Renessanssifilosofia

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Sanzio 01 cropped.png
Länsimaisen filosofian
historia
Antiikin filosofia
Keskiajan filosofia
Renessanssifilosofia
1600-luvun filosofia
1700-luvun filosofia
1800-luvun filosofia
1900-luvun filosofia
Nykyfilosofia
Katso myös:
Juutalainen filosofia
Kristillinen filosofia
Islamilainen filosofia
Itämainen filosofia
Suomalainen filosofia

Renessanssifilosofialla tarkoitetaan lähinnä Länsi-Euroopassa renessanssin aikana noin vuosina 13501600 harjoitettua filosofiaa. Renessanssi merkitsi suurta muutosta ihmisten ajattelutavoissa. Se kuvataan usein keskiaikaisen Euroopan paluuna klassisen kulttuurin lähteille. Filosofiassa sitä kuvaa humanismin taistelu skolastiikkaa ja aristotelismia vastaan sekä platonismin uusi nousu.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Leonardo da Vinci: Homo ad circulum.

Renessanssi alkoi kehittyä Italiassa hitaasti 1300-luvun kuluessa ja levisi sittemmin koko Eurooppaan. Nykyään renessanssin katsotaan alkaneen suunnilleen vuonna 1450. Keskeisinä hahmoina on nähty Dante Alighieri, Francesco Petrarca ja Giovanni Boccaccio, vaikkakin he elivät paljon aiemmin.

Renessanssin syntyyn vaikuttivat muun muassa Itä-Rooman romahdus ja siitä seurannut idän oppineiden ja sivistyksen pakolaisvirta läntiseen Eurooppaan, kaupankäynnin lisääntyminen Kiinan ja Intian kanssa, 1500-luvun alussa syntynyt uskonpuhdistus ja sitä seurannut katolisen kirkon hengellisen yksinvallan päättyminen läntisessä Euroopassa, kaupunkien nousu, opiskelun lisääntyminen sekä kirjapainotaidon keksiminen ja sen mahdollistama tiedon levittämisen helpottuminen.

Renessanssin ajattelu oli hyvin monitahoista, mutta sitä luonnehtii humanismin synty ja antiikin filosofian ja muun kulttuurin uudelleen löytäminen. Taiteessa renessanssi halusi palata naturalismiin tyyliin sijasta. Filosofiassa matematiikka palautettiin läheiseen yhteyteen muiden filosofian osa-alueiden kanssa. Kreikka palasi 1300-luvulla takaisin opetettujen kielten joukkoon Italiassa.

Nicolaus Cusanus
Pico della Mirandola
Erasmus Rotterdamilainen
Niccolò Machiavelli
Martti Luther
Giordano Bruno

Filosofiassa platonismi heräsi uudelleen uusplatonistisessa muodossa, mutta yhtä lailla 1500-lukua voidaan pitää aristotelismin suurimpana vuosisatana. Myös hellenistisen ajan filosofiset koulukunnat stoalaisuus, epikurolaisuus ja skeptisyys saivat uudelleen kannattajia. Muun muassa stoalaisuus heräsi uudelleen henkiin uusstoalaisuutena.

Yliopistojen rinnalle nousi renessanssin aikana muita instituutioita, joissa harrastettiin filosofiaa. Näitä olivat erilaiset akatemiat sekä kaupunkien hovit. Läheskään kaikki renessanssihumanistit eivät toimineetkaan enää yliopistojen piirissä. Muun muassa Erasmus Rotterdamilainen mahdollisti vapaan toimintansa pysyttäytymällä itsenäisenä ajattelijana. Renessanssin akatemioista tunnetuin on Cosimo de' Medicin vuonna 1462 Firenzeen perustama platonilainen Firenzen Akatemia, joka halusi toimia Platonin Akatemian perillisenä. Toinen merkittävä tieteen keskus oli Padovan yliopisto, joka oli puolestaan aristoteelinen.

Renessanssin päätepisteenä on usein pidetty Giordano Brunon polttamista harhaoppisena vuonna 1600. Uuden ajan filosofian katsotaan vastaavasti usein alkavan Francis Baconista.

Humanismin synty[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Humanismi

Renessanssin merkittävimpänä aatesuuntauksena pidetään humanismia, jossa painopiste siirtyi enemmän ihmisten henkilökohtaisiin ja maallisiin asioihin, sen sijaan että ihmiselämä olisi nähty pelkästään välietappina tuonpuoleiseen. Pico della Mirandola kirjoitti vuonna 1486 teoksen Oratio de Hominis Dignitate (Ihmisen arvokkuudesta)[1], jota pidetään renessanssin julistuksena. Siinä valetaan Platoniin ja Aristoteleeseen tukeutuen luottamusta siihen, että ihmiset kykenevät käsittämään kaiken mahdollisen tiedon.

Myöhemmät humanistit pitivät ensimmäisenä humanistina ja esikuvanaan Petrarcaa. Hän arvosteli skolastiikkaa sekä Aristoteleen logiikan ja sen käsitteistön käyttämistä kaikkiin asioihin. Hän arvosti enemmän Platonia, joka oli hänestä päässyt lähemmäksi kristillistä totuutta kuin kukaan muu pakanoista, sekä Ciceroa tämän latinan hienostuneisuuden vuoksi. Toinen merkittävä skolastiikan vastustaja oli Lorenzo Valla. Maltillisempaa suhtautumista edusti Leonardo Bruni, joka hylkäsi skolastisen logiikan, mutta arvosti Aristoteleen käytännöllistä filosofiaa. Hän käänsi sekä Nikomakhoksen etiikan että Politiikan.

Uskonpuhdistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Uskonpuhdistus

Uskonpuhdistus eli reformaatio on 1500-luvulla Länsi-Euroopassa alkanut liike, joka alun perin pyrki muuttamaan katolisen kirkon oppia ja sen piirissä ilmenneitä käytäntöjä, kuten anekauppaa. Keskeisenä kiistana uskonpuhdistuksessa oli kysymys Raamatun oikeasta tulkinnasta, eli onko teologien hyväksyttävä paavin ja kirkolliskokousten muotoilema kirkon tulkinta Raamatusta, vai voiko Raamattua tulkita myös itse. Tässä yhteydessä uskonpuhdistajat pyrkivät myös Raamatun kansankielisten käännösten julkaisemiseen ja jumalanpalveluskielen vaihtamiseen latinasta paikalliseen kieleen.

Lopulta uskonpuhdistus kuitenkin johti siihen, että kirkosta erosi useita teologisesti erimielisiä ryhmiä, joista sittemmin muotoutuivat luterilainen, reformoitu (eli kalvinistinen) sekä anglikaaninen kirkko. Uskonpuhdistuksen pääarkkitehteina olivat eräät saksalaiset, sveitsiläiset ja ranskalaiset teologit, tärkeimpinä Martti Luther, Ulrich Zwingli, Philipp Melanchthon ja Jean Calvin.

Renessanssifilosofeja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muita merkittäviä henkilöitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Merkittäviä liikkeitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Pico della Mirandola, Giovanni: Ihmisen arvokkuudesta. (Oratio de hominis dignitate, 1488.) Suomentanut ja toimittanut Tapio Martikainen. Jyväskylä: Atena, 1999. ISBN 951-796-176-6.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Knuuttila, Simo & Saarinen, Risto (ed.): Theology and Early Modern Philosophy (1550-1750). Helsinki: Academia Scientiarum Fennica, 2010.
  • Mikkeli, Heikki: "Renessanssifilosofia". Teoksessa Korkman, Petteri & Yrjönsuuri, Mikko (toim.): Filosofian historian kehityslinjoja. Tampere: Gaudeamus, 1999.
  • Russell, Bertrand: Länsimaisen filosofian historia 2: Uuden ajan filosofia. (Alkuteos: History of Western Philosophy, 1946.) 9. painos. Suomentanut J. A. Hollo. Porvoo Helsinki Juva WSOY, 1999. ISBN 951-0-17886-1.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]