Irakin joukkotuhoaseet

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Tämä artikkeli käsittelee Irakin joukkotuhoaseita. Saddam Husseinin hallinnon aikakaudella Irak on käyttänyt, pitänyt hallussaan ja tehnyt voimanponnistuksia hankkiakseen joukkotuhoaseita. Irak allekirjoitti ydinsulkusopimuksen jo 1960-luvulla. Maa alkoi siitä huolimatta kehitellä salassa ydinasetta. Irakin-Iranin sodan aikana irakilaiset käyttivät iranilaisia vastaan kemiallisia aseita. Vuonna 1989 Irak käytti kurdisiviilejä vastaan mm. sinappikaasua. Irakin ydinohjelma keskeytyi 1990-luvun alussa Persianlahden sodan jälkeen, kun YK paikansi ja tuhosi irakilaisten vaihtelevalla yhteistyöllä monia maan ydinlaitoksia. Yhdysvallat veti maasta asetarkastajat vuonna 1998. Yhdysvallat ja Iso-Britannia väittivät silti maan havittelevan ydinaseita, ja vuonna 2003 Yhdysvaltain tiedustelupalvelu väitti, että maalla olisi käynnissä ydinaseohjelma, sillä Irak oli kuulunut Pakistanin ydinaseen isän Abdul Qadeer Khanin asiakaskuntaan. Tämä oli yksi Yhdysvaltain presidentti Bushin käyttämä peruste hyökätä Irakiin. Raportin mukaan Irak oli aikaisemmin hylännyt joukkotuhoaseohjelmansa, mutta lisäsi, että sillä oli aikomus tavoitella ohjelmia jos YK:n sanktioita joskus poistettaisiin.

Irakin ydinaseohjelma[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Scud-ohjuslavetti

Irakin ydinaseohjelma alkoi 1971 huolimatta siitä, että maa liittyi ydinsulkusopimukseen 1969. Vakava takaisku ohjelmalle oli Israelin suorittama ilmahyökkäys Al-Tuwaithan Osirak-reaktoria vastaan 1981. Irakilla oli Scud-ohjukseen perustuvaa aseistusta. Irak saattoi olla muutaman vuoden tai kuukausien päässä ydinaseen valmistumisesta Persianlahden sodassa 1991. Irakilla oli Tarmiyassa suuri määrä calutroneja, sähkömagneetteihin perustuvia uraanin erotuslaitteita.

Irakin ydinaseohjelma ei olisi 1980-luvulla ollut mahdollinen, jos se ei olisi saanut ostettua ydintekniikkaa lännestä. Kuitenkin Irakin tutkimukset ja yritykset 1980-luvulla olivat melko alkutekijöissään. Irak kiihdytti ydinaseohjelmaa Kuwaitiin hyökkäyksen jälkeen 1990[1]. Liittouma pommitti Irakin ydintutkimuslaitoksen lopulta hajalle 1991.

Sodan jälkeen YK:n asetarkastajat tutkivat Irakin joukkotuhoaseohjelmaa. Asetarkastajian joukossa oli CIA:n asiamiehiä. Eräs näistä, Richard Clarke, löysi Irakin maatalousministeriöstä Saddamin ydinaseohjelman keskuksen[2]. Kävi ilmi, että Irak oli ollut ydinaseen rakentamisesta alle puolentoista vuoden päässä, eikä länsimailla ollut siitä tietoa[3]. Käytännössä koko Irakin ydinaseohjelma lakkautettiin 1991.

Noin vuodesta 1995 Irakilla arvioidaan olleen vahvaa osaamista ydinaseen valmistamiseen, vain materiaali puuttui.

Irakin joukkotuhoaseet 2000-luvun alussa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

YK:n turvallisuusneuvosto päätti 3. huhtikuuta vuonna 1991, että Irak ei saisi myydä öljyään, ennen kuin oltiin varmoja että maalla ei ole joukkotuhoaseita[4]. Irak päätti tuhota joukkotuhoaseensa itse ilman YK:n valvontaa vuonna 1991 ja tekikin sen suureksi osaksi[5].

Ensimmäisessä IAEA:n tarkastuksessa käytiin katsomassa raunioina olevaa Tarniyan laitosta, jossa oli rikastettu uraania pommitarkoituksiin[6] vaikka irakilaiset väittivät laitosta käytetyn mm. galvanointiin ja muihin kemiallisiin tarkoituksiin. YK:n UNSCOM:in asetarkastajat saapuivat David Kayn johdolla Irakiin vuonna 1991 ja löysivät mm. rekkoja joissa oli uraanin rikastukseen sopineita calutroneja ja papereita jotka todistivat maan kehitelleen ydinasetta[7]. IAEA löysi ja hävitti suurimman osan Irakin ydinohjelmasta vuonna 1992[8]. IAEA totesi vuosina 1991–1997 tehdyissä tarkastuksissa, että Irakille ei ollut ainakaan helposti piilotettavia toimintoja ydinohjelmassaan[9]. Vuonna 1998 oli Irakilla jäljellä todistettavasti korkeintaan 5–10 % joukkotuhoaseistaan[10]. Mutta Irak peitteli ja temppuili, kun YK:n Unscom yritti tarkastaa maan kemiallisia ja biologisia aseita[11]. Irakilaiset antoivat tarkastajille epätäydellisiä tai vääriä tietoja, ja näitä pyynnöstä korjatakseen uusia "lopullisia" ilmoituksia yksi toisensa perään[12]. Irakilaiset eivät päästäneet asetarkastajia ilman jonkinlaista ennakkotietoa laitoksen henkilökunnalle ja joskus esteltiin tuntikausia, ennen kuin tarkastajat pääsivät katsomaan jotain tyhjillään olevaa rakennusta. Tarkastuksissa piti olla mukana korkea irakilaisviranomainen. Irakilaiset puhuivat tarkastusten yhteydessä maansa turvallisuudesta. Joskus tarkastajia vastassa oli Irakin varapääministeri Tariq Aziz. Viivyttelyjen katsottiin todistavan, että Irak peitteli joukkotuhoaseitaan[13]. Irakin selvästi näkyvä tarkastusten vastustus vei lopulta siihen, että melkein kaikki Unscomin jäsenet vedettiin Irakista marraskuussa 1997[14] ja myös IAEA keskeytti tarkastukset[15]. Venäjän ja Yhdysvaltain diplomaatit onnistuivat selvittämään tämän kriisin, mutta seuraavana vuonna kriisi toistui. Vuoden 1998 lopuilla Richard Bulter ilmoitti turvallisuusneuvostolle, että Irak ei ollut toiminut Unscomin kanssa niin kuin sen olisi pitänyt[16].

Kansainvälisen ydinenergiajärjestön IAEA:n mukaan ydinaseohjelma oli 1998 mennessä purettu.[17] Silti Yhdysvallat epäili ennen Saddamin kaatamiseen johtanutta hyökkäystään Saddamin hämäävän. Irak ajoi asetarkastajat maastaan ulos 1998. Irak temppuili joukkotuhoasetarkastajien kanssa 1990-luvulla ja syötti tiedustelupalveluille liioiteltuja arvioita joukkotuhoaseistaan lähinnä siksi, että pelkäsi Iranin hyökkäystä maahansa. 2000-luvun alussa CIA:n käsiinsä saama loikkari koodinimeltä Curveball kertoi Yhdysvaltain tiedustelupalvelulle väärin, että Irakilla olisi liikkuvia laboratorioita, joissa tehtäisiin biologisia aseita[18]. CIA:n saamat tiedustelutiedot saivat Yhdysvallat harkitsemaan Irakin sotaa, koska se pelkäsi hyökkäystä maahansa WTC-iskun luomissa tunnelmissa. Toisaalta Irakista syyskuussa 2002 pois vedetyt CIA:n vakoilijat sanoivat, että Saddam on lopettanut joukkotuhoaseohjelmansa, koska ei ollut kyllin rahaa ja tekniikkaa[19]. Yhdysvaltain puolustusminsiteri Colin Powell väitti YK:sa 5. helmikuuta 203, että Irakilla on todistetusti runsaasti biologisia ja kemiallisia aseita. Tiedot perustuivat lähinnä muutaman epäluotettavan loikkarin CIA:lle antamiin vääriin tietoihin. Irakin sodan jälkeen Yhdysvaltain hallinnon alaisuudessa toimineet asetarkastajat David Kayn ja myöhemmin Charles Duelferin johtamina eivät löytäneet Irakista suuria määriä joukkotuhoaseita, niin kuin ei Yhdysvaltain armeijakaan ollut vuonna 2003 löytänyt. Yhdysvaltain väitteet Irakin joukkotuhoaseista olivat liioiteltuja, vaikka Irak ei ehkä kansainvälisen yhteisön kanssa paras mahdollinen yhteistyökumppani ollutkaan.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Blix, Hans: Irakin aseriisunta. Like, 2004. ISBN 952-471-424-8.
  • Ritter, Scott; Pitt, William: Irakin sota. alkuteos War On Iraq. Suomentanut Petri Stenman. Like, 2003. ISBN 952-471-135-4.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Blix 1994, s 42
  2. Wiener 2008, CIA, s 482
  3. Wiener 2008, CIA, s 482
  4. Blix 2004, s 31
  5. Scortt&Ritter 2003, s 35
  6. Blix 2004, s 34
  7. Blix 2004, s 36-37
  8. Blix 1992, s 42
  9. Blix 2004, s 40
  10. Scott&Ritter 2002, s 55
  11. Blix 1994, s 42
  12. Blix 1994, s 43
  13. Blix 1994, s 46
  14. Blix 1994, s 43
  15. Blix 1994, s 46
  16. Blix 2004, s 48
  17. Hans Blix: Fourth consolidated report of the Director General of the International Atomic Energy Agency (s.60) IAEA.
  18. Wiener 2008, CIA, s 547
  19. Pax Americana - George W. Bushin pelon perintö, Keijo Korhonen, Barrikadi-sarja nro 4, WSOY Helsinki 2008, ISBN 978-951-0-34969-4, s. 72