Pajun taistelu

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Pajun taistelu
Osa Viron vapaussotaa
Päivämäärä:

31. tammikuuta 1919

Paikka:

Pajun kartano, Viro
57°49′36″N, 26°06′53″E

Lopputulos:

Suomalaisten ja virolaisten voitto.

Vaikutukset:

Punaiset menettivät Valgan.

Osapuolet

Suomen lippu Pohjan pojat
Viron lippu Viro

Flag of the Latvian Socialist Soviet Republic (1918–1920).svg Neuvosto-Latvia

Komentajat

Suomen lippu Hans Kalm
Suomen lippu Erkki Hannula
Viron lippu Julius Kuperjanov

Tappiot

Suomen lippu 28 kaatunutta ja 39 haavoittunutta
Viron lippu 14 kaatunutta ja 41–48 haavoittunutta

yhteensä noin 100

Pajun taistelu käytiin lähellä Valgan kaupunkia sijaitsevan Pajun kartanon hallinnasta 31. tammikuuta 1919 Viron vapaussodan aikana. Suomalaisista vapaaehtoisista koostuneet Hans Kalmin johtamat Pohjan Pojat ja virolainen Julius Kuperjanovin pataljoona etenivät alueella kohti Valgaa, mikä edellytti Pajun kartanon hallintaa. Neuvosto-Latvian joukot valtasivat Pajun kartanon yöllä ja virolaiset joukot hyökkäsivät kartanolle kärjessä takaisinvaltausyrityksen yhteydessä seuraavan keskipäivänä. Virolaisten hyökkäys pysähtyi ja vuorossa olivat nyt Pohjan Pojat. Suomalaistenkin hyökkäys oli tyrehtyä, muta onnistui lopulta illan jo hämärtäessä. Pian taistelun jälkeen vallattiin myös Valga, josta punaiset olivat vetäytyneet.

Punaiset olivat menettäneet noin 100 miestä. Suomalaiset menettivät kaatuneina noin 28 miestä ja haavoittuneina 39. Virolaisia kaatui 14 ja haavoittui 41–48. kaatuneiden joukossa oli virolaisia komentanut Kuperjanov. Taistelun jälkeen voittajat surmasivat noin 50 ottamaansa vankia ja 12 kartanon työntekijää.

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pajun kartano ja taistelun muistolaatta.

Viron vapaussota oli syttynyt vuoden 1918 lopulla. Saksan keisarikunta oli solminut aselevon 11. marraskuuta ja Virossa valtaan oli noussut Konstantin Pätsin väliaikainen hallitus. Sitä uhkasi kuitenkin nopeasti bolševikit ja puna-armeija idästä. Vladimir Leninin hallitus oli mitätöinyt Brest-Litovskin rauhansopimuksen 13. marraskuuta ja laajan rintaman hyökkäys kohti Viroa alkoi saman kuun lopussa. Narva menetettiin puna-armeijalle 28. marraskuuta, Võru 8., Valga 17. ja Tartto 22. joulukuuta. Viron työväenkommuuni oli julistettu perustetuksi Narvan valtauksen jälkeen 29. marraskuuta. Tammikuuhun 1919 mennessä punaiset hallitsivat noin puolta Viron alueesta. Käänne tapahtui Viron armeijan ryhtyessä vastahyökkäykseen 6. tammikuuta ja Narva vallattiin takaisin 19. tammikuuta.[1] Virolaisten vastahyökkäys eteni myös Narvan eteläpuolella. Julius Kuperjanovin komentama pataljoona oli vallannut Tarton 14. tammikuuta ja virolaisten seuraava kohde oli liikenteen tärkeä solmukohta Valga. Suomalaisten vapaaehtoisten muodostama Pohjan Pojat siirrettiin yksikön komentaja Hans Kalmin toivomuksesta etelään tälle uudelle painopistesuunnalle Narvan valtauksen jälkeen. Kalm sai saapuessaan Tarttoon 27. tammikuuta laisuuteensa myös Kuperjanovin johtaman Tarton suojelupataljoonan. Muodollisesti operaatiota johti kenraalimajuri Martin Wetzer, mutta käytännössä ohjat olivat Kalmilla.[2]

Valgan kaupunki oli viidestä eri suunnasta saapuvien rautateiden yhtymäpiste. Valga sijaitsee nykyisen Latvian vastaisen rajan tuntumassa ja raja jakaa kaupungin Viron puoleiseen Valgaan ja Latvian puoleiseen Valkaan. Tiellä Valgaan sijaitsi Pajun kartano.[2] Virolaisten hyökkäys kohti Valgaa oli alkanut 27. tammikuuta. Punaisten puolella taisteli yhteensä noin 1 800 miestä 1. ja 4. Latvian rykmentistä, 83. rykmentin pataljoonasta ja kolmesta eskadroonasta. Latvialaiset joukot irtaantuivat seuraavan päivänä ja virolaiset miehittivät Pajun kartanon 30 tammikuuta. Pajun kartanolta Kuperjanovin pataljoonan ja Pohjan Poikien oli tarkoitus jatkaa kohti Valgaa heti seuraavana päivänä.[3]

Taistelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kartta taistelun kulusta.

Yöllä noin 600:n miehen vahvuinen Latvian 1. rykmentti hyökkäsi virolaisia vastaan Pajun kartanolla ja ajoi sitä puolustaneet virolaiset tiehensä.[3] Mukanaan heillä oli 20 konekivääriä.[2] Menetys tajuttiin aamulla 31. tammikuuta.[3] Kalm suunnitteli käyttävänsä kartanon takaisinvaltaamiseksi jääkäriluutnantti Erkki Hannulan pataljoonaa, mutta suunnitelmista kuulut Kuperjanov pyysi edetä joukkojen kärjessä kunniasyistä. Kalm myöntyi ja Hannulan pataljoona siirtyi reserviin. Kuperjanovin joukot aloittivat hyökkäyksensä keskipäivällä.[2] Kuperjanovilla oli mukanaan 300 miestä ja heitä tuki kaksi[3] tai kuusi tykkiä, sekä konekiväärejä. Malttamattomana Kuperjanov ei ollut odottanut tulitukea panssarijunilta. Kartano ja sen puisto sijaitsi kukkulalla, jonka edustalla oli peltoaukea. Latvialaiset odottivat virolaisten etenevän sopivalle edustalle, minkä jälkeen he avasivat tulen. Virolaisten hyökkäys hajosi. Kuperjanov itse haavoittui kuolettavasti. Virolaisten vetäydyttyä suojaan seurasi Hannulan Pohjan Poikien hyökkäys.[2]

Hannulan joukot hyökkäsivät kahdelta suunnalta vihollisensa selustaan. Luutnantti Antti Kärnä johti ensimmäistä komppaniaa ja luutnantti Einar Marttinen kolmatta.[2] Kartanoa päin kuljettiin rivissä peltoaukean yli.[3] Kärnän komppania eteni noin sadan metrin päähän vihollisen asemista, mutta eteneminen pysähtyi Kärnän kaatumiseen. Myös Marttisen johtama hyökkäys pysähtyi ja Kuperjanovin miehet alkoivat vetäytyä ilman lupaa. Apuun tuli vääpeli Yrjö Riikkosen komentama konekiväärijoukkue. Illan hämärtäessä taistelu ei ollut vieläkään ratkennut. Hannula lähetti taisteluun vielä reservissä olleen kolmannen komppanian joukkueen, jota Marttinen käytti uuteen hyökkäykseen. Hyökkääjät nousivat ylös ja rynnäköivät kartanoon, jossa käytiin lähitaisteluja pistimin, puukoin ja kiväärinperin. Vihollinen pakeni viimein, mutta hyökkääjillä ei riittänyt intoa sen takaa-ajamiseen.[2]

Seuraukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pajun taistelun muistomerkki.

Pohjan Pojat olivat menettäneet kaatuneina upseerin, kuusi aliupseeria ja 21 sotilasta. Haavoittuneina meni viisi upseeria, kaksi aliupseeria ja 32 sotilasta.[2] Virolaisten tappiot olivat olleet kaatuneina Kuperjanovin lisäksi kolme muuta upseeria ja 10 miestä.[2][3] Haavoittuneita oli 41[2]-48[3]. Punaisten puolella tappiot olivat noin sata miestä.[2] Latvialaisten taistelutahdolle tappio Pajussa oli huomattava kolaus. He vetäytyivät myös Valgasta 1. helmikuuta.[3] Samana päivänä saapuivat Pohjan Pojat. Ympäröivä alue varmistettiin seuraavien parin päivän aikana ja rintamavastuu annettiin virolaisille. Suomessa levisi sittemmin liioiteltuja tietoja Pohjan Poikien tappioista ja joissain piireissä Kalmia syytettiin miestensä tapattamisesta.[2]

Kalm oli Valgan valtaamista koskevassaan operaatiokäskyssä kieltänyt miehiään ottamasta vankeja. Pajun valtaajat surmasivat taistelun jälkeen noin 50 vankia. Surmattuihin kuului myös muutama kiinalainen palkkasoturi. Vihollisen sotilaiden lisäksi tapettiin Pajun kartanon 12 työläistä, jotka olivat piiloutuneet kartanon kellariin.[2]

Taistelun pyramidin muotoinen kolmitasanteinen muistomerkki avattiin uudelleen taistelun 75-vuosipäivänä 31. tammikuuta 1994.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Zetterberg, Seppo: Viron Historia, s. 504-508. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2007. ISBN 9517465203.
  2. a b c d e f g h i j k l m Jussi Niinistö: Heimosotien historia 1918–1922, s. 110-121. 2. painos. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2016. ISBN 978-952-222-846-8.
  3. a b c d e f g h Mirko Harjula: Viro 1914–1922, s. 146-149. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2009. ISBN 978-952-222-085-1.
  4. Paju-taistelun muistomerkki visit estonia. Viitattu 20.9.2018.