Adrenokromi
| Adrenokromi | |
|---|---|
 |
|
| Tunnisteet | |
| IUPAC-nimi | 3-hydroksi-1-metyyli-5,6-indoliinidioni |
| CAS-numero | |
| PubChem CID | |
| SMILES | CN1CC(C2=CC(=O)C(=O)C=C21)O |
| Ominaisuudet | |
| Molekyylikaava | C9H9NO3 |
| Moolimassa | 179,17 g/mol |
| Sulamispiste | 125 °C |
| Tiheys | 3,264 g/cm3 |
Adrenokromi on adrenaliinin hapetustuote. Adrenokromisemikarbatsoni, joka tunnetaan myös nimellä karbatsokromi (C10H12N4O3), on lääkeaine, jota käytetään vähentämään kapillaariverenvuotoa. Vastoin yleistä luuloa kumpikaan aine ei ole hallusinogeeninen päihde.
Skitsofreniahypoteesi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
1950-luvun tienoilla tehdyt tutkimukset ovat osoittaneet että adrenokromi metaboloituu yhdeksi kahdesta muusta aineesta, dihydroksi-indoliksi tai adrenolutiiniksi. Dihydroksi-indoli saattaa tasapainottaa adrenaliinin aiheuttamia ahdistus- ja masennusvaikutuksia vähentäen jännitystä ja ärtyneisyyttä. Adrenokromin puutteellinen prosessointi johtaa kuitenkin siihen, että tuotteena syntyy myrkyllinen, adrenokromin kanssa yhdistyvä adrenolutiini. Abram Hoffer sekä Humphry Osmond esittivät hypoteesin, jonka mukaan adrenokromi-adrenolutiini-yhdistelmä johtaa aivojen normaalien kemiallisten prosessien häiriintymiseen. Tämä prosessien häiriintyminen olisi heidän hypoteesinsa mukaan vastuussa skitsofrenian ja joidenkin muiden mielenterveyden häiriöiden oireistosta [1] "Adrenokromihypoteesi" -kirjoituksessaan he arvioivat, että suuriannoshoito niasiinilla ja C-vitamiinilla voisi parantaa osan skitsofreniaoireistoista vähentämällä aivojen adrenokromia [2][3].
Adrenokromi huumausaineena[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Adrenokromisemikarbatsoni on usein mainittu huumausaineena. Se ei kuitenkaan ole psykedeelinen tai hallusinogeeninen huume ja sen psykoaktiiviset vaikutukset kuvataan yleisesti miedoiksi tai ovat ylipäätänsä kyseenalaistettuja.
Yhtenä syynä siihen yleiseen harhaluuloon, että adrenokromi olisi hallusinogeeninen päihde, lienee kirjailija Hunter S. Thompsonin kuvaus adrenokromin ”huumausainekäytöstä” hänen suositussa kirjassaan Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa (1971). Kirjassa ja siitä tehdyssä elokuvassa toinen päähenkilöistä, asianajaja nimeltä Dr. Gonzo, on saanut haltuunsa adrenokromia maksuksi rahattomalta satanistilta, joka on ollut hänen asiakkaanaan. Duke käy aiheen tiimoilta dialogia Gonzon kanssa ja toteaa, että adrenokromia saa ainoastaan elävän ihmisen lisämunuaisista. Ainetta kuvataan kirjassa vaikutuksiltaan hyvin eksoottisiksi ja erittäin intensiivisiksi (”ensimmäinen aalto tuntui kuin meskaliinin ja metamfetamiinin yhdistelmältä”). Adrenokromiuutetta suun kautta nauttiva Raoul Duke saakin aineesta pian yliannostuksen, näkee villejä hallusinaatioita, alkaa kouristella ja menettää tajuntansa. Kirjan elokuvaversion DVD-julkaisun kommenttiraidalla ohjaaja Terry Gilliam myöntää että hänen ja Thompsonin kuvaus aiheesta on täysin fiktiivistä liioittelua.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Hoffer, A. Osmond, H., Smithies, J.; Schizophrenia: a new approach. British Journal of Psychiatry: Journal of Mental Science 100 (January, 1954).
- ↑ Hoffer, A (Q1 1990). "The Adrenochrome Hypothesis and Psychiatry"
- ↑ Hoffer, A., Osmond, H., & Smythies, J. (1994). An Evolutionary Defense Against Severe Stress. Schizophrenia: A New Approach (pp. 205–221). Victoria, Canada: Journal of Orthomolecular Medicine
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Terveysportti: Adrenokromi
- PubChem: Adrenochrome (englanniksi)
- Human Metabolome Database (HMDB): Adrenochrome (englanniksi)