Yhdysvaltain ulkopolitiikka

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Yhdysvaltain ulkopolitiikka on nykyään keskeisessä asemassa kansainvälisessä politiikassa.[1] Yhdysvallat on maailman ainoa supervalta. Yhdysvallat luopui eristäytymistä tarkoittaneesta Monroen doktriinista toisessa maailmansodassa japanilaisten tekemän Pearl Harborin hyökkäyksen seurauksena. Toisen maailmansodan jälkeen Yhdysvallat osallistui Saksan miehittämiseen ja sen vaikutus kansainvälisessä politiikassa kasvoi kylmän sodassa. Kylmässä sodassa Yhdysvallat perusti sotilastukikohtia ja soti Neuvostoliittoa ja sen sosialistisia liittolaisia vastaan useissa proxy-sodissa.

Yhdysvallat on ydinasevaltio. Yhdysvalloista muodostui eräänlainen maailmanpoliisi. Yhdysvallat puuttuu muiden maiden asioihin sotilaallisilla interventioilla. Yhdysvallat on pyrkinyt tuomaan demokratiaa maihin sekä taistelemaan terrorismia vastaan. Yhdysvaltojen ulkopolitiikkaan liittyy sotilasliittouma Nato. Kansainliitto ja sen seuraaja Yhdistyneet kansakunnat (YK) ovat olleet kansainvälisiä organisaatioita, joiden perustamisessa Yhdysvalloilla on ollut rooli.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1914 presidentti Woodrow Wilsonin ohjelman mukaan perustettiin Kansainliitto, josta Yhdysvallat jäi kuitenkin pois. Wilsonin aikana Yhdysvallat miehitti Meksikon ja nousi maihin Haitilla ja Dominikaanisessa tasavallassa. Toisessa maailmansodassa Yhdysvallat kukisti Japanin sekä oli mukana muiden liittoutuneiden kanssa kukistamassa Saksaa. Presidentit Franklin D. Roosevelt ja Harry Truman tukivat liittolaisiaan Euroopassa Marshall-avun avulla ja NATO:n perustamisella. Toisen maailmansodan jälkeen Yhdysvaltain tavoitteena oli kansainvälisen hegemonia-aseman ylläpitäminen. Suhteellinen hegemonia taloudessa on heikennyt 1970-luvun alusta alkaen selvästi, mutta selkeä sotilaallinen ylivalta on säilynyt. Kylmän sodan aikana Yhdysvallat taisteli esimerkiksi Koreassa ja Vietnamissa.

Yksinapaiseen maailmaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Neuvostoliiton kaatumisen jälkeen Yhdysvallat jäi maailman ainoaksi supervallaksi. Ensimmäinen sotilasinterventio kylmän sodan kontekstin ulkopuolella kohdistui Panamaan. Sen jälkeen presidentti Clinton haki Yhdysvalloille uutta asemaa lähtemällä mukaan rauhanpakottamiseen epäonnisesti sujuneeseen Somalian operaatioon. Clinton toimi myös välittäjänä neuvotteluissa palestiinalaisten ja Israelin välillä. Yhdysvallat osallistui myös Jugoslavian sisällissotaan sekä Serbian ilmapommituksiin Kosovon sodassa.

Bushin aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Clintonin seuraaja George W. Bushin hallintokausi muuttui syyskuun 11. 2001 -iskujen seurauksena, jolloin Yhdysvallat lähti laajasti kansainvälisesti tuettuna lopettamaan Talibanin vallan Afganistanin operaatiolla. Vuonna 2002 Bushin hallinto julkaisi kansallisen turvallisuusstrategian, jossa maa varasi oikeuden iskeä maita vastaan, jotka saattaisivat olla uhaksi USA:lle. Uuden doktriinin julkaisemisen jälkeen Yhdysvallat jatkoi hyökkäämällä Saddam Husseinin Irakiin ilman YK:n mandaattia. Sotaa vastustivat myös monet länsimaat, kuten Saksa ja Ranska. Bushin kaudella Yhdysvallat jättäytyi Kioton ilmastosopimuksen ulkopuolelle. Bushin kaudella USA aloitti myös suunnitelmat ohjuspuolustusjärjestelmän rakentamisesta Eurooppaan, mikä kiristi USA:n ja Venäjän välejä.

Barack Obaman ulkopolitiikkaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaalikampanjassaan Barack Obama korosti diplomatian merkitystä ja lupasi keskustella myös USA:n vastustajien kanssa. Obaman noustua presidentiksi USA:n ja Venäjän välejä liennytettiin ja Obama esitti Prahassa vuonna 2009 ajatuksen "ydinaseettomasta maailmasta".[2] Barack Obaman kahden presidenttikauden (2009-2017) suurimpina ulkopoliittisina saavutuksina luetellaan yleisesti Pariisin ilmastosopimus, Kuuban-suhteiden lientyminen ja Iranin ydinohjelmasopimuksen syntyminen. Huhtikuussa 2009 Obama esitti siis Prahassa idealistisen ajatuksen ydinaseettomasta maailmasta ja sen jälkeen hän sai vuoden 2009 Nobelin rauhanpalkinnon. Obaman suhdetta muslimimaailmaan ovat leimanneet arabikevät ja edellisen presidentin aloittama terrorismin vastainen sota. Kautensa aluksi Obama piti Kairossa kesäkuussa 2009 tärkeän puheen, jossa hän tahtoi vetää eron maltillisten muslimimaiden ja islamilaisen terrorismin välille. Elettä kiiteltiin. Eräänlainen merkkipaalu oli myös terroristijohtaja Osama bin Ladenin surmaaminen toukokuussa 2011.[3]

Obaman aikakauden päättyessä Yhdysvaltain suhteessa Eurooppaan ei ollut suuria ongelmia. Siinä, missä edellinen presidentti Bush jakoi Eurooppaa uuteen ja vanhaan, Obama ei jakolinjaa tunnustanut. Eurooppa näyttäytyi taantuvana taloutena, ja pragmaattisesti maailmaa katsova Yhdysvallat oli kiinnostuneempi kasvavista talouksista kuten Kiinasta.[3]

Donald Trumpin ulkopolitiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Donald Trumpin valtakaudella vuodesta 2017 lähtien liittolaisuus Euroopan kanssa on ollut vahvasti koetuksella.Trumpin mielestä sotilasliitto Naton eurooppalaiset liittolaiset ovat vapaamatkustajia, jotka eivät osallistu kustannuksiin riittävästi ja piiloutuvat Yhdysvaltain asearsenaalin taa turvaan. Trumpin ulkopoliittisessa ajattelussa myös EU on saanut epäilyttävän toimijan leiman.[4]

Trymp toteuttí elokuussa 2017 Yhdysvaltain vetäytymisen Pariisin ilmastosopimuksesta[5] ja toukokuussa 2018 maan vetäytymisen Iranin ydinsopimuksesta.[6]

Lähi-idän politiikassa välit Israelin kanssa ovat tiivistynet entisestään. Trump tunnusti joulukuussa 2017 Jerusalemin Israelin pääkaupungiksi ja ilmoitti Yhdysvaltojen siirtävän suurlähetystönsä Tel Avivista Jerusalemiin.[7] Tammikuussa 2020 Trump esitteli Lähi-idän rauhansuunnitelman, joka laillistaisi Israelin siirtokunnat, muodostaisi pirstaleisen palestiinalaisvaltion, liittäisi Israelin valloittamat alueet virallisesti osaksi juutalaisvaltiota ja työntäisi palestiinalaiset Jerusalemin itälaidalle. Trump julkisti pitkään valmistelemansa ”Rauhan kautta vaurauteen” (Peace to Prosperity) -nimisen suunnitelmansa, kun Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu vieraili Washingtonissa. Netanjahu ylisti suunnitelmaa ja myös hänen poliittinen kilpailijansa Benny Gantz on sanonut tukevansa sitä. Palestiinalaiset tuomitsivat Trumpin suunnitelman, jota palestiinalaisten presidentti Mahmud Abbas kutsui ”salaliittodiiliksi".[8]

Lokakuussa 2019 terroristijärjestö Isisin johtaja Abu Bakr al-Baghdadi kuoli Yhdysvaltain sotilasiskussa Pohjois-Syyriassa.[9] Tammikuussa 2020 Yhdysvaltain ilmaiskussa Irakissa surmattiin erittäin vaikutusvaltainen iranilainen kenraali Qassem Suleimani.[10]

Kesäkuussa 2018 Trump tapasi ensimmäisenä Yhdysvaltain presidenttinä Pohjois-Korean johtajan kohdatessaan Kim Jong-unin Singaporessa.[11] Toinen Trumpin ja Kimin huippukokous järjestettiin helmikuussa 2019 Vietnamin pääkaupungissa Hanoissa.[12] Kolmannen kerran he tapasivat kesäkuussa 2019 Koreiden välisellä demilitarisoidulla vyöhykkeellä.[13] Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ja Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un tekivät historiaa: miehet kättelivät Koreoiden välisellä rajalla ja astuivat yhdessä yli Etelä- ja Pohjois-Korean rajalinjan. Trump oli ensimmäinen virassa oleva Yhdysvaltain presidentti, joka astui yli rajalinjan. Konkreettiset tulokset Trumpin ja Kimin tapaamisista vaikuttvat jääneen kuitenkin varsin vähäisiksi.[14]

Yhdysvaltain ulkopolitiikan tunnettuja kriitikoita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdysvaltain ulkopolitiikka on kirvoittanut myös kiivasta arvostelua. Joitakin tunnettuja kriitikoita ovat muun muassa Noam Chomsky, Howard Zinn, William Blum, Alfred W. McCoy, Norman Finkelstein, ei-kaupallisen radiokanavan Democray Now! perustaja Amy Goodman, brittiläinen toimittaja Robert Fisk sekä australialainen dokumentaristi ja toimittaja John Pilger. Vuoden 2008 ja 2012 Republikaanien presidenttiehdokkaaksi pyrkinyt Ron Paul esitti voimakasta kritiikkiä USA:n ulkopolitiikkaa kohtaan, esittämällä mm. kaikkien sotilastukikohtien tyhjentämistä ympäri maailman ja ilmoitti uskovansa että syyskuun 11. päivän terrori-iskut olivat vastaus USA:n Lähi-idässä harjoittamaan politiikkaan.

Entinen Yhdysvaltojen kenraali Smedley Butler kritisoi elämänsä lopulla Yhdysvaltojen puuttumista Väli-Amerikan maiden asioihin. Butler oli johtamassa Väli-Amerikan maissa erilaisia sotilasoperaatioita, joiden oli tarkoitus hyödyttää yhdysvaltalaisia yrityksiä.[15]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Raimo Väyrynen: Onko Yhdysvalloista imperiumiksi? 09.02.2005. tiede.fi. : "Heikkouksineenkin Yhdysvallat on niin vahva, ettei sille ole lähitulevaisuudessa nähtävissä valtapoliittista haastajaa. "
  2. HS.fi - Obama: Yhdysvallat haluaa ydinaseettoman maailman Viitattu 16.11.2011
  3. a b Obama puhdisti ilmaa, mutta Syyria vain savuaa Yle Uutiset. Viitattu 29.2.2020.
  4. Eurooppa pidättelee henkeä, kun arvaamaton Trump tulee Naton kautta tapaamaan Putinia Yle Uutiset. Viitattu 29.2.2020.
  5. Yhdysvallat vetäytyi virallisesti Pariisin ilmastosopimuksesta Yle Uutiset. Viitattu 29.2.2020.
  6. Yhdysvallat vetäytyy Iranin ydinsopimuksesta Yle Uutiset. Viitattu 29.2.2020.
  7. Trump tunnusti Jerusalemin Israelin pääkaupungiksi – Lähi-itä pelkää levottomuuksia Yle Uutiset. Viitattu 29.2.2020.
  8. Eurooppalaisten päättäjien avoin kirje tyrmää Trumpin Lähi-idän rauhansuunnitelman – Kymmenet entiset ulkoministerit tuomitsevat suunnitelman rotuerottelupolitiikaksi Helsingin Sanomat. 27.2.2020. Viitattu 29.2.2020.
  9. Trump vahvisti Isis-johtaja al-Baghdadin kuolleen Yhdysvaltojen sotilasoperaatiossa, räjäytti itsensä – "Hän kuoli kuin koira" Yle Uutiset. Viitattu 29.2.2020.
  10. Maalaispojasta konfliktinhimoiseksi johtajaksi – Tällainen mies oli Yhdysvaltain iskussa kuollut kenraali Qassem Suleimani Yle Uutiset. Viitattu 29.2.2020.
  11. Singaporen kokous keräsi kiitoksia ja aiheutti huolta – tätä mieltä maailman johtajat ovat Trumpin ja Kimin sopimuksesta Yle Uutiset. Viitattu 29.2.2020.
  12. Trump ja Kim käynnistivät huippukokouksen poseerauksilla ja yhteisellä illallisella Yle Uutiset. Viitattu 29.2.2020.
  13. Trump ja Kim käynnistivät huippukokouksen poseerauksilla ja yhteisellä illallisella Yle Uutiset. Viitattu 29.2.2020.
  14. Katso video: "Tämä on upea päivä maailmalle" – Trump teki historiaa ja astui Kim Jong-unin kanssa Pohjois-Koreaan Yle Uutiset. Viitattu 29.2.2020.
  15. Butler, Smedley. War is a Racket.