Alice Kaira

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Alice Kaira (vuoteen 1941 asti Pöyry, oik. Runeberg[1]; 6. helmikuuta 1913 Helsinki14. heinäkuuta 2006 Helsinki[2]) oli suomalainen taidemaalari ja suomalaisen naivismin merkittävimpiä taiteilijoita.

Henkilöhistoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kairan äiti oli Rauha Louise Fredriksson ja isä Hjalmar Kaira. Kaira avioitui kolmesti, ensin majuri Arvo Pöyryn, sitten taidemaalari ja kirjailija Rabbe Enckellin ja sen jälkeen ylilääkäri Johan Runebergin kanssa. Hän opiskeli Turun taideyhdistyksen piirustuskoulussa vuonna 1930 Teodor Schalinin oppilaana sekä Vapaassa taidekoulussa vuosina 1940–1943. Lisäksi hän opiskeli ulkomailla, ensin Otte Sköldin johdolla Tukholmassa 1946 ja sitten Académie Colarossissa Pariisissa 1948.[2]

Taiteellinen tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaira oli vielä 1930-luvulla ja 1940-luvun alussa varsin perinteinen maisemamaalari.[2] Myöhemmin hänen taiteensa oli usein omaelämäkerrallista. Myyttiset tarinat, eläimet ja eritoten sirkus olivat hänen mielenkiintonsa kohteita. Myös kolme avioliittoaan hän ikuisti monissa yhteyksissä ja aina mukana oli myös oma lapsuus. Kairalle myönnettiin Pro Finlandia -mitali 1987 ja Valtion kuvataidepalkinto 1983. Hän osallistui Suomen taiteilijain vuosinäyttelyihin ja piti yksityisnäyttelyitä, muun muassa Pariisissa 1970. Kairan teoksia on esimerkiksi Suomen valtion kokoelmissa, Ateneumin kokoelmissa ja Amos Andersonin sekä Helsingin kaupungin taidemuseon kokoelmissa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Facta2001, WSOY 1981, 7. osa, palsta 427
  2. a b c Uppslagsverket Finland. Viitattu 12.8.2017

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]