Suomenlinnan kirkko

Wikipediasta
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 29. lokakuuta 2022 kello 16.03 käyttäjän InternetArchiveBot (keskustelu | muokkaukset) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Katsottu versio tästä sivusta, joka hyväksyttiin 29. lokakuuta 2022, perustui tähän versioon.
Suomenlinnan kirkko
Sveaborgs kyrka
Sijainti Suomenlinna, Helsinki
Koordinaatit 60°08′52.5″N, 024°59′10″E
Seurakunta Helsingin tuomiokirkkoseurakunta
Rakentamisvuosi 1854
Suunnittelija Konstantin Ton
Istumapaikkoja 400
Lisää rakennusartikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla

Suomenlinnan kirkko (ruots. Sveaborgs kyrka) on Helsingin Suomenlinnassa sijaitseva evankelis-luterilainen kirkko. Suurimman osan historiastaan kirkko on toiminut armeijan omistamana varuskuntakirkkona. Nykyisin se kuuluu Helsingin tuomiokirkkoseurakuntaan.[1] Rakennus toimii samalla myös majakkana.

Suomenlinnan kirkko valmistui vuonna 1854 arkkitehti Konstantin Tonin suunnitelmien mukaan. Se oli alun perin ortodoksinen Viaporin venäläisen varuskunnan kirkko,[1] pyhitetty Pyhän Aleksanteri Nevalaisen muistolle. Se muutettiin luterilaiseksi Suomen itsenäistyttyä,[1] koska nuoren tasavallan aikana ei katsottu olevan enää sopivaa, että kaupunkiin mereltä päin tulevia tervehtisi ensimmäisenä venäläistyylinen kirkko.lähde?

Helsingin tuomiokirkkoseurakunta on päättänyt luopua kirkosta seurakunnan talouden tasapainottamiseksi.[2]

Kirkon muutostyöt

Suomen itsenäistyttyä Suomenlinna rakennuksineen siirtyi Suomen puolustusvoimain haltuun. Keväällä 1918 Aleksanteri Nevskin kirkko muutettiin evankelis-luterilaiseksi varuskuntakirkoksi Rakennushallituksen johdolla. Kirkkosalista poistettiin ikonit ja muu alkuperäinen sisustus, joka luovutettiin ortodoksiselle kirkollishallitukselle; ainoastaan ikonostaasiin kuulunut Pyhä ehtoollinen -maalaus jätettiin alttaritauluksi. Saliin rakennettiin luterilainen alttari, saarnastuoli ja penkit. Samalla neljän sivutornin sipulikupolit purettiin ja korvattiin yksinkertaisilla torninhuipuilla. Kirkon muuhun ulkoasuun ei kuitenkaan puututtu, ja päätornin suuri sipulikupolikin jäi vielä paikoilleen.

Itsenäistymisen jälkeisessä poliittisessa ilmapiirissä Helsingistä pyrittiin hävittämään venäläisajan muistoja, ja Suomenlinnan kirkon ortodoksista ulkoasua paheksuttiin 1920-luvulla runsaasti.lähde? Arkitekten-lehti valitti vuonna 1923, että kaupungin siluettia rumentaa kaksi "itämaisen vierasta" kirkkorakennusta: Uspenskin katedraali ja Suomenlinnan kirkko.lähde tarkemmin? Suomen Kuvalehti kirjoitti puolestaan vuonna 1925, että Suomenlinnan ”venäläistyylinen kirkko antaa ruman leimansa koko saarelle”.lähde tarkemmin? Puolustusministeriö julisti syksyllä 1922 arkkitehtikilpailun Suomenlinnan kirkon täydellisestä uudistamisesta. Tarkoituksena oli luoda kirkolle uusi luterilainen ulkoasu, joka istuisi paremmin kaupungin siluettiin ja Suomenlinnan ruotsalaisaikaiseen linnoitusarkkitehtuuriin.lähde?

Kilpailun voitti arkkitehti Einar Sjöströmin klassistinen ehdotus[1], jota palkintolautakunta kiitti varuskuntakirkolle soveliaasta arvokkaasta pelkistyneisyydestä ja hyvin vanhaan linnoitusarkkitehtuuriin istuvasta ulkoasusta. Muutostyöt lykkääntyivät silti vuosia rahapulan vuoksi. Vuonna 1926 Kyösti Kallion hallitus jätti eduskunnalle ehdotuksen määrärahan myöntämisestä Suomenlinnan kirkon muutostöihin. Vasemmisto vastusti ehdotusta ja piti sitä valtion varojen haaskauksena, mutta kokoomuslainen opetusministeri ja tuleva arkkipiispa Lauri Ingman puhui voimakkaasti määrärahan puolesta. Ingmanin mukaan Suomenlinnan kirkon rappeutunut ulkoasu oli matkailijoiden ihmettelyn kohde ja häpeä koko maalle.lähde? Eduskunta myönsi 1,7 miljoonan markan määrärahan äänin 102–60.lähde?

Suomenlinnan kirkko vuonna 1908.

Suomenlinnan kirkon muutostyöt toteutettiin vuosina 1927–1929. Einar Sjöström oli jo kuollut, ja töitä johti arkkitehti Jarl Eklund, joka myös täydensi Sjöströmin piirustuksia. Muutostöissä kirkon ulkoasu muuttui lähes täydellisesti. Aiemmin pylväillä ja ornamenteilla jäsennellyt ulkoseinät muurattiin sileiksi ja rapattiin valkeiksi. Neljä sivutornia poistettiin kokonaan, ja päätorni muutettiin kustavilaistyyliseksi.[3]. Myös kirkon viereinen kellopaviljonki muutettiin ulkoasultaan vastaavaksi. Kirkkosalin ilmettä pelkistettiin entisestään poistamalla loputkin venäläisajan koristeet. Tornin huipulle sijoitettiin majakkavalo vuonna 1929. Majakka vilkuttaa neljä lyhyttä välkähdystä, joka on Morse-aakkosina H kuten Helsinki.[1] Majakkavalo on Suomen korkein (54,2 metriä merenpinnasta),[4] ja se on kunnostettu vuosina 1994 ja 2018. — Alun perin tornissa oli myös Tukholma–Helsinki-reitin radiomajakka, joka ohjasi lentoliikennettä Santahaminaan ja Katajanokan lentosatamaan, mutta radiomajakat poistettiin käytöstä ennen II maailmansotaa.[5]

Kirkko siirtyi puolustusvoimilta Helsingin evankelis-luterilaisille seurakunnille 1960. Arkkitehti Veikko Leisténin suunnitelmien mukaan siellä tehtiin laajoja korjauksia, jotka valmistuivat 1963. Piispa Martti Simojoki vihki Suomenlinnan kirkon uudelleen käyttöön 9. helmikuuta 1964.[3] Vuoden 1999 alusta kirkko on kuulunut Helsingin tuomiokirkkoseurakuntaan, sitä ennen se kuului Johanneksen seurakuntaan.

Kirkon vieressä erillisessä tapulissa oleva kirkonkello on Suomen suurin, ja se painaa 6 683 kilogrammaa. Se on valettu vuonna 1885 Moskovassa.[3] Kirkkoa ympäröi 1870-luvulla tehty aita, jonka materiaali on 1700-luvun kanuunoista ja salmien sulkemiseen käytettyä kettinkiä. Sisäänkäyntien kohdalla on itsenäistymisen jälkeen lisätyt vertauskuvalliset Suomen leijonat.[6]

Vuonna 2006 Helsingissä virisi ajatus palauttaa kirkko osittain alkuperäiseen asuunsa. Sekä museovirasto että seurakunnat ovat torjuneet ajatuksen.[7]

Suomenlinnan kirkkoon rakennettiin urut vasta vuonna 1964, ja ne valmisti Kangasalan urkutehdas.[8] Vuonna 2012 kirkkoon alettiin suunnitella uusia urkuja, mutta hankinnan valmistelu lykkääntyi toistuvasti, ja uusien urkujen toimittajaksi valittiin lopulta itävaltalainen urkurakentaja Kögler keväällä 2021. Uruissa on 20 äänikertaa, ja ne vihittiin käyttöön syyskuussa 2021.[9] [10] Vanhat urut saivat uuden kodin Kauhajoelta. [11]

Lähteet

  1. ↑ a b c d e Suomenlinnan kirkko (Internet Archivessa, tallennettu 26.9.2010) Suomenlinnan hoitokunta. Arkistoitu 26.9.2010. Viitattu 2.6.2018.
  2. ↑ Isot kirkot ajavat Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan talousahdinkoon – Suomenlinnan kirkosta luovutaan, mutta se ei riitä Kirkko ja Kaupunki. Viitattu 30.9.2022.
  3. ↑ a b c Suomenlinnan kirkko Helsingin seurakuntayhtymä. Viitattu 2.6.2015.
  4. ↑ Fyrväsen hakuteoksessa Uppslagsverket Finland (2012). (ruotsiksi)
  5. ↑ Häggblom, Johanna: Nytt ljus över Sveaborg. Hufvudstadsbladet, 10.11.2018, s. 11. Artikkelin verkkoversio.
  6. ↑ Suomenlinnan kirkko (rakennusperintörekisteri) Kulttuuriympäristön palveluikkuna kyppi.fi. Museovirasto.[vanhentunut linkki]
  7. ↑ Puintila, Lauri: Museovirasto tyrmää ajatuksen Helsingin Sanomat. 6.2.2009. Viitattu 16.7.2010.
  8. ↑ Urut / Tuomiokirkkoseurakunta. Helsingin seurakuntayhtymä.
  9. ↑ Djupsjöbacka, Tove: Sveaborgs nya orgel kommer hållas ihop utan en enda skruv. Hufvudstadsbladet, 20.4.2021, s. 18. Artikkelin maksullinen verkkoversio.. Viitattu 20.4.2021.
  10. ↑ Ainutlaatuinen tuontikuljetus Itävallasta: Suomenlinnan uudet urut freja.com. 28.05.2021. Viitattu 22.3.2022.
  11. ↑ Suomenlinnan entiset urut saivat uuden elämän. Hs.fi, 2.8.2021. Tilaajille. Viitattu 22.3.2022. Vaihtoehtoinen linkki (Koko artikkeli)

Aiheesta muualla

Suomen majakat
Majakat
Suomen majakat, joista 1940 ja 1944 tuli Venäjän majakkoja
Suomen entiset majakat
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Suomenlinnan_kirkko&oldid=20952534”