Sejil (ohjus)

Sejil (Sajjil, Sajil, Sejjil, Ashoura) on iranilainen strateginen maasta-maahan tyypin keskimatkan ohjus (IRBM). Ohjus kantaa noin 2000 kilometriä. Sejil on kaksivaiheinen ja käyttää kiinteää polttoainetta.^[1]

Merkittävä askel Iranin ohjustekniikassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ohjus on noin 17.5 m pitkä, ja läpimitaltaan 1.25 m. Ohjuksessa voidaan näyttää 500–1000 kg taistelukärkiä. Siinä arvellaan käytettävän HE-taistelukärkiä kunnes Iranilla on ydinase. Testilaukaisu on havaittu vuonna 2008 ja se kantoi 800 km. Nykyisin kantomatkaksi arvoidaan 2000 km, ja jos Iran kehittää kevyemmän ohjusmateriaalin, se voi lentää 2400 km.^[1]

Kiinteäpolttoaineisen ohjuksen laukaisuvalmistelut ovat helpompia ja lyhyempiä kuin nestemäistä polttoainetta käyttävän ohjuksen. Kiinteäpolttoaineista ohjusta ei tarvitse tankata. Näin ohjus voidaan laukaista nopeasti, ennen kuin vihollinen ehtii etsiä ja tuhota liikuteltavan laukaisualustan. Siksi ydinasevallat käyttävät ohjuksissaan useimmiten kiinteää polttoainetta. Iranin Sejil on nopea lentämään ja tarkempi kuin maan nestemäistä polttoaineitta käyttävät ohjukset.^[2].

Israelilaisen asiantuntija Uzi Rubinin kiinteäpolttoaineinen mukaan ohjus on iranilaisten itsensä kehittämä, eikä ole minkään venäläisen, pohjoiskorealaisen, kiinalaisen tai pakistanilaisen ohjuksen kopio. Tällöin Sejil-ohjus on merkittävä harppaus Iranin ohjusten kehittelyssä.^[3].

Sejil ja Iranin muut ohjukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ennen Sejiliä Iranilla oli kiinteäpolttoaineisissa vain noin 190 kilometriä kantava lyhyen matkan Fateh-110-ohjus, joka saattaa perustua alkujaan pidemmän kantaman kiinalaiseen DF-11A-ohjukseen. Sejil kuuluu noin 1900 km kantomatkansa puolesta samaan luokkaan kuin Shahab-3 ja Ghadr. Ghadr-110 on Shahab-johdannainen, jonka ylempi vaihe on kiinteäpolttoaineinen. Myös Shahab-3:n ylempi vaihe on nykyään kiinteäpolttoaineinen^[2].