Ero sivun ”Ydinaseohjelmat eri maissa” versioiden välillä
| [arvioimaton versio] | [arvioimaton versio] |
Ei muokkausyhteenvetoa |
|||
| Rivi 1: | Rivi 1: | ||
[[Kuva:Trinity shot color.jpg|thumb|300px|[[Manhattan-projekti]]n tulos, |
[[Kuva:Trinity shot color.jpg|thumb|300px|[[Manhattan-projekti]]n tulos, Plutoniumpommi ''The Gadget'' oli ensimmäinen räjäytetty [[ydinase]].]] |
||
[[File:Nwfz.svg|thumb|250px|Ydinaseet eri maissa. |
[[File:Nwfz.svg|thumb|250px|Ydinaseet eri maissa. |
||
{{legend|#0000FF|ydinaseeton vyöhyke}} |
{{legend|#0000FF|ydinaseeton vyöhyke}} |
||
| Rivi 6: | Rivi 6: | ||
{{legend|#ffa500|[[NATO]] valtioiden ydinaseiden sijainti valtiot}}]] |
{{legend|#ffa500|[[NATO]] valtioiden ydinaseiden sijainti valtiot}}]] |
||
| ⚫ | '''Ydinaseohjelma''' on ohjelma, jonka avulla maa pyrkii hankkimaan itselleen [[ydinase]]en. Ydinaseita on ainakin [[Yhdysvallat|Yhdysvalloilla]], [[Venäjä]]llä, [[Yhdistynyt kuningaskunta|Isolla-Britannialla]], [[Ranska]]lla, [[Kiina]]lla, [[Intia]]lla, [[Pakistan]]illa ja [[Korean demokraattinen kansantasavalta|Pohjois-Korealla]]. Lisäksi [[Israel]]illa on uskotaan olevan ydinase, jota se ei itse ole myöntänyt. Monilla muilla mailla uskotaan olevan kyky tehdä ydinaseita jo osalla niistä epäillään olevan ydinaseita kehittäviä ohjelmia. |
||
'''Ydinaseohjelma''' on ohjelma, jonka avulla maa pyrkii hankkimaan itselleen [[ydinase]]en. |
|||
| ⚫ | |||
== Yhdysvaltain ydinaseohjelma == |
== Yhdysvaltain ydinaseohjelma == |
||
{{Pääartikkeli|[[Manhattan-projekti]]}} |
{{Pääartikkeli|[[Manhattan-projekti]]}} |
||
[[kuva:Fat man.jpg|thumb|300px|'''Fat Man''', toinen [[Hiroshiman ja Nagasakin pommitukset|taistelutoimissa käytetty ydinase]]]] |
[[kuva:Fat man.jpg|thumb|300px|'''Fat Man''', toinen [[Hiroshiman ja Nagasakin pommitukset|taistelutoimissa käytetty ydinase]]]] |
||
[[Yhdysvallat]] kehitteli ydinasetta [[1942]] |
[[Yhdysvallat]] kehitteli ydinasetta [[1942]]–[[1945]] [[Los Alamos]]issa fyysikko [[Robert Oppenheimer]]in ja [[kenraali]] [[Leslie Groves]]in johdolla niin sanotussa Manhattan-projektissa. Huippusalainen projekti työllisti tuhansia ihmisiä. Ensimmäinen ydinase, [[Plutoniumpommi]] lempinimeltään The Gadget (”Vempain”), räjäytettiin 5:30 aamulla 16. heinäkuuta 1945 [[Alamogordo]]ssa, [[New Mexico]]ssa. Tämä ensimmäinen koe tunnetaan nimellä ''Trinity''.<ref>{{Verkkoviite | Osoite =http://nuclearweaponarchive.org/Usa/Tests/Trinity.html | Nimeke = Trinity | Julkaisija = The Nuclear Weapon Archive | Viitattu = 11.10.2007}}</ref> Pommi räjäytettiin terästornissa. Räjähdyksen aiheuttamassa kuumuudessa hiekka ja kivi muuttuivat kraatterissa lasiksi. Räjähdysvoimaltaan pommi vastasi noin 20 kilotonnia [[TNT|TNT:tä]]. |
||
Myöhemmin sitä että Yhdysvallat käytti ydinpommia on kritisoitu ja jotkut uskovat Yhdysvaltain käyttäneen ydinasetta vain testatakseen Manhattan-projektin tuloksia. |
Myöhemmin sitä että Yhdysvallat käytti ydinpommia on kritisoitu ja jotkut uskovat Yhdysvaltain käyttäneen ydinasetta vain testatakseen Manhattan-projektin tuloksia. |
||
{{Korjattava/kieli|Epäselkeä, huonosti muotoiltu}} |
|||
== Neuvostoliiton pommiohjelma == |
== Neuvostoliiton pommiohjelma == |
||
{{Pääartikkeli|[[Venäjän joukkotuhoaseet]]}} |
{{Pääartikkeli|[[Venäjän joukkotuhoaseet]]}} |
||
| ⚫ | |||
| ⚫ | [[Toinen maailmansota|Toisen maailmansodan]] jälkeen [[Josif Stalin]] halusi [[Neuvostoliitto|Neuvostoliitolle]] ydinaseita, ja maa räjäyttikin yhdysvaltalaisen ydinaseen kopion vuonna 1949. Yhdysvaltalaisessa ydinohjelmassa mukana ollut Klaus Fuchs oli antanut Neuvostoliitolle tietoja ydinaseista. Ydinaseita kokeillut ryhmä testasi lämpöydinelementtejä sisältänyttä pommia vuonna 1953, ja varsinaista todellista Teller-Ulam -rakenteista [[vetypommi]]a vuonna 1955. Neuvostoliitto alkoi kehitellä ohjuksia 1940-luvulla, ja päätyi mannertenvälisiin ohjuksiin 1950-luvun lopussa. |
||
| ⚫ | |||
| ⚫ | Toisen maailmansodan jälkeen Stalin halusi Neuvostoliitolle ydinaseita, ja maa räjäyttikin |
||
Venäjän atomienergiajärjestön mukaan |
Venäjän atomienergiajärjestön mukaan Neuvostoliitto teki aikavälillä 29. elokuuta 1949 – 1990 keskimäärin yhden kokeen 23 päivän välein eli yhteensä 715 atomipommikoetta. Noin 500 koetta tehtiin [[Semipalatinskin ydinkoealue|Semipalatinskissa]] [[Kazakstan]]issa ja yli 130 koetta ja yli 220 räjäytystä [[Novaja Zemlja]]lla aikavälillä 1955–1990. [[Andrei Sakharov]] yritti estää kokeita radioaktiivisuuden leviämisen estämiseksi.<ref name="Ulla Klötzer2006">Ulla Klötzer, Säteilevä tulevaisuus. Osa 2: Atomit sodassa, Sahlgrenin kustannusliike 2006, Neuvostoliitto s.62-67, Britannia s.71-73, Ranska s.67-71</ref> |
||
Helmikuussa 1989 tunnettu |
Helmikuussa 1989 tunnettu kazakstanilainen runoilija [[Olzhas Suleimenov]] kertoi julkisesti radioaktiivisista aineista ja muista myrkyistä. Hän uhkasi julkisesti kaivostyöläisten lakolla, jos ydinkokeita ei lopeteta. Elokuussa 1989 Kazakstanissa 50 000 ihmistä osallistui [[Hiroshiman ja Nagasakin pommitukset|Hiroshiman]] muistoksi järjestettyyn mielenosoitukseen. Ihmiset heittivät kiviä koealueelle. Kazakstanilaisen tavan mukaan kivien heitto ajaa pahat voimat pois. Presidentti [[Nursultan Nazarbajev]] sulki koealueen 29. elokuuta 1991.<ref name="Ulla Klötzer2006"/> |
||
Moskova päätti siirtää Semipalatinskin kokeet vuonna 1989 Novaja Zemljalle Kazakstanin vastustuksen vuoksi. [[Kanada]], [[Norja]], [[Ruotsi]] ja [[Suomi]] esittivät huolensa kokeista. [[Novaja Zemlja]]lla |
[[Moskova]] päätti siirtää Semipalatinskin kokeet vuonna 1989 Novaja Zemljalle Kazakstanin vastustuksen vuoksi. [[Kanada]], [[Norja]], [[Ruotsi]] ja [[Suomi]] esittivät huolensa kokeista. [[Novaja Zemlja]]lla tehtiin maailman suurimpia atomiräjäytyksiä. Alueella on myös radioaktiivisten aineiden dumppausta, käytetyn polttoaineen varastointia ja uponneita ydinsukellusveneitä. Ulla Klötzerin mukaan Jäämeren radioaktiivinen saastuminen on merkittävää. Viimeinen koe Novaja Zemljalla oli vuonna 1990. Alueella syöpätapaukset ovat lisääntyneet. Radioaktiivisuutta on vuotanut Novaja Zemljalta Ruotsiin ainakin vuosina 1987 ja 1984. Huhtikuussa 1992 tiedemiehet raportoivat tuhansista radioaktiivisten päästöjen aiheuttamista [[hylkeet|hylkeiden]] kuolemista Venäjällä [[Pohjoinen jäämeri|Jäämeren]] rannikolla.<ref name="Ulla Klötzer2006"/> |
||
Viimeinen koe Novaja Zemljalla oli vuonna 1990. Alueella syöpätapaukset ovat lisääntyneet. Radioaktiivisuutta on vuotanut Novaja Zemljalta Ruotsiin ainakin vuosina 1987 ja 1984. Huhtikuussa 1992 tiedemiehet raportoivat tuhansista radioaktiivisten päästöjen aiheuttamista [[hylkeet|hylkeiden]] kuolemista Venäjällä [[Pohjoinen jäämeri|Jäämeren]] rannikolla.<ref name="Ulla Klötzer2006"/> |
|||
== Britannian ydinase == |
== Britannian ydinase == |
||
| ⚫ | |||
| ⚫ | |||
| ⚫ | Britannia teki 45 atomipommikoetta vuosina 1952–1958 [[Australia]]ssa ja omistamillaan [[Tyynimeri|Tyynenmeren]] saarilla. Australiassa tehtiin 12 koetta ilmakehässä. [[Australian alkuperäiskansat|Aboriginaaleja]] siirrettiin heidän pyhiltä mailtaan kokeiden vuoksi, mikä aiheutti sosiaalisia ongelmia. Radioaktiivisen saastumisen vuoksi palaaminen kotiseudulle myöhemmin ei taannut perinteistä elintapaa. Suuri osa maailman uraanista louhitaan aboriginaalien mailta Australiassa. Lisäksi britit ovat suunnitelleet ydinjätteidensä hautaamista aboriginaalien maille. Vuosina 1957–1958 britit altistivat 551 [[Uusi-Seelanti|Uuden-Seelannin]] merisotilasta ydinkokeelle 80–200 kilometrin päässä suojanaan puuvillahuppu ja tummat lasit. Britit kiistävät sotilaiden altistuksen radioaktiivisuudelle. Yhteensä 551:stä koehenkilöstä oli vuonna 2006 elossa 160 henkeä. Monet sotilaista kuolivat 30–40 vuoden iässä. Veteraanien lapsista 50 prosenttia kärsii geneettisistä vaurioista (vertailuryhmässä 2,5 prosenttia).<ref name="Ulla Klötzer2006">Ulla Klötzer: ''Säteilevä tulevaisuus. Osa 2: Atomit sodassa'', Sahlgren 2006, Britannia s. 71–73</ref> |
||
| ⚫ | |||
| ⚫ | Britit antoivat vuonna 1958 [[Joulusaari|Joulusaaret]] yhdysvaltalaisten ydinkoealueeksi. Yhdysvaltalaiset tekivät Joulusaarilla 25 räjäytystä. Britannia ja Yhdysvallat tekivät atomiaseyhteistyötä vuosina 1962–2000. Britit osallistuivat 30 ydinkokeeseen [[Nevada]]n koealueella.<ref name="Ulla Klötzer2006">Ulla Klötzer: ''Säteilevä tulevaisuus. Osa 2: Atomit sodassa'', Sahlgren 2006, Neuvostoliitto s. 62–67, Britannia s. 71–73, Ranska s. 67–71</ref> |
||
| ⚫ | |||
| ⚫ | Britannia teki 45 atomipommikoetta vuosina 1952–1958 [[Australia]]ssa ja omistamillaan [[Tyynimeri|Tyynenmeren]] saarilla. Australiassa tehtiin 12 koetta ilmakehässä. [[Australian alkuperäiskansat|Aboriginaaleja]] siirrettiin heidän pyhiltä mailtaan kokeiden vuoksi, mikä aiheutti sosiaalisia ongelmia. Radioaktiivisen saastumisen vuoksi palaaminen kotiseudulle myöhemmin ei taannut perinteistä elintapaa. Suuri osa maailman uraanista louhitaan aboriginaalien mailta Australiassa. Lisäksi britit ovat suunnitelleet ydinjätteidensä hautaamista aboriginaalien maille. Vuosina 1957–1958 britit altistivat 551 Uuden-Seelannin merisotilasta ydinkokeelle 80–200 kilometrin päässä suojanaan puuvillahuppu ja tummat lasit. Britit kiistävät sotilaiden altistuksen radioaktiivisuudelle. Yhteensä 551:stä koehenkilöstä oli vuonna 2006 elossa 160 henkeä. Monet sotilaista kuolivat 30–40 vuoden iässä. Veteraanien lapsista 50 prosenttia kärsii geneettisistä vaurioista (vertailuryhmässä 2,5 prosenttia).<ref name="Ulla Klötzer2006">Ulla Klötzer: ''Säteilevä tulevaisuus. Osa 2: Atomit sodassa'', Sahlgren 2006, Britannia s. 71–73</ref> |
||
| ⚫ | Britit antoivat vuonna 1958 [[Joulusaari|Joulusaaret]] |
||
== Ranskan ydinase == |
== Ranskan ydinase == |
||
| ⚫ | |||
| ⚫ | [[Ranska]] räjäytti ensimmäisen ydinlatauksensa [[Algeria]]ssa vuonna 1960 nimellä ''[[Gerboise Bleue]]'' (”Sininen hyppyrotta”) noin 70 kilotonnin voimalla. Pommin arveltiin olevan amerikkalaisen kehittyneen fissiopommin vakoilemalla saatu kopio, mikä selitti ensimmäisen kokeen poikkeuksellisen suuren räjähdystehon. 24. elokuuta 1968 Ranska räjäytti Tyynenmeren [[Fangataufa]]n atollilla ilmakehässä Canopus-nimisen vetypommin 2,6 megatonnin voimalla. |
||
| ⚫ | Ranska teki atomipommikokeita 3. joulukuuta 1960 – 27. tammikuuta 1996 yhteensä 210 kappaletta eli keskimäärin 63 päivän välein. Pääosa kokeista tehtiin Ranskan [[Ranskan Polynesia|Polynesiassa]]. [[Mururoa|Mururoan atolleilla]] tehtiin 175 koetta, [[Fangataufa]]n-atollilla 12 koetta ja [[Algeria]]ssa lähteestä riippuen 14-17 koetta. Ranskan ydinohjelma on tiukan salailun kohde.<ref name="Ulla Klötzer2006"/> |
||
| ⚫ | |||
| ⚫ | Ranska räjäytti ensimmäisen ydinlatauksensa |
||
| ⚫ | Ranska teki atomipommikokeita 3. |
||
== Kiinan ydinase == |
== Kiinan ydinase == |
||
| ⚫ | |||
| ⚫ | [[Kiina]] alkoi havitella ydinasetta 1955–1956. [[Neuvostoliitto]] toimitti Kiinaan ydintekniikkaa ja ohjuksia kunnes maiden välit katkesivat vuonna 1960. Kiina osti myös lännestä ydinteknisiä osia. Kiina pohjasi pomminsa kehittelyssä alussa helpompana pidettyyn uraaniin, ei plutoniumiin. Kiina räjäytti ensimmäisen ydinalatauksensa vuonna 1964 ja alkoi pian kehitellä vetypommia. Se näkyi parissa vuonna 1966 tehdyssä kokeessa, joissa oli mukana lämpöydinelementtejä. Kiina räjäytti täysitehoisen vetypommin vain kolmen vuoden kuluttua vuonna 1967. |
||
| ⚫ | Kiina on tehnyt vähintään 64 atomipommikoetta 16. lokakuuta 1964 alkaen. Kiinan koealue on Lop Norissa [[Xinjiang]]in alueella [[Tiibet]]in läheisyydessä. Alue on [[uiguuri]]en kotiseutu. Aluetta käytetään myös radioaktiivisten aineiden dumppaukseen. Ulla Klötzerin mukaan alueella on ekologinen katastrofi radioaktiivisuuden vuoksi. Uiguurien mukaan [[leukemia]] on seitsemän kertaa yleisempää kuin muualla Kiinassa. Uiguurit ovat protestoineet kokeita vastaan. Vuonna 1986 maanalaisen kokeen radioaktiivinen pilvi havaittiin Yhdysvalloissa asti.<ref name="Ulla Klötzer2006B">Ulla Klötzer, Säteilevä tulevaisuus. Osa 2: Atomit sodassa, Sahlgrenin kustannusliike 2006, Kiina s.73-74</ref> |
||
| ⚫ | |||
| ⚫ | Kiina alkoi havitella ydinasetta |
||
| ⚫ | Kiina on tehnyt vähintään 64 atomipommikoetta 16. |
||
== Israelin salainen ydinase == |
== Israelin salainen ydinase == |
||
{{Pääartikkeli|[[Israelin joukkotuhoaseet]]}} |
|||
| ⚫ | [[CIA|CIA:n]] mukaan [[Israel]] aloitti onnistuneen ydinaseiden tuotannon vuonna 1968. Yhdysvaltain tiedustelujärjestöjen arvioiden mukaan Israelilla oli 1990-luvun loppupuolella 75-140, joidenkin mukaan jopa 400 ydinasetta.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.fas.org/nuke/guide/israel/nuke/index.html | Nimeke = Israel's nuclear weapons | Tekijä = | Tiedostomuoto = | Selite = | Julkaisu = Fas.org | Ajankohta = | Julkaisupaikka = | Julkaisija = Federation of American Scientists | Viitattu = | Kieli = {{en}} }}</ref><ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.thebulletin.org/article_nn.php?art_ofn=so02norris | Nimeke = Israeli nuclear forces | Tekijä = | Tiedostomuoto = | Selite = | Julkaisu = Bulletin of the Atomic Scientists | Ajankohta = 2002 | Julkaisupaikka = | Julkaisija = | Viitattu = | Kieli = {{en}} }}</ref> |
||
| ⚫ | [[CIA |
||
Vuonna 1975 P.W. Botha allekirjoitti Israelin puolustusministerin [[Shimon Peres]]in kanssa salaisen sotilasyhteistyösopimuksen. Israel myi Etelä-Afrikkaan aseita vuosien 1974-1993 välisenä aikana vuosittain 600 miljoonan dollarin arvosta, mikä teki Etelä-Afrikasta Israelin toiseksi tai kolmanneksi suurimman kauppakumppanin. Sasha Polakow-Suranskyn mukaan asekaupan kokonaisarvo ajanjakson aikana oli yli 10 miljardia dollaria. Etelä-Afrikka toimitti Israeliin 500 tonnia uraania sen ydinaseohjelmaa varten ja vastavuoroisesti Israel myi Etelä-Afrikalle 30 grammaa [[tritium]]ia neutronipommin rakentamiseksi. Syyskuussa 1979 maat suorittivat yhteistyössä ydinkokeen Etelä-Atlantilla.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.foreignpolicy.com/articles/2010/05/24/israels_most_illicit_affair?page=0,0 | Nimeke =Israel's Most Illicit Affair| Tekijä =Glenn Frankel| Tiedostomuoto = | Selite = | Julkaisu = Foreign Policy| Ajankohta =May 24, 2010 | Julkaisupaikka = | Julkaisija =| Viitattu = 26.7.2010 | Kieli = {{en}} }}</ref> |
Vuonna 1975 P.W. Botha allekirjoitti Israelin puolustusministerin [[Shimon Peres]]in kanssa salaisen sotilasyhteistyösopimuksen. Israel myi Etelä-Afrikkaan aseita vuosien 1974-1993 välisenä aikana vuosittain 600 miljoonan dollarin arvosta, mikä teki Etelä-Afrikasta Israelin toiseksi tai kolmanneksi suurimman kauppakumppanin. Sasha Polakow-Suranskyn mukaan asekaupan kokonaisarvo ajanjakson aikana oli yli 10 miljardia dollaria. Etelä-Afrikka toimitti Israeliin 500 tonnia uraania sen ydinaseohjelmaa varten ja vastavuoroisesti Israel myi Etelä-Afrikalle 30 grammaa [[tritium]]ia neutronipommin rakentamiseksi. Syyskuussa 1979 maat suorittivat yhteistyössä ydinkokeen Etelä-Atlantilla.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.foreignpolicy.com/articles/2010/05/24/israels_most_illicit_affair?page=0,0 | Nimeke =Israel's Most Illicit Affair| Tekijä =Glenn Frankel| Tiedostomuoto = | Selite = | Julkaisu = Foreign Policy| Ajankohta =May 24, 2010 | Julkaisupaikka = | Julkaisija =| Viitattu = 26.7.2010 | Kieli = {{en}} }}</ref> |
||
Israel on [[ydinsulkusopimus|ydinsulkusopimuksen]] ulkopuolella.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.un.org/events/npt2005/background.html | Nimeke = Background Information, 2005 Review Conference of the Parties to the Treaty on the Non-Proliferation of Nuclear Weapons | Tekijä = | Tiedostomuoto = | Selite = | Julkaisu = | Ajankohta = | Julkaisupaikka = | Julkaisija = United Nations | Viitattu = | Kieli = {{en}} }}</ref> [[Kansainvälinen atomienergiajärjestö|Kansainvälinen atomienergiajärjestö IAEA]] antoi 2009 päätöslauselman Israelin ydinaseiden tarkastamisesta. Israel kieltäytyi yhteistyöstä IAEA:n kanssa; Israelin edustaja antoi lausunnon, ettei '' |
Israel on [[ydinsulkusopimus|ydinsulkusopimuksen]] ulkopuolella.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.un.org/events/npt2005/background.html | Nimeke = Background Information, 2005 Review Conference of the Parties to the Treaty on the Non-Proliferation of Nuclear Weapons | Tekijä = | Tiedostomuoto = | Selite = | Julkaisu = | Ajankohta = | Julkaisupaikka = | Julkaisija = United Nations | Viitattu = | Kieli = {{en}} }}</ref> [[Kansainvälinen atomienergiajärjestö|Kansainvälinen atomienergiajärjestö IAEA]] antoi 2009 päätöslauselman Israelin ydinaseiden tarkastamisesta. Israel kieltäytyi yhteistyöstä IAEA:n kanssa; Israelin edustaja antoi lausunnon, ettei ”''Israel tule miltään osin toimimaan päätöksen mukaan, jonka ainoa tarkoitus on vahvistaa poliittisia vihamielisyyksiä ja jakoa Lähi-Idässä.''”<ref>[http://english.aljazeera.net/news/middleeast/2009/09/2009918173136830771.html Israel pressured on nuclear sites.] Al Jazeera 18.9.2009 {{en}}</ref> |
||
== Intian ydinase == |
== Intian ydinase == |
||
| ⚫ | |||
| ⚫ | Vuonna 2003 Intialla arvioitiin olevan asekelpoista uraania 7–100 atomiräjäytykseen. Intia ei ole allekirjoittanut ydinsulkusopimusta. Intia teki [[Tharin autiomaa]]ssa ensimmäinen ydinkokeen toukokuussa 1974 ja viisi koetta toukokuussa 1998. Jälkimmäiset kokeet tehtiin varoitukseksi [[Pakistan]]ille ja Kiinalle. Räjäytysalueesta 3,5 km:n päässä oli asutusta. Kyläläisiä ei evakuoitu. Sotilaat kehottivat ennakkoon asukkaita pysymään rakennusten ulkopuolella. Maa tärisi ja kyläläiset näkivät pölyspiraalin horisontissa. He kuulivat radiosta jälkeenpäin mistä oli kyse. Asukkaat ovat tyytymättömiä saamiinsa 100–200 dollarin korvauksiin materiaalivahingoista. Eläimiä sairastui paljon. Asukkaat ovat huolissaan terveyshaitoista. Seurantatutkimuksia ei ole tehty. Lääkäreiden mukaan välittömät terveysongelmat johtuivat lämpimästä kesästä.<ref name="Ulla Klötzer2006B">Ulla Klötzer, Säteilevä tulevaisuus. Osa 2: Atomit sodassa, Sahlgrenin kustannusliike 2006, Kiina s.73-74, Intia s.75-76 ref. Reuters 17.6.2002</ref> |
||
| ⚫ | Kun Kiina räjäytti ensimmäisen fissiopomminsa vuonna 1964, sen kanssa huonoissa väleissä olleessa [[Intia]]ssa jotkut tahot halusivat maan kehittävän oman ydinaseensa. Intia hankki jo 1960-luvulla [[plutonium]]in jälleenkäsittelylaitoksen, jollainen käy aseluokan plutoniumin tuotantoon. Intia aloitti ydinaseohjelmansa vuonna 1971 käydyn Intian-Pakistanin sodan jälkeen. Vuonna 1972 jolloin [[Indira Gandhi]] määräsi ydinaseen rakennettavaksi. Maan tiedemiehet rakensivatkin plutoniumpohjaisen fissiopommin parissa vuodessa. Pommi oli yksinkertaistettu, pienempitehoinen versio yhdysvaltalaisesta Nagasakissa räjähtäneestä [[Fat Man]]ista. Vuonna 1974 pommi räjäytettiin 107 metrin syvyydessä [[Pokhran]]in alueella Tharin autiomaan pinnan alla Luoteis-Intiassa [[Rajasthan]]in osavaltiossa. Pommi synnytti maan pinnalle 60 metrin läpimittaisen kraatterin. Intilaiset sanoivat pommin räjähtäneen 12 kilotonnin voimalla, mutta todellisuudessa pommin räjähdysteho lienee ollut yksinkertaisen rakenteen takia vain 4-8 kilotonnia. Pommikoetta on kutsuttu muun muassa nimillä [[Pokhran-1]] tai ”[[Hymyilevä Buddha]]”. Virallisesti Intia sanoi koetta ”Rauhanomaiseksi ydinräjäytykseksi”. Siinä suhteessa se oli totta, että Intia ei kyennyt käyttämään koekappaletta maaliin kuljetettavana taistelukärkenä. |
||
| ⚫ | |||
| ⚫ | Vuonna 2003 Intialla arvioitiin olevan asekelpoista uraania |
||
Kun Kiina räjäytti ensimmäisen fissiopomminsa vuonna 1964, sen kanssa huonoissa väleissä olleessa [[Intia]]ssa jotkut tahot halusivat maan kehittävän oman ydinaseensa. Intia hankki jo 1960-luvulla [[plutonium]]in jälleenkäsittelylaitoksen, jollainen käy aseluokan plutoniumin tuotantoon. Intia aloitti ydinaseohjelmansa vuonna 1971 käydyn Intian-Pakistanin sodan jälkeen. Vuonna 1972 jolloin [[Indira Gandhi]] määräsi ydinaseen rakennettavaksi. |
|||
| ⚫ | Maan tiedemiehet rakensivatkin plutoniumpohjaisen fissiopommin parissa vuodessa. Pommi oli yksinkertaistettu, pienempitehoinen versio |
||
Tämän jälkeen Intian tiedemiehet kehittelivät ydinasetta salassa muun muassa lentokonepommeihin ja ohjuksiin sopiviksi. Intian ydinaseohjelma kehittyi hitaasti, ja Intialla oli ensimmäinen taistelukärjeksi soveltuva ydinpommi vasta 1986-1988. Maa alkoi rakentaa ydinarsenaalia vastauksena Pakistanin ohjelmaan vuonna 1989. Intia alkoi kehittää vetypommia 1980-luvulla ja lienee saanut sen valmiiksi 1995. 80-luvun lopulla Intian ohjusohjelma alkoi edetä vauhdilla. |
Tämän jälkeen Intian tiedemiehet kehittelivät ydinasetta salassa muun muassa lentokonepommeihin ja ohjuksiin sopiviksi. Intian ydinaseohjelma kehittyi hitaasti, ja Intialla oli ensimmäinen taistelukärjeksi soveltuva ydinpommi vasta 1986-1988. Maa alkoi rakentaa ydinarsenaalia vastauksena Pakistanin ohjelmaan vuonna 1989. Intia alkoi kehittää vetypommia 1980-luvulla ja lienee saanut sen valmiiksi 1995. 80-luvun lopulla Intian ohjusohjelma alkoi edetä vauhdilla. |
||
Vuonna 1998 Intian kansallismielisen [[BJP]]-puolueen vetämä hallitus päätti julistaa maan ydinasevallaksi ja tehdä ydinkokeita. |
Vuonna 1998 Intian kansallismielisen [[BJP]]-puolueen vetämä hallitus päätti julistaa maan ydinasevallaksi ja tehdä ydinkokeita. |
||
Niinpä toukokuun puolivälissä 1998 tehtiin [[ |
Niinpä toukokuun puolivälissä 1998 tehtiin [[operaatio Shakti]] eli ”Voima”-niminen koesarja. Tällöinkin Intia liioitteli joidenkin kokeidensa tehoa. |
||
Ensimmäinen lataus, joka oli [[kiihdytetty fissiopommi]] tai pieni fuusioase, räjähti ehkä noin |
Ensimmäinen lataus, joka oli [[kiihdytetty fissiopommi]] tai pieni fuusioase, räjähti ehkä noin 15–30 kilotonnin voimalla, mutta intialaiset ilmoittivat räjähdystehoksi 45 kilotonnia. Sen sijaan 12 kilotonnin plutoniumpohjainen fissiopommi lienee räjähtänyt oikein. Kokeiden perusteella on selvää, että Intia onnistui kehittämään muutamia ydinasetyyppejä. Intia ilmoitti kokeiden jälkeen, ettei se tule käyttämään ydinaseitaan koskaan ensin. |
||
== Pakistanin ydinase == |
== Pakistanin ydinase == |
||
| ⚫ | |||
| ⚫ | Pakistan alkoi kehittää omaa ydinasettaan vuonna 1972, jolloin maan silloinen johtaja [[Zulfikar Ali Bhutto]] määräsi maansa tiedemiehet hankkimaan ydinaseita. Intia räjäytti [[Pokhran-1|oman ydinlatauksensa jo 1974]]. Pakistanin ohjelma huomattiin 1970-luvun puolenvälin jälkeen, jolloin länsimaat, muun muassa Ranska vetäytyivät ydinyhteistyöstä. Pakistanilainen metallurgian isinööri [[Abdul Qadeer Khan]] hankki 1970-luvulla Belgiasta uraanin rikastamiseen sopivan sentrifugin piirustukset, ja nousi maan ydinaseohjelman johtoon vuonna 1976. Pakistan osti ydinteknologiaa Kiinasta, joka oli Pakistanin tavoin riidoissa Intian kanssa ja eri linjoilla länsimaiden kanssa. 70-luvun lopuilla maan ydinaseohjelma oli täydessä vauhdissa. Kahutan rikastamo alkoi tuottaa rikastettua aseluokan uraania täydellä teholla vuoden 1985 jälkeen, ja Pakistanilla arvellaan olleen valmius pommiin joskus vuoden 1987 tienolla. Maa räjäytti sekä uraani- että plutoniumpommin vuonna 1998. Khan myi ydintekniikkaa muun muassa Iraniin ja [[Korean demokraattinen kansantasavalta|Pohjois-Koreaan salaa]]. Pakistan hankki Kiinasta ja Pohjois-Koreasta lyhyen ja keskipitkän matkan ohjuksia 1990- ja 2000-luvuilla. |
||
| ⚫ | |||
Pakistan alkoi kehittää omaa ydinasettaan vuonna 1972, jolloin maan silloinen johtaja [[Zulfikar Ali Bhutto]] määräsi maansa tiedemiehet hankkimaan ydinaseita. |
|||
| ⚫ | Intia räjäytti [[Pokhran-1|oman ydinlatauksensa jo 1974]]. Pakistanin ohjelma huomattiin |
||
Pakistan hankki Kiinasta ja Pohjois-Koreasta lyhyen ja keskipitkän matkan ohjuksia 1990- ja 2000-luvuilla. |
|||
== Pohjois-Korean ydinase == |
== Pohjois-Korean ydinase == |
||
| ⚫ | |||
| ⚫ | Pohjois-Korea on oman ilmoituksensa mukaan kehittänyt ydinaseen. Maalla on muutamia fissiopohjaisia ydinkärkiä, jotka eivät luultavasti sovellu ohjuksen kärjiksi, koska ovat niin raskaita. Maa irrottautui ydinsulkusopimuksesta vuonna 2003 ja vaikka Pohjois-Korea ilmoitti vuonna 2005 keskeyttävänsä pommiohjelmansa, teki maa pienen räjäytyksen maan luoteisosassa vuonna 2006. Räjähdyksen voima oli pieni, välillä 0,55-15 kilotonnia. Tämä räjäytys ei liene täysin onnistunut. Maa on kehitellyt muun muassa [[Scud]]-ohjuksen pohjalta [[keskimatkan ohjus|keskimatkan ohjuksia]] ja myynyt niitä Pakistaniin ja Iraniin. Pakistanilainen tutkija Abdul Qadeer Khan on myynnyt ydinaseen valmistustaitoa vastoin Pakistanin viranomaisten lupaa Pohjois-Koreaankin. Vuonna 2009 Pohjois-Korean satelliittilaukaisu epäonnistui, mutta raketti lensi silti 3200 km:n matkan. [[Taepodong 2]]-ohjuksen laukaisukokeena yleisesti pidetty rakettikoe herätti vastalauseet YK:ssa. Pohjois-Korea julisti aloittavansa ydinaseohjelman uudelleen, ja Kiina ja Venäjä kehottivat Pohjois-Koreaa ydinaseneuvotteluihin. Kansainvälisistä vastalauseista huolimatta Pohjois-Korea karkotti ydinasetarkastajat maasta huhtikuussa 2009, ja päätti aloittaa ydinaseohjelman uudelleen, ja sulkea ydinaseneuvottelut lopullisesti. Toukokuussa vuonna 2009 Pohjois-Korea räjäytti 1-20 kilotonnin latauksen lähellä vuoden 2006 koepaikkaa. Koe oli selvästi voimakkaampi kuin vuoden 2006 koe ja epäilyksettä pienitehoinen ydinase. |
||
| ⚫ | |||
[[Pohjois-Korea]] on oman ilmoituksensa mukaan [[Pohjois-Korean joukkotuhoaseet|kehittänyt ydinaseen]]. |
|||
Maalla on muutamia fissiopohjaisia ydinkärkiä, jotka eivät luultavasti sovellu ohjuksen kärjiksi, koska ovat niin raskaita. |
|||
Maa irrottautui ydinsulkusopimuksesta vuonna 2003 ja vaikka Pohjois-Korea ilmoitti vuonna 2005 keskeyttävänsä pommiohjelmansa, teki maa pienen räjäytyksen maan luoteisosassa vuonna 2006. Räjähdyksen voima oli pieni, välillä 0,55-15 kilotonnia. Tämä räjäytys ei liene täysin onnistunut. |
|||
| ⚫ | Maa on kehitellyt muun muassa [[Scud]]-ohjuksen pohjalta [[ |
||
== Iranin ydinaseohjelma == |
== Iranin ydinaseohjelma == |
||
| Rivi 112: | Rivi 86: | ||
:''Katso myös: [[Iranin ydinkriisi]]'' |
:''Katso myös: [[Iranin ydinkriisi]]'' |
||
'''[[Iran]]''' on solminut joukkotuhoaseita kieltäviä sopimuksia, |
'''[[Iran]]''' on solminut joukkotuhoaseita kieltäviä sopimuksia, muun muassa [[Biological Weapons Convention]] ja [[Chemical Weapons Convention]] ja [[ydinsulkusopimus|Nuclear Non-Proliferation Treaty]] eikä sillä tiedetä olevan joukkotuhoaseita. Yhdysvallat on toistuvasti syyttänyt Iranin havittelevan ydinasetta sillä perusteella, että Iran haluaa rikastaa itse uraaninsa. Iran ei ole suostutunut siihen, että jokin muu maa toimittaisi sille rikastetun ydinpolttoaineen, koska oman uraanin rikastaminen muussa maassa luo riippuvuuden ulkomaiseen toimittajaan etenkin ydinsähkön tuotannon kasvaessa länsimaissa. Länsimaat ovat 2000-luvulla toistuvasti aikaansaaneet julkisia ristiriitoja Iranin ydinenergiaohjelma perusteena. Iran ei ole taipunut länsimaiden ja IAEA:n avoimeen painostukseen, vaan on toistuvasti sanonut rikastamisohjelmansa olevan rauhanomainen.<ref>http://afp.google.com/article/ALeqM5hA01f9zNaIJ4IK_Hcuwqy4zf6MWg ''AFP'':Six powers to meet soon over Iran's nuclear program]</ref><ref>http://www.tehrantimes.com/index_View.asp?code=207020 ''Tehran Times'': Iran wants new nuclear fuel talks</ref> Ydinaseitten valmistukselle on välttämätöntä korkearikasteinen uraani, jollaista ei käytetä sähköä tuottavissa ydinreaktoreissa. |
||
Iranilla on kehittynyt ydinpolttoainekierto ja useita ydinvoimalaitoksia, jollaiset sopivat myös asekelpoisen ydinmateriaalin tuotantoon. Sillä on sentrifugeja, joissa pysytään tuottamaan aseluokan uraania. Iranin on ostanut Pohjois-Koreasta keskimatkan ohjuksia, joita Iranissa kutsutaan nimellä [[Shahab]]. 2000-luvulla Iran kehitti itse kiinteäpolttoaineisen ohjuksen nimeltä [[Sejil]]. Sillä on myös raskaampia ohjuksia sen avaruusohjelmaa varten. Vuoden 2010 alussa Iran aloitti 20 |
Iranilla on kehittynyt ydinpolttoainekierto ja useita ydinvoimalaitoksia, jollaiset sopivat myös asekelpoisen ydinmateriaalin tuotantoon. Sillä on sentrifugeja, joissa pysytään tuottamaan aseluokan uraania. Iranin on ostanut Pohjois-Koreasta keskimatkan ohjuksia, joita Iranissa kutsutaan nimellä [[Shahab]]. 2000-luvulla Iran kehitti itse kiinteäpolttoaineisen ohjuksen nimeltä [[Sejil]]. Sillä on myös raskaampia ohjuksia sen avaruusohjelmaa varten. Vuoden 2010 alussa Iran aloitti 20-prosenttisen tutkimusuraanin tuotannon ja päätti perustaa uusia rikastamoja. Länsimaiden synkimpien uhkakuvien mukaan Iran saattaa olla jo 1,5 vuoden päässä pommiuraanin tuotannosta. Vuosi 2015 on myös mainittu eräänä mahdollisena merkkipaaluna. |
||
== Irakin edesmennyt ydinaseohjelma == |
== Irakin edesmennyt ydinaseohjelma == |
||
| ⚫ | |||
| ⚫ | Irak allekirjoitti ydinsulkusopimuksen vuonna 1969, mutta aloitti salaisen ydinaseohjelman vuonna 1971. Vuonna 1981 [[Israel]] hyökkäsi yllättäen Irakin [[Al Tuwaitha]]ssa sijaitsevaa [[Osirak-reaktori]]a vastaan tuhoten sen. Länsimaissa esitettiin väitteitä, että Irak saattoi olla muutaman kuukauden päässä ydinaseen valmistamisesta [[Persianlahden sota|Persianlahden sodan]] aikoihin vuonna 1991.{{lähde}} Liittouma pommitti sodassa maan ydintutkimuslaitoksen hajalle. Loppu maan ydinohjelmasta tuhottiin irakilaisten ja [[Yhdistyneet kansakunnat|YK:n]] voimin vuosina 1991–1998. Yhdysvallat ja Iso-Britannia väittivät maan yhä kehittelevän ydinasetta, mikä antoi Yhdysvaltain presidentti [[George W. Bush]]ille perustelun hyökätä Irakiin vuonna 2003. Todisteita ydinaseohjelmista ei löydetty. |
||
| ⚫ | |||
| ⚫ | Irak allekirjoitti ydinsulkusopimuksen vuonna 1969, mutta aloitti salaisen ydinaseohjelman vuonna 1971. Vuonna 1981 Israel hyökkäsi yllättäen Irakin [[Al Tuwaitha]]ssa sijaitsevaa [[Osirak-reaktori]]a vastaan tuhoten sen. Länsimaissa esitettiin väitteitä, että Irak saattoi olla muutaman kuukauden päässä ydinaseen valmistamisesta Persianlahden sodan aikoihin vuonna 1991.{{ |
||
== Etelä-Afrikan peruutettu ydinaseohjelma == |
== Etelä-Afrikan peruutettu ydinaseohjelma == |
||
| ⚫ | Tiedustelutietojen perusteella tiedetään [[apartheid]]-hallinnon tehneen 1970-luvulla ydinaseyhteistyötä Israelin kanssa. Yhdysvaltojen viranomaisten mukaan sen keskustiedustelupalvelulla CIA:lla on todisteet Israelin ja [[Etelä-Afrikka|Etelä-Afrikan]] laajasta yhteistyöstä ohjus- ja rakettiteknologian alalla. CIA:n tietojen mukaan kesäkuussa vuonna 1980 Israel ja Etelä-Afrikka toteuttivat myös yhteisen ydinkokeen. Ennen koetta Etelä-Afrikassa oli vieraillut suuri joukko israelilaisia ydinfyysikoita, insinöörejä ja sotilasvirkailijoita. Sekä Israel että Etelä-Afrikka kielsivät väitteet.<ref>[http://www.newstatesman.com/200603130011 New Statesman: Britain's dirty secret] [http://www.wisconsinproject.org/countries/safrica/autopsy.html South Africa's Nuclear Autopsy]</ref> |
||
| ⚫ | Etelä-Afrikka kehitti melko alkeellisen tykkityyppisen uraaniin perustuvan ydinpommin. Etelä-Afrikassa on suuret uraanivarat, mikä on ollut tiedossa pitkään. Pommin tuotanto-ohjelma kesti parikymmentä vuotta.<ref name="jamesMartin">{{Verkkoviite | Osoite=http://cns.miis.edu/safrica/chron.htm | Nimeke =South Africa's Nuclear Weapons Program: An Annotated Chronology, 1969-1994 | Julkaisija = James Martin Center for Nonproliferation Studies | Viitattu = 7.10.2007}}</ref> |
||
| ⚫ | Tiedustelutietojen perusteella tiedetään [[apartheid]]-hallinnon tehneen 1970-luvulla ydinaseyhteistyötä |
||
| ⚫ | |||
Aseita tehtiin kuusi, kussakin noin 80 kiloa uraania. Maan muuttuessa aseet on nyttemmin purettu. |
Aseita tehtiin kuusi, kussakin noin 80 kiloa uraania. Maan muuttuessa aseet on nyttemmin purettu. |
||
Maa on harjoittanut jonkinasteista yhteistyötä Israelin kanssa, mutta Israel ei ole antanut Etelä-Afrikalle läheskään kaikkea ydinasealan tietämystä. |
Maa on harjoittanut jonkinasteista yhteistyötä Israelin kanssa, mutta Israel ei ole antanut Etelä-Afrikalle läheskään kaikkea ydinasealan tietämystä. |
||
| Rivi 133: | Rivi 104: | ||
==Ruotsin ydintutkimusohjelma== |
==Ruotsin ydintutkimusohjelma== |
||
{{Pääartikkeli|[[Ruotsin ydintutkimusohjelma]]}} |
{{Pääartikkeli|[[Ruotsin ydintutkimusohjelma]]}} |
||
[[Ruotsi]]n ryhtyessä tutkimaan ydinenergian hyödyntämistä 1950-luvulla suunnitelmiin kuului myös mahdollinen ydinaseohjelma. |
[[Ruotsi]]n ryhtyessä tutkimaan ydinenergian hyödyntämistä 1950-luvulla suunnitelmiin kuului myös mahdollinen ydinaseohjelma. [[Marvikenin voimala|Marviken]]iin suunniteltiin rakennettavaksi ydinaseeseen [[plutonium]]ia tuottava reaktori. Ruotsin liityttyä [[Ydinaseriisunta|Ydinsulkusopimukseen]] se hylkäsi suunnitelmat ydinaseesta. |
||
== Millainen maa hankkii ydinaseen?== |
== Millainen maa hankkii ydinaseen?== |
||
{{Lähteetön}} |
{{Lähteetön}} |
||
| ⚫ | Ydinaseen leviämistä on pyritty estämään ydinsulkusopimuksella. Tästä huolimatta muun muassa Irak yritti kehittää ydinasetta, ja Pohjois-Korea sanoutui ydinsulkusopimuksesta irti ennen koeräjäytystään. Siitä, että jokin maa aikoo hankkia ydinaseita, voivat kertoa seuraavat seikat: maa hankkii [[tutkimusreaktori|tutkimusreaktoreita]], luonnonuraania plutoniumiksi rikastavia [[CANDU]]-raskasvesireaktoreita, alkaa rikastaa itse uraania, rakentaa [[raskasvesi]]laitoksen ja ydinjätteen [[jälleenkäsittelylaitos|jälleenkäsittelylaitoksen]]. Esimerkiksi Iran rikastaa itse uraania, pienessä määrin tosin, ja on rakentanut raskasvesilaitoksen. Usein ydinaseita hankkiva maa on riidoissa ainakin yhden naapurinsa kanssa, esimerkiksi Pakistan ja Israel. Pohjois- ja [[Etelä-Korea]]n välit ovat erittäin huonot. Ydinaseita hankkivalla maalla on usein yhteyksiä ydintekniikkaa omaaviin maihin ja ydinaseiden tuleva omistaja vakoilee usein länsimailta ydintekniikkaa. Ydinasevaltojen tiedemiehet saattavat myydä ydintekniikkaa liittolaismaihin rahaa hankkiakseen ilman isäntävaltionsa suostumusta niin kuin Pakistanissa kävi. Ydinaseen kehittelyyn voi vihjata myös laaja pitkän matkan kantaman ohjusohjelma, jollainen Iranilla on. |
||
Ydinaseen leviämistä on pyritty estämään [[ydinsulkusopimus|ydinsulkusopimuksella]]. |
|||
Tästä huolimatta mm. [[Irak]] yritti kehittää ydinasetta, ja Pohjois-Korea sanoutui ydinsulkusopimuksesta irti ennen koeräjäytystään. |
|||
Siitä, että jokin maa aikoo hankkia ydinaseita, voivat kertoa seuraavat seikat: maa hankkii [[tutkimusreaktori|tutkimusreaktoreita]], luonnon[[uraani]]a [[plutonium]]iksi rikastavia [[CANDU]]-raskasvesireaktoreita, alkaa rikastaa itse uraania, rakentaa [[raskasvesi]]laitoksen ja ydinjätteen [[jälleenkäsittelylaitos|jälleenkäsittelylaitoksen]]. |
|||
Esimerkiksi Iran rikastaa itse uraania, pienessä määrin tosin, ja on rakentanut raskasvesilaitoksen. |
|||
| ⚫ | Usein ydinaseita hankkiva maa on riidoissa ainakin yhden naapurinsa kanssa, esimerkiksi Pakistan ja Israel. Pohjois- |
||
== Katso myös == |
== Katso myös == |
||
Versio 14. huhtikuuta 2012 kello 19.05
Ydinaseohjelma on ohjelma, jonka avulla maa pyrkii hankkimaan itselleen ydinaseen. Ydinaseita on ainakin Yhdysvalloilla, Venäjällä, Isolla-Britannialla, Ranskalla, Kiinalla, Intialla, Pakistanilla ja Pohjois-Korealla. Lisäksi Israelilla on uskotaan olevan ydinase, jota se ei itse ole myöntänyt. Monilla muilla mailla uskotaan olevan kyky tehdä ydinaseita jo osalla niistä epäillään olevan ydinaseita kehittäviä ohjelmia.
Yhdysvaltain ydinaseohjelma
- Pääartikkeli: Manhattan-projekti
Yhdysvallat kehitteli ydinasetta 1942–1945 Los Alamosissa fyysikko Robert Oppenheimerin ja kenraali Leslie Grovesin johdolla niin sanotussa Manhattan-projektissa. Huippusalainen projekti työllisti tuhansia ihmisiä. Ensimmäinen ydinase, Plutoniumpommi lempinimeltään The Gadget (”Vempain”), räjäytettiin 5:30 aamulla 16. heinäkuuta 1945 Alamogordossa, New Mexicossa. Tämä ensimmäinen koe tunnetaan nimellä Trinity.[1] Pommi räjäytettiin terästornissa. Räjähdyksen aiheuttamassa kuumuudessa hiekka ja kivi muuttuivat kraatterissa lasiksi. Räjähdysvoimaltaan pommi vastasi noin 20 kilotonnia TNT:tä.
Myöhemmin sitä että Yhdysvallat käytti ydinpommia on kritisoitu ja jotkut uskovat Yhdysvaltain käyttäneen ydinasetta vain testatakseen Manhattan-projektin tuloksia.
Neuvostoliiton pommiohjelma
- Pääartikkeli: Venäjän joukkotuhoaseet
Venäjällä on 15 ydinkäyttöistä sukellusvenettä. Ensisija on pelotusvaikutuksessa.[2]
Toisen maailmansodan jälkeen Josif Stalin halusi Neuvostoliitolle ydinaseita, ja maa räjäyttikin yhdysvaltalaisen ydinaseen kopion vuonna 1949. Yhdysvaltalaisessa ydinohjelmassa mukana ollut Klaus Fuchs oli antanut Neuvostoliitolle tietoja ydinaseista. Ydinaseita kokeillut ryhmä testasi lämpöydinelementtejä sisältänyttä pommia vuonna 1953, ja varsinaista todellista Teller-Ulam -rakenteista vetypommia vuonna 1955. Neuvostoliitto alkoi kehitellä ohjuksia 1940-luvulla, ja päätyi mannertenvälisiin ohjuksiin 1950-luvun lopussa.
Venäjän atomienergiajärjestön mukaan Neuvostoliitto teki aikavälillä 29. elokuuta 1949 – 1990 keskimäärin yhden kokeen 23 päivän välein eli yhteensä 715 atomipommikoetta. Noin 500 koetta tehtiin Semipalatinskissa Kazakstanissa ja yli 130 koetta ja yli 220 räjäytystä Novaja Zemljalla aikavälillä 1955–1990. Andrei Sakharov yritti estää kokeita radioaktiivisuuden leviämisen estämiseksi.[3]
Helmikuussa 1989 tunnettu kazakstanilainen runoilija Olzhas Suleimenov kertoi julkisesti radioaktiivisista aineista ja muista myrkyistä. Hän uhkasi julkisesti kaivostyöläisten lakolla, jos ydinkokeita ei lopeteta. Elokuussa 1989 Kazakstanissa 50 000 ihmistä osallistui Hiroshiman muistoksi järjestettyyn mielenosoitukseen. Ihmiset heittivät kiviä koealueelle. Kazakstanilaisen tavan mukaan kivien heitto ajaa pahat voimat pois. Presidentti Nursultan Nazarbajev sulki koealueen 29. elokuuta 1991.[3]
Moskova päätti siirtää Semipalatinskin kokeet vuonna 1989 Novaja Zemljalle Kazakstanin vastustuksen vuoksi. Kanada, Norja, Ruotsi ja Suomi esittivät huolensa kokeista. Novaja Zemljalla tehtiin maailman suurimpia atomiräjäytyksiä. Alueella on myös radioaktiivisten aineiden dumppausta, käytetyn polttoaineen varastointia ja uponneita ydinsukellusveneitä. Ulla Klötzerin mukaan Jäämeren radioaktiivinen saastuminen on merkittävää. Viimeinen koe Novaja Zemljalla oli vuonna 1990. Alueella syöpätapaukset ovat lisääntyneet. Radioaktiivisuutta on vuotanut Novaja Zemljalta Ruotsiin ainakin vuosina 1987 ja 1984. Huhtikuussa 1992 tiedemiehet raportoivat tuhansista radioaktiivisten päästöjen aiheuttamista hylkeiden kuolemista Venäjällä Jäämeren rannikolla.[3]
Britannian ydinase
- Pääartikkeli: Yhdistyneen kuningaskunnan joukkotuhoaseet
Iso-Britannia alkoi kehitellä omaa ydinasettaan sodan jälkeen. Ensimmäinen fissiopommi koeräjäytettiin vuonna 1952. Fuusiopommin kehittely oli hankalampaa, mutta sekin saatiin räjäytetyä täysitehoisena vuonna 1957.
Britannia teki 45 atomipommikoetta vuosina 1952–1958 Australiassa ja omistamillaan Tyynenmeren saarilla. Australiassa tehtiin 12 koetta ilmakehässä. Aboriginaaleja siirrettiin heidän pyhiltä mailtaan kokeiden vuoksi, mikä aiheutti sosiaalisia ongelmia. Radioaktiivisen saastumisen vuoksi palaaminen kotiseudulle myöhemmin ei taannut perinteistä elintapaa. Suuri osa maailman uraanista louhitaan aboriginaalien mailta Australiassa. Lisäksi britit ovat suunnitelleet ydinjätteidensä hautaamista aboriginaalien maille. Vuosina 1957–1958 britit altistivat 551 Uuden-Seelannin merisotilasta ydinkokeelle 80–200 kilometrin päässä suojanaan puuvillahuppu ja tummat lasit. Britit kiistävät sotilaiden altistuksen radioaktiivisuudelle. Yhteensä 551:stä koehenkilöstä oli vuonna 2006 elossa 160 henkeä. Monet sotilaista kuolivat 30–40 vuoden iässä. Veteraanien lapsista 50 prosenttia kärsii geneettisistä vaurioista (vertailuryhmässä 2,5 prosenttia).[3]
Britit antoivat vuonna 1958 Joulusaaret yhdysvaltalaisten ydinkoealueeksi. Yhdysvaltalaiset tekivät Joulusaarilla 25 räjäytystä. Britannia ja Yhdysvallat tekivät atomiaseyhteistyötä vuosina 1962–2000. Britit osallistuivat 30 ydinkokeeseen Nevadan koealueella.[3]
Ranskan ydinase
- Pääartikkeli: Ranskan joukkotuhoaseet
Ranska räjäytti ensimmäisen ydinlatauksensa Algeriassa vuonna 1960 nimellä Gerboise Bleue (”Sininen hyppyrotta”) noin 70 kilotonnin voimalla. Pommin arveltiin olevan amerikkalaisen kehittyneen fissiopommin vakoilemalla saatu kopio, mikä selitti ensimmäisen kokeen poikkeuksellisen suuren räjähdystehon. 24. elokuuta 1968 Ranska räjäytti Tyynenmeren Fangataufan atollilla ilmakehässä Canopus-nimisen vetypommin 2,6 megatonnin voimalla.
Ranska teki atomipommikokeita 3. joulukuuta 1960 – 27. tammikuuta 1996 yhteensä 210 kappaletta eli keskimäärin 63 päivän välein. Pääosa kokeista tehtiin Ranskan Polynesiassa. Mururoan atolleilla tehtiin 175 koetta, Fangataufan-atollilla 12 koetta ja Algeriassa lähteestä riippuen 14-17 koetta. Ranskan ydinohjelma on tiukan salailun kohde.[3]
Kiinan ydinase
- Pääartikkeli: Kiinan joukkotuhoaseet
Kiina alkoi havitella ydinasetta 1955–1956. Neuvostoliitto toimitti Kiinaan ydintekniikkaa ja ohjuksia kunnes maiden välit katkesivat vuonna 1960. Kiina osti myös lännestä ydinteknisiä osia. Kiina pohjasi pomminsa kehittelyssä alussa helpompana pidettyyn uraaniin, ei plutoniumiin. Kiina räjäytti ensimmäisen ydinalatauksensa vuonna 1964 ja alkoi pian kehitellä vetypommia. Se näkyi parissa vuonna 1966 tehdyssä kokeessa, joissa oli mukana lämpöydinelementtejä. Kiina räjäytti täysitehoisen vetypommin vain kolmen vuoden kuluttua vuonna 1967.
Kiina on tehnyt vähintään 64 atomipommikoetta 16. lokakuuta 1964 alkaen. Kiinan koealue on Lop Norissa Xinjiangin alueella Tiibetin läheisyydessä. Alue on uiguurien kotiseutu. Aluetta käytetään myös radioaktiivisten aineiden dumppaukseen. Ulla Klötzerin mukaan alueella on ekologinen katastrofi radioaktiivisuuden vuoksi. Uiguurien mukaan leukemia on seitsemän kertaa yleisempää kuin muualla Kiinassa. Uiguurit ovat protestoineet kokeita vastaan. Vuonna 1986 maanalaisen kokeen radioaktiivinen pilvi havaittiin Yhdysvalloissa asti.[4]
Israelin salainen ydinase
- Pääartikkeli: Israelin joukkotuhoaseet
CIA:n mukaan Israel aloitti onnistuneen ydinaseiden tuotannon vuonna 1968. Yhdysvaltain tiedustelujärjestöjen arvioiden mukaan Israelilla oli 1990-luvun loppupuolella 75-140, joidenkin mukaan jopa 400 ydinasetta.[5][6]
Vuonna 1975 P.W. Botha allekirjoitti Israelin puolustusministerin Shimon Peresin kanssa salaisen sotilasyhteistyösopimuksen. Israel myi Etelä-Afrikkaan aseita vuosien 1974-1993 välisenä aikana vuosittain 600 miljoonan dollarin arvosta, mikä teki Etelä-Afrikasta Israelin toiseksi tai kolmanneksi suurimman kauppakumppanin. Sasha Polakow-Suranskyn mukaan asekaupan kokonaisarvo ajanjakson aikana oli yli 10 miljardia dollaria. Etelä-Afrikka toimitti Israeliin 500 tonnia uraania sen ydinaseohjelmaa varten ja vastavuoroisesti Israel myi Etelä-Afrikalle 30 grammaa tritiumia neutronipommin rakentamiseksi. Syyskuussa 1979 maat suorittivat yhteistyössä ydinkokeen Etelä-Atlantilla.[7]
Israel on ydinsulkusopimuksen ulkopuolella.[8] Kansainvälinen atomienergiajärjestö IAEA antoi 2009 päätöslauselman Israelin ydinaseiden tarkastamisesta. Israel kieltäytyi yhteistyöstä IAEA:n kanssa; Israelin edustaja antoi lausunnon, ettei ”Israel tule miltään osin toimimaan päätöksen mukaan, jonka ainoa tarkoitus on vahvistaa poliittisia vihamielisyyksiä ja jakoa Lähi-Idässä.”[9]
Intian ydinase
- Pääartikkeli: Intian joukkotuhoaseet
Vuonna 2003 Intialla arvioitiin olevan asekelpoista uraania 7–100 atomiräjäytykseen. Intia ei ole allekirjoittanut ydinsulkusopimusta. Intia teki Tharin autiomaassa ensimmäinen ydinkokeen toukokuussa 1974 ja viisi koetta toukokuussa 1998. Jälkimmäiset kokeet tehtiin varoitukseksi Pakistanille ja Kiinalle. Räjäytysalueesta 3,5 km:n päässä oli asutusta. Kyläläisiä ei evakuoitu. Sotilaat kehottivat ennakkoon asukkaita pysymään rakennusten ulkopuolella. Maa tärisi ja kyläläiset näkivät pölyspiraalin horisontissa. He kuulivat radiosta jälkeenpäin mistä oli kyse. Asukkaat ovat tyytymättömiä saamiinsa 100–200 dollarin korvauksiin materiaalivahingoista. Eläimiä sairastui paljon. Asukkaat ovat huolissaan terveyshaitoista. Seurantatutkimuksia ei ole tehty. Lääkäreiden mukaan välittömät terveysongelmat johtuivat lämpimästä kesästä.[4]
Kun Kiina räjäytti ensimmäisen fissiopomminsa vuonna 1964, sen kanssa huonoissa väleissä olleessa Intiassa jotkut tahot halusivat maan kehittävän oman ydinaseensa. Intia hankki jo 1960-luvulla plutoniumin jälleenkäsittelylaitoksen, jollainen käy aseluokan plutoniumin tuotantoon. Intia aloitti ydinaseohjelmansa vuonna 1971 käydyn Intian-Pakistanin sodan jälkeen. Vuonna 1972 jolloin Indira Gandhi määräsi ydinaseen rakennettavaksi. Maan tiedemiehet rakensivatkin plutoniumpohjaisen fissiopommin parissa vuodessa. Pommi oli yksinkertaistettu, pienempitehoinen versio yhdysvaltalaisesta Nagasakissa räjähtäneestä Fat Manista. Vuonna 1974 pommi räjäytettiin 107 metrin syvyydessä Pokhranin alueella Tharin autiomaan pinnan alla Luoteis-Intiassa Rajasthanin osavaltiossa. Pommi synnytti maan pinnalle 60 metrin läpimittaisen kraatterin. Intilaiset sanoivat pommin räjähtäneen 12 kilotonnin voimalla, mutta todellisuudessa pommin räjähdysteho lienee ollut yksinkertaisen rakenteen takia vain 4-8 kilotonnia. Pommikoetta on kutsuttu muun muassa nimillä Pokhran-1 tai ”Hymyilevä Buddha”. Virallisesti Intia sanoi koetta ”Rauhanomaiseksi ydinräjäytykseksi”. Siinä suhteessa se oli totta, että Intia ei kyennyt käyttämään koekappaletta maaliin kuljetettavana taistelukärkenä.
Tämän jälkeen Intian tiedemiehet kehittelivät ydinasetta salassa muun muassa lentokonepommeihin ja ohjuksiin sopiviksi. Intian ydinaseohjelma kehittyi hitaasti, ja Intialla oli ensimmäinen taistelukärjeksi soveltuva ydinpommi vasta 1986-1988. Maa alkoi rakentaa ydinarsenaalia vastauksena Pakistanin ohjelmaan vuonna 1989. Intia alkoi kehittää vetypommia 1980-luvulla ja lienee saanut sen valmiiksi 1995. 80-luvun lopulla Intian ohjusohjelma alkoi edetä vauhdilla.
Vuonna 1998 Intian kansallismielisen BJP-puolueen vetämä hallitus päätti julistaa maan ydinasevallaksi ja tehdä ydinkokeita. Niinpä toukokuun puolivälissä 1998 tehtiin operaatio Shakti eli ”Voima”-niminen koesarja. Tällöinkin Intia liioitteli joidenkin kokeidensa tehoa.
Ensimmäinen lataus, joka oli kiihdytetty fissiopommi tai pieni fuusioase, räjähti ehkä noin 15–30 kilotonnin voimalla, mutta intialaiset ilmoittivat räjähdystehoksi 45 kilotonnia. Sen sijaan 12 kilotonnin plutoniumpohjainen fissiopommi lienee räjähtänyt oikein. Kokeiden perusteella on selvää, että Intia onnistui kehittämään muutamia ydinasetyyppejä. Intia ilmoitti kokeiden jälkeen, ettei se tule käyttämään ydinaseitaan koskaan ensin.
Pakistanin ydinase
- Pääartikkeli: Pakistanin joukkotuhoaseet
Pakistan alkoi kehittää omaa ydinasettaan vuonna 1972, jolloin maan silloinen johtaja Zulfikar Ali Bhutto määräsi maansa tiedemiehet hankkimaan ydinaseita. Intia räjäytti oman ydinlatauksensa jo 1974. Pakistanin ohjelma huomattiin 1970-luvun puolenvälin jälkeen, jolloin länsimaat, muun muassa Ranska vetäytyivät ydinyhteistyöstä. Pakistanilainen metallurgian isinööri Abdul Qadeer Khan hankki 1970-luvulla Belgiasta uraanin rikastamiseen sopivan sentrifugin piirustukset, ja nousi maan ydinaseohjelman johtoon vuonna 1976. Pakistan osti ydinteknologiaa Kiinasta, joka oli Pakistanin tavoin riidoissa Intian kanssa ja eri linjoilla länsimaiden kanssa. 70-luvun lopuilla maan ydinaseohjelma oli täydessä vauhdissa. Kahutan rikastamo alkoi tuottaa rikastettua aseluokan uraania täydellä teholla vuoden 1985 jälkeen, ja Pakistanilla arvellaan olleen valmius pommiin joskus vuoden 1987 tienolla. Maa räjäytti sekä uraani- että plutoniumpommin vuonna 1998. Khan myi ydintekniikkaa muun muassa Iraniin ja Pohjois-Koreaan salaa. Pakistan hankki Kiinasta ja Pohjois-Koreasta lyhyen ja keskipitkän matkan ohjuksia 1990- ja 2000-luvuilla.
Pohjois-Korean ydinase
- Pääartikkeli: Pohjois-Korean joukkotuhoaseet
Pohjois-Korea on oman ilmoituksensa mukaan kehittänyt ydinaseen. Maalla on muutamia fissiopohjaisia ydinkärkiä, jotka eivät luultavasti sovellu ohjuksen kärjiksi, koska ovat niin raskaita. Maa irrottautui ydinsulkusopimuksesta vuonna 2003 ja vaikka Pohjois-Korea ilmoitti vuonna 2005 keskeyttävänsä pommiohjelmansa, teki maa pienen räjäytyksen maan luoteisosassa vuonna 2006. Räjähdyksen voima oli pieni, välillä 0,55-15 kilotonnia. Tämä räjäytys ei liene täysin onnistunut. Maa on kehitellyt muun muassa Scud-ohjuksen pohjalta keskimatkan ohjuksia ja myynyt niitä Pakistaniin ja Iraniin. Pakistanilainen tutkija Abdul Qadeer Khan on myynnyt ydinaseen valmistustaitoa vastoin Pakistanin viranomaisten lupaa Pohjois-Koreaankin. Vuonna 2009 Pohjois-Korean satelliittilaukaisu epäonnistui, mutta raketti lensi silti 3200 km:n matkan. Taepodong 2-ohjuksen laukaisukokeena yleisesti pidetty rakettikoe herätti vastalauseet YK:ssa. Pohjois-Korea julisti aloittavansa ydinaseohjelman uudelleen, ja Kiina ja Venäjä kehottivat Pohjois-Koreaa ydinaseneuvotteluihin. Kansainvälisistä vastalauseista huolimatta Pohjois-Korea karkotti ydinasetarkastajat maasta huhtikuussa 2009, ja päätti aloittaa ydinaseohjelman uudelleen, ja sulkea ydinaseneuvottelut lopullisesti. Toukokuussa vuonna 2009 Pohjois-Korea räjäytti 1-20 kilotonnin latauksen lähellä vuoden 2006 koepaikkaa. Koe oli selvästi voimakkaampi kuin vuoden 2006 koe ja epäilyksettä pienitehoinen ydinase.
Iranin ydinaseohjelma
- Katso myös: Iranin ydinkriisi
Iran on solminut joukkotuhoaseita kieltäviä sopimuksia, muun muassa Biological Weapons Convention ja Chemical Weapons Convention ja Nuclear Non-Proliferation Treaty eikä sillä tiedetä olevan joukkotuhoaseita. Yhdysvallat on toistuvasti syyttänyt Iranin havittelevan ydinasetta sillä perusteella, että Iran haluaa rikastaa itse uraaninsa. Iran ei ole suostutunut siihen, että jokin muu maa toimittaisi sille rikastetun ydinpolttoaineen, koska oman uraanin rikastaminen muussa maassa luo riippuvuuden ulkomaiseen toimittajaan etenkin ydinsähkön tuotannon kasvaessa länsimaissa. Länsimaat ovat 2000-luvulla toistuvasti aikaansaaneet julkisia ristiriitoja Iranin ydinenergiaohjelma perusteena. Iran ei ole taipunut länsimaiden ja IAEA:n avoimeen painostukseen, vaan on toistuvasti sanonut rikastamisohjelmansa olevan rauhanomainen.[10][11] Ydinaseitten valmistukselle on välttämätöntä korkearikasteinen uraani, jollaista ei käytetä sähköä tuottavissa ydinreaktoreissa. Iranilla on kehittynyt ydinpolttoainekierto ja useita ydinvoimalaitoksia, jollaiset sopivat myös asekelpoisen ydinmateriaalin tuotantoon. Sillä on sentrifugeja, joissa pysytään tuottamaan aseluokan uraania. Iranin on ostanut Pohjois-Koreasta keskimatkan ohjuksia, joita Iranissa kutsutaan nimellä Shahab. 2000-luvulla Iran kehitti itse kiinteäpolttoaineisen ohjuksen nimeltä Sejil. Sillä on myös raskaampia ohjuksia sen avaruusohjelmaa varten. Vuoden 2010 alussa Iran aloitti 20-prosenttisen tutkimusuraanin tuotannon ja päätti perustaa uusia rikastamoja. Länsimaiden synkimpien uhkakuvien mukaan Iran saattaa olla jo 1,5 vuoden päässä pommiuraanin tuotannosta. Vuosi 2015 on myös mainittu eräänä mahdollisena merkkipaaluna.
Irakin edesmennyt ydinaseohjelma
- Pääartikkeli: Irakin joukkotuhoaseet
Irak allekirjoitti ydinsulkusopimuksen vuonna 1969, mutta aloitti salaisen ydinaseohjelman vuonna 1971. Vuonna 1981 Israel hyökkäsi yllättäen Irakin Al Tuwaithassa sijaitsevaa Osirak-reaktoria vastaan tuhoten sen. Länsimaissa esitettiin väitteitä, että Irak saattoi olla muutaman kuukauden päässä ydinaseen valmistamisesta Persianlahden sodan aikoihin vuonna 1991.lähde? Liittouma pommitti sodassa maan ydintutkimuslaitoksen hajalle. Loppu maan ydinohjelmasta tuhottiin irakilaisten ja YK:n voimin vuosina 1991–1998. Yhdysvallat ja Iso-Britannia väittivät maan yhä kehittelevän ydinasetta, mikä antoi Yhdysvaltain presidentti George W. Bushille perustelun hyökätä Irakiin vuonna 2003. Todisteita ydinaseohjelmista ei löydetty.
Etelä-Afrikan peruutettu ydinaseohjelma
Tiedustelutietojen perusteella tiedetään apartheid-hallinnon tehneen 1970-luvulla ydinaseyhteistyötä Israelin kanssa. Yhdysvaltojen viranomaisten mukaan sen keskustiedustelupalvelulla CIA:lla on todisteet Israelin ja Etelä-Afrikan laajasta yhteistyöstä ohjus- ja rakettiteknologian alalla. CIA:n tietojen mukaan kesäkuussa vuonna 1980 Israel ja Etelä-Afrikka toteuttivat myös yhteisen ydinkokeen. Ennen koetta Etelä-Afrikassa oli vieraillut suuri joukko israelilaisia ydinfyysikoita, insinöörejä ja sotilasvirkailijoita. Sekä Israel että Etelä-Afrikka kielsivät väitteet.[12]
Etelä-Afrikka kehitti melko alkeellisen tykkityyppisen uraaniin perustuvan ydinpommin. Etelä-Afrikassa on suuret uraanivarat, mikä on ollut tiedossa pitkään. Pommin tuotanto-ohjelma kesti parikymmentä vuotta.[13] Aseita tehtiin kuusi, kussakin noin 80 kiloa uraania. Maan muuttuessa aseet on nyttemmin purettu. Maa on harjoittanut jonkinasteista yhteistyötä Israelin kanssa, mutta Israel ei ole antanut Etelä-Afrikalle läheskään kaikkea ydinasealan tietämystä.
Etelä-Afrikka luopui myöhemmin ydinaseohjelmasta ja liittyi pienen ydinasevarastonsa tuhottuaan ydinsulkusopimukseen vuonna 1991.[13]
Ruotsin ydintutkimusohjelma
- Pääartikkeli: Ruotsin ydintutkimusohjelma
Ruotsin ryhtyessä tutkimaan ydinenergian hyödyntämistä 1950-luvulla suunnitelmiin kuului myös mahdollinen ydinaseohjelma. Marvikeniin suunniteltiin rakennettavaksi ydinaseeseen plutoniumia tuottava reaktori. Ruotsin liityttyä Ydinsulkusopimukseen se hylkäsi suunnitelmat ydinaseesta.
Millainen maa hankkii ydinaseen?
 |
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
Ydinaseen leviämistä on pyritty estämään ydinsulkusopimuksella. Tästä huolimatta muun muassa Irak yritti kehittää ydinasetta, ja Pohjois-Korea sanoutui ydinsulkusopimuksesta irti ennen koeräjäytystään. Siitä, että jokin maa aikoo hankkia ydinaseita, voivat kertoa seuraavat seikat: maa hankkii tutkimusreaktoreita, luonnonuraania plutoniumiksi rikastavia CANDU-raskasvesireaktoreita, alkaa rikastaa itse uraania, rakentaa raskasvesilaitoksen ja ydinjätteen jälleenkäsittelylaitoksen. Esimerkiksi Iran rikastaa itse uraania, pienessä määrin tosin, ja on rakentanut raskasvesilaitoksen. Usein ydinaseita hankkiva maa on riidoissa ainakin yhden naapurinsa kanssa, esimerkiksi Pakistan ja Israel. Pohjois- ja Etelä-Korean välit ovat erittäin huonot. Ydinaseita hankkivalla maalla on usein yhteyksiä ydintekniikkaa omaaviin maihin ja ydinaseiden tuleva omistaja vakoilee usein länsimailta ydintekniikkaa. Ydinasevaltojen tiedemiehet saattavat myydä ydintekniikkaa liittolaismaihin rahaa hankkiakseen ilman isäntävaltionsa suostumusta niin kuin Pakistanissa kävi. Ydinaseen kehittelyyn voi vihjata myös laaja pitkän matkan kantaman ohjusohjelma, jollainen Iranilla on.
Katso myös
Lähteet
- ↑ Trinity The Nuclear Weapon Archive. Viitattu 11.10.2007.
- ↑ Venäjä, Kovan linjan energiajätti, Anne Kuorsalo, Ilmari Susiluoto, Martti Valkonen, Edita 2007, s. 232
- ↑ a b c d e f Ulla Klötzer, Säteilevä tulevaisuus. Osa 2: Atomit sodassa, Sahlgrenin kustannusliike 2006, Neuvostoliitto s.62-67, Britannia s.71-73, Ranska s.67-71 Viittausvirhe: Virheellinen
<ref>-elementti; nimi ”Ulla Klötzer2006” on määritetty usean kerran eri sisällöillä - ↑ a b Ulla Klötzer, Säteilevä tulevaisuus. Osa 2: Atomit sodassa, Sahlgrenin kustannusliike 2006, Kiina s.73-74 Viittausvirhe: Virheellinen
<ref>-elementti; nimi ”Ulla Klötzer2006B” on määritetty usean kerran eri sisällöillä - ↑ Israel's nuclear weapons Fas.org. Federation of American Scientists. (englanniksi)
- ↑ Israeli nuclear forces Bulletin of the Atomic Scientists. 2002. (englanniksi)
- ↑ Glenn Frankel: Israel's Most Illicit Affair Foreign Policy. May 24, 2010. Viitattu 26.7.2010. (englanniksi)
- ↑ Background Information, 2005 Review Conference of the Parties to the Treaty on the Non-Proliferation of Nuclear Weapons United Nations. (englanniksi)
- ↑ Israel pressured on nuclear sites. Al Jazeera 18.9.2009 (englanniksi)
- ↑ http://afp.google.com/article/ALeqM5hA01f9zNaIJ4IK_Hcuwqy4zf6MWg AFP:Six powers to meet soon over Iran's nuclear program]
- ↑ http://www.tehrantimes.com/index_View.asp?code=207020 Tehran Times: Iran wants new nuclear fuel talks
- ↑ New Statesman: Britain's dirty secret South Africa's Nuclear Autopsy
- ↑ a b South Africa's Nuclear Weapons Program: An Annotated Chronology, 1969-1994 James Martin Center for Nonproliferation Studies. Viitattu 7.10.2007.