Keith Haring
| Keith Haring | |
|---|---|
.jpg) |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 4. toukokuuta 1958 Pennsylvania, Yhdysvallat |
| Kuollut | 16. helmikuuta 1990 (31 vuotta) New York, Yhdysvallat |
| Kansalaisuus |
 Yhdysvallat |
| Taiteilija | |
| Salanimi | Haring, Ḳit |
| Ala | kuvataiteilija |
| Taidesuuntaus | Pop-taide, Graffiti |
 Nimikirjoitus |
|
| Aiheesta muualla | |
| www.haring.com | |
Keith Allen Haring (4. toukokuuta 1958 – 16. helmikuuta 1990) oli yhdysvaltalainen kuvataiteilija. Hän syntyi Pennsylvaniassa ja tuli alun perin tunnetuksi julkisesta katutaiteestaan. Haringin taide oli voimakkaasti sidoksissa New Yorkin kaupungin katutaiteeseen ja kulttuuriin. Hänen töissään yhdistyvät graffititaide, pop-kulttuuri, ja aktivismi.[1]
Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Varhaiselämä ja opiskeluaika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Readingissä syntynyt Haring varttui Pennsylvanian Kutztownissa. Perheeseen kuuluivat äiti Joan Haring, insinööri ja harrastelijasarjakuvapiirtäjä Allen Haring ja kolme nuorempaa siskoa Kay, Karen ja Kristen. Haring oli kiinnostunut piirtämisestä jo hyvin nuorena. Teini-ikäisenä Haring oli mukana Jeesus-liikkeessä ja myöhemmin alkoi kulkemaan ympäri maata liftaamalla. Hän valmistui Kutztown Area High Schoolista vuonna 1976. Haring opiskeli kaupallista taidetta vuosina 1976–1978 Pittsburghin Ivy School of Professional Artissa kunnes hänen kiinnostuksensa opiskeluun hiipui. Robertin Henrin vuoden 1923 kirja The Art Spirit inspiroi häntä keskittymään omaan taiteeseensa ja lopettamaan koulunkäynnin.
Haringin työskenteli Pittburghin taidekeskuksessa kunnossapitotöissä ja pystyi tutustumaan Jean Dubuffetin, Jackson Pollockin ja Mark Tobeyn taiteeseen. Näihin aikoihin hän vaikuttui erityisesti Pierre Alechinskyn töiden takautuvasta näyttelystä ja kuvanveistäjä Christon vuonna 1978 pitämästä luennosta. Samana vuonna Haring piti ensimmäisen oman näyttelynsä Pitsburghin taidekeskuksessa.
Vuonna 1978 Haring muutti New Yorkiin Lower East Sidelle ja alkoi opiskella maalaustaidetta School of Visual Artsissa. Samaan aikaan hän työskenteli tarjoilijan apulaisena yökerho Danceteriassa. Hän opiskeli myös semiotiikkaa Bill Beckleyn johdolla ja teki videotaide- ja performanssikokeiluja.
Varhaiset työt: 1980–1981[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Aleksanteri Ahola-Valo | Andreas Alariesto | Annukka Grönlund | Martti Innanen | Einari Junttila | Arto Ali-Eskola | Edvin Hevonkoski | Enni Id | Aleksandra Ionowa | Alice Kaira | Matias Keskinen | Nikolai Lehto | Jussi Löf | Kalervo Palsa | Matti Rutanen | Veijo Rönkkönen | Ilmari Salminen | Olli Seppänen | Kaarina Staudinger-Loppukaarre | Vihtori Storck | Ilkka Juhani Takalo-Eskola | Heikki Tuomela | Ensio Tuppurainen | Sigurd Wettenhovi-Aspa
William Blake | Aleksanteri Ahola-Valo | Banksy | Jean-Michel Basquiat | Hieronymus Bosch | Salvador Dalí | Jean Dubuffet | Max Ernst | H. R. Giger | Alex Grey | Keith Haring | Edward Hicks | Frida Kahlo | Theodor Kittelsen | Mati Klarwein | Paul Kondas | Séraphine Louis | Gustave Moreau | Grandma Moses | Niko Pirosmani | Maria Primatšenko | Henri Rousseau
Haring saavutti ensimmäisen kerran julkista huomiota graffiteillaan: hän piirsi valkoisella liidulla kuvia metroasemien käyttämättömille mustille mainostauluille. ”The Radiant Babystä” (suom. ”Säteilevä vauva”) tuli hänen tunnetuin symbolinsa: se esitti ryömivää pikkulasta, josta lähti säteitä. Symbolit ja esineet kuten haukkuvat koirat, lentävät lautaset ja isot sydämet olivat Haringin teoksille tunnusomaisia. Haring teokset levisivät nopeasti ja niistä alkoi tulla tunnettuja.
Vuonna 1980 Haring leikkasi sanomalehtien otsikoista kollaaseja ja kiinnitti niitä katutolppiin ympäri kaupunkia. Kollaasit muodostivat lauseita kuten ”Reagan Slain by Hero Cop” (suom. ”Sankaripoliisi tappoi Reaganin”) ja ”Pope Killed for Freed Hostage” (suom. ”Paavi tappoi vapauttaakseen panttivangin”) [2]. Kesäkuussa 1980 hän osallistui The Times Square Showhun Times Squaren metroaseman sisäänkäynnin yläpuolella olevalla muokatulla mainoskyltillään. 1980 hän alkoi myös järjestää näyttelyitä Club 57:ssä ja loppuvuodesta 1981 hänellä on ensimmäinen oma näyttely Hal Bromm Galleryssä Tribecassa.
Läpimurto ja nousu maineeseen: 1982–1986[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Haring tutustui New Yorkissa Kenny Scharfiin ja Jean-Michel Basquiatiin ja uppoutui heidän kanssaan kaupungin punk-klubien ja katutaiteen maailmaan.[3]
Tammikuussa 1982 Haring oli ensimmäinen 12 taiteilijasta, joiden töitä Public Art Fund esitteli Times Squarella tietokoneanimoidulla Spectacolor-näyttötaululla. Samana kesänä Haring teki ensimmäisen ison seinämaalauksensa ulkotiloissa. Paikkana oli Lower East Sidella sijaitseva The Houston Bowery Wall. Haringin maalaukset kuvastivat usein liikettä ja energiaa ja Haringin työskentely oli nopeaa, joskus hän saattoi maalata päivässä jopa 40 teosta.
Vuonna 1982 Haring osallistui myös documenta 7 -näyttelyyn Kasselissa. Näyttelyssä oli myös Joseph Beuysin, Anselm Kieferin, Gerhard Richterin, Cy Twomblyn, Jean-Michel Basquiatin ja Andy Warholin teoksia. Samana vuonna hänellä oli myös näyttely Tony Shafrazi Galleryssa graffittitaiteilija LA II:n kanssa sekä useita yhteisnäyttelyitä.
Vuonna 1983 Elio Fiorucci kutsui Haringin Milanoon maalaamaan hänen Fiorucci-kauppansa seiniä. Samana vuonna Haring osallistui São Paulo Biennaleen Brasiliassa ja Whitney Biennialeen New Yorkissa. Haringilla oli vuoden aikana yksityisnäyttelyt Fun Galleryssa East Villagessa ja Robert Fraser Galleryssa Lontoossa.
Vuonna 1984 Haring ja LA II suunnittelivat T-paitamalleja ystäviensä Willi Smithin ja Laurie Malletin WilliWear Productions -vaatemerkille. Haring teki myös yhteistyötä muotisuunnittelija Vivienne Westwoodin kanssa. Westwood kiinnostui Haringista nähtyään tästä artikkelin Paper-lehdessä. Haring esitteli Westwoodille kaksi isolle arkille tekemäänsä piirrosta, joita Westwood käytti Witches-vaatemallistossa. Haringin ystävä Madonna käytti malliston hametta vuoden 1984 Borderline-musiikkivideollaan. Samana vuonna Haring oli mukana Venetsian biennaalissa. Haring myös maalasi seinämaalauksia Melbournessa ja Sydneyssä sekä Minneapolisissa ja Rio de Janeirossa.
Haringin nopea nousu kansainvälisesti tunnetuksi nimeksi noteerattiin lehdistössä. Haringin taidetta oli Vanity Fairin helmikuun 1984 numeron kannessa ja hänestä oli artikkeli lokakuun 1984 Newsweekissä. Haring myös suunnitteli Yhdistyneille kansakunnille postimerkin juhlistamaan maailman nuorison vuotta 1985. Haring suunnitteli Music Televisionille lavasteita ja teki seinämaalauksia yökerhoihin kuten Manhattanin Palladiumiin. Maaliskuussa 1985 Haring maalasi Pariisin biennaalia varten Grande halle de la Villetten seinät. Heinäkuussa 1985 hän teki maalauksen Philadelphian JFK-stadionille Live Aid -konserttia varten. Hän oli myös poliittisesti aktiivinen suunnitellen Free South Africa -julisteita vuonna 1985 ja julisteen vuoden 1986 suurelle rauhanmarssille ydinaseriisunnan puolesta.
Haring suunnitteli myös useita LP-kansia. Näitä ovat muun muassa David Bowien "Without You" (1983), N.Y.C. Peech Boysin "Life Is Something Special" (1983), Malcolm McLarenin "Duck For The Oyster" (1983) ja Sylvesterin "Someone Like You" (1986).
Pop Shop 1986[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pop Shop avattiin Sohoon huhtikuussa 1986. Liikkeen ideana oli myydä Haringin töitä kohtuulliseen hintaan. Kaupassa oli myynnissä Haringin kuvittamia paitoja, julisteita ja muita tavaroita. Pop Shop jatkoi Haringin kuolemankin jälkeen ja tuotot menivät Keith Haringin säätiölle. Kauppa jatkoi New Yorkissa vuoteen 2005.
Viimeiset vuodet ja kuolema: 1987–1990[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuosina 1982–1989 Haringin töitä oli esillä yli sadassa näyttelyssä ja hän teki yli 50 julkista taideteosta. Haring oli avoimesti homoseksuaali ja promotoi töissään turvaseksiä.[4] Haringilla todettiin AIDS syksyllä 1988. Hän käytti viimeisinä vuosinaan töitään puhuakseen sairaudestaan ja levitääkseen AIDS-tietoutta. Vuonna 1987 hän teki seinämaalauksia Euroopassa Pariisissa, Antwerpenissä ja Knokkessa samoin Yhdysvalloissa New Yorkissa ja Michiganissa. Vuonna 1987 hän suunnitteli myös hyväntekeväisyyslevy A Very Special Christmasin kansikuvan. Sama kuva oli Run DMC:n singlellä ”Christmas in Hollis”.
Vuonna 1988 Haring suunnitteli Château Mouton Rothschildille viinipulloetiketin. Samana vuonna tammikuussa hän avasi Pop Shopin Tokioon. Kauppa suljettiin kesällä 1988. Seuraavana vuonna Haring teki seinämaalauksia Barcelonaan, Chicagoon, Pisaan ja Pasadenaan. Hän viimeinen näyttelynsä avattiin tammikuussa 1990 Pariisin La Galerie de Pochessa.
Haring kuoli AIDSiin 31-vuotiaana helmikuussa 1990.[3] Haring polttohaudattiin ja tuhkat levitettiin pellolle lähelle Bowersia Pennsylvaniassa. Paikka on etelään Haringin kotikaupungista Kutztownista.
Näyttelyitä Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ensimmäisen kerran Haringin töitä oli Suomessa näytteillä Galerie Kaj Forsblomissa vuonna 1987. Haringin toinen Suomen näyttely oli Amos Andersonin taidemuseossa vuonna 2000.[5]
Kesällä 2021 on Tampere-talossa yli sadan museolaatuisen Keith Haringin tekemän julisteen näyttely.[6]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Bio | Keith Haring www.haring.com. Viitattu 25.12.2023.
- ↑ Reagan: Ready to Kill, 1988 De Young museum. Arkistoitu 16.5.2021. Viitattu 1.7.2021.
- ↑ a b Keith Haring Encyclopædia Britannica Online Academic Edition.. Encyclopædia Britannica Inc. Viitattu 4.5.2012. englanti
- ↑ Tom Steele: Keith Haring Out. toukokuu 2005. Viitattu 16.7.2021.
- ↑ Marja-Terttu Kiviranta: Tietokonesukupolven taiteilija Helsingin Sanomat. 30.4.2000. Viitattu 16.7.2021.
- ↑ Keith Haring Posters Tampere-talo. Viitattu 1.7.2021. (suomeksi)
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Keith Haring Wikimedia Commonsissa
| ||||||||||||||||||||||||||
