Jan Berzin (diplomaatti)

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Jan Berzin.

Jan Antonovitš Berzin (latv. Jānis Bērziņš-Ziemelis; 29. syyskuuta (J: 16. syyskuuta) 1881 Cēsisin kihlakunta, Liivinmaan kuvernementti, Venäjän keisarikunta29. elokuuta 1938 Moskova, Neuvostoliitto)[1] oli latvialaissyntyinen bolševikki ja neuvostoliittolainen diplomaatti.

Berzin oli lähtöisin latvialaisesta talonpoikaisperheestä ja oli koulutukseltaan opettaja. Hän liittyi vuonna 1902 Venäjän sosiaalidemokraattiseen työväenpuolueeseen ja alkoi toimia sen bolševikkisiivessä. Hän oli 1906–1907 bolševikkien Pietarin-komitean puheenjohtaja. Berzinistä tuli vuonna 1914 Latvian sosiaalidemokraattisen puolueen pää-äänenkannattajan Cīņan päätoimittaja. Berzin edusti Latvian sosiaalidemokraatteja Zimmerwaldin konferenssissa vuonna 1915 ja asui sen jälkeen jonkin aikaa Yhdysvalloissa. Hän palasi maanpaosta Venäjälle vuoden 1917 helmikuun vallankumouksen jälkeen ja hänet valittiin sekä Latvian työväenpuolueen että Venäjän bolševikkipuolueen keskuskomiteaan. Bolševikkien keskuskomiteassa hän jäi seuraavana vuonna ehdokasjäseneksi. Lokakuun vallankumouksen jälkeen Berzin nimitettiin toukokuussa 1918 Neuvosto-Venäjän lähettilääksi Sveitsiin, mutta paikalliset viranomaiset karkottivat hänet marraskuussa 1918. Hän oli keväällä 1919 lyhytikäisen Latvian neuvostotasavallan valistusasiain kansankomissaarina ja 1919–1920 Kommunistisen internationaalin sihteerinä.[1][2]

Berzin johti Neuvosto-Venäjän valtuuskuntaa vuonna 1920 Suomen kanssa käydyissä Tarton rauhanneuvotteluissa.[3] Maiden solmittua diplomaattisuhteet hän oli helmikuusta heinäkuuhun 1921 myös Neuvosto-Venäjän ensimmäisenä virallisena lähettiläänä Suomessa. Sen jälkeen hän oli Neuvostoliiton vara-asiainhoitajana Isossa-Britanniassa ja 1925–1927 lähettiläänä Itävallassa. Vuodesta 1929 Berzin työskenteli historiallisten asiakirjojen julkaisun parissa. Hänet nimitettiin 1932 Neuvostoliiton keskusarkiston johtoon ja hän toimitti Krasnyi arhiv -aikakauskirjaa, jossa julkaistiin vallankumoushistoriaan liittyneitä dokumentteja.[1][2] Hänet vangittiin Stalinin vainojen aikana joulukuussa 1937 ja teloitettiin elokuussa 1938. Hänet rehabilitoitiin 1956.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Берзин Ян Антонович (venäjäksi) Hrono.ru. Viitattu 12.2.2017.
  2. a b Berzin, Ian Karlovich (englanniksi) Marxists.org. Viitattu 12.2.2017.
  3. Tuomo Polvinen: Venäjän vallankumous ja Suomi 1917–1920 II: toukokuu 1918–joulukuu 1920, s. 353. WSOY, Porvoo–Helsinki 1971.