Latvian sosialistinen neuvostotasavalta (1918–1919)

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee vuosina 1918–1919 olemassa ollutta valtiota. 1940–1991 ollutta neuvostotasavaltaa käsittelee artikkeli Latvian sosialistinen neuvostotasavalta.
Latvian Sosialistinen Neuvostotasavalta
Latvijas Sociālistiskā Padomju Republika
Flag of the Latvian Soviet Socialist Republic (1918-1920).svg Emblem of the Latvian SSR (1918-1920).svg
lippu vaakuna

Flag-map of Latvian SSR (1940-1953).svg

Valtiomuoto sosialistinen tasavalta
Kansankomissaarien puhemies Pēteris Stučka
Pääkaupunki Valga (1918)
Riika (1919)
Rēzekne
Historia
– Perustettu 17. joulukuuta 1918
– Lakkasi olemasta 13. tammikuuta 1920
Viralliset kielet lätti eli latvia, venäjä ja Latgalli
Valuutta Venäjän rupla
Latvian rupla
Edeltäjä(t) Baltian herttuakunta
Latvian tasavalta
Seuraaja(t) Latvian tasavalta

Neuvosto-Venäjän nukkevaltio

Coat of Arms of Duchy of Courland.jpg
Rigasiebmacher.JPG
Latvian historia

Liiviläiset
Baltit

Viikinkiaika Latviassa
Baltiansaksalaiset
Ristiretket Baltiaan
Liivinmaan liitto

Vanha Liivinmaa
Baltian valtatyhjiö
Liivinmaan sota
Kuurinmaan ja Semigallian herttuakunta
Puolan sota
Pohjan sota
Suuri Pohjan sota
Itämerenmaakunnat

Ober Ost
Kuurinmaan ja Semigallian herttuakunta (1918)
Baltian yhdistynyt herttuakunta
Latvian tasavalta
Latvian sosialistinen neuvostotasavalta (1918–1919)
Molotov–Ribbentrop-sopimus
Latvian päähallintopiiri
Ostlandin valtakunnankomissariaatti
Latvian sosialistinen neuvostotasavalta
Baltian maiden itsenäistyminen 1986–1991
Latvian tasavalta

Latvian Sosialistinen Neuvostotasavalta (latv. Latvijas Sociālistiskā Padomju Republika, LSPR) oli Pihkovassa 17. joulukuuta 1918 latvialaisbolševikkien (VKP(b) keskuskomitean Latvian-komiteoiden keskuskomitea) Latvian julistama hallintomuodostelma, tavoitteiltaan neuvostotasavalta, jonka johtaja oli Pēteris Stučka. Sosialistinen Neuvostotasavalta julistettiin perustetuksi Pihkovassa. Virallisesti bolševikkihallinto lopetti toimintansa viimeisenä puna-armeijan ja latvialaisbolševikkien menetettyä itäisen Latvian Latgalen alueen 13. tammikuuta 1920 Daugavpilsin taistelun jälkeen.

Sosialistisen Neuvostotasavallan syntyä edeltävät vaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pēteris Stučka – Latvian Sosialistisen Neuvostotasavallan kansankomissaarien puhemies.

Keisarillisen Saksan antautumisesta ensimmäisessä maailmansodassa oli kulunut vain viikko eli 18. marraskuuta 1918, kun Riiassa julistettiin Kārlis Ulmanisin ja Jānis Čaksten johdolla Latvian tasavalta perustetuksi.[1] Samanaikaisesti perustettiin Riiassa Neuvosto-Venäjän vaatimuksesta "sotilasvallankumouksellinen komitea" ja pian sen jälkeen 4. joulukuuta "Latvian väliaikainen neuvostohallitus" johtajanaan Pēteris Stučka, joka pyysi välittömästi apua Neuvosto-Venäjältä.[2] Virallisesti Latvian sosialistinen neuvostohallitus perustettiin Moskovassa 14. joulukuuta 1918 ja Latvian sosialistinen neuvostotasavalta 17. joulukuuta 1918. Neuvosto-Venäjän kansankomissaarien neuvosto tunnusti hallituksen 22. joulukuuta "avunantolupauksin".[3]

Taistelu vallasta alkaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puna-armeija tunkeutui Latviaan jo seuraavana päivänä, 18. joulukuuta 1918, Latvian sosialistisen neuvostotasavallan perustamisen jälkeen tunkeutuen Viron ja Latvian rajalla olevaan Valgan kaupunkiin. Puna-armeijan joukot koostuivat venäläisten lisäksi latvialaisista puna-armeijan rykmenteistä, ns. latvialaisista tarkka-ampujista (latv. Latviešu strēlnieki). Valkasta tuli tällöin Latvian neuvostohallituksen sijaintipaikka Riian valtaamiseen asti, joka tapahtui 4. tammikuuta 1919. Ennen Riian valtausta puna-armeijan tukemat latvialaisbolševikit olivat vallanneet Pohjois-Latviassa jo 7. joulukuuta Alūksnen ja 23. joulukuuta Cēsisin sekä etelässä Daugavpilsin 9. joulukuuta sekä Pļaviņasin 17. joulukuuta. Eteneminen pysähtyi vasta Kuurinmaalla Ventajoelle. Näin Latvian neuvostohallitus saattoi sähköttää Moskovaan[3]:

»Riian yllä liehuu Neuvosto-Latvian punainen lippu.»

Ensimmäinen maailmansodan aselevon mukaan valtaa Baltiassa pitäneiden saksalaisten tuli tukea kuitenkin juuri itsenäistyneitä kansallisia tasavaltoja – siis myös Ulmanisin hallitusta. Riiassa olleet maailmansodan hävinneiden saksalaisten ja itsenäisyyden julistaneiden porvarillisten latvialaisten hallinto ja sotilaat joutuivat pakenemaan puna-armeijaa Liepājaan Kuurinmaan rannikolle. Näin vain pieni tämä Kuurimaan eteläosa eli Liepājan kaupungin ympäristö jäi bolševikeilta valtaamatta Latvian alueesta.[4], [5]

Neuvosto-Venäjän tarkoitus oli seurata vetäytyviä saksalaisjoukkoja ja perustaa alueille neuvostotasavaltoja. Punainen viiva kuvaa neuvostorintamaa tammikuussa 1919.

Bolševikit Latvian valtiaana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Virallisesti Latvian sosialistisen neuvostotasavallan 60-jäseninen keskuskomitea nimitti Latvian neuvostohallituksen, jonka puheenjohtajana jatkoi Pēteris Stučka. Muita merkittäviä jäseniä olivat mm. varapuheenjohtaja Jūlijs Daniševskis ja valistusasian kansankomissaari Jānis Bērziņš, joka johti myöhemmin Neuvosto-Venäjän valtuuskuntaa vuonna 1920 Suomen kanssa käydyissä Tarton rauhanneuvotteluissa.[6] Stučkan hallitus kumosi kaikki aiempien hallitusten lait ja julisti 8. tammikuuta 1919, että kaikki Neuvosto-Venäjän hallituksen antamat säädökset ovat lainvoimaisia. Latvian bolševikihallitus oli työväenluokan hallitus, ja vain työläiset saattoivat osallistua vaaleihin. Tammikuun 15. päivänä 1919 hyväksyttiin Latvian sosialistisen neuvostotasavallan perustuslaki[7], joka vahvisti Neuvosto-Venäjän perustuslain mukaiset periaatteet, loi Neuvosto-Venäjän mukaisen hallintomallin ja hyväksyi maan symbolit. Latvian kommunistisen puolueen 6. kongressi järjestettiin Riiassa 6. maaliskuuta. Silloin luotiin maahan nuorisojärjestö komsomol. Latvian bolševikipuolueen jäsenmäärä oli ennen valtaannousua ollut alle 1 000, mutta kongressin aikaan jäsenmäärä oli noussut 8 000:een.

Latvian kommunistijoukkojen paraati Riikassa toukokuussa 1919.

Bolševikihallinto loi maahan terrorijärjestelmän.[8] Stučkan hallitus antoi 30. tammikuuta 1919 asetuksen vallankumouksellisten tuomioistuinten perustamisesta. Sen seurauksena Latviassa tuomittiin ampumalla yli 3 000 ihmistä. Helmikuussa maahan perustettiin kolme keskitysleiriä, joissa oli vangittu tuhansia poliittisia vastustajia.[9] Huhtikuussa Stučkan hallitus antoi käskyn karkottaa baltisaksalaiset Siperiaan. Kun bolševikivalta kaatui keväällä 1919, leireistä vapautettiin kaikkiaan 18 000 porvariston ja saksalaisen väestönosan henkilöä.

Riian keskustassa oleva neuvostovallan aikana pystytetty Latvian punaisten kiväärimiesten muistomerkki symboloi alunperin patsasta paljastettaessa 1970-luvulla vuoden 1919 Neuvosto-Latvian luomisessa keskeistä roolia näytelleen latvialaisen kommunistisen joukko-osaston tärkeää roolia. Latvian uuden itsenäistymisen aikaan patsaan jalustan tekstiä "Latviesu strelnieki" laajennettiin muotoon "Latviesu strelnieki 1915-1920" eli viestimään laajammasta roolista, koska osa kiväärimiehistä, etenkin upseereista, siirtyi itsenäisyyttä kannattavaan, bolševikejä vastustavaan kansalliseen armeijaan.
Latvian tasavalta oli kesällä 1919 taistelutannerta kolmen osapuolen sotajoukoille eli länsiosa ml. Riika oli saksalaisten hallussa, pohjoinen virolaisten ja tasavallan hallituksen joukkojen valvonnassa sekä itäinen osa bolševikien hallussa.

Viron tasavallan joukot yhdessä suomalaisen Pohjan Poikien joukkojen kanssa johtajanaan everstiluutanantti Hans Kalm pakottivat puna-armeijan perääntymään Latvian puolelle helmikuun 1919 alussa vapauttaen mm. rajakaupunki-Valgan. Neuvosto-Venäjän ja Latvian bolševikijoukot hyökkäsivät maaliskuun alussa pohjoiseen Viron kansallista armeijaa vastaan, mutta eivät onnistuneet suunnitelmassaan edetä Viron alueelle.[10] Seuraavina kuukausina, toukokuussa ja kesäkuussa 1919, virolaiset ja mukaan tulleet valkoiset venäläiset valloittivat lisää alueita Neuvosto-Venäjältä, mikä pakotti puna-armeijan siirtämään joukkojaan puolustamaan Pietaria. Etelän suunnassa puolalaiset lähestyivät Daugavpilsiä. Tässä tilanteessa latvialaisbolševikijoukot organisoitiin puna-armeijan 15. armeijaksi.

Latvian sosialistinen neuvostotasavalta otti käyttöön keväällä 1919 väliaikaisen oman ruplansa.

Saksalaiset kaatavat bolševikkivallan Riiassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eteläisessä Latviassa Kuurinmaalla entiset alueen valtaapitäneet saksalaiset muodostivat balttien vapaaehtoisarmeijasta Baltian Landeswehristä ja vapaaehtoisesta Rautaisesta divisioonasta kenraalimajuri Rüdiger von der Goltzin johdolla Latviassa valtaapitäneille bolševikeille vastavoiman. Asiasta sovittiin Ulmanisin kanssa joulukuussa 1918.[11] Maaliskuussa 1919 von der Goltzilla oli aseissa 13 500 miestä, joista oli 1 400 latvialaista Ulmanisin kannattajaa. Joukot valtasivat bolševikijoukoilta Kuurinmaan pohjoisosan eli Ventspilsin (saks. Windau), Tukumsin (saks. Tucums) ja Jelgavan (saks. Mitau). Vaikka saksalaisten tuli taistella kansallisen hallituksen kanssa bolševikejä vastaan, von der Goltz pyrki toteuttamaan edellisenä vuonna kaatunutta Baltian herttuakunnan ideaa eli saksalaisten määräävän aseman säilyttämistä Baltiassa. Suhteet Ulmanisin ja von der Goltzin välillä heikkenivät. Suhteet katkesivat lopullisesti saksalaisten ja latvialaisten välillä huhtikuussa 1919, kun saksalaiset nostivat valtaan Andrievs Niedran – käytännössä saksalaisten nukkehallituksen korvaamaan Ulmanisin hallitusta.[12], [13]

Vuoden 1919 vappuna Riiassa bolševikkivalta järjesti vallankumousjuhlat, hallituksen suosio latvialaisten silmissä oli pudonnut jo ratkaisevasti – jopa työläisten keskuudessa. Maan elintarvikehuolto oli romahtanut. Saksalaiset valloittivat bolševikeilta Riian 22. toukokuuta, ja Latvian bolševikihallinto joutui siirtymään itäiseen Latviaan Rezekneen.[14] Stučkan hallitus siirtyi pian sen jälkeen Rezeknestä edelleen Neuvosto-Venäjälle Velikije Lukiin 2. kesäkuuta 1919, mutta palasi heinäkuussa takaisin Rezekneen rintaman vakiinnuttua. Tässä vaiheessa Neuvosto-Latvian hallituksen tärkeimmät tehtävät oli luovutettu Neuvosto-Venäjän viranomaisille Neuvosto-Venäjän bolševikipuolueen päätöksellä.

Bolševikkivalta syksyn 1919 Latvian itäosassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Neuvostoliiton postilaitos julkasi vuonna 1969 postimerkin osoituksena siitä, että oli kulunut 50 vuotta neuvostovallan pystyttämisestä Latviaan. Merkki kuvaa Latvian punaisia kiväärimiehiä.

Latvian sosialistinen neuvostotasavalta toimi Latvian itäisessä osassa Latgalessa aina tammikuuhun 1920 asti. Tällöin Latvian tasavallan ja Puolan tasavallan joukot voittivat puna-armeijan yksiköt Daugavpilsin taistelussa. Rauha Latvian tasavallan ja Neuvosto-Venäjän välillä solmittin Riiassa elokuussa 1920. Solmittu rauha vahvisti Latvian tasavallan olemassaolon ja Neuvosto-Latvian loppumisen virallisesti.[15], [16]

Neuvosto-Latvian synnyttyä neuvostoliittolainen historiankirjoitus kuvasi vuonna 1940 syntyneen Latvian Sosialistisen Neuvostotasavallan eli Neuvosto-Latvian jatkumona kehitykselle, joka oli käynnistynyt jo Venäjän keisarikunnan kukistuttua. Latvian tasavalta oli siis tämän mukaan vain välivaihe tässä kehityksessä, jossa Neuvosto-Latvia oli varsinainen pääkehitysvaihe. Latvian Sosialistinen Neuvostotasavalta oli sen mukaan lähtökohta Neuvostoliiton neuvostotasavaltana olleen Neuvosto-Latvian synnylle.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Mela, Marjo: s. 36-49
  2. Purs, Aldis; Plakans, Andrejs:Historical Dictionary of Latvia, s.86.
  3. a b Jussila, Osmo:Terijoen hallitus 1939–40, s.92.
  4. von der Goltz, Rüdiger: Toimintani Suomessa ja Baltian maissa, p.182-188
  5. O'Connor, Kevin C.: The History of the Baltic States, s. 101.
  6. Polvinen, Tuomo: Venäjän vallankumous ja Suomi 1917–1920 II: toukokuu 1918–joulukuu 1920, s. 353. WSOY, Porvoo–Helsinki 1971.
  7. Latvian sosialistisen Neuvostoliiton perustuslaki (suomennettuna) historia.lv. 15.1.1919. Viitattu 8.6.2019.
  8. O'Connor, Kevin C.: The History of the Baltic States, s. 102.
  9. Plakans, Andrejs: The Latvians: A Short History, p.118
  10. Traksmaa, August: Lühike vabadussõja ajalugu, p.98
  11. O'Connor, Kevin C.: The History of the Baltic States, s. 103.
  12. von der Goltz, Rüdiger: Toimintani Suomessa ja Baltian maissa, p.182-277
  13. Polvinen, Tuomo: Venäjän vallankumous ja Suomi -2, p.181
  14. von der Goltz, Rüdiger: Toimintani Suomessa ja Baltian maissa, p.278-286
  15. Latvian sosialistisen tasavallan hallituksen julkilausuma toiminnan lopettamisesta ja tehtävien siirtämisestä Latvian kommunistiseen puolueeseen (suomennettuna) historia.lv. 13.1.1920. Velikije Luki. Viitattu 8.6.2019.
  16. Plakans, Andrejs: The Latvians: A Short History, p.120

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • von der Goltz, Rüdiger: Toimintani Suomessa ja Baltian maissa. WSOY, 1920.
  • Polvinen, Tuomo: Venäjän vallankumous ja Suomi 1917 - 1920 : I - II. WSOY, 1971.
  • Valter, Hannes: Ausalt ja avameelselt Landeswehri sõjast, Võnnu lahingust, Riia operatsioonist.. Perioodika, 1989. 5-7979-0275-3. Malline:Ee
  • Traksmaa, August: Lühike vabadussõja ajalugu. Tallinna: Olion, 1992. 5-450-01325-6. (viroksi)
  • Plakans, Andrejs: The Latvians: A Short History. Hoover Institution Press, 1995. ISBN 0-8179-9301-0. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  • Mela, Marjo: Latvian historia. Helsinki: Yliopistopaino, 1997. ISBN 951-570-340-9.
  • O'Connor, Kevin C.: The History of the Baltic States. The Greenwood History of Modern States, 2015. ISBN 978-1-61069-915-0. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  • Purs, Aldis; Plakans, Andrejs: Historical Dictionary of Latvia. Rowman & Littlefield, 2017. ISBN 978-153-810-2213. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)