Latvialaiset tarkka-ampujat
| Latvialaiset tarkka-ampujat | |
|---|---|
 |
|
| Toiminnassa | 1915 – marraskuu 1920 |
| Valtio |
 Venäjä,  Neuvosto-Venäjä |
| Puolustushaarat | Maavoimat |
| Aselajit | Jalkaväki |
| Komentajat | |
| Tunnettuja komentajia |
Jukums Vācietis A.V. Kosmatov Pēteris Avens G. G. Mangul (Mangulis) Antons Martusēvičs Frīdrihs Kalniņš Jānis Lācis Kirils Stucka |
Latvialaiset tarkka-ampujat (latv. Latviešu strēlnieki, ven. Латышские стрелки) oli latvian eli lätin kieltä yksikössään käyttänyt joukko-osasto, joka perustettiin Venäjän keisarillisen armeijan osaksi ensimmäisen maailmansodan aikana. Joukko-osastoa käytettiin Baltian rintamalla. Joukko-osasto tuli tunnetuksi Lokakuun vallankumouksen seurauksena valtaan nousseen Neuvosto-Venäjän bolševikkihallituksen puolustajana ja oli puna-armeijan ensimmäisiä joukko-osastoja.
Latvialaiset osana keisarillisen Venäjän armeijaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Alun perin latvialaisten tarkka-ampujien pataljoonat muodostettiin vapaaehtoisista, mutta vuodesta 1916 alkaen joukkoihin otettiin myös latvialaisia varusmiehiä. Kaikkiaan joukko-osastossa oli 40 000 latvialaista. Vuosina 1915–1917 latvialaiset tarkka-ampujat olivat saksalaisten vastaisella Väinäjoen rintamalla asemasotavaiheessa. Tammikuussa 1917 latvialaiset kärsivät suuria tappioita Aa- eli Lielupejoen taisteluissa. Aa-joen taistelun saksalaisella puolella taisteli tällöin suomalaisten vapaaehtoisten Jääkäripataljoona 27, joka oli komennettu tammikuun alussa 1917 kyseiselle rintamaosalle. Latvialaiset tarkka-ampujat mursivat saksalaisten rintaman, mutta lopulta hyökkäys epäonnistui, koska latvialaisten luomaa suotuisaa tilannetta venäläisten kannalta ei osattu laajemmin hyödyntää. Latvialaisten tarkka-ampujaprikaatien Yrjön ristillä palkittuja komentajia olivat everstit Kārlis Goppers ja Andrejs Auzāns. Tässä taistelussa Venäjän armeija menetti yli 26 000 sotilasta, joista 9 000 oli latvialaisia, mikä oli kolmasosa latvialaisjoukoista. Koettu tappio aiheutti latvialaisten joukkojen tyytymättömyyden lisääntymisen keisarillisen Venäjän armeijaan ja lisäsi latvialaisten tarkka-ampujien tukea bolševikeille.
Latvialaisten joukko-osastojen siirtyminen bolševikkien tueksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Helmikuun vallankumous syrjäytti keisari Nikolai II:n ja nosti valtaan Kerenskin johtamat voimat. Samaan aikaan kuitenkin armeijassa tapahtui vahvaa radikalisoitumista, joka johti bolševikit päättävään asemaan monissa joukko-osastoissa. Tämä kehitys tapahtui myös Venäjän 12. armeijassa, johon latvialaiset joukko-osastot kuuluivat.
Saksalaiset valloittivat Riian ja Daugavpilsin (suom. Väinänlinna) elokuussa 1917 ja myös latvialaisjoukko-osastot joutuivat perääntymään Liivinmaan pohjoisosiin. Lokakuun vallankumouksen seurauksena valtaan nousseet bolševikit kutsuivat heille uskolliset latvialaiset tarkka-ampujat puolustamaan heitä Pietariissa. Latvialaiset joukko-osastot turvasivat bolševikkikomissaarien, kuten Vladimir Leninin ja Jakov Sverdlovin turvallisuutta.
Siihen asti erillisinä toimineet latvialaiset joukko-osastot yhdistettiin maaliskuussa 1918 yhteiseksi yksiköksi, Latvialaiset tarkka-ampujat, johtajanaan Jukums Vācietis. Näin heistä tuli virallisesti punaiset latvialaiset tarkka-ampujat (latv. Latviešu sarkanie strēlnieki, ven. Красные латышские стрелки)[1] Se oli puna-armeijan varhaisista yksiköistä tehokkaimpia ja luotettavimpia, mutta usein myös armoton ja julma vihollisia sekä siviileitä kohtaan.[2] Vācietisin latvialaiset joukot pelastivat bolševikkien hallituksen kukistamalla 6.–7. heinäkuuta 1918 Moskovassa puhjenneen vasemmistoeserrien kapinan, kun pääkaupungissa ei ollut muita hallitukselle uskollisia joukkoja.
Vuoden 1918 aikana punaiset latvialaiset tarkka-ampujat osallistuivat bolševikkien vastaisen taistelun tukahduttamiseen Moskovassa ja Jaroslavlissa. He osallistuivat valkoisten venäläisten vastaisiin taisteluihin rintamilla, joissa valkoisia venäläisiä johtivat kenraalit Denikin, Judenitš ja Wrangel. Tunnustuksena Neuvosto-Venäjän puolustajana punaiset latvialaiset tarkka-ampujat saivat oman joukko-osastonsa vuonna 1919. Lisäksi Neuvosto-Venäjän hallitus myönsi joukko-osastolle sen hetken korkeimman tunnustuksen eli Punaisen lipun kunniamerkin.
Latvialaiset tarkka-ampujat valkoisten armeijassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vaikka latvialaiset tarkka-ampujat on nähty leimallisesti osana bolševikkien puna-armeijaa, osa upseeristosta siirtyi bolševikkien vastaiseen rintamaan. Tunnetuimpia ei-bolševistisia latvialaisupseereita olivat Krišjānis Berķis, Frīdrihs Briedis, Kārlis Goppers, Andrejs Krustiņš, Peter Kubiļiūns, Karlis Lobe, Mārtiņš Peniķis ja Otto Ūdentiņš. Vuoden 1917 alussa latvialaisyksiköissä tapahtuneen radikalisoitumisen seurauksena ei-bolševistiset sotilaat joutuivat lähtemaan latvialaisjoukko-osastoista.
Latvian kansallinen armeija alkoi muotoutua marras-joulukuussa 1918 kenraali Jānis Balodisin johdolla. Latvialaisista tarkka-ampujista poisjättäytyneet upseerit liittyivät vuoden 1918 aikana Balodisin johtamaan kansalliseen armeijaan, joka kävi vuoden 1919 aikana sotaa niin bolševikkeja, saksalaisia kuin valkoisia venäläisiä vastaan.
Latvialaiset tarkka-ampujat Latvian vapaussodassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pääartikkeli: Latvian vapaussota
Latvian sosialistisen neuvostotasavallan itsenäisyysjulistuksen marraskuussa 1918 jälkeen syntyi Latvian bolševikkien johtama, Neuvosto-Venäjän vahvasti tukema ja ohjaama, valtio. Neuvosto-Venäjä oli puolestaan antanut sille tunnustuksensa 22. joulukuuta 1918. Muut maat eivät sitä tunnustaneet. Punaiset latvialaiset tarkka-ampujat olivat keskeisessä asemassa eli 80 % maahan tunkeutuneista puna-armeijan yksiköistä. Puna-armeija valtasi Riian 4. tammikuuta 1919. Ennen Riian valtausta puna-armeijan tukemat latvialaisbolševikit olivat vallanneet Pohjois-Latviassa jo 7. joulukuuta Alūksnen ja 23. joulukuuta Cēsisin sekä etelässä Daugavpilsin 9. joulukuuta sekä Pļaviņasin 17. joulukuuta. Eteneminen pysähtyi vasta Kuurinmaalla Ventajoelle. Näin Latvian bolševikkihallitus johtajanaan Pēteris Stučka saattoi sähköttää Moskovaan[3]:
»Riian yllä liehuu Neuvosto-Latvian punainen lippu.»
Eteläisessä Latviassa Kuurinmaalla entiset alueen valtaapitäneet saksalaiset muodostivat balttien vapaaehtoisarmeijasta Baltian Landeswehristä ja vapaaehtoisesta Rautaisesta divisioonasta kenraalimajuri Rüdiger von der Goltzin johdolla Latviassa valtaapitäneille bolševikeille vastavoiman. Asiasta sovittiin kansallisen johtajan Kārlis Ulmanisin kanssa joulukuussa 1918.[4] Saksalaiset nimittivät huhtikuussa Ulmanisin korvaavan nukkehallituksen ja valloittivat Riian 22. huhtikuuta. Näin bolševistinen Latvian hallitus piti valtaa Riiassa huhtikuun lopulle 1919 eli lähes neljän kuukauden ajan.
Bolševikkihallinto puna-armeijan perääntymisen myötä joutui siirtymään itäiseen Latviaan Rezekneen.[5] Vuoden 1919 lopulla itäiseen Latviaan tunkeutui myös puolalaisarmeijan yksiköitä, jotka ajoivat puna-armeijan yhdessä latvialaiskansallisten joukkojen kanssa Latvian rajan taakse.
Rauha Latvian tasavallan ja Neuvosto-Venäjän välillä solmittin Riiassa elokuussa 1920. Solmittu rauha vahvisti Latvian tasavallan olemassaolon ja bolševistisen Latvian loppumisen virallisesti.[6] Riian rauhansopimuksessa sovittiin, että latvialaisilla tarkka-ampujilla on mahdollisuus palata takaisin synnyinmaahansa, itsenäiseen porvarilliseen Latviaan. Sen perusteella neuvosto-Venäjältä palasi kaikkiaan 11 935 puna-armeijan latvialaissotilasta vuonna 1920 Latviaan. Osa jäi Neuvosto-Venäjälle ja saavutti korkean aseman Neuvostoliiton hallinnossa, mutta useimmat surmattiin 1930-luvun Stalinin puhdistuksissa.
Latvialaisten tarkka-ampujien muisto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
.jpg)
Punaisten latvialaisten tarkka-ampujien merkitys on edelleen kiistanalainen aihe Latviassa. Neuvostovallan aikaan vuonna 1970 perustettiin Riian vanhaan kaupunkiin Punaisten tarkka-ampujien aukio, sen reunalle museo, nykyinen Miehitysmuseo, ja aukion keskelle symboloiva patsas. Nyt Latvian uuden itsenäisyyden aikana on erimielisyyttä siitä, onko latvialaisten tarkka-ampujien patsas Latvian Miehitysmuseon edessä säilytettävä vai poistettava. Näkemykset patsaan suhteen voidaan jakaa vastaan eli patsas nähdään merkkinä latvialaisia sortaneen bolševikkihallinnon itsenäisyyden vastaisena ylistyksenä ja puolesta eli latvialaisten sotilaallisen urheuden ylistyksenä.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Ineta Lipša: Vācietis, Jukums (englanniksi) 1914-1918-online. International Encyclopedia of the First World War. Viitattu 15.6.2019.
- ↑ Иоаким Иоакимович Вацетис (venäjäksi) Hrono.ru. Viitattu 15.6.2019.
- ↑ Jussila, Osmo:Terijoen hallitus 1939–40, s. 92.
- ↑ O'Connor, Kevin C.: The History of the Baltic States, s. 103.
- ↑ von der Goltz, Rüdiger: Toimintani Suomessa ja Baltian maissa, s. 278–286
- ↑ Latvian sosialistisen tasavallan hallituksen julkilausuma toiminnan lopettamisesta ja tehtävien siirtämisestä Latvian kommunistiseen puolueeseen (suomennettuna) historia.lv. 13.1.1920. Velikije Luki. Arkistoitu 14.12.2013. Viitattu 8.6.2019.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Latvialaiset tarkka-ampujat Wikimedia Commonsissa
