Sopenkorpi

Sopenkorpi on Lahden kaupunginosa valtatien 12 eteläpuolella. Vielä 1940-luvulla alue oli metsää. Kaupunki osti sen teollisuuden kehittämistä varten ja samalla teollisuustyöväen asuinalueeksi. Sopenkorpi päättyy Vesijärveltä ja Lahden urheilukeskuksen vieritse tulevaan rautatielinjaan, jonka kiskot alkupäästään Vesijärven rannalta on purettu, koska Niemessä oleva teollisuus lopetti 1980-luvulla jolloin rautatiekuljetuksien tarve päättyi.lähde?
Sopenkorvessa ovat toimineet muun muassa Järvisen suksitehdas, Raute Oy sekä huonekalutehtaat Vakiopuu, Laulumaa ja Sope, alun perin Puusepäntehdas Sopenkorpi Oy.[1][2][3]
Sopenkorvessa teollinen toiminta on vähentynyt ja siitä on tullut autokorjaamoiden ja käytettyjen autojen ja varaosien kaupan sekä pienimuotoisen teollisuuden kaupunginosa[1]. Valtatien 12 pohjoispuolella on Sopenkorven hiekkainen urheilukenttä jonka pohjoispuolella sijaitsevat Lahden kolme hyppyrimäkeä sekä suurimmassa hyppyrimäessä oleva näkötorni.
Sopenkorven vanhat teollisuusrakennukset toimivat myös lukuisten lahtelaisten yhtyeiden harjoitustiloina, täällä treenaavat mm. Tehosekoitin, Profane Omen ja Rockin’ Horse.lähde?
Sopenkorven itäpuolella on Mytäjäinen valtatien 12 eteläpuolella ja sen pohjoispuolella Salpausselkä ja Radiomäki.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Koskinen, Leea: Sopenkorpi. Tilasuunnitelma osana Lahden Sopenkorven alueen elävöittämistä, s. 27. (Sisustusarkkitehtuurin opinnäytetyö) Lahti: Lahden ammattikorkeakoulu, 2006. Teoksen verkkoversio (PDF) Viitattu 23.10.2025.
- ↑ Pursiainen, Eva: Sopenkorven Kesanto Yle. 1.2.2020. Viitattu 23.10.2025.
- ↑ Lahti, huonekaluteollisuuden keskus (Arkistoitu – Internet Archive), Kuka, mitä, Lahti? Lahden museot. Viitattu 7.8.2014.
| Kaupunginosat |
| ||||
|---|---|---|---|---|---|
| Asuinalueet | |||||
| Järvet | |||||
| Saaret | Enonsaari | ||||
| Museot |
| ||||
| Rakennukset ja alueet | |||||
| Puistot | |||||
| Luonnonsuojelualueet | |||||
| Patsaat, muistomerkit ja -laatat | |||||
| Tapahtumat |