Adrenaliini
| Adrenaliini | |
|---|---|
 |
|
| Tunnisteet | |
| IUPAC-nimi | 4-[(1R)-1-hydroksi-2-(metyyliamino)etyyli]-1,2-bentseenidioli |
| CAS-numero | |
| PubChem CID | |
| Ominaisuudet | |
| Molekyylikaava | C9H13NO3 |
| Moolimassa | 183,204 g/mol |
| Ulkomuoto | Kiinteä |
| Sulamispiste | 211,5 °C |
| Liukoisuus veteen | 0.18 mg/mL (20 °C) |
Adrenaliini eli epinefriini on katekoliamiineihin kuuluva välittäjäaine ja hormoni, jota yhdessä noradrenaliinin kanssa erittyy suorituskykyä vaativissa stressitilanteissa – yleisemmin kaiken fyysisen rasituksen yhteydessä, mutta erityisesti osana pako-/taistelureaktiota. Eritystä sekä välittäjäaineena että hormonina säätelee autonomiseen hermostoon kuuluva sympaattinen hermosto, joka aktivoituu stressitilanteissa.
Välittäjäaineena adrenaliini toimii erityisesti sympaattisen hermoston synapseissa, jotka ovat kytkeytyneet säädeltäviin elimiin ja kudoksiin. Tämä säätelymekanismi lisää suorituskykyä muun muassa kasvattamalla sydämen sykettä ja lisäämällä glukoosin eritystä maksassa. Adrenaliini toimii välittäjäaineena myös keskushermostossa.
Adrenaliinista käytetään Yhdysvalloissa nimitystä epinefriini (engl. epinephrine). Epinefriini on myös WHO:n suosittelema kansainvälinen yleisnimi. Nimitykset viittaavat lisämunuaiseen, adrenaliini latinan ja epinefriini kreikan mukaan.[1][2]
Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Adrenaliini oli ensimmäinen hormoni, jonka kemiallinen rakenne kyettiin selvittämään. Sen eristi ja tunnisti vuonna 1895 puolalainen Napoleon Cybulski ja syntetisoi vuonna 1904 Friedrich Stolz. Pian tämän jälkeen vuonna 1905 brittiläinen T. R. Elliott keksi adrenaliinin vaikutusta tutkimalla, että hermosolujen välinen tiedonsiirto synapsista toiseen hermosoluun tapahtui kemiallisesti, ei sähköisesti. Vuonna 1920 saksalainen Otto Loewi vahvisti hypoteesin.[3]
Vaikutukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hormonina adrenaliinia vapautuu verenkiertoon erityisesti lisämunuaisista sympaattisen hermoston tai aivolisäkkeen erittämän kortikotropiinin aktivoimana. Verenkierrossa adrenaliini yleisesti kohottaa verenpainetta. Eri verisuonissa vaikutus voi olla joko suonia supistava tai laajentava, riippuen myös adrenaliinin konsentraatiosta. Esimerkiksi lihasten verisuonia adrenaliini laajentaa, mutta pintaverenkiertoa supistaa. Adrenaliini lisää keuhkojen toimintakapasiteettia rentouttamalla keuhkoputken sileitä lihaksia, mikä avartaa keuhkoputkea. Verenkierrosta kudoksiin levitessään adrenaliini vaikuttaa myös samoihin reseptoreihin kuin sympaattisen hermoston yhteydet.
Adrenerginen oireyhtymä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Adrenergisen oireyhtymän oireet aiheutuvat adrenergisten reseptorien liiallisesta aktivoitumisesta sympaattisen hermoston säätelemissä kudoksissa tai keskushermostossa, jossa myös on adrenergisia reseptoreja. Tällainen tilanne voi aiheutua sympaattisen hermoston liiallisesta aktiivisuudesta tai myrkytyksestä, joka taas voi olla seuraus adrenergisesti vaikuttavien lääkkeiden tai huumeiden yliannostuksesta. Tyypillisiä oireita ovat pupillien laajentuminen, hikoilu, hyperglykemia (liian korkea verensokeri) ja suolen liikkuvuuden hidastuminen. Vaarallisin oire on verenpaineen noususta johtuva syketaajuuden pieneneminen. Adrenergiset oireyhtymät voidaan aktivoituneen reseptorin perusteella jaotella α- ja β-luokkaan.[4]
Reseptorisitoutuminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Adrenaliini vaikuttaa sitoutumalla adrenergisiin reseptoreihin. Eri kudostyyppien soluissa on eri katekoliamiineja eri herkkyydellä sitovia adrenergisiä reseptoreja. Reseptorit jaetaan α- ja β-pääluokkiin ja edelleen alaluokkiin α1, α2 ja β1, β2 ja β3.[4] Adrenaliini sitoutuu niihin kaikkiin jossain määrin. Esimerkiksi verisuonten supistumista ja laajentumista säätelevässä sileässä lihaskudoksessa on sekä α1- että β2-reseptoreita, joista ensin mainitut supistavat ja jälkimmäiset rentouttavat sitä. Johtuen näiden reseptorityyppien eri herkkyydestä adrenaliinille ja määrästä soluissa, alhaisilla adrenaliinipitoisuuksilla verisuonet voivat niiden sijainnista riippuen laajeta ja korkeilla taas supistua.
Muodostuminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Adrenaliinin synteesi tapahtuu noradrenaliinin metylaatiolla – hormonina lisämunuaisten kromaffiinisoluissa ja välittäjäaineena sympaattisen hermoston hermosoluissa. Vaikutus päättyy adrenaliinin synaptiseen takaisinottoon tai metaboliaan epäaktiiviseen muotoon monoamiinioksidaasin (MAO) tai katekoli-O-metyylitransferaasientsyymin (COMT) katalysoimana. Adrenaliini voi hapettua adrenokromiksi.
Adrenaliinia käytettiin toisessa maailmansodassa muun muassa sotilaiden suorituskyvyn parantamiseen.
Käyttö lääkkeenä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Adrenaliinin käyttö lääkeaineena perustuu sen toimintaan sympatomimeettinä eli se saa elimissä aikaan saman vaikutuksen kuin sympaattisen hermojärjestelmän ohjaus. Sitä käytetään lääkkeenä anafylaksian, sydänkohtauksen, astman ja valekuristustaudin hoidossa.
Adrenaliini on ensisijainen anafylaksian ensihoitoon käytettävä lääkeaine. Lääke annetaan lihaksen- tai suonensisäisesti. Riskiryhmään kuuluvat potilaat voivat saada reseptin automaattisesti toimivalle adrenaliinikynälle, joka pistetään lihakseen, yleensä reiteen.
Astmakohtausten hoidossa adrenaliini vaikuttaa keuhkoputken sileisiin lihaksiin, joiden β2-reseptorien aktivointi aiheuttaa lihasten rentoutumisen. Tämä avartaa keuhkoputkea ja helpottaa hengitystä. Ensisijaisesti kuitenkin pyritään käyttämään β2-reseptoreihin spesifisemmin sitoutuvia lääkeaineita, joilla on vähemmän sivuvaikutuksia.
Sekä elimistön luonnollinen että lääkeaineena annettu adrenaliini vuorovaikuttaa monien lääkkeiden kanssa. Koska adrenaliini toimii vaikuttaen muun muassa β-reseptoreihin, estävät lääkkeenä käytetyt beetasalpaajat adrenaliinin (ja noradrenaliinin) tätä vaikutusta saaden aikaan päinvastaisen vaikutuksen. MAO-estäjät taas estävät adrenaliinin metaboloitumista, jolloin sen vaikutus voimistuu.
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ “Where name and image meet”—the argument for “adrenaline” BMJ. Feb 19, 2000; 320(7233):506–509.
- ↑ JK Aronson: “Where name and image meet”—the argument for “adrenaline”. BMJ : British Medical Journal, 19.2.2000, 320. vsk, nro 7233, s. 506–509. PubMed:10678871. ISSN 0959-8138. Artikkelin verkkoversio.
- ↑ James W. Kalat: Biological Psychology, 4th Edition. Brooks/Cole Publishing Company, 1992.
- ↑ a b Myrkytyksiin liittyvät toksiset oireyhtymät Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim. 2000. Duodecim.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- PubChem: Epinephrine (englanniksi)
- DrugBank: Epinephrine (englanniksi)
- Human Metabolome Database (HMDB): Epinephrine (englanniksi)
- Food Component Database (FooDB): Epinephrine (englanniksi)
- The Comparative Toxicogenomics Database (CTD): Epinephrine (englanniksi)
- KEGG: L-Adrenaline (englanniksi)
- ChemBlink: L(-)-Epinephrine (englanniksi)
- Small Molecule Pathway Database (SMPDB): Epinephrine Action Pathway, Homo sapiens (englanniksi)
| Amfetamiinit |
3C-E | 4-FMP | 4-MTA | Alfametyylidopamiini | Amfetamiini | Bentsfetamiini | Bromo-DragonFLY | Deksamfetamiini | Dimetoksiamfetamiini | DOB | DOC | DOI | DOM | Efedriini | Fenfluramiini | Katiini | Levoamfetamiini | Levometamfetamiini | Lisdeksamfetamiini | MBDB | MDA | MDE | MDMA | Metamfetamiini | PMA | Pseudoefedriini | Tranyylisypromiini |
|---|---|
| Katekoliamiinit | |
| Katinonit |
4-bromimetkatinoni | Bupropioni | Katinoni | Mefedroni | Metkatinoni | Dimetyylikatinoni |
| Muut |
2C-B | 2C-B-FLY | 2CBFly-NBOMe | 2C-C | 2C-D | 2C-E | 2C-F | 2C-I | 2C-N | 2C-SE | 2C-T | 2C-T-2 | 2C-T-4 | 2C-T-7 | 2C-T-8 | 2C-T-21 | 2C-TFM | 25C-NBOMe | 25I-NB34MD | 25I-NBF | 25I-NBMD | 25I-NBOMe | 25P-NBOMe | 25TFM-NBOMe | Allyylieskaliini | Eskaliini | Fenformiini | Fentermiini | HOT-7 | Meskaliini | Metyylifenidaatti | Synefriini | Trifluorimeskaliini | Tyramiini |