Soutuvene

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Käytöstä poistettu soutuvene Utajärveltä

Soutuvene on yhden tai useamman ihmisen soutamalla kuljettama vene. Soutaminen tapahtuu airoilla, joiden kiinnittämistä varten veneen laidoissa on hankaimet.

Vene kulkuvälineenä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kulkuvälineenä soutuvene on ikivanha. Soutuvene on tekniikan edistyessä kehittynyt soutulaivoiksi, joita esimerkiksi roomalaiset, kiinalaiset ja viikingit käyttivät kauppa- ja sotaretkillään.

Suomalaisella soutuveneellä on kaksi päämuotoa, hämäläis- ja savolaismalli. Hämäläinen vene on korkelaitaisempi ja suuntavakaampi. Sen airot ovat usein mitoitettu siten, että pyyryt menevät vedossa ristiin, jotta vetoon saadaan enemmän voimaa. Savolainen vene on matalampi ja herkempi kääntää ja sopii erinomaisesti pienvesille niin kalastus- kuin retkeilymielessäkin. Viikinkien mastolla varustettujen pitkien soutu- ja purjealusten kaltaisia, suurempia suomalaisia muinaisveneitä kutsuttiin uiskoiksi. Pienempiinkin veneisiin valmistettiin usein yksinkertainen, harustamattomine mastoineen helposti alasotettava varpapurje 1900-luvun alkukymmenille asti, kunnes perämoottorit alkoivat yleistyä.

Puista soutuvenettä veistettäessä on tärkeää löytää metsästä aluksi kunnon kokkapuu keulavantaaksi. Puuvene muotoutuu tämän ympärille. Nykyään tosin kokkapuukin tehdään valmiista puutavarasta. Vanhoja veneenrakentajia on harvassa, mutta esimerkiksi kansalaisopistot pitävät veneenrakennuskursseja. Nykyään kuitenkin lasikuituiset ja alumiiniset soutuveneet ovat paljon yleisempiä kuin puiset.

Ellei kuljettava vesimatka ole kovin pitkä, on soutuvene - mahdollisesti purjeella varustettuna - ekologisesti ylivoimainen vaihtoehto moottoriveneeseen nähden.

Veneily ja kotitarvekalastus ovat Suomessa erittäin suosittuja harrastuksia. Kilpailumielessäkin soutu on jopa olympialaji, mutta kotoiset Sulkavan soudut vetävät mukavasti kilpailijoita.

Souturetkeily[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Souturetkeily on saasteeton ja halpa liikuntaharrastus. Siinä yhdistyvät liikunta ja luonto. Harrastus on mahdollinen myös hyvin vähäisillä varusteilla.

Soutu sopii turvallisesti aiemmin liikuntaa harrastamattomalle tai ylipainoisille. Lajissa liikkeet ovat pitkiä ja pehmeitä, joten ne ovat helliä nivelille. Päätetyöläiselle ja toimistotyötä tekevälle soutu on myös hyvä liikuntamuoto, koska niska-hartiaseutu pääsee tekemään verenkiertoa kehittävää liikettä. Soudussa on sekin hyvä puoli, että kaksi hyvin eri kuntoista henkilöä voi tehdä yhteisen harjoituksen, eikä kukaan pääse karkuun eri nopeudella.

Lasikuituinen soutuvene on halpa ja kestävä. Vastoin yleistä luuloa veneen käyttöominaisuudet eivät riipu valmistusmateriaalista,vaan muotoilusta ja rakenteesta. Puuvene on ympäristöystävällinen,yksilöllinen ja vakaakulkuinen.Pienellä hoidolla myös se kestää kauan.

Parisoutuna (kahdet airot) matkanteko sujuu huomattavasti kevyemmin. Toisen soutajan levähtäessä matkanteko jatkuu yhä. 50 tai 80 kilometrin päivämatkat eivät ole mitenkään tavattomia. Matkanopeudeksi tulee helposti 8 km/h. Soutuveneen aiheuttaman turbulenssin vuoksi nopeutta on käytännössä vaikea nostaa yli 12 km/h.

Hyviä perusvälineitä:

Tähän kuntoa kohottavaan maisemaretkeilyyn voi yhdistää myös kalastuksen. Kalastamisen ei suinkaan tarvitse olla päätarkoitus (muuten kyseessä ei olekaan souturetleily vaan ensisijaisesti kalastus), vaan tärkeämpinä voi pitää matkantekoa, kohteissa vierailemista ja samalla luonnosta nauttimista. Mutta siitä huolimatta soutamisen aikana voi vetää perässään myös uistinta. Jos päivämatkaa kertyy kymmeniä kilometrejä, todennäköisyys kalaonneen on suuri. Soutuvene on hiljaisuutensa vuoksi huomattavasti parempi vene uisteluun kuin esimerkiksi moottorivene.

Souturetkillä voi myös rantautua tekemään vaelluksia luonnonkauniisiin kohteisiin (esimerkiksi saariin), joten rinkka on hyvä varuste.

Soutuveneretkeilyn suosio on pikkuhiljaa kohoamassa muun muassa Etelä-Savossa Sulkavalla vuosittain järjestettävän soututapahtuman ansiosta. Soutuveneellä matkustamisen merkitys vesireittisen Suomen asuttamisessa on historialliselta merkitykseltään varsin suuri.

Esimerkiksi Saimaalla ja Puulalla on nähtävissä hienoja kalliomaalauksia ja vanhojen asutusten raunioita tuhansien vuosien takaa.

Soutuveneen kuormaaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lasikuituinen soutuvene on keveytensä vuoksi syytä kuormata hyvin. Suuria järvenselkiä ylitettäessä vene ei saa olla liian kevyt, sillä muutoin se on herkkä tuulille. Sopivan raskaalla kuormauksella vakavuus säilyy paremmin. Soutuvene yleensäkin on syytä kuormata hieman peräpainoisesti paremman suuntavakavuuden aikaansaamiseksi.

Soutamisen etuja melontaan verrattuna[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • ei rasita alaselkää siinä määrin kuin melominenlähde?
  • soutaminen ei rasita ranteitalähde?
  • suurempi hyötykuorma, esimerkiksi retkeilytarvikkeita (pätee kajakkiin, ei juurikaan etuja avokanoottiin verrattuna)
  • helpompi lastata (kajakkiin verrattuna, ei eroja avokanoottiin)
  • helpompi rantautua (kajakkiin verrattuna, ei eroja avokanoottiin)
  • tottumattomalle tekniikka on helpompi
  • soutuvene ei kaadu yhtä herkästi kuin kajakki

Kajakkimelonnan etuja soutamiseen verrattuna[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • katse menosuuntaan päin (pätee myös avokanoottiin)
  • turvallisempi isossa aallokossa järven selillä ja merellä, vaatii kuitenkin osaavaa melojaa
  • nopeampi samalla energiankäytöllä, johtuu kajakin kapeudesta ja keveydestä

Huomautus turvallisuudesta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sekä soutuveneellä että kanootilla -oli se sitten avokanootti tai kajakki - tulee varautua siihen että vene voi kaatua. Kylmässä vedessä suurin vaara on kuoleminen alilämpöisyyteen, hypotermiaan, ei hukkuminen kun käytetään pelastusliivejä. Kylmällä vedellä tarkoitetaan tässä noin alle 18 asteen vettä eli koko alkukesä on vielä kylmän veden aikaa.

Suurille järvenselille tai merenlahdille ei tule lähteä millään veneellä jos ei tiedä hallitsevansa venettä hyvin. Sisävesillä ukkonen voi nostattaa myrskytuulen hyvin nopeasti.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Perälä, Osmo: Puuvene: Veistäminen, kunnostaminen, perinne. Hämeenlinna: Karisto, 2011. ISBN 978-951-23-5340-8.
  • Vartiainen, Juha: Puuvene: Käsityötä pihkan ja tervan tuoksussa. Vantaa: Moreeni, 2011. ISBN 978-952-254-060-7.