Ero sivun ”Jammu Siltavuori” versioiden välillä
| [arvioimaton versio] | [arvioimaton versio] |
p fix |
Ei muokkausyhteenvetoa |
||
| Rivi 5: | Rivi 5: | ||
| kuvakoko = 200px |
| kuvakoko = 200px |
||
| kuvateksti = Pidätyskuva 1989 |
| kuvateksti = Pidätyskuva 1989 |
||
| syntymäpäivä = |
| syntymäpäivä = {{Syntymäaika ja ikä|29|10|1926}} |
||
| syntymäpaikka = [[Joensuu]] |
| syntymäpaikka = [[Joensuu]] |
||
| kuolinpäivä = |
| kuolinpäivä = {{Kuolinaika ja ikä|29|10|1926|10|3|2012}} |
||
| kuolinpaikka = [[Kuopio]] |
| kuolinpaikka = [[Kuopio]] |
||
| kansallisuus = Suomi |
| kansallisuus = {{Suomi}} |
||
| ammatti = |
| ammatti = |
||
| siviilisääty = |
| siviilisääty = |
||
Versio 12. maaliskuuta 2012 kello 21.35
| Antti Veikko Ilmari Siltavuori | |
|---|---|
 Pidätyskuva 1989 |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 29. lokakuuta 1926 Joensuu |
| Kuollut | 10. maaliskuuta 2012 (85 vuotta) Kuopio |
| Kansalaisuus |
 Suomi |
| Muut tiedot | |
| Lempinimet | Jammu-setä |
Antti Veikko Ilmari Siltavuori (tunnetaan myös "Jammu-setänä", 29. lokakuuta 1926 Joensuu – 10. maaliskuuta 2012 Kuopio[1]) tuli tunnetuksi kahden helsinkiläisen 8-vuotiaan (1980 syntyneen) tytön murhaamisesta ja ruumiiden polttamisesta 3. maaliskuuta 1989. Hänet oli aiemmin tuomittu muun muassa useista alaikäisten tyttöjen raiskauksista, omaisuus- ja siveellisyysrikoksista sekä murhayrityksestä, ja hän istui elinkautistuomiota jo 1960-luvulla, mutta hänet armahdettiin myöhemmin.
Aikaisempi elämä
Siltavuoren varhaisemmista vaiheista on julkisuudessa niukasti tietoa. Siltavuoren lapsuus oli vaikea, mikä johtui muun muassa hänen isänsä alkoholismista. Isä myös pahoinpiteli Siltavuorta. Alakouluaikoina Siltavuorta kutsuttiin pilkkanimellä "Näätä", mikä johtui hänen haisevista vaatteistaan. "Pohjolan poliisi kertoo 1991" -kirjan mukaan Siltavuori vaurastui myöhemmin perittyään ison omaisuuden. Murhatessaan Hopiavuoren ja Pirisen hän oli nuhjuisuudestaan huolimatta varsin varakas mies.
Hymy-lehdessä 3/1966 haastateltiin hänen entistä vaimoaan, ja artikkelissa kerrottiin seuraavaa:
- "Vajaa puoli vuotta sitten, marraskuun lopulla 1965, karkasi Turun keskusvankilasta eli Kakolasta eräs sen vaarallisimpina pidetyistä asukkaista, nimittäin omaisuus- ja siveellisyysrikoksista sekä murhayrityksistä elinkaudekseen kuritushuoneeseen tuomittu Veikko Siltavuori. Vajaan kahden viikon kuluttua hänet saatiin pidätetyksi Hyvinkäällä." (Hänet armahdettiin myöhemmin).
Kaksoismurha
Siltavuori houkutteli (Siltavuori itse väittää tyttöjen tulleen hänen houkuttelemattaan) 3. maaliskuuta 1989 autoonsa 8-vuotiaat Päivi-Maria Hopiavuoren ja Tanja Johanna Pirisen, jotka olivat leikkimässä kotipihallaan Helsingin Myllypurossa. Murhat tapahtuivat Siltavuoren kesämökillä Vihdin Huhmarissa. Hopiavuoren äiti huolestui, kun tytöistä ei ollut kuulunut mitään iltaan mennessä, ja soitti hälytyskeskukseen noin kello 22.46.
Poliisi sai silminnäkijävihjeitä, joiden mukaan tytöt oli nähty vanhan miehen seurassa (Siltavuori oli tuolloin 62-vuotias, mutta näytti huomattavasti vanhemmalta.[2]) Rikospoliisin väkivaltatoimiston suorittamien sisäisten tutkimusten ja arkistojen penkomisen perusteella joukko poliisin tutkijoita lähetettiin 5. maaliskuuta tutkimaan Siltavuoren asuntoa, joka sijaitsi pari kilometriä katoamispaikasta Kauppakartanonkadulle Itäkeskukseen. Siltavuoren asunnosta löytyi käsiraudat, puukko ja kaasusumutin.lähde?
"Pohjolan poliisi kertoo 1991" -kirjassa on myös valokuva Siltavuoren jääkaapista, josta löytyi kaiken kaikkiaan 300 suklaalevyä. Poliisi epäili, että Siltavuori käytti suklaalevyjä lasten houkuttelemiseen, vaikka Siltavuori itse väitti sairastavansa diabetesta.
Poliisit tutkivat samalla Siltavuoren omistaman auton, jonka tavaratilasta löytyi epämääräistä, eloperäiseltä näyttänyttä tuhkaa ja palojätettä.
» Mitä tämä on, paikalla ollut ylikonstaapeli kysyi Siltavuorelta.
- Lihaa, Siltavuori vastasi.
- Ovatko tytöt tässä?
- Kyllä, Siltavuori vastasi, ja hänet pidätettiin.»
(suora siteeraus poliisin kuulustelupöytäkirjasta[2])
Tutkimuksissa palojätteen seasta löytyi muun muassa tyttöjen hampaita. Siltavuori oli kertomansa mukaan surmannut lapset, asettanut heidän ruumiinsa tynnyreihin, valellut ne bensiinillä ja sytyttänyt. Siltavuoren mökkinaapurit olivat luulleet, että tämä poltti mökkinsä pihalla roskia.
Tapaus johti laajaan mediajulkisuuteen, jonka aikana Siltavuoresta kirjoitettiin satoja yleisönosastokirjoituksia. Rikosposti-lehden huhtikuun 1991 numerossa julkaistiin Siltavuoren haastattelu, jossa hän sanoi olevansa Suomen vihatuin ihminen. Hänelle vaadittiin rangaistukseksi muun muassa kuolemantuomiota tai kastraatiota. Suuri medianäkyvyys aiheutti myös vihanpurkauksia, jotka johtivat Siltavuoreksi epäiltyjen, täysin sivullisten henkilöiden häirintään ja jopa pahoinpitelyyn.
Poliisit saivat tutkimuksissaan selville, että Jammu oli vuokrannut Mieslahden kylästä, Paltamon kunnasta, Kainuusta maatilan ja rakentanut sinne kalteri-ikkunoita, sellejä ja pieniä käymälöitä. Päivi-Maria Hopiavuori ja Tanja Johanna Pirinen tosin eivät tutkimusten perusteella joutuneet tähän vankilaan, eikä poliisilla ollut täyttä selvyyttä siitä, oliko vankila rakennettu lapsiuhreja varten. Tilan tuvassa sijaitsi myös suuri leivinuuni, jota mahdollisesti käytettiin kremaatiossa. Tutkimukset eivät kuitenkaan tukeneet tätä väitettä.
Tuomio
Siltavuori tuomittiin 14. joulukuuta 1989 Helsingin raastuvanoikeudessa kahdesta täyttä ymmärrystä vailla olevana tehdystä murhasta, kahdesta lapsenryöstöstä ja muista rikoksista yhteensä 15 vuodeksi vankeuteen ja eristettäväksi pakkolaitokseen vaarallisena rikoksenuusijana. Lisäksi Siltavuori velvoitettiin maksamaan Hopiavuoren ja Pirisen yksinhuoltajaäideille korvauksia henkisestä kärsimyksestä noin 200 000 silloista markkaa (noin 47 500 euroa) ja lisäksi työansiomenetyksistä, hautauskuluista ynnä muusta yhteensä 100 000 markkaa (noin 23 700 euroa). Tuohon aikaan Suomen laki ei tuntenut käsitettä "korvaus henkisistä kärsimyksistä" (kyseinen laki tuli voimaan vasta vuonna 1991), mutta raastuvanoikeus katsoi Hopiavuoren ja Pirisen äitien kärsimyksen olleen niin kohtuuton, että tällaisille korvauksille oli edellytystä. Korvausten ja oikeudenkäyntikulujen vuoksi Siltavuori joutui myymään kesämökkinsä, jonka pihassa oli tytöt surmannut. "Ikävä historia kyllä unohtuu", kommentoi mökin ostaja.lähde?
Helsingin hovioikeus piti 28. kesäkuuta 1990 tuomion samana.
Korkein oikeus antoi Siltavuoren puolustukselle luvan valittaa pakkolaitoseristämisestä ja vahingonkorvauksista. Itse teon osalta valitukset eivät siis olleet mahdollisia. Korkein oikeus kumosi lokakuussa 1991 pakkolaitoslausuman ja vahingonkorvaukset, jolloin Siltavuoren tuomioksi jäi 15 vuotta vankeutta. Korkein oikeus perusteli vahingonkorvausten kumoamista sillä, että vahingonkorvausvaatimus ei perustunut tekohetkellä voimassa olleeseen lakiin. Pakkolaitostuomion kumoamista perusteltiin sillä, että Siltavuori ei ollut viimeisen kymmenen vuoden aikana syyllistynyt muuhun törkeää väkivaltaisuutta tai erityistä vaarallisuutta toisen hengelle tai terveydelle osoittavaan rikokseen, että häntä tarvitsisi eristää pakkolaitokseen.[3]
Pahoin palaneista tyttöjen ruumiista ei kyetty löytämään seksuaalirikokseen viittaavia todisteita. Myöskään Siltavuori itse ei sellaista myöntänyt. Oikeus ei siksi todennut Siltavuoren syyllistyneen lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön.
Vankilassa Siltavuori joutui taustansa vuoksi useiden väkivaltaisten hyökkäysten kohteeksi. Kerran eräs toinen vanki pääsi livahtamaan sisään Siltavuoren selliin ja heitti tätä tuolilla päähän. Erästä toista pahoinpitelijäänsä vastaan Siltavuori teki murhayrityksestä rikosilmoituksen, joka ei johtanut syytteeseen lähde?.
Ehdonalainen vapaus ja pakkohoito
Suoritettuaan tuomiostaan 11 vuotta Siltavuori pääsi 31. tammikuuta 2000 tarkasti vartioituun ehdonalaiseen, josta hänet kuitenkin lähes heti siirrettiin Niuvanniemen mielisairaalaan pakkohoitoon.
Vuodenvaihteessa 2007 Siltavuorta hoitavat lääkärit ja Kuopion hallinto-oikeus päättivät jatkaa pakkohoitoa hallinto-oikeuden todettua, että vapautuessaan Siltavuori olisi ”vakavasti vaarantanut muiden henkilöiden terveyttä ja turvallisuutta”.[4]
Niuvanniemen sairaalalähteiden mukaan Siltavuori joutui murhayrityksen kohteeksi, kun hänet kaadettiin ja hän loukkaantui vakavasti. Siltavuoren lonkka murtui pahoin ja se jouduttiin leikkaamaan. Leikkauksen johdosta Siltavuori menetti kävelykykynsä ja joutuu liikkumaan pyörätuolilla.[5]
Siltavuori kuoli Niuvanniemessä vuonna 2012. Ennen kuolemaansa hän oli vakavasti dementoitunut.[1]
Lähteet
- Pohjolan poliisi kertoo 1991 (Artikkeli: Myllypuron lapsenryöstöt ja lapsenmurhat)
- Markkula, Hannes: Kuusi suomalaista murhaa (1996)
Viitteet
- ↑ a b Lahtonen, Mika: Juuri nyt: Jammu-setä kuoli Alibi. 11.3.2012. Viitattu 11.3.2012.
- ↑ a b Markkula, Hannes: Suomalainen murha 1953-1990: Jammu ja Myllypuron lapsisurmat (1999) Viittausvirhe: Virheellinen
<ref>-elementti; nimi ”markkula” on määritetty usean kerran eri sisällöillä - ↑ Korkeimman oikeuden päätös 21.10.1991
- ↑ Ilta-Sanomat 18.1.2007: Oikeus: ”Jammu” on yhä riski
- ↑ Alibi (lehti) 3/2008: Jammu yritettiin surmata
