Mannerheiminkatu (Naantali)
Mannerheiminkatu on Naantalissa sijaitseva katu, joka oli aikoinaan kaupungin pääkatu ja edelleen Naantalin vanhankaupungin pääkatu. 1600-luvulla perustettu katu on pääasiassa 1800-luvulla rakennettujen puutalojen reunustama. Mannerheiminkatua voidaan pitää nykyään turisti- ja ostoskatuna useine liikkeineen ja ravintoloineen.[1] Kadun varrella on myös useita taidegallerioita ja ateljeita.[2]
Mannerheiminkatu alkaa vanhankaupungin venesatamasta Ravintola Uuden Killan kohdalta, päättyen Kuparivuoren mäen juurelle Kuparivuoren koululle. Kadun pituus on noin 500 metriä. Mannerheiminkatu on yleiselle jalankululle ja polkupyöräilylle varattu pihakatu, jossa huoltoajo ja tonteille ajo on sallittu. Katualue rajoittuu katua reunustaviin rakennuksiin. Mannerheiminkatu on kokonaan asfalttipintainen, mutta katua reunustavien rakennusten reunat ovat 1980- ja 2000-luvuilla päällystetty mukulakivetyksellä. Mannerheiminkatuun liittyy useita poikkikatuja ja porttiyhteyksiä rakennusten sisäpihoille. Rannan puoleisessa päässä osa katualueesta on vuokrattu ravintoloiden terasseiksi. Mannerheiminkatu ei ole luonteeltaan puistokatumainen, koska katualueen kasvillisuus on vähäistä. Itsenäisyydenpuistossa ja sen kohdalla olevalla aukiolla on puisto- ja isolehtilehmuksia sekä nurmialuetta. Rakennusten sisäpihojen kasvillisuus näkyy osittain kadulle. Katu on valaistu 22 antiikkivalaisimella, joista 21 on pylväsvalaisimia ja yksi seinäkiinnitteinen.[1]
Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Katu rakennettiin Naantalin luostarin raunioitumisen ja uskonpuhdistuksen jälkeen, Pietari Brahen toteutettua Naantaliin asemakaavan.[3] Vanha katulinjaus suoristettiin uuden asemakaavan myötä. Kadun alle jäi vanhempia kaupunkitontteja.[4] Kadun varteen syntyi 1600-luvun puolivälin jälkeen torina käytetty laajenema.[5] Katu kivetettiin 1680-luvulla. Kiveys on monin paikoin säilyneenä nykyisen asfaltoidun katurakenteen alapuolella.[1] Mannerheiminkatu oli alun perin nimeltään Isokatu (Pitkäkatu). Vuonna 1885 Venäjän keisari Aleksanteri III ja keisarinna Dagmar vierailivat Naantalissa, jonka kunniaksi kadun nimi muutettiin vuonna 1885 Aleksanterinkaduksi. Vuonna 1942 Marsalkka Carl Gustaf Emil Mannerheim täytti 75 vuotta, jolloin kadun nimi vaihdettiin nykyiseksi Mannerheiminkaduksi.[6]
Naantalin vanhassakaupungissa sijaitsevana katuna Mannerheiminkatu kuuluu myös osaksi Museoviraston määrittelemää valtakunnallisesti merkittävää rakennettua kulttuuriympäristöä. Katua ympäröivät rakennukset ovat pääasiassa 1800-luvulla rakennettuja ja rakennukset on merkitty kaavassa historiallisesti merkittäviksi tai kaupunkikuvan säilymisen kannalta tärkeiksi rakennuksiksi.[1] Kadun varrella on lukuisia rakennuksia, jotka ovat rakennushistorian arvoiltaan lisäksi kaupungin historian kannalta merkittäviä. Hugo Neumanin suunnittelema vuonna 1887 rakennettu Naantalin raatihuone toimi raatihuoneena vuoteen 1964, jonka jälkeen se oli Naantalin kaupungintalo. Nykyään tiloissa on päiväkoti. 1800-luvun alussa rakennettu Humpin talo on toiminut lukuisissa käyttötarkoituksissa kuten kulkutautisairaalana, yhteiskouluna ja kaupungin pääkirjastona vuosina 1924–1993. Nykyään talo on Naantalin museon käytössä.[6]
Mannerheiminkadulla on tehty useita arkeologisia kaivauksia ja valvontoja. Vanhimmat löydöt ovat 1500-luvun lopulta.[7][8][4] Vuoden 2000 arkeologisissa kaivauksissa Mannerheiminkadusta inventoitiin ja otettiin säilöön alkuperäistä katukivetystä. Vuonna 2004 noin sadasta varastoidusta kivestä tehtiin rekonstruktio Mannerheiminkadusta Naantalin museon Hiilolan talon sisääntulokäytävään, joka on Itsenäisyydenpuiston vieressä. Kivetys on kirjallisten lähteiden mukaan 1680-luvulta.[3]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d Pekkala, Pasi et al: Mannerheiminkadun perusparannuksen suunnittelu. Suunnitelman laatinut FCG Finnish Consulting Group Oy. Naantali: Naantalin kaupunki, 2010. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 30.9.2018).
- ↑ Metso, Seppo: Mannerheiminkatu on taiteen katu Turun Sanomien verkkosivusto ts.fi. 10.7.2007. Turku: Turun Sanomat Oy. Viitattu 30.9.2018.
- ↑ a b Kuusela, Anna: Naantalin museolle kunnostettiin pätkä 1600-luvun katua Turun Sanomien verkkosivusto ts.fi. 7.2.2005. Turku: Turun Sanomat Oy. Arkistoitu 30.9.2018. Viitattu 30.9.2018.
- ↑ a b Uotila, Kari: ”2. Naantalin historialliset vaiheet”, Naantalin vanhankaupungin kaupunkiarkeologinen inventointi 2015, s. 11. julkaisun laatinut Muuritutkimus ky. Naantali: Naantalin museo ja Museovirasto, 2015. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 30.9.2018).
- ↑ Naantalin vanhakaupunki Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt RKY. 22.12.2009. Museovirasto. Viitattu 30.9.2018.
- ↑ a b Lokakuun esine 2010 naantali.fi. 17.5.2016. Naantali: Naantalin museo. Viitattu 30.9.2018.
- ↑ Arkeologiset hankkeet: Naantali Mannerheiminkatu 12-14: Viemäröintityömaan arkeologinen seuranta ja kaivaus 2000 Kulttuuriympäristön palveluikkuna kyppi.fi. 5.9.2001. Museovirasto. Viitattu 30.9.2018.
- ↑ Arkeologiset hankkeet: Naantali Mannerheiminkatu 13-17 ja Kristiinankatu: Vesijohto- ja viemäröintityömaan arkeologinen valvonta ja kaivaus 2002 Kulttuuriympäristön palveluikkuna kyppi.fi. 26.1.2004. Museovirasto. Viitattu 30.9.2018.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Uotila, Kari; Lehtonen, Hannele & Tulkki, Carita: Vallis gratiae 1443–1648: arkeologisia tutkimuksia Naantalissa. Turku: Aboa vetus -museo ja Muuritutkimus, 2003. ISBN 951-97648-8-7.
- Arvaja, Matti: Mannerheiminkatu uhkasi jäädä ilman kukkia kaupungin säästöjen takia: Asukkaat hoitavat istutuksia Naantalissa Turun Sanomien verkkosivusto ts.fi. 22.6.2009. Turku: Turun Sanomat Oy. Arkistoitu 30.9.2018. Viitattu 30.9.2018.