Lappeenrannan raatihuone
Koordinaatit:
| Lappeenrannan raatihuone | |
|---|---|
Lappeenrannan raatihuone |
|
| Osoite | Raastuvankatu 7 |
| Sijainti | Lappeenranta |
| Valmistumisvuosi | 1829 |
| Suunnittelija | J. W. Palmroth |
| Omistaja | Lappeenrannan kaupunki |
| Runkorakenne | puu |
| Julkisivumateriaali | puu |
| Lisää rakennusartikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla | |
Lappeenrannan raatihuone on rakennus Lappeenrannan keskustassa. Raatihuone rakennettiin vuonna 1829, ja lopullisen ulkoasunsa se sai 1840-luvulla. Se on Suomen vanhin puinen raatihuone. Rakennus oli käytössä pitkään raastuvanoikeuden ja kaupunginvaltuuston perinteisenä kokouspaikkana, kunnes monien muiden kaupunkien raatihuoneiden tavoin sen käyttö väheni hallinnon siirryttyä kaupungintaloon vuonna 1983.[1]
Hallinnon siirryttyä raatihuoneesta pois alettiin pohtia rakenuksen uutta käyttöä, jota varten perustettiin toimikunta vuonna 1986. Rakennus kunnostettiin 1990-luvun alussa viidellä miljoonalla markalla. Vuonna 1991 Lappeenrannan kaupunginhallitus päätti, että raatihuoneesta tehdään kaupungin edustustila, jota vuokrataan muille vain arvotilaisuuksia varten. Raatihuoneella on suuri merkitys lappeenrantalaisessa kaupunkikuvassa sen sijainnista sekä ulkonäöstään johtuen.[1]
Museovirasto on määritellyt Lappreenrannan raatihuoneen ja kauppiastalot yhdeksi Suomen valtakunnallisesti merkittävistä rakennetuista kulttuuriympäristöistä.[2]
Lähteet [muokkaa]
- ↑ a b Sallinen, Leena: Raatihuoneen käytössä tiukka linja Etelä-Saimaa: Artikkelitietokanta. 16.11.2003. Viitattu 9.8.2012.
- ↑ Lappeenrannan raatihuone ja kauppiastalot Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt RKY. Museovirasto.