Tämä on lupaava artikkeli.

Rifampisiini

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Rifampisiini
Rifampisiini
Rifampisiini
Systemaattinen (IUPAC) nimi
(7S,9E,11S,12R,13S,14R,15R,16R,17S,18S,19E,21Z)-2,15,17,27,29-pentahydroksi-11-metoksi-3,7,12,14,16,18,22-heptametyyli-26-{(E)-[(4-metyylipiperatsin-1-yyli)imino]metyyli}-6,23-diokso-8,30-dioksa-24-atsatetrasyklo[23.3.1.14,7.05,28]triakonta-1(28),2,4,9,19,21,25(29),26-oktaen-13-yyliasetaatti
Tunnisteet
CAS-numero 13292-46-1
ATC-koodi J04AB02
PubChem 5381226
DrugBank DB01045
Kemialliset tiedot
Kaava C43H58N4O12 
Moolimassa 822,934
SMILES Etsi tietokannasta: eMolecules, PubChem
Fysikaaliset tiedot
Sulamispiste 183 °C (361 °F) [1]
Liukoisuus veteen 1,4 g/l (25 °C)[1]
Farmakokineettiset tiedot
Hyötyosuus 90–95 %
Proteiinisitoutuminen 70–80 %[2]
Metabolia Hepaattinen
Puoliintumisaika n. 3 h[1]
Ekskreetio ?
Terapeuttiset näkökohdat
Raskauskategoria

?

Reseptiluokitus
Antotapa Oraalinen, IV

Rifampisiini (C43H58N4O12) on puolisynteettinen antibiootti. Yhdiste on laajakirjoinen antibiootti, joka tehoaa moniin sekä grampositiivisiin että gramnegatiivisiin bakteereihin. Sitä käytetään erityisesti tuberkuloosin hoidossa.

Rakenne ja käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rifampisiinin esiaste rifamysiini S eritettiin 1950-luvun lopulla maaperässä elävästä Streptomyces mediterranei -bakteerista. Rifamysiini kuuluu niin sanottuihin ansamakrolideihin, ja rifampisiini on sen N-amino-N'-metyylipiperatsiinihydratsonijohdannainen. Rifampisiini on huoneenlämpötilassa punertava kiteinen jauhe, joka liukenee veteen vain pienissä määrin, mutta on liukoinen orgaanisiin liuottimiin. Rifampisiinin antibioottinen vaikutus perustuu siihen, että yhdiste sitoutuu bakteerien RNA-polymeraasia. Tämä johtaa RNA:n synteesin estymiseen ja bakteerisolujen kuolemaan. Nisäkkäiden RNA-polymeraasit eivät sisällä samaa aminohapposekvenssiä, joten yhdiste ei vaikuta niiden RNA-synteesiin.[2][3][4][5]

Rifampisiini tehoaa useisiin bakteereihin. Näitä ovat grampositiivisista bakteereista stafylokokit, streptokokit ja pneumokokit ja gramnegatiivisista bakteereista mykobakteerit, Haemophilus influenzae ja Neisseria-suvun lajit. Rifampisiinia käytetään erityisesti tuberkuloosin hoidossa yhdessä isoniatsidin kanssa. Sitä voidaan käyttää myös lepran hoitoon ja aivokalvontulehduksen ehkäisyyn.[2][3][4][5][6]

Haitta- ja yhteisvaikutukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rifampisiini on yleisesti ottaen hyvin siedetty lääkeaine. Tyypillisimmät haittavaikutukset ovat maksan toimintahäiriöt, mikä näkyy kasvaneena transaminaasiaktiivisuutena. Harvinaisempia sivuvaikutuksia ovat munuaistoksisuus ja kuumeilu. Yhdiste voi värjätä elimistön eritteet kuten virtsan ja syljen punertaviksi, mutta tämä on vaaratonta. Bakteerit saattavat kehittää resistenssin rifampisiinia vastaan. Resistenssi kehittyy melko hitaasti, mutta on yleinen. Tämän vuoksi rifampisiinia käytetään yleensä muiden antibioottien kanssa. Rifampisiini aktivoi voimakkaasti maksan CYP3A4-entsyymiä, mikä voi nopeuttaa muiden lääkeaineiden metaboliaa ja siten heikentää niiden tehoa.[2][4][5][6]

Samanaikainen rifampisiinin käyttö voi pienentää mm. seuraavien lääkeaineiden pitoisuuksia: Amiodaroni, beetasalpaajat, digoksiini, digitoksiini, disopyramidi, enalapriili, kalsiumkanavan salpaajat, kinidiini, losartaani, meksiletiini, propafenoni, tokainidi, atovakoni, atsoli-sienilääkkeet, antiretroviraaliset HIV-lääkkeet, dapsoni, delavirdiini, doksisykliini, erytromysiini, klaritromysiini, kloramfenikoli, meflokiini, tsidovudiini, terbinafiini, atsatiopriini, glukokortikoidit, siklosporiini, sulfasalatsiini, takrolimuusi, barbituraatit, bentsodiatsepiinit, buspironi, fenytoiini, haloperidoli, klotsapiini, lamotrigiini, metadoni, nortriptyliini, opioidit, tsolpideemi, etinyyliestradioli, feksofenadiini, levotyroksiini, noretindroni, ondansetroni, repaglinidi, selekoksibi, statiinit (kuten simvastatiini ja fluvastatiini), sulfonyyliureat, tadalafiili, tamoksifeeni, teofylliini, tropisetroni ja varfariini.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Rifampicin DrugBank. Viitattu 9.3.2014. (englanniksi)
  2. a b c d Raimo K. Tuominen: 55. Tuberkuloosilääkkeet ja sulfonit (PDF) Farmakologia ja toksikologia. Medicina. Viitattu 9.3.2014.
  3. a b Frederick J. Antosz: Ansamacrolides, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2000. Viitattu 9.3.2014
  4. a b c Ola Sköld: Antibiotics and Antibiotic Resistance, s. 97-99. John Wiley & Sons, 2011. ISBN 978-1-118-07558-6. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 9.3.2014). (englanniksi)
  5. a b c Paul M. Dewick: Medicinal Natural Products: A Biosynthetic Approach. John Wiley and Sons, 2009. ISBN 978-0-470-74167-2. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 9.3.2014). (englanniksi)
  6. a b Rosaleen Anderson,Paul Groundwater,Adam Todd,Alan Worsley: Antibacterial Agents, s. 73-777. John Wiley & Sons, 2012. ISBN 978-1-118-32544-5. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 9.3.2014). (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]