Saarnastuoli

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Saarnastuoli Turun linnan kirkossa.
Lohjan Pyhän Laurin kirkon asehuone, jossa sisäänkäynnin yläpuolella näkyy ulkosaarnastuolin aukko.

Saarnastuoli tai saarnatuoli on kirkkojen etuosassa oleva erillinen puhujakoroke, josta pidetään saarnoja. Vanhemmissa kirkoissa saarnastuolissa on usein rintasuojus ja kaikukatos.[1][2]

Saarnastuoli on erillään varsinaisesta alttarista. Sieltä käsin luetaan päivän saarna sekä mahdollisesti myös kirkolliset tiedotukset, muun muassa avioliittoon kuuluttamiset, kuolleiden ja kastettujen nimet sekä viralliset ilmoitukset kirkollisten elinten kokouksista ja muuta tarvittavaa.

Saarnastuoli on niin sanottu pyhittämätön paikka; kun varsinaiselle alttarille saa perinteisen näkemyksen mukaan astua vain pappi tai kirkkoa hoitava suntio, niin saarnastuoli on vapaata aluetta eli sinne saa nousta puhumaan maallikkokin.

Saarnastuolit tulivat kirkkoihin 1200-luvulla. Vanhimmat saarnastuolit Ruotsin valtakunnassa, ja siten myös Suomessa, ovat 1500-luvulta. 1700-luvulla oli tapana rakentaa saarnastuolit aivan alttarin yläpuolelle kuoriin korostamaan tuolin ja alttarin samanarvoisuutta. Tällainen käytäntö hävisi kuitenkin pian käytöstä ja vuonna 1836 kiellettiin saarnastuolien rakentamien alttarin yläpuolelle.[3]

Ulkosaarnastuoli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Monissa Suomen keskiaikaisissa kivikirkoissa on asehuoneessa ulkosaarnastuoli. Niitä oli etenkin Varsinais-Suomen ja Hämeen kirkoissa. Käynti ulkosaarnastuoliin on esimerkiksi Lohjan Pyhän Laurin kirkossa asehuoneen lounaisnurkasta muurin sisällä olevia portaita. Ulkosaarnastuoli oli käytössä suurina juhlapyhinä, kun kirkko täyttyi. Sieltä myös luettiin maallisen hallinnon alaan kuuluvia tiedotuksia ja kuulutuksia.[4]

Saarnastuolin symboliikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saarnastuoli itsessään ei symboloi mitään, mutta siihen on liitetty useita symboleja. Mikäli saarnastuoli on viisikulmainen, on se usein tehty kuvaamaan Jeesuksen viittä salaisuutta: syntymä, kärsimys, ylösnousemus, taivaaseen astuminen ja paluu, joita saarnastuolista pitäisi selittää. Monesti saarnastulin kirjatelineestä laskeutuu liina, mutta se on vain koriste.[3]

Joissakin kirkoissa pilarissa, jossa saarnastuoli on kiinni, on kuva lain tauluista muistutuksena, että evankeliumin julistuksen pohjana on lain julistus. Kyyhkynen mahdollisessa kaikukatoksessa on Pyhän Hengen vertauskuva ja muistutuksena puhujan johdatuksesta. Ehtoollisen kuvaus saarnastuolissa muistuttaa sanan ja sakramenttien yhteenkuuluvuudesta. Usein saarnastuoleissa on myös kuvattuna evankelistat. Joissakin saarnastuoleissa on vanha tiimalasi, ei vain ajan mittaamista varten, vaan kehottamassa ottamaan ajan rajallisuudesta vaarin. [3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kielitoimiston sanakirja 2.0. saarnastuoli.
  2. Sadeniemi, Matti (päätoim.): Nykysuomen sanakirja. 14. painos; hakusana ”Saarnastuoli”. Helsinki: WSOY, 1996. ISBN 951-0-18261-3.
  3. a b c Martling, Carl Henrik: Puhuva hiljaisuus, s. 77–78. Suomentanut Risto Pottonen. Pieksämäki: Raamattutalo, 1993. ISBN 951-618-046-9.
  4. Lohjan seurakunta, kirkkorakennus ja kellotapuli

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]