Kuolinilmoitus

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kirjailija Axel Wallengrenin kuolinilmoitus.
Kuolinilmoituksia rakennuksen seinässä Bulgariassa.

Kuolinilmoitus on lehti-ilmoitus henkilön kuolemasta.[1] Ilmoitus voi olla kutsu hautajaisiin tai niiden jälkeen julkaistu tiedonanto ja kiitos osanotosta.[2]

Eri asia on nekrologi eli muistokirjoitus, sanomalehdessä julkaistava kirjoitus, jossa kerrotaan kuolleesta henkilöstä.

Kuolinilmoitukseen sisältyy yleensä vainajan nimi, syntymä- ja kuolinaika sekä -paikka, ilmoitukseen osallistuvien henkilöiden tai yhteisöjen nimet, muistosanoina muistolause, raamatunjae tai runonsäe, kuolemaan viittaava kuvasymboli sekä mahdollinen kutsu hautajaisiin tai maininta jo tapahtuneesta hautaamisesta.

Sairaalaa tai muuta laitosta ei suositella kuolinilmoituksessa ilmoitettavan kuolinpaikkana, pelkkä paikkakunta riittää. Koska kuolinilmoitus on yleensä perheen, suvun tai lähiomaisten ilmoitus henkilön kuolemasta, ilmoituksen allekirjoittaneiden joukkoon ei ole tapana sisällyttää ystäviä ja tuttavia.[3] Toisaalta myös yritykset ja yhteisöt voivat ostaa lehteen kuolinilmoituksen niiden toimintaan keskeisesti vaikuttaneen henkilön muistolle.

Suomalaisissa kuolinilmoituksissa yleisiä tunnuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa kuolinilmoitusten yleisin tunnus on kristillinen risti.[4] Sotaveteraanien järjestötunnukset ovat yleisesti käytössä.[5] Kuva-aiheista ovat usein käytössä esimerkiksi kukat kuten kalla, kielo ja lilja sekä linnut kuten kyyhkyt, pääskyt ja joutsen.[5] Suomalaiseen kansanperinteeseen viittaa esimerkiksi veneaihe, etenkin soutuvene tai ruuhi.[6] Suomessa kuolinilmoitusten kuva-aiheet ovat olleet hyvin yhdenmukaisia lehtien tarjoaman kuvavalikoiman suhteen. Ruotsissa ilmoitukset ovat monimuotoisempia.[4][6]

Kuva-aiheita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Henkilöhistoriaan liittyviä:

Sotaveteraanien tunnuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uskonnollisia tunnuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muita yhteisötunnuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuolinilmoitus hautaustradition osana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuolemaan on aina liittynyt monenlaisia välineitä ja tapoja, joiden avulla kuollut on vähitellen siirretty osaksi vainajien yhteisöä. Ne ovat auttaneet vainajan lähipiiriä heidän menetyksessään sekä muiston luomisessa että muiston ylläpitämisessä. Ne ovat olleet osa vainajan lähipiirin surutyötä. Näiden hautaustapoihin kuuluvien välineiden käyttö ilmenee käytännössä monella tavalla. On tullut tavaksi, että kuolinpaikoille pystytetään muistomerkkejä sekä tuodaan sinne kukkia, kynttilöitä, vainajan esineitä, valokuvia ja surunvalittelukortteja. Vainajan hautaamisen jälkeen hauta merkitään pysyvästi hautakivellä ja sinne istutetaan kasveja. Hautapaikalle tuodaan aika ajoin hautakynttilöitä ja lyhtyjä. On myös tullut tavaksi laittaa kuoleman ja hautaamisen välillä tai hautaamisen jälkeen vainajan muiston paikka sanomalehden sivulle – julkaista kuolinilmoitus. Nämä kaikki ovat hautaustapoja ja välineitä, joiden avulla voidaan tuoda esille sekä yksilöllisiä että kollektiivisia surun, ikävän ja kaipauksen ilmauksia. Niillä ilmaistaan vainajan muiston kunnioitusta ja osanottoa toisen ihmisen menetykseen ja suruun. Vainajien muistaminen ja muiston luominen konkreettisesti erilaisten rituaalisten toimintojen kautta tuovat esille kuoleman merkitsemisen ja vainajan muistelemisen tärkeyden ja pyrkimyksemme tehdä kuolemasta tiedostetusti tai tiedostamatta näkyvä osa kulttuuriamme.

Sanomalehden kuolinilmoitus on omaisten ja muun vainajan lähipiirin tapa tiedottaa muulle yhteisölle kuolemasta ja muistella vainajaa sekä samalla kutsua siunaustilaisuuteen tai kiittää osanotosta. Vainajan muistaminen ja muisteleminen eri tavoin ovat kuuluneet olennaisena osana hautaamistapoja. Muisteleminen ja kuolemaan liittyvien asioiden läpi käyminen surijan omassa mielessä ja yhdessä toisten surijoiden kanssa on osa surun käsittelyprosessia. Muistamisen keskiössä on vainaja ja muistelemiseen liittyy surijoiden ja vainajan kanssa koettu koko elämä. Kielellisillä ja kuvallisilla ilmaisuilla on ollut tärkeä asema kulttuurisena merkkijärjestelmänä hautaustraditioissa. Kuolinilmoitusten merkkijärjestelmä muodostuu sekä teksteistä että kuvista. Kuolinilmoituksissa kerrotaan, kuka on kuollut ja milloin se on tapahtunut, ketkä jäävät suremaan ja kaipaamaan vainajaa, milloin hautajaiset järjestetään ja miten se tapahtuu. Lisäksi kuolinilmoituksissa muistellaan vainajaa, vakuutetaan hänelle rakkautta ja kiitetään häntä. Joissakin kuolinilmoituksissa käsitellään ja määritellään elämään ja kuolemaan liittyvä aiheita myös laajemmin yleisellä tasolla.

Vainaja on kuolinilmoitussisällön keskushahmo, jonka ympärille kaikki muu rakentuu. Koko kuolinilmoituksen sisältö liittyy tavalla tai toisella vainajien kuvauksiin; hänen menneisyyteensä ja kuolemaansa. Esimerkiksi jo yhden sanan toteamus Rakkaamme kuolinilmoituksen otsikkona sisältää laadullisen kuvauksen puheena olevasta ihmisestä. Seitsemän sanan virke Kesämökin ranta hiljainen, turhaan odottaa tuttua kulkijaa (27.11.-10, 77 v. nainen) kertoo jo kokonaisen pienen tarinan vainajan elämästä ja hänen kuolemansa jälkeisistä tunnelmista.

Kuolinilmoitus mediatuotteena[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuolema on eri tavoin jatkuvasti läsnä tiedotusvälineissä. Kuolemasta kerrotaan sanomalehden sivuilla päivittäin. On runsaasti eri tyyppisiä lehtikirjoituksia, jotka sisältävät uutisointia kuolemasta. On uutisia sodista, henkirikoksista ja onnettomuuksista. Tunnetun henkilön kuolema ylittää uutiskynnyksen. Tavallisten ihmisten tavalliset kuolemat eivät ole uutisoinnin arvoisia asioita, koska heidän kuolemansa ei herätä lähipiiriä laajempaa yleistä mielenkiintoa. Kaikki pääsevät tavallisesti lehtien sivuille kuolinilmoituksissa. Kuolema koskettaa jokaista yksittäistä vainajan lähipiiriin kuuluvaa ihmistä vähintään yhtä kipeästi kuin suurempi maailmanlaajuinen katastrofi.

Ihmisten käsitykset asioista ja kuva ympäröivästä maailmasta muodostuvat viestinnän välityksellä. Informaatiota siirretään osapuolelta toiselle. Inhimillistä tietoa ja kokemuksia toisinnetaan ja uusinnetaan jatkuvasti tiedotusvälineiden kautta. Nykyisen ihmisen elämässä media on vahvasti läsnä ja merkityksellistää asioita. Sanomalehdellä on oma yhteiskunnassamme vakiintunut roolinsa yhteisöllisyyttä ja keskustelua herättävänä tiedotusvälineenä ja sen sisältö representoi maailmaa sekä muovaa sitä; rakentaa identiteettejä ja tieto- ja uskomusjärjestelmiä.

Joukkoviestimiä voidaan nimittää sanomavälineiksi. Toiset ovat suoria, presentionaalisia sanomavälineitä ja toiset taas esittäviä, representionaalisia sanomavälineitä. Puhuttu sana on suora väline ja kirjallinen sanoma on esittävä väline. Sanomalehti on tällainen esittävä sanomaväline.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Nevalainen, Matti "Me kuolemme, emmekä kuitenkaan kuole" Helsingin Sanomissa 1.11.2010 – 31.1.2011 julkaistujen kuolinilmoitusten vainajarepresentaatiot ja niiden välittämät merkitykset, Helsinki: Pro gradu -työ: Helsingin yliopisto, teologinen tiedekunta, käytännöllisen teologian osasto 2012

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Nurmi, Timo: Gummeruksen suuri suomen kielen sanakirja. 3. tarkistettu ja päivitetty painos. Helsinki: Gummerus, 2004. ISBN 951-20-6541-X.
  2. Kuolinilmoitukset Helsingin Sanomissa Helsingin Sanomat. Viitattu 16.11.2009.
  3. Lampinen, Anne: Kun ihminen kuolee: Toimintaopas surussa, s. 23. Helsinki: Perhemediat, 2006. ISBN 952-210-126-5. Teoksen toinen luku verkossa (PDF).
  4. a b Kuittinen, Arja: Kuolema sunnuntaiaamuna Kirkko & kaupunki. 3.10.2006. Helsingin seurakuntayhtymä. Viitattu 16.11.2009.
  5. a b 2-palstan kuolinilmoitusten ristit ja tunnukset Savon Sanomat. Viitattu 16.11.2009.
    Kuolinilmoitusten ristit ja tunnukset (PDF) Helsingin Sanomat. Viitattu 8.5.2012.
    Kuolinilmoitukset (PDF) Etelä-Suomen Sanomat. Viitattu 16.11.2009.
    Kuolinilmoitukset (PDF-tiedostot Risti, Tunnukset ja Koristekuvat) Aamulehti. Viitattu 16.11.2009.
  6. a b Aurejärvi-Karjalainen, Anneli: ”Suruviestin symboliikka”, Perheen omat juhlat: Siviiliseremoniat häistä hautajaisiin, s. 158. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1999. ISBN 951-0-23761-2.
  7. Olen mennyt kotiin Partiowiki. Viitattu 15.4.2010.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Hupli-Oinonen, Liisa: Kuolema ilmoittaa lehdessä: Lasten kuolemiin liitetyn kulttuurin muutos 1900-luvun kuolinilmoituksissa. Jyväskylä: Pro gradu -työ: Jyväskylän yliopisto, sosiologian laitos, 1995.
  • Nevalainen, Matti "Me kuolemme, emmekä kuitenkaan kuole" Helsingin Sanomissa 1.11.2010 – 31.1.2011 julkaistujen kuolinilmoitusten vainajarepresentaatiot ja niiden välittämät merkitykset, Helsinki: Pro gradu -työ: Helsingin yliopisto, teologinen tiedekunta, käytännöllisen teologian osasto 2012