Disopyramidi

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Disopyramidi
Disopyramidi
Systemaattinen (IUPAC) nimi
4-[di(propan-2-yyli)amino]-2-fenyyli-2-pyridin-2-yylibutanamidi
Tunnisteet
CAS-numero 3737-09-5
ATC-koodi C01BA03
PubChem 3114
DrugBank DB00280
Kemialliset tiedot
Kaava C21H29N3O 
Moolimassa 339,472
SMILES Etsi tietokannasta: eMolecules, PubChem
Fysikaaliset tiedot
Sulamispiste 94,5–95 °C (202–203 °F) [1]
Farmakokineettiset tiedot
Hyötyosuus 80–90 %[2]
Proteiinisitoutuminen 50–65 %[3]
Metabolia Hepaattinen
Puoliintumisaika 4–8 h[2]
Ekskreetio Renaalinen
Terapeuttiset näkökohdat
Raskauskategoria

?

Reseptiluokitus
Antotapa Oraalinen, intravenoosi

Disopyramidi (C21H29N3O) on fenyylibutyramidijohdannaisiin kuuluva orgaaninen yhdiste. Yhdistettä voidaan käyttää lääketieteessä sydämen rytmihäiriöiden hoitamiseen.

Vaikutusmekanismi ja käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Disopyramidi kuuluu natrium- ja kaliumkanavien salpaajiin ja sen vaikutukset ovat samankaltaisia kinidiinin ja prokainamidin kanssa. Näiden ionikanavien salpautumisen johdosta sydämen lihassolujen depolarisaatio estyy ja aktiopotentiaalin kesto pidentyy. Lääkeainetta voidaan käyttää sekä eteis- että kammiovärinän hoitoon. Disopyramidi on optisesti aktiivinen yhdiste.[2][4][5][6][7] Disopyramidin on todettu myös estävän eteisvärinäkohtauksia.[8] Disopyramidi on emäksinen yhdiste ja sen pKa-arvo on 10,2[1].

Haittavaikutukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tyypillisiä disopyramidin haittavaikutuksia ovat ruuansulatuskanavan vaivat kuten vatsakipu, oksentelu ja ripuli. Erityisesti S(+)-enantiomeerilla on antikolinergisiä vaikutuksia, mikä voi aiheuttaa niin kutsuttua kääntyvien kärkien takykardiaa, suun kuivumista, ummetusta ja näköhäiriöitä. Se myös pidentää QT-aikaa. Erityisesti R(-)-enantiomeerilla on niin kutsuttu negatiivinen inotrooppinen vaikutus, mikä voi johtaa hyvin alhaiseen verenpaineeseen eli hypotensioon.[2][4][5][6][7][9]

Valmistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Disopyramidin synteesin lähtöaineita ovat bentsyylisyanidi ja 2-klooripyridiini tai 2-bromipyridiini. Nämä reagoivat natriumamidin toimiessa emäksenä ja muodostavat nitriilijohdannaisen, joka reagoi edelleen natriumamidin läsnä ollessa alkylaatioreaktiolla 2-di-isopropyyliaminoetyylikloridin kanssa. Näin muodostunut välituote hydrolysoidaan rikkihapon avulla disopyramidiksi.[10][11]

Disopyramide synthesis.svg

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Susan Budavari (päätoim.): Merck Index, s. 569. 12th Edition. Merck & Co., 1996. ISBN 0911910-12-3. (englanniksi)
  2. a b c d Ilari Paakkari ja Lauri Toivonen: 32. Rytmihäiriölääkkeet Farmakologia ja toksikologia. Medicina. Viitattu 13.4.2016.
  3. Disopyramide DrugBank. Viitattu 13.4.2016. (englanniksi)
  4. a b Gajanan S. Joshi & James C. Burnett: Cardiovascular Agents, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2003. Viitattu 13.4.2016
  5. a b Gerda von Philipsborn, Anton Oberdorf, Fritz Binnig & Albrecht Franke: Antiarrhythmic Drugs, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2000. Viitattu 13.4.2016
  6. a b Elliott M. Antman: Cardiovascular Therapeutics, s. 349. Elsevier, 2012. ISBN 9781455701018. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 13.4.2016). (englanniksi)
  7. a b Michel F. Eichelbaum,Bernard Testa,Andrew Somogyi: Stereochemical Aspects of Drug Action and Disposition, s. 416. Springer, 2003. ISBN 978-3-642-62575-6. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 13.4.2016). (englanniksi)
  8. Vesa Virtanen: Disopyramidi toistuvien eteisvärinäkohtausten estohoidossa Käypä hoito -suositus. 24.1.2014. Lääkäriseura Duodecim. Viitattu 13.4.2016.
  9. Jeffrey K. Aronson: Meyler's Side Effects of Cardiovascular Drugs, s. 366. Elsevier, 2009. ISBN 978-0-444-53268-8. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 13.4.2016). (englanniksi)
  10. Axel Kleemann: Cardiovascular Drugs, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2008. Viitattu 13.4.2016
  11. Ṛuben Vardanyan, Victor J. Hruby: Synthesis of essential drugs, s. 247–248. Elsevier, 2006. ISBN 978-0-444-52166-8. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 13.4.2016). (englanniksi)