Luettelo Suomen raatihuoneista

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Tämä on epätäydellinen luettelo Suomen raatihuoneista. Raatihuoneeksi kutsuttiin rakennusta, jossa kokoontui kaupungin hallinnosta vastaava raati. Suomessa niissä toimivat lisäksi raastuvanoikeus ja maistraatti. Usein raatihuoneiden yhteydessä oli myös vankisellejä. Ne rakennettiin keskeisille paikoille, yleensä torien tai aukoioiden laidoille. Suomeen raatihuoneita alettiin rakentamaan 1600-luvun alussa, mutta vanhimmat säilyneet ovat peräisin vasta 1700-luvun jälkipuoliskolta, lukuun ottamatta nykyään Venäjälle kuuluvan Viipurin Vanhaa raatihuonetta.

Vuonna 1875 Suomen suuriruhtinaskunnassa astui voimaan asetus, joka korvasi kaupunkien raadit uusilla kaupunginhallituksilla. Niiden hallinto sai samalla lukuisia uusia velvoitteita ja virkamiehiä, eivätkä vanhojen raatihuoneiden tilat enää useassa kaupungissa riittäneet. Tämän jälkeen alettiin rakentamaan uusia kaupungintaloja, joista osaa tosin kutsuttiin vielä raatihuoneiksi.

Luettelo sisältää nykyisen Suomen lisäksi myös luovutetun Karjalan raatihuoneita.

Ennen vuotta 1875 rakennettuja raatihuoneita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Raatihuone Kuva Kaupunki Rakennettu Arkkitehti Sijainti Huomautuksia
Bernerin raatihuone Turku 1736 Samuel Berner Vanha Suurtori paloi 1827 ja rakennettiin uudelleen muutettuna
Brinkkalan talo Turku 1830 Pehr Johan Gylich Vanha Suurtori muutettuna uudisrakennettu palossa tuhoutunut talo
Haminan raatihuone Hamina 1798 Johann Brockmann Raatihuoneentori nykyinen ulkoasu 1840-luvulta
Kajaanin raatihuone Kajaani 1831 Carl Ludvig Engel Raatihuoneentori mahdollisesti C. L. Engelin apulaisen piirtämä[1]
Kokkolan raatihuone Kokkola 1837 Carl Ludvig Engel Mannerheiminaukio
Kristiinankaupungin raatihuone Kristiinankaupunki 1865 Ernst Lohrmann Aitakatu
Lappeenrannan raatihuone Lappeenranta 1829 J. W. Palmroth Raastuvankatu
Loviisan raatihuone Loviisa 1862 Georg Theodor Chiewitz Mannerheiminkatu
Porin raatihuone Pori 1841 Carl Ludvig Engel Raatihuoneenpuisto torni vuodelta 1891
Porvoon raatihuone Porvoo 1764 Gotthard Flensborg Raatihuoneentori
Rauman raatihuone Rauma 1776 Christian F. Schröder Kauppatori alustavat piirustukset Johan Schytt
Tornion raatihuone Tornio 1874 Frans Wilhelm Lüchow Hallituskatu rakentaminen aloitettiin yksityistalona
Viipurin raatihuone Viipuri 1797 Raatihuoneentori tuhoutui osittain 1940 ja rakennettiin uudelleen 1962
Viipurin vanha raatihuone Viipuri 1600-luku Torkkeli Knuutinpojan tori ylin kerros Brynolf Blomqvist 1899

Vuoden 1875 jälkeen rakennettuja raatihuoneiksi kutsuttuja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Raatihuone Kuva Kaupunki Rakennettu Arkkitehti Sijainti Huomautuksia
Hämeenlinnan raatihuone Hämeenlinna 1888 Alfred Cavén Kauppatori
Naantalin raatihuone Naantali 1877 Hugo Neuman Mannerheiminkatu [2]
Pietarsaaren raatihuone Pietarsaari 1877 Georg Wilenius Kauppatori
Sortavalan raatihuone Sortavala 1885 Frans Sjöström Raatihuoneenkatu
Tammisaaren raatihuone Raasepori 1882 Theodor Höijer Raatihuoneentori
Tampereen raatihuone Tampere 1890 Georg Schreck Keskustori

Muita raatihuoneina toimineita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Raatihuone Kuva Kaupunki Rakennettu Arkkitehti Sijainti Huomautuksia
Bockin talo Helsinki 1763 Senaatintori raatihuoneeksi 1838
Raahen raatihuone Raahe 1839 Anders Fredrik Granstedt Rantakatu raatihuoneeksi 1862
Uudenkaupungin raatihuone Uusikaupunki 1857 Rauhankatu raatihuoneeksi 1861

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kajaanin vanhin talo sai uuden katon 28.12.2008. Kaleva. Viitattu 14.11.2014.
  2. Lokakuun esine 2010 naantali.fi. 17.5.2016. Naantali: Naantalin museo. Arkistoitu 30.9.2018. Viitattu 3.10.2021.