Ero sivun ”Pieru” versioiden välillä
| [arvioimaton versio] | [arvioimaton versio] |
p Käyttäjän 80.223.51.31 (keskustelu) muokkaukset kumottiin ja sivu palautettiin viimeisimpään käyttäjän Tosalmi tekemään versioon. |
|||
| Rivi 53: | Rivi 53: | ||
== Lähteet == |
== Lähteet == |
||
{{Viitteet}} |
{{Viitteet}} |
||
ss |
|||
==Aiheesta muualla== |
==Aiheesta muualla== |
||
Versio 29. joulukuuta 2009 kello 13.33
Pieru (lat. flatus) on nisäkkäiden ruoansulatuselimistössä elävien symbioottisten bakteerien ja hiivojen tuottamaa suolikaasua. Nimitystä pieru käytetään myös fysiologisesta tapahtumasta, pieraisusta, jossa kyseinen kaasu purkautuu peräaukon kautta ulos. Sairaalloisen runsasta, vatsanväänteitä aiheuttavaa pierun muodostusta kutsutaan ilmavaivoiksi.
Koostumus ja aiheuttajat
Tutkimusten mukaan ihminen vapauttaa keskimäärin 500 – 2000 millilitraa kaasua vuorokaudessa peräsuolensa välityksellä[1]. Keskimääräinen kertapäästö vaihtelee 35 – 90 millilitran välillä. Koostumus vaihtelee suuresti, mutta 99 % kaasusta koostuu hiilidioksidista (5,1-29%), vedystä (0,06-47%), typestä (23-80%), hapesta (0,1-2,3%) ja metaanista (0-26%)[2]. Nämä yleiset kaasut ovat myös suhteellisen hajuttomia. Kaasua niellään syödessä tai juodessa, minkä lisäksi niitä vapautuu ruuansulatusprosessissa[1].
Suolikaasuun hajun tuova aines muodostaa noin prosentin pierun yhteydessä vapautuvan kaasun kokonaistilavuudesta. Haju muodostuu ihmisen sisällä olevan bakteeritoiminnan tuloksena. Kyseisia bakteereja ovat muun muassa E. coli, Klebsiella sekä Clostridium -sukuiset bakteerit. Bakteerit majailevat enimmäkseen varsinaisessa paksusuolessa, jossa ne alkavat kuluttaa sulamatonta ruokaa ja tuottavat siten omia päästöaineitaan, eli kaasua. Nämä kaasut koostuvat tyypillisesti rikkiä sisältävistä molekyyleistä, kuten dimetyylisulfidista ja metyylimerkaptaanista.[1]
Vetykaasu, metaani ja hiilidioksidi syntyvät pieruihin pääasiassa myös paksusuolen bakteeritoiminan tuloksena. Noin kolmanneksella aikuisväestöstä bakteerikanta tuottaa metaania, kahdella kolmanneksella ei. Syytä ilmiöön ei tiedetä. Hiilidioksidia syntyy kahdella tavalla: suurin osa syntyy, kun vetykarbonaatti neutralisoi ruuansulatuskaasuja, mutta pieniä määriä syntyy myös anaerobisessa käymisprosessissa suolistossa. Typpi joutuu suolikaasuihin luultavimmin sekä niellyn ilman välityksellä että verenkierrosta. Hapen määrä peräsuoleen ehtivässä kaasussa jää pieneksi, koska paksusuolen bakteeritoiminta kuluttaa siitä valtaosan.[2]
Suolikaasun koostumuksen suuret vaihtelut johtuvat enimmäkseen ihmisen syömistä ainesosista. Erityisesti monimutkaiset, kolmesta tai neljästä sokerista koostuvat hiilihydraattimolekyylit ovat useimmin ruuansulatuksessa sulamatta jääviä ainesosia, jotka jäävät paksusuolen bakteerien ravinnoksi ja joista siten muodostuu eniten pahanhajuisia kaasuainesosia. Ihmisen ruuansulatus pystyy hyödyntämään parhaiten yksinkertaisia hiilihydraatteja ja sokereita. Vähiten monimutkaisia hiilihydraatteja on lihassa, kalassa, viinirypäleissä, marjoissa, perunalastuissa, pähkinässä ja kananmunassa. Niitä löytyy enemmän pasteijoista, perunasta, sitrushedelmistä, omenoista ja leivästä. Eniten pahanhajuista kaasua tuottavia ainesosia on pavuissa, porkkanoissa, rusinoissa, banaanissa, sipulissa, ja maitotuotteissa.[1]
Laktoosi-intoleranssista kärsivillä ihmisillä paksusuolen bakteerit tuottavat normaalia enemmän kaasua laktoosia sisältävien ruokien tai juomien nauttimisen jälkeen, koska intolerantikkojen ruuansulatuselimistöstä puuttuu laktoosia hajottava laktaasi-entsyymi, eikä laktoosi siten hajoa aikaisemmin.[1]
Suolikaasusta pieruksi
Ihmisen ohutsuoli sisältää jatkuvasti noin 30 – 200 cm³ kaasuja. Ihminen tuottaa tunnissa peräsuolen kautta purkautuvaa kaasua enintään noin 100 cm³ ja vuorokaudessa kaasuntuotanto on tilavuudeltaan keskimäärin 400 – 1200 cm³. Levittin tutkimuksissa seitsemän kontrollihenkilön ryhmä tuotti keskimäärin 13,6 pierua vuorokaudessa, keskihajonnan ollessa 5,6. Laktoosi-intolerantikolla määrä saattoi nousta jopa 34:ään pieruun vuorokaudessa.[2]
Ruoansulatuselimistössä syntyvä kaasu varastoituu peräsuoleen, mistä se purkautuu ulos peräaukon kautta. Peräsuoli ja anaalikanava annostelevat yhden pieraisun aikana vapautuvan kaasun määrää. Anaalikanavassa on lisäksi reseptoreja, joiden tehtävänä on tunnistaa, virtaako anaalikanavaan kaasua vai ulostetta. Kun paine kasvaa riittävän suureksi, peräaukon sisempi sulkijalihas rentoutuu, jolloin kaasu pääsee esteettä virtaamaan kohti peräaukkoa. Pieraisun aikana sisempi sulkijalihas pysyy kireänä, jotta ulosteen roiskuminen kaasun purkautuessa estyy. Keskushermosto välittää viestin lähestyvästä purkautumisesta kaasun lähetessä anaalikanavasta peräaukkoon myös ulommalle sulkijalihakselle. Sisempi sulkijalihas on tahdosta riippumaton, ulompi tahdonalainen.lähde?
Pieraisun synnyttämä ääni johtuu peräaukon kudosten värähtelystä. Ääni vaihtelee sen mukaan, miten kireä henkilön rengaslihas on ja kuinka suuri on vapautuvan kaasun paine. Seisomisasento mahdollistaa yleensä istuma-asentoa äänettömämmän päästön.[3]
Vatsakivuista kärsivät ihmiset, jotka pitävät syynä runsasta suolistokaasun muodostusta, eivät yleensä tuota kuitenkaan muita enemmän kaasuja. Levittin kokeet osoittavat, että syynä vatsakipuihin voi pikemminkin olla kaasun huono liikkuvuus ohutsuolesta peräsuoleen. Vaikka ruokavalion muutoksella ja ilman nielemisen välttämisellä voi olla vaikutusta, saattaa paras hoitokeino olla kaasun liikkumisnopeuteen vaikuttaminen.[2]
Myyttejä ja faktoja
Pierun äänenvoimakkuudella ei ole perimätiedosta huolimatta vaikutusta pierun hajuefektiin, joka on tutkimusten mukaan täysin riippuvainen siinä olevien hajuainesosien konsentraatiosta.[4] Tulitikun sytyttäminen ei myöskään yleensä poista hajua, joskin se voi hieman peittää sitä.[3]
Michael D. Levittin tutkimusryhmä on testannut hajuhaittojen poistamiseksi tarkoitettua tuotetta, istumatyynyä nimeltä Toot trapper, jonka on todettu poistavan 90% hajuhaitasta.[4] Pierujen tutkimukseen on myös kehitetty laite, letku ja ilmatiivis pussi, jolla suolikaasuja saadaan talteen. Laitteen avulla tehdyissä sokkotutkimuksissa Levittin tutkimusryhmä totesi, että miehet tuottavat enemmän kaasua keskimäärin per päästö (110 ml) kuin naiset (80 ml). Naisten päästöissä oli puolestaan tilastollisesti merkittävästi (p < 0,01) enemmän rikkivetyä kuin miehillä. Edelleen Levittin ryhmän aistinvaraiset laboratoriokokeet totesivat naisten päästöissä olevan tilastollisesti merkittävästi (p < 0,02) enemmän keskimääräistä hajuintensiteettiä, minkä johdosta voitiin todeta hajun johtuvan suurelta osin rikkivedyistä.[5]
Pierun pidättäminen voi puolestaan olla aidosti epäterveellistä, koska muutoin suolistossa olevat myrkylliset kaasuainesosat imeytyvät takaisin kehoon ja rasittavat elimistöä.[3]
Pieru sosiaalisena ilmiönä
Pierua on sanana aiemmin pidetty alatyyliin kuuluvana, mutta nykyisin se on vapautunut melko yleiseksi arkikieliseksi ilmaukseksi. Varsinaiseen asiatyyliin sitä ei voida edelleenkään lukea. Lääketieteen terminä sitä voidaan käyttää latinankielisen ilmaisun ohella. Pieraisua pidetään kuitenkin yleisesti tabuna, minkä takia on nähty tarpeelliseksi käyttää erilaisia kiertoilmauksia.lähde?
Historiallisia pieruja
Maailmanhistoria tuntee pierun aiheuttamia tapahtumia. Esimerkiksi 1500-luvun Englannissa Edward de Vere, Oxfordin jaarli, pieraisi vahingossa vannoessaan uskollisuutta kuningatar Elisabet I:lle, minkä jälkeen hän lähti omatoimisesti maanpakoon seitsemäksi vuodeksi. Hänen palattuaan kuningatar totesi, että oli jo melkein unohtanut pieraisun.[6]
Pieruviihde
Pilailu
Pierun ääntä yritetään matkia suulla, kainalolla tai yhteen puristetuilla kämmenillä, ja siten saattaa toinen ihminen "syylliseksi" pieruun. Syynä voi olla esim. kaveriporukan keskinäinen pila. Pilailutarvikeliikkeistä voi löytää myös teollisesti valmistettuja pierumaisia ääniä tuottavia laitteita kuten pierutyynyjä.lähde?
Pieruhuumori
Kurt Vonnegut kuvaa pierun suhdetta ihmisyyteen ja ihmisen ryhmäkäyttäytymiseen kirjassaan Galápagos. Tarinassa joukko nykyihmisiä loikoilee rannalla. Yksi pieraisee, ja kaikki nauravat. Sitten evoluutio kääntyy takaperin ja kuluu miljoona vuotta. Jälleen joukko ihmisiä - nyt lähes kaloiksi taantuneina - loikoilee rannalla. Yksi pieraisee. Kaikki nauravat.[7]
Pieru on hyvin suosittu huumorin lähde. Esimerkkejä pieruhuumorista ovat televisiosarja South Park sekä elokuvat American Pie ja Austin Powers. Suomessa pieruhuumoria edustaa esimerkiksi Peräsmies-sarjakuva.
Pierutaide
_at_concert.jpeg)
Oma pieruviihteen lajityyppinsä on pierutaide. Sen esittäjien ohjelmanumerona on piereskely. Tiettävästi ensimmäinen pierutaiteilija oli ranskalainen Le Pétomane alias Joseph Pujol, joka edelleenkin muistetaan yhtenä genrensä eturivin edustajista. Hänen taiteilijanimestään juontuvat termit petomaani (kirjailija Arto Kytöhongan suomennos: pierikkö), jolla nykyään tarkoitetaan yleisesti pierutaiteilijaa, ja petomania, joka vastaavasti tarkoittaa pierutaidetta. Nykyajan tunnetuin pierutaiteilija lienee brittiläinen Mr. Methane.
Lähteet
- ↑ a b c d e Jeffrey Kluger: What a Gas discovermagazine.com. 1.4.1995. Discover Magazine. Viitattu 16.6.2009. (englanniksi)
- ↑ a b c d Richard R. Babb: Intestinal Gas. West J Med, lokakuu 1977, 127. vsk, nro 4, s. 362-363. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 16.6.2009. (englanniksi)
- ↑ a b c Stephen G. Bloom: Everything you want to know about flatulence, and some things you don't. Salon.com. 24.2.2000. Viitattu 16.6.2009. (englanniksi)
- ↑ a b Jill Burcum: VA doctor is an expert in a field few others have sought. Minneapolis Star Tribune. 24.2.1999. Minneapolis. Viitattu 16.6.2009. (englanniksi)
- ↑ Suarez, Springfield, Levitt: Identification of gases responsible for the odour of human flatus and evaluation of a device purported to reduce this odour. Gut, 1998, 43. vsk, s. 100-104. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 16.6.2009. (englanniksi)
- ↑ Aubrey, John: Brief Lifes -kirja
- ↑ Vonnegut, Kurt: Galápagos, engl. alkuteos 1985, suom. Jukka Kemppinen, Tammi 1986
ss
Aiheesta muualla
- Mr. Methane (englanniksi) – englantilainen Mr. Methane mainostaa olevansa maailman ainoa esiintyvä flatulisti