2. sija
2016 X Factor UK 2. sija

Yksityiselämä ja perhe

Aallon vanhemmat ovat Markus ja Taina Aalto ja pikkuveli pokeriammattilainen Samu Aalto.[71] Aallon pikkusisko on laulaja Suvi Aalto, joka niin ikään nousi julkisuuteen The Voice of Finland -laulukilpailusta.[72] Kuvataiteilija ja tv-ohjaaja Eeli Aalto on Aallon isoisä.[73] Aallon setä taas on taikuri Simo Aalto ja serkku vatsastapuhuja Sari Aalto. Saara Aallolla on lisäksi isovelipuoli Mikael[74].

Aalto seurusteli yhdeksän vuoden ajan Teemu Roivaisen kanssa. Pari on myös työskennellyt yhdessä ja Roivainen on tuottanut Aallon levyjä.[72] Pari erosi alkuvuodesta 2013, mutta Aalto on kuvaillut heidän olevan edelleen parhaita ystäviä.[75]

Toukokuussa 2015 Aalto kertoi olevansa parisuhteessa naisen kanssa.[76] Aallon avopuoliso on naurujoogaohjaaja ja personal trainer Meri Sopanen.[77][78] He ovat asuneet Järvenpäässä maaliskuusta 2016 lähtien.[79] Seurustelun 2-vuotispäivänä Meri kosi Saaraa ja pari kihlautui 18. elokuuta 2016. Saara on kertonut avoimesti olevansa homoseksuaali.[80][81] Aalto valittiin vuoden 2016 QX Gay Gaalassa Vuoden homoksi.[82] Aalto ja Sopanen suunnittelevat häitä elokuulle 2018.[83][84]

Diskografia

Albumit

Nimi Julkaisutiedot Lista Myynti
Albumilista [33]
Blessed with Love
  • Julkaistu: 11. toukokuuta 2011
  • Levy-yhtiö: Yume Records
  • Formaatti: CD / Digitaalinen
Enkeleitä – Angels
  • Julkaistu: 9. marraskuuta 2011
  • Levy-yhtiö: Yume Records
  • Formaatti: CD / Digitaalinen
You Had My Heart
  • Julkaistu: 24. toukokuuta 2013
  • Levy-yhtiö: Yume Records
  • Formaatti: CD / Digitaalinen
43
Ai De Zhu Fu
  • Julkaistu: 7. syyskuuta 2013
  • Levy-yhtiö: Yume Records
  • Formaatti: CD / Digitaalinen

Singlet

Vuosi Single Latauslista Singlelista Radiolista Albumi
2011 "Blessed with Love" Blessed with Love
2013 "You Had My Heart" You Had My Heart
"Enkeleitä" TBA
2014 "Reach the Stars"
"You Raise Me Up"
2016 "No Fear"

Muut levytykset

Vuosi Kappale Selite
1997 "Mä silmät luon ylös taivaaseen" Levyllä "Ystävä sä lapsien" (Hartaita lauluja lapsille) julk. Sympaali
2011 "Älä luovuta feat. Saara Aalto" Vierailu Jake the Break & Flamin levyllä Rattaat pyörimään
2012 "Toiveeni tää" Lidl-kauppaketjun 10–vuotiskappale[85]
"Je suis malade" The Voice of Finland -levy
"Over the Rainbow"
2013 "Minne menee, mistä tulee" Rölli ja kultainen avain -elokuvaa varten äänitetty kappale

Musiikkivideot

  • Blessed with Love
  • Out of Sight, Out of Mind
  • Cage Bird (feat. Petteri Sariola)
  • Walking in the Air
  • Ai De Zhu Fu (Blessed with Love)
  • You Had My Heart
  • You Gotta Go
  • Enkeleitä
  • Reach the Stars
  • You Raise Me Up
  • Jos taivas putoaa (duetto Teemu Roivaisen kanssa)
  • No Fear (Uuden Musiikin Kilpailu 2016)

Dubbaus

Vuosi Elokuva / Sarja Rooli Lähteet
2008 Desperon taru Prinsessa Papu [86]
2010 Liisa Ihmemaassa Liisa [86]
2011 Bubble Guppies Molly [86]
Kukkulan tyttö, sataman poika Umi [87]
2011– Pokémon Iris [88]
2012 Urhea laulut [88]
Viisi legendaa Hammaskeiju [88]
Winx-klubi Musa
2013 Rölli ja kultainen avain laulu [89]
Frozen – huurteinen seikkailu Anna [90]
2015 Frozen – kuumetta Anna
2015– Hei, Taavi Noora [91]
2017 Olafin jouluinen seikkailu Anna

Lähteet

  1. Julkkikset: Saara Aalto Anna. Viitattu 26.9.2012.
  2. Saara Aalto: I’m singing “No Fear” to all those people who have prejudices towards other people eurovision-addict.blogspot.fi.
  3. Iltalehden lukijat valitsivat: Saara Aalto on vuoden suomalainen! Iltalehti. Viitattu 3.2.2017.
  4. a b Saara Aalto viimein jättilavoilla: Ikuisesta kakkosesta tähdeksi 24.6.2013. Iltalehti. Viitattu 14.12.2013.
  5. The Sun: Saara Aalto hylkäsi Simon Cowellin ja vaihtoi levy-yhtiötä – Maailmanlaajuinen sopimus iltalehti.fi. Viitattu 25.10.2017.
  6. Escudero, Victor M.: Saara Aalto to represent Finland in the Eurovision Song Contest! 7.11.2017. eurovision.tv. Viitattu 7.11.2017. (englanniksi)
  7. Vedenpää, Ville: Saara Aalto valittiin suoraan Suomen euroviisuedustajaksi: ”Lapsuuden unelmani toteutuu” 7.11.2017. yle.fi. Viitattu 7.11.2017.
  8. Makkonen, Nita: Megayllätys! Saara Aalto edustaa Suomea Euroviisuissa 2018 – yleisö valitsee vain kappaleen 7.11.2017. is.fi. Viitattu 7.11.2017.
  9. a b Kotimainen laulajalahjakkuus julkaisee uuden albuminsa Kiinassa 3.9.2013. Radio Nova. Viitattu 14.12.2013.
  10. Saara Aalto ja Teemu Roivainen julkaisivat herkän uutuusvideon MTV. Viitattu 17.6.2015.
  11. Saara Aalto & Teemu Roivainen – Tonight ksml.fi. Viitattu 17.6.2015.
  12. Tangokuningas Teemu Roivainen ja Saara Aalto julkaisevat duettolevyn Tonight playgroundmusic.fi. 26.3.2015.
  13. a b Saara Aalto julkaisi uuden albumin – luvassa levyllinen eeppistä rakkauspoppia 24.5.2013. Radio Nova. Viitattu 14.12.2013.
  14. 10 yllättävää faktaa Saara Aallosta 30.8.2016. MTV. Viitattu 19.10.2016.
  15. a b Saara Aalto – Yume Records Yume Records. Viitattu 14.12.2013.
  16. Ville Hartikainen: Saara Aalto: "Voisin mennä TV:ssä naimisiin" 15.5.2013. Iltalehti. Viitattu 14.12.2013.
  17. Opinnäytetietokanta-Näytä tietue ethesis.siba.fi. Viitattu 7.12.2016.
  18. a b c Sakari Mäkelä: Saara Aalto konsertoi Helsingissä 24.2.2011. Umami. Viitattu 14.12.2013.
  19. Saaralle levytyssopimus? Telvis.fi. Viitattu 14.12.2013.
  20. Carita Forsman: Saara Aalto laulaa vaikka japaniksi 16.5.2008. Kaleva. Viitattu 14.12.2013.
  21. a b c Jukka Hämäläinen: Karkkiboikotti vapautti Saara Aallon stressistä 22.5.2011. Helsingin uutiset. Viitattu 14.12.2013.
  22. Paradise Oskar voitti Suomen viisufinaalin 12.2.2011. Helsingin sanomat. Viitattu 14.12.2013.
  23. Saara Aalto laulaa kiinaksi – kuuntele! 28.11.2011. Radio Nova. Viitattu 14.12.2013.
  24. Tomi Metsäketo ja Saara Aalto joulukiertueelle – kuuntele duetto! 14.9.2012. Iskelmä. Viitattu 14.12.2013.
  25. Negative voitti joululaulukilpailun 29.12.2011. Suomen suurlähetystö, Peking – Suomen pääkonsulaatti, Shanghai. Viitattu 14.12.2013.
  26. The Voice of Finland: Riitaa laulajista! Iltalehti. Viitattu 14.12.2013.
  27. Mikko Sipola voitti Voice of Finlandin 20.4.2012. Ilta-sanomat. Viitattu 14.12.2013.
  28. Marja Nyman: Miksi Saara Aalto ei kelpaa? 30.5.2012. Iltalehti. Viitattu 14.12.2013.
  29. Saara Aalto äänittää kiinankielistä albumia – aikoo valloittaa Aasian markkinat 21.5.2013. Ilta-sanomat. Viitattu 14.12.2013.
  30. a b Ilkka Taavitsainen: Saara Aaltoa kuullaan monilla kielillä Kuopiossakin 5.11.2013. Savon sanomat. Viitattu 14.12.2013.
  31. Rita Tainola: Saara Aalto lähti uudelle uralle! 15.8.2012. Ilta-sanomat. Viitattu 14.12.2013.
  32. Tanja Korpela: Saara Aalto jaksamisestaan: Kaikkea ei voi tehdä yksin 28.2.2013. MTV. Viitattu 14.12.2013.
  33. a b Saara Aalto: You Had My Heart Musiikkituottajat. Viitattu 14.12.2013.
  34. Saara Aallon uusi video julkaistaan englanniksi, kiinaksi ja japaniksi 22.3.2013. Ilta-sanomat. Viitattu 14.12.2013.
  35. Linda Mäki-Kala: Miksi Saara Aalto ei kelpaa radioon? Musiikkipäälliköt vastaavat 10.5.2013. Me naiset. Viitattu 14.12.2013.
  36. Saara Aalto antoi näytteen kiinan ääntämyksestään 10.5.2013. MTV. Viitattu 14.12.2013.
  37. Saara Aalto viimein jättilavoilla: Ikuisesta kakkosesta tähdeksi 24.6.2013. Iltalehti. Viitattu 14.12.2013.
  38. Saara Aaltoa jännittää: "Ensimmäinen ikioma kiertue!" 21.9.2013. Iltalehti. Viitattu 14.12.2013.
  39. Elina Keskitalo: Tomi Metsäketo ja Aallon siskokset konsertoivat Mikkelissä 1.10.2013. Länsi-Savo. Viitattu 14.12.2013.
  40. Sanna Wirtavuori: Saara Aallon Enkeleitä -joululaulusta popimpi versio 13.2.2013. Ilta-sanomat. Viitattu 14.12.2013.
  41. Saara Aalto – No Fear UMK 2016. Yle. Viitattu 1.10.2016.
  42. Victor M. Escudero: Sandhja to represent Finland in 2016! Eurovision. 27.2.2016. Viitattu 5.12.2016. (englanniksi)
  43. Saara Aalto Ison-Britannian X Factor -tv-ohjelmassa! Nicole Scherzinger: "P*rseeni haluaa taputtaa sinulle" 27.8.2016. Iltalehti. Viitattu 28.8.2016.
  44. Saara Aalto pääsi kirkkaasti jatkoon Britannian X Factorissa! Katso video 28.8.2016. Iltalehti. Viitattu 1.10.2017.
  45. Jatkoon! Saara Aalto hurmasi jälleen Britannian X Factor -tuomarit m.mtv.fi.
  46. Britannian X Factor -tuomari yritti passittaa Saara Aallon kotiin – yllätyskäänne pelasti! radionova.fi.
  47. Saara Aallon voittokulku jatkuu! 12 parhaan joukossa Britannian X Factorin livelähetyksiin mtv.fi.
  48. Saara Aalto pääsi X Factor UK:n live-lähetyksiin! Katso Saaran tunteikas esitys Abba-hitistä iltasanomat.fi.
  49. Saara Aalto pääsi jatkoon Britannian X Factorissa yle.fi.
  50. Saara Aalto pääsi jatkoon X Factorissa iltalehti.fi.
  51. Saara Aalto teki sen: suoraan yleisöäänillä jatkoon Britannian X Factorissa iltalehti.fi.
  52. Mahtavaa, Saara Aalto! Häikäisevä esitys siivitti X Factorin semifinaaliin iltalehti.fi. Viitattu 27.11.2016.
  53. Suomalaisfanien toiveisiin vastattiin – Saara Aallon X Factor -semifinaali suorana Subilla ensi lauantaina iltalehti.fi. Viitattu 1.12.2016.
  54. Nyt se on varmaa! Saara Aalto selvisi finaaliin! iltalehti.fi. Viitattu 4.12.2016.
  55. Yllätysesiintyminen! Saara Aalto nähdään maanantaina Helsingissä! iltalehti.fi. Viitattu 4.12.2016.
  56. Mikä lumikeiju! – Saara Aalto hemmotteli suomalaisia Senaatintorilla neljällä kappaleella – kuvat iltalehti.fi. Viitattu 6.12.2016.
  57. Hurja loppukiri: Näin lähellä Saara Aalto oli voittoa – äänestysprosentit julki iltalehti.fi. Viitattu 12.12.2016.
  58. Saara Aalto veti ennätysyleisön – X Factor -semifinaalia katsoi eilen yli miljoona suomalaista iltalehti.fi. Viitattu 12.12.2016.
  59. Upea päätös! Katso video Saara Aallon viimeisestä X Factor -esityksestä iltalehti.fi. Viitattu 12.12.2016.
  60. Joka neljäs suomalainen katsoi Saara Aallon finaalitaistelua X Factorissa 11.12.2016. Helsingin sanomat. Viitattu 30.4.2017.
  61. MTV: Saara Aallolle managerisopimus kansainvälisen toimiston kanssa iltalehti.fi. Viitattu 6.11.2016.
  62. Saara Aalto lähtee suurelle X Factor -kiertueelle – tiedossa jättimäisiä areenakeikkoja 6.11.2016. Ilta-sanomat. Viitattu 6.11.2016.
  63. Mikä kohtalo! Saara Aalto jäi jälleen toiseksi iltalehti.fi. Viitattu 12.12.2016.
  64. Saara Aalto sai Suomi-palkinnon – ministeri Grahn-Laasonen jakoi palkinnon kahdeksalle 19.12.2016. Kaleva. Viitattu 19.12.2016.
  65. Saara Aalto esiintyy ensi keväänä Hartwall-areenalla – lisäksi kaksi massiivista levytyssopimusta 20.12.2016. Ilta-sanomat. Viitattu 20.12.2016.
  66. Saara Aalto paljastaa: iso levytyssopimus ja areenakeikka! iltalehti.fi. Viitattu 20.12.2016.
  67. Saara Aalto prinsessamekossa Lontoon punaisella matolla – paljasti yhteistyön X Factor -voittajan kanssa Iltalehti. Viitattu 9.3.2017.
  68. WSOY julkaisee kirjan laulaja Saara Aallosta WSOY. Viitattu 9.3.2017.
  69. Saara Aallolta viimein ensimmäinen kappale X Factorin jälkeen: esitti uutuusbiisin ensi kertaa – kuuntele! Ilta-Sanomat. 31.10.2017. Viitattu 31.10.2017.
  70. Leskinen, Lauri: Näin UMK18 on uudistunut -lue tärkeimmät kysymykset ja vastaukset 7.11.2017. yle.fi. Viitattu 7.11.2017.
  71. HS: Saara Aallon perhe on täynnä lahjakkuuksia – ”Tehän voisitte sirkuksen perustaa” 5.11.2016. Me naiset. Viitattu 30.9.2017.
  72. a b Linda Mäki-Kala: Eronnut Saara Aalto: "Pidin meitä täydellisenä parina" 2.5.2013. Me naiset. Viitattu 14.12.2013.
  73. HS: Muistatko – Saara Aallon isoisä uhkasi vetää jumalanteatterilaisia turpaan iltalehti.fi. Viitattu 7.1.2017.
  74. Saara Aalto löysi salaisen velipuolensa Kaleva.fi. Viitattu 15.11.2017.
  75. Sanna Wirtavuori: Saara Aalto – ikuinen kakkonen 23.5.2013. Anna. Viitattu 14.12.2013.
  76. Saara Aalto julkaisi kuvan itsestään ja tyttöystävästään: ”Olen pantannut liian pitkään omaa onneani” 2.5.2015. Ilta-sanomat. Viitattu 30.9.2017.
  77. Laulaja Saara Aalto: ”Tyttöystävän salailu sai minut voimaan huonosti” 13.5.2015. Me naiset. Viitattu 30.9.2017.
  78. Saara Aalto ja Meri-rakas: Vielä ei ole lasten aika 26.9.2015. Ilta-sanomat. Viitattu 30.9.2017.
  79. Saara Aalto ja Meri-rakas: Muutto uuteen kotiin! 28.2.2016. Iltalehti. Viitattu 30.9.2017.
  80. Saara Aalto kihloihin – tyttöystävä kosi vuosipäivänä MTV. 19.8.2016. Viitattu 23.8.2016.
  81. Saara Aalto avoimena brittilehdelle suhteestaan Meri Sopaseen: ”Olin ensimmäisiä julkisesti lesboudesta kertoneista Suomessa” 15.12.2016. Ilta-sanomat. Viitattu 4.1.2017.
  82. Laulaja Saara Aalto valittiin Vuoden homoksi – "Maailma menee eteenpäin" 6.2.2016. Iltalehti. Viitattu 30.9.2017.
  83. Saara Aalto avautui hääsuunnitelmistaan – ei halua naimisiin Suomen kylmyydessä 22.11.2016. MTV. Viitattu 10.4.2017.
  84. Saara Aalto avoimena brittilehdessä: Lupailee häitä X Factorin päätyttyä 10.10.2016. Aamulehti. Viitattu 10.4.2017.
  85. Irmeli Salo: Kymmenvuotias Lidl kääriytyy Suomen lippuun 3.9.2012. Markkinointi & Mainonta. Viitattu 14.12.2013.
  86. a b c Saara Aalto biography Web Archive. 5.2.2013. Saara Aalto. Viitattu 1.10.2017. (arkistoitu sivu)
  87. Toni van der San: Kukkulan tyttö, sataman poika (2012) 13.3.2013. Filmitähti. Viitattu 10.6.2016.
  88. a b c Saara Aalto biography Web Archive. 19.4.2014. Saara Aalto. Viitattu 1.10.2017. (arkistoitu sivu)
  89. Rölli ja kultainen avain – Minne menee, mistä tulee 6.2.2013. YouTube ja Nordisk Film Finland. Viitattu 10.6.2016.
  90. Saara Aalto: Saara Aalto the voice of Anna – Frozen Q&A 27.1.2014. YouTube. Viitattu 10.6.2016.
  91. Jakson Paraatimerkki (Hey Duggee) lopputekstit Yle Areena. Yle. Viitattu 10.6.2016. [vanhentunut linkki]

Aiheesta muualla